Kertokaapa te, jotka olette kokeneet omaisenne yllättävän "ennenaikaisen"
kuoleman, kauanko menee aikaa, että tajuaa sen, että alkaa päästä yli vai
pääseekö ikinä? Onko normaalia olla vielä kuukausien jälkeen shokissa,
kokoaikaisessa murheessa ja masentunut ?
Mikä voisi auttaa ? Minkälaisia ammattiauttajia olisi olemassa,
kysyy ihan yksin jäänyt.
Mistä olette saaneet apua, kun läheinen kuolee yllättäen ?
Anonyymi-ap
32
867
Vastaukset
- Anonyymi
Otan osaa suruusi.
Tuossa tilanteessa terapia voisi jo olla hyväksi. Sen mitä itse tiedän, seurakunnat järjestävät sururyhmiä, joissa puretaan tilanteita yhdessä. Ellei tällaista ole, diakonin tai diakonissan kanssa saa varmasti keskustella. He ovat tällaisen ammattilaisia. Seurakunnan jäsenyyttä ei kysytä, kaikkia autetaan.
Toisaalta voisi myös ihan omatoimisesti alkaa ajatella, miten mennään eteenpäin. Onko jotain, mitä aina olisi halunnut tehdä. Olisiko nyt sen aika? Itse aloitin vapaaehtoistyössä.
Itse pidin odottamattoman puolison menetyksen jälkeen ensin huolta siitä, että puhuin ainakin yhdelle ihmiselle joka päivä. Ellei muuta ollut, kävin kaupassa ja sanoin edes kassalle päivää.
Suru ei koskaan häviä kokonaan, mutta sen kanssa oppii tulemaan toimeen niin, ettei se ole koko elämä, vaan elämään kuuluu enemmän kaikkea muuta.- Anonyymi
Terapia tarkoittaa hoitoa, siis mikä terapian muoto oli kysymyksessä
Tavallisesti ensi apu on lääketerapia silloin sovitaan puheterapia psykologin kanssa .
Ehkä kuntoutus terapiakoulutuksensa jossain muodossa olisi hyväksi. Äkki kuolema on aina
Kamala kokemus, itse koin sen 30 vuotiaana kun mies ja lasten isä kuoli äkisti, ensin meni jotenkin robottimaisesti aika sitten tuli tietoisuus aivoihin ettei hän ole enää koskaan perheensä kansaa , masennus ja kaipaus kesti aikansa sitten hitaasti alkoi elämä taas sujumaan . Joten ihminen jotenkin kuitenkin pääsee taas pinnalle vaikka ensin tuntuu ettei koskaan enää tuke voimaan hyvin .
Hei,
Laitan tähän tiedoksi matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada keskustelutukea. Näistä voi saada vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen ja yhteydessä voi olla anonyymisti ja maksutta:
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Nämä teidän keskustelukerhot eivät toimi. Kokemusta on.
- Anonyymi
Miten iäkäs ja huonossa kunnossa oleva yksinjäänyt voisi saada keskusteluapua
kotona, kun ei ole voimia lähteä mihinkään ?- Anonyymi
Kyllä nyt luulisi sen järjestyvän kun kertoo asiansa . Kotiin ne tulevat lääkäritkin silloin kun ei potilas itse pääse vastaanotolle .
- Anonyymi
Tulisiko diakoni seurakunnasta ?
- Anonyymi
Hmm..Entä ystävät,tutut ja sukulaiset,missä he ovat?
- Anonyymi
Isä kuoli 61 vuotiaana kevättalvella 15 vuotta sitten kotona. Onneksi oli puoliso. Muuten itsenäinen asuminen ei olisi enää onnistunut. Pesulle isän auttoi aina kotisairaanhoidon työntekijä. Lähtö tapahtui kuitenkin hyvin nopeasti. Sain tukea seurakunnalta ja ystävältä. Työanantajalta en saanut riittävää tukea. Esimerkiksi perunkirjoituspäivänä en saanut koko työpäivää vapaaksi vaan piti mennä töihin perunkirjoituksen jälkeen. Keli oli vielä yhtä liukas kuin tällä viikolla. Sain tukea seurakunnalta ja ystävältä. Täti pyysi minut ja äidin seuraavana jouluna mukaan joulun viettoon. Suru kestää pitkään töistä olin sairauslomalla isän hautajaisiin asti. Vasta puolen vuoden päästä syksyllä kesäloman jälkeen tuntui,että jaksaminen oli normaalia. Seuraava joulu oli tietenkin raskas. Isä rakasti joulua.
- Anonyymi
No onpa ihmeellinen työnantaja kun ei anneta vapaata, ei siis ylety ymmärtämään toisen tilannetta. Ei ne perunkirjoitukset ole aina helppoja juttuja henkisesti ihmiselle jolla on sutåru sydämmessä .
- Anonyymi
Seurakunnasta minäkin sain vähän apua, vaikka en kuulu kirkkoonkaan.
