Miesystävällä on joku hirveä tunnelukko tms. Hän puhuu ihan normaalisti ystävien parisuhteista(kertoo siis harmissaan että jotkut eronneet ja miettii miksi niillekin niin kävi), mutta kun koitan sitten puhua omasta suhteestamme, hän lukkiutuu täysin.
Meillä on ollut nyt tilanne, jossa ei olla oltu toistemme kanssa pitkään aikaan kunnolla, on tullut väliin ristiriitoja jne. Koitin sitten varovasti(ja sanoin miehelle heti ekana että en syyttele nyt sitten häntä, vaan tahdon että jutellaan yleisesti näistä jotta tulee taas parempi ja luottavaisempi olo) aloittaa juttelua, hän meni täysin lukkoon. Laittoi musiikin huutamaan kovalle ja tuijotti telkkaria, sanoi ettei hänellä ole mitään puhuttavaa eikä jaksa jankuttaa asioista. Näistä ei tosin oltu edes puhuttu, etten tiedä mitä jankuttamista olisi ollut..
Sanoin sitten, että koitatko säkin ihan siksi edes kun huomaat miten mä tätä tarvitsen, että mun takia sitten edes juteltaisiin, nämähän on asioita mitä joka parisuhteessa puhellaan välillä. Mutta ei. Hän ei todellakaan suostunut.
Annoin olla. Otin asian varovasti esille seuraavana päivänä, kun hän alkoi taas lässyttää mulle kovasti kaikkea(ihan tyhjänpäiväistä tyyliin "pikkupalleroinen siinä, on sulla söpö pieni nenä..") ja kun ihmetteli miksen mä osaa heittäytyä samanlaiseen juttuun. Sanoin, että ethän säkään osaa keskustella mistään tärkeästä. Ja sanoin sitten, että naisille tämmöset on tärkeitä, miehet ei ehkä sit ihan niin ajattele, kaipa tää tämmönen sukupuolijuttu on. Ja taas mies hiljeni, ei enää sanaakaan. Lopulta kysyi, käydäänkö nukkumaan.
Olin ihan raivona ja turhautunut. Menin suihkuun. Sen jälkeen tein täyskäännöksen, menin viereen ja rupesin lässyttämään älyttömästi kaikkea tyhjänpäiväistä. Mies oli aivan onnessaan, tuli kainaloon ja puheli samanlaisia. Ja mä olin kuvitellut, ettei kukaan voi ottaa niitä mun puheita siinä enää vakavasti, mutta näköjään kai otti..
Siis onko vain niin, että hän korvaa ylettömällä lässytyksellä sitten sen, että puhuttaisiin syvällisiä? Miten mä saan tyydyttyä siihen? Tuntuu, että jää niin mielettömästi paitsi!! Eilisen jälkeen tuli ainakin selväksi, että en todellakaan voi enää edes yrittää häneltä mitään enempää. Kuitenkin hän on olevinaan hyvin vakavissani kanssaan, ja ollaan tässä oltu yhdessäkin jo useampi vuosi. Silti tällaista. Kaikki eivät sitten tarvitse enempää..?
Meillä on ollut nyt tilanne, jossa ei olla oltu toistemme kanssa pitkään aikaan kunnolla, on tullut väliin ristiriitoja jne. Koitin sitten varovasti(ja sanoin miehelle heti ekana että en syyttele nyt sitten häntä, vaan tahdon että jutellaan yleisesti näistä jotta tulee taas parempi ja luottavaisempi olo) aloittaa juttelua, hän meni täysin lukkoon. Laittoi musiikin huutamaan kovalle ja tuijotti telkkaria, sanoi ettei hänellä ole mitään puhuttavaa eikä jaksa jankuttaa asioista. Näistä ei tosin oltu edes puhuttu, etten tiedä mitä jankuttamista olisi ollut..
Sanoin sitten, että koitatko säkin ihan siksi edes kun huomaat miten mä tätä tarvitsen, että mun takia sitten edes juteltaisiin, nämähän on asioita mitä joka parisuhteessa puhellaan välillä. Mutta ei. Hän ei todellakaan suostunut.