- Anonyymi
Seurakunta taitaa olla ainoa auttaja. Auttajan olisi hyvä olla aina sama ihminen.
- Anonyymi
Ottakaa yhteys seurakuntaan.
- Anonyymi
Meidän kaupungissa tulee seurakunnasta ihminen ilman pyytelemätä aina tapaamaan surevaa ihmistä ja keskustelemaan hänen kanssaan ja samalla kertoo että heillä on suru ryhmä jossa on muitakin joilla on sama tilanne, ja kukin saa kertoa miten pärjäilee surunsa kanssa. Uskonnosta niissä asioissa ei edes puhuta, ainoastaan halu on auttaa ihmisiä tilanteessa joka hänellä on. Moni on saanut sururyhmästä uusia ystäviä, koska samanlaiset kokemukset tekevät sen että ymmärtävät toisiaan , ja uusi ystävyys lievittää surun tuomaa masennusta .
- Anonyymi
Seurakuntien sururyhmissä saa jakaa ajatuksia ja tunteita läheisen kuolemaan ja suruun liittyen muiden saman kokeneiden kanssa. Jakaminen voi kannatella eteenpäin ja auttaa löytämään voimavaroja surun keskellä. Ryhmässä voi luottamuksellisesti keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä.
Sururyhmä on henkilöille, jotka olet toipumassa läheisen kuolemasta.
Ryhmät ovat maksuttomia ja kaikille avoimia asuinpaikasta ja seurakuntaan kuulumisesta riippumatta.
Ryhmiä ohjaavat seurakuntien papit, diakoniatyöntekijät ja vapaaehtoiset.
Niihin tulee ilmoittautua ennakolta.
Kunkin seurakunnan sivuilla ilmoitetaan sururyhmistä ja myös
Kirkko ja kaupunki-lehdessä ilmoitetaan sururyhmistä.
En ole itse ollut, löysin tiedon tänään ja ajattelin kerätä rohkeutta ja mennä,
kun ei ole ketään kenen kanssa puhua.
Jäi vain lohduton kaipaus, yksinäisyys ja kyyneleet, jotka eivät lopu.- Anonyymi
Seurakunnan ryhmään voi päästä, kun läheisen kuolemasta on kulunut 3-4
kuukautta.
- Anonyymi
Se että ei ota kaikkea niin pohjattomasti, meistä jokaisen pitäisi elää omaa elämää se mitä toiselle tapahtuu ei pitäisi niin liikkuttaa kuukausia tai jos niin on olet sitten kyllä heikkomielinen jos ei moisesta yli pääse.
- Anonyymi
Seurakunnasta sain apua, mutta ei se paljon auttanut.
- Anonyymi
Jos kyseenalaistat toisten totuuden, menetät oman totuutesi. Osa 2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18392690/jos-kyseenalaistat-toisten-totuuden-menetat-oman-totuutesi--osa-2
Muinainen tieto, jonka tietäjät näkivät intuitiivisesti, eri historiallisina aikakausina tietäjät esittivät tietoa, Vedoja, myöhempiä jonkinlaisia tutkielmia, joissa maailmankaikkeuden rakenne ja kaikki, mikä liittyy ihmisen tarkoitukseen, hänen ominaisuuksiinsa eli ihmisluonnon erityispiirteisiin ja niin edelleen, ihmisten välisiin suhteisiin, ihmisyhteiskunnan laitteisiin, rakentuu näiden määritelmien varaan.
Kaikki tämä tieto esiteltiin vuosituhansia sitten. Tämä tieto on nykyihmiselle saavuttamattomissa. Ensinnäkin siksi, että nykyihminen uskoo kehittyneensä, toisin sanoen hän uskoo olevansa edistyksellisempi näkemyksissään luonnosta ja ihmisen kohtalosta kuin tuhansia vuosia sitten eläneet tietäjät. En puhu kaikista, mutta on yleinen näkemys, että olemme teknologisesti edistyneempiä aineellisessa mielessä, joten olemme edistyneempiä.
- Anonyymi
Ei läheisen kuolemasta pääse täysin yli ikinä.
- Anonyymi
Kyllä minä ainakin olen päässyt kirkkailla vesille , niin etten ajattele asiaa kun ihan harvoin
- Anonyymi
Kuolema on normaali asia. Ei siihen apua tarvitse.
- Anonyymi
En ole saanut apua mistään, kun olen niin surun murtama, etten jaksa edes
yrittää löytää apua. Se ei ole helppoa. Kaikki jää sunnitelman tasolle.
Haluaisin, että joku kävisi luonani jonkun aikaa vaikka edes kerran
viikossa. On niin vaikea lähteä minnekään, kun on koko ajan romahtamassa
itkemään. - Anonyymi
Oma apu, paras apu.
Itseäni auttoi paljon myös se, että läheiset olivat ensimmäisinä aikoina tukenani. Muutaman kuukauden kuluttua osallistuin seurakunnan sururyhmään. Puolen vuoden kuluttua aloitin vapaaehtoistyössä, mikä toi uutta ajateltavaa arkeen.