Annoin olla. Otin asian varovasti esille seuraavana päivänä, kun hän alkoi taas lässyttää mulle kovasti kaikkea(ihan tyhjänpäiväistä tyyliin "pikkupalleroinen siinä, on sulla söpö pieni nenä..") ja kun ihmetteli miksen mä osaa heittäytyä samanlaiseen juttuun. Sanoin, että ethän säkään osaa keskustella mistään tärkeästä. Ja sanoin sitten, että naisille tämmöset on tärkeitä, miehet ei ehkä sit ihan niin ajattele, kaipa tää tämmönen sukupuolijuttu on. Ja taas mies hiljeni, ei enää sanaakaan. Lopulta kysyi, käydäänkö nukkumaan.
Olin ihan raivona ja turhautunut. Menin suihkuun. Sen jälkeen tein täyskäännöksen, menin viereen ja rupesin lässyttämään älyttömästi kaikkea tyhjänpäiväistä. Mies oli aivan onnessaan, tuli kainaloon ja puheli samanlaisia. Ja mä olin kuvitellut, ettei kukaan voi ottaa niitä mun puheita siinä enää vakavasti, mutta näköjään kai otti..
Siis onko vain niin, että hän korvaa ylettömällä lässytyksellä sitten sen, että puhuttaisiin syvällisiä? Miten mä saan tyydyttyä siihen? Tuntuu, että jää niin mielettömästi paitsi!! Eilisen jälkeen tuli ainakin selväksi, että en todellakaan voi enää edes yrittää häneltä mitään enempää. Kuitenkin hän on olevinaan hyvin vakavissani kanssaan, ja ollaan tässä oltu yhdessäkin jo useampi vuosi. Silti tällaista. Kaikki eivät sitten tarvitse enempää..?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Parisuhde on kompromisseja täynnä. Sinun täytyy vain tehdä nyt sellainen kompromissi, että keskustelunne menevät miehen ehdoilla. Hänhän on näyttänyt, ettei vakava keskustelu onnistu. Totuttele vain ajatukseen pikku hiljaa. Kymmenen vuoden päästä olet jo turtunut siihen, että mies vain lässyttää.
Mitä sä luulet tuon lässyttelyn olevan? Esittääkö hän, vai onko itse aidosti mukana? Jotenkin minusta vain tuntuu, että se on hänelle itselleen todella tärkeää, vaikka minusta se ei tavallaan voi olla muuta kuin keinotekoista. Tuntuu, ettei aikuinen voi aidosti olla sellainen. Mutta kun sitä puhetta on seurannut jo hyvän aikaa, niin hän puhuu kyllä "itselleenkin" sillä tavalla, normaalipuheessa käyttää itsestään jotain pehmonimityksiä jne. Tuntuu, että hän saa siitä jotain.. Ja tulee myös onnelliseksi ja tyytyväiseksi, jos minä käytän näitä nimityksiä vaikka minusta ne hieman hassuja.
Mutta miten aikuiselle voi sellainen olla tärkeää ja riittävää? Tietysti joskus on kiva heittäytyä tuollaiseksikin, mutta rajansa kaikella. Eikä se sitten saisi olla pois jostain ihan muusta.
Mitä ajattelet?
Jos miehen puhe on pelkkää lässytystä, niin ajattelisin että miehessä on jotain vikaa. Meillä vaimon kanssa joskus lässytetään mutta hyvin harvoin. Lisäksi silloin ollaan pilke silmäkulmassa. Jos parisuhteen keskustelut olisivat pelkkää lässytystä, ei kyseinen suhde olisi minulle oikea.
No siis esimerkiksi nyt olisi ollut erittäin tärkeä keskustella suhteesta syvällisemmin, tässä ollut niin paljon kaikkea. Ja miehellä on myös ollut aikaa pohtia juttuja, nämä keskusteluyritykset eivät ole mitenkään yllätyksenä tulleet. Mutta hän vain tiuskaisi ettei jaksa jauhaa. Eli fiksummat puhumiset on hänelle asioiden jauhamista, lässytyksiä voi olla miten paljon vaan ja ne on sitten hyviä ja tärkeitä. Hänen mielestä minä kai kiukuttelen ja olen vaikea kun tahdon puhua syvällisempiä(varsinkin nyt tässä tilanteessa) eikä mulle riitä nuo pehmopuheet.
Joskus olen saanut hänet vähän paremmin puhumaan, mutta yleensä se on vaatinut ensin sen että mies tiuskaisee mulle jotain ilkeää, menee pitkäksi aikaa vessaan tms. ja sitten saan maanittelulla hänet kuuntelemaan mua. Hän kommentoi vähän jotain, mutta en koe että niistä olisi koskaan mitään hyötyä tai että hän ihan tosissaan mulle avautuisi ja tahtoisi itsekin selvittää asioita. Tuntuu, että mä annan koko ajan paljon enemmän kuin hän antaa minulle. Mä yritän koko ajan paljon enemmän. Vaikka hän olisi tehnyt jotain, mistä hänen olisi syytä puhua ja selittää, se menee silloinkin niin, että minä maanittelen ja koitan saada toista edes vähän avautumaan. Ei ne asiat siis todellakaan sillä tyylillä selviä.
Nyt viimeksi kuitenkin yritin ihan vain tavallisesti, ilman minkäänlaisia selityksen hakuyrityksiä toiselta(mies ehkä kuitenkin koko ajan kokee että keskustelut on hänen syyttämistä? Vaikka suoraan sanon että sellaisesta ei sitten ole yhtään kyse) jutella parisuhteesta yleisesti, mutta hän meni täysin hiljaiseksi ja sitten kävi nukkumaan. En tajua tätä. Hän kai kaiken aikaa kokee, että on sitten itse jotenkin paha ja toinen on niskanpäällä eikä uskalla siksi puhua. Vaikka koitan höystää juttua huumorilla, puhun välillä ihan yleisesti enkä liian pilkuntarkasti vain meistä. Mutta siltikään ei toimi.
Meillä on hyvin pitkälti samanlaista, tosin mies ei "pakene" lässytykseen vaan vaikenee täysin jos haluaisin joskus puhua suhteestamme. Hänen mielestään kaikki on ilmeisesti hyvin. Ja mikä ettei olisi...itse vain kaipaisin välillä nimenomaan jonkinlaista pohdiskelua ihmissuhteista yleensä ja meistä erityisesti. Siihen yleisen tason puheeseen mies voi joskus lähteä mukaankin, varsinkin jos on kyse jostain tutusta, mutta heti kun on puhe MEISTÄ hän menee lukkoon. Ikäänkuin ihmettelee, mikä ihme minua taas vaivaa ja miksi minä hakemalla haen ongelmia, taas. Enkä edes hae. En syyttele, yritän vain vaihtaa mielipiteitä ja haluaisin tietää miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee. Ja mies vain tuskastuu, ärähtää jotain ja pakenee tupakalle. Ja sen jälkeen kyräilee minua vähän aikaa. Tilanne sitten aina vain jotenkin sulaa pois ja minäkin luovutan ja elo jatkuu taas normaalisti. Laskemme leikkiä, puhumme harmittomista asioista, käytämme toisistamme lempinimiä yms. mitä sinäkin kuvasit.
Parhaimmillaan olen saanut miehestäni irti sen, että hän ei tunne osaavansa puhua. Itse olen suht lahjakas puhumaan ajatuksistani ja tunteistani ja ehkä hän sitten tuntee olevansa sillä saralla niin paljon minua "jäljessä" ettei halua edes yrittää. "En minä osaa!" hän vain puuskahtaa. Ei joko löydä sanoja tai sitten ihan oikeasti ei tunne itseään niin hyvin että tietäisi edes mitä haluaisi sanoa...
Joskus kun hän on ollut humalassa olen kyllä käyttänyt tilannetta hyväkseni. Vaikka hän silloin suuttuisikin "jankkaukseeni" (kuten hän sitä nimittää) saattaa hän hyvinkin kuitenkin myös antaa jotain itsestään. Puhetta löytyy kummasti edes parin lauseen verran.
Tuo on kuitenkin sen verran häijy keino ja siitä tulee itsellekin sen verran kurja olo että olen nyttemmin jättänyt sen pois. Yritän pikkuhiljaa saada miestä avautumaan, välillä, pienistä asioista. En istuta häntä pöydän ääreen ja avaa keskustelua sanomalla että nyt puhutaan parisuhteesta vaan höpötän omia ajatuksiani ja tunteitani, kommentoin maailman menoa ja siinä sivussa ujutan pieniä kysymyksiäkin joukkoon, leikin varjolla. Miehen ehdoilla ja kielellä, joka ei vedä häntä lukkoon.
Ehkä tämä vielä tästä. Kovalla työllä olen saanut hänet jo avautumaan hieman ja sen pitää nyt riittää. Välillä aina pikkuinen hitunen lisää. Ei kai tässä kiirettä ole. Ja välillä koetan ajatella itseäni hänen kantiltaan ja olen itsekin sitä mieltä että mitä tuo tuossa taas jankkaa...:)
Itse olen huomannut, että miehelle puhuminen on helpompaa, jos sen tekee jonkun toisen homman oheella. Eli pelkkä pöydän äärellä istuminen ja jutteleminen tuntuu "pelottavammalta" kuin jos puhutaan asioita vaikka kävelyllä, telkkarin edessä tai sängyssä ennen nukkumaanmenoa.
Minä olen ilmeisesti siunattu miehellä, joka osaa puhua parisuhteesta, omista tunteistaan hän ei vielä kovin hevin kerro (eli jos vituttaa, suututtaa jne), mutta on siinäkin "parantunut". Tai sitten minä olen oppinut ymmärtämään häntä paremmin :)
Huijaa se puhumaan. Anna hänen keskittyä muuhun toimintaan, esim kävelyyn tai autoiluun. Kuhan vain on jotain tekemistä että se tunnelukko laukeaa.
Kuten yllä jo mainittiin. Keskustelu pöydän ääressä on kuin ristikuulustelu jossa heikompi pakotetaan nurkkaan. Väitetään että mies ei osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. siispä kun hän keskittyy tekemiseen ja puhe tulee itsestään.
Miksi ihmeessä naisella on aina pakonomainen tarve keskustella suhteesta vaikka asiat ovat kohdallaan. Sit kun siihen vain latelee jotain tekstiä että "minusta asiat ovat kohdallaan, mutta uskon että kun aikaa kuluu niin se syvenee ja kehittyy syvällisemmäksi. Meissä on potentiaalia "tai "mielestäni meidän pitäisi syventää suhdettamme" Tuollaiset saa tytön aivan hullaannuksiin... En ymmärrä, eiks noi ole aivan itsestään selvyyksiä... mitä puhumista itsestäänselvyyksien lateleminen auttaa. Tottakai ihmiset oppivat tuntemaan toisensa paremmin, kun viettävät enemmän aikaa yhdessä.
Onks teillä joku pakkomielle puhumisesta, puhutte samaa asiaa jatkuvaan.... Suhde kehittyy koko ajan vaikka sitä ei sanokaan ääneen. Maailmakin muuttuu koko ajan vaikka sitä ei ääneen sanokaan...
Meidän tilanne on kyllä muuttunut nyt niin paljon, tullut todella yllättäviä juttuja eteen että on enemmän kuin selvää että nyt tarvitsisi puhua! En usko että yksikään vähän "normaalimpi" voisi olla eri mieltä jos tietäisi mikä on homman nimi. Miehestä ehkäpä jutut vain liian vaikeita ja kiusallisia, eikä siksi pysty puhumaan senkään vertaan.
Meillä tuo toka keskusteluyritys oli hyvin leppoisisa olosuhteissa, maattiin sängyllä hämärässä ja tuijoteltiin ikkunasta. Ei katsottu edes toisiimme päin, eli olisi sikäli ollut ok alkaa juttelemaan. Mutta mies mykistyi täysin ja kävi nukkumaan kiireellä.
HEI SAMA SE MEILLÄKIN. OLLAAN AVIOSSA OLTU 2001 JUHANNUKSESTA ASTI MEILLÄ MIES MUUTTUI KUMMAKSI vuosi avioon mentyämme , EN TIEDÄ MISSÄ MENNÄÄN , EI SUOSTU PUHUMAAN ETTÄ MISSÄ MENNÄÄN MEIDÄN AVIOLIITOSSA , TUNTUU MIEHELLÄNIKIN JOKU TUNNELUKKO OLEVAN PÄÄLLÄ , ollaan käyty ammatti auttajalla, siitäkään ei mitään apua ole ollut, mieheni väittää ettei meidän liitossa ole mitään vikaa että kaikki on hyvin ,mutta kun ulkopuolisetkin huomaa ettei kaikki ole hyvin tätä nyt jatkunut 4vuotta , kun otan jotain puheeksi,mieheni vain sanoo ettei ole mitään puhumista.mikä kummaa joitakin miehiä vaivaa kun eivät suostu puhumaan asiasta kun asiasta. itse olen avoin ja puhelias ihminen , minusta puhuminen helpottaa jos oikein tuntuu olevan iso taakka päällänsä