Aluksi suru täytti kaiken, vähitellen alkoi löytyä muutakin ajateltavaa. Nyt odottamattomasta puolison kuolemasta on 19 vuotta. Harvoin asia enää nousee ajatuksiin, elän hyvää, turvattua ja onnellista elämää kahden kissan kanssa. Suru tulee esiin vain haikeana sävynä joissakin tilanteissa. Se ei haittaa, pikemminkin rikastuttaa elämää ja tuo suhteellisuudentajua. - Anonyymi
Ennemmän kannattaa pelätä tai harkita, ottaa selvää syöpähoidoista ja hoitojen seurauksista.
- Anonyymi
En toivu koskaan. Jäin niin yksin. Ei ole edes ketään kenen kanssa surra.
Koko elämältä lähti pohja. Elämänhalua ei ole enää.- Anonyymi
On aivan kauheaa jäädä ihan yksin. Minäkin jäin. Vaikka suru ei vähene jakamalla
on hirvittävää, ettei voi kenenkään kanssa puhua ja yksin tulee muutenkin
hulluksi. Psyyke ei kestä tätä. Päivät ovat yhtä tuskaa ja itkua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aivan kauheaa jäädä ihan yksin. Minäkin jäin. Vaikka suru ei vähene jakamalla
on hirvittävää, ettei voi kenenkään kanssa puhua ja yksin tulee muutenkin
hulluksi. Psyyke ei kestä tätä. Päivät ovat yhtä tuskaa ja itkua.Surukin ilmenee niin monessa muodossa jokaisella , silloin kun kuolemasta tietää jo etukäteen niin ; se kuitenkin tulee aina ihan väärään aikaan. Niinhän sitä sanotaan ettei kuolema tule koskaan oikeaan aikaan.
Muistan kun mieheni sai diagnoosin niin Lääkäri sanoi milloin tulee kuolemaan . Joka päivä ajattelin että onkohan se nyt tämä päivä kun hän lähtee. Ja sitten kun se päivä koitti niin olin ihmeellisen rauhallinen pitäessäni häntä kädestä kiinni viimeiseen asti . Ja sitten soitin ne tarvittavat puhelut ja hänet tultiin hakemaan . Toisaalta se oli suurin helpotus hänelle itselleen saada nukkua pois kaikesta tuskasta mitä viimeiset kuukaudet olivat olleet. Tottakai oli ensimmäinen yö vaikea enkä saanut unta , kun mietin miten aikaisin hänen oli lähdettävä pois elämästä, kun ei ollut vielä edes täyttänyt 60 vuotta.
Joten surua tunsin möykkyjä rinnassa ja itkuakaan ei aina päässyt tulemaan vaikka tunti että se voisi helpottaa . Toisaalta pääsin kuntoon aika äkkiä , kun ajattelin että hän ei haluaisi että murtuisin ja en jaksaisi edes elää.
Joten siinä on muutamat vuodet nyt menneet itsekkin kissan kanssa elelen. Kissa muuten istui hänen vieressään koko sen päivän tiukasti kun hän teki lähtöä , ei ollut niin käyttäytynyt koskaan
Etsi joka huoneesta häntä seuraavina päivinä ja haisteli hänen sänkyään monet kerrat vaikka olin pessyt kaikki sänkyvaatteet niin siltikin oli siellä.
Kaikki surun neljä vaihetta yleensä kukin käy lävitse shokki vaiheeseen jos jää pidemmäksi ajaksi on haettava apua. Minullekin tarjosi seurakunta keskustelua mutta sanoin etten tarvitse sitä . Tuntui vaan siltä että antaisin ajatusten vaipua ihan omaan malliinsa ja minulle se oli oikea päätös .
Koskaan ei saisi ketään ihmistä jättää yksin shokki vaiheessa vaan jonkun olisi oltava lähellä , sen tietää hoitohenkilökunta joka paikassa joten ihmettelen jos jossain jätetään ihminen yksin epätoivossa kanssa. . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aivan kauheaa jäädä ihan yksin. Minäkin jäin. Vaikka suru ei vähene jakamalla
on hirvittävää, ettei voi kenenkään kanssa puhua ja yksin tulee muutenkin
hulluksi. Psyyke ei kestä tätä. Päivät ovat yhtä tuskaa ja itkua.Oletko soittanut minnekkään että saisit henkistä tukea eikö kukaan käy sinua katsomassa
Jokaisen tulisi saada puhua jonkun kanssa ensinnäkin alkuaikana se on hyvin tärkeää .
Mutta tänään vaikuttaa siltä ettei oikein olla enää niin ihmisystävällisiä kun ennevanhaan jolloin sureville oli joku aina katsomassa miten hän voi
- Anonyymi
Suru on osa elämää. Äiti jo edesmennyt oli pudota lattialle kun tuli puhelu. Poikasi sahasi moottorisahalla kaulaan. Mitään ei ollut tehtävissä.
- AnonyymiUUSI
Oma kokemus:
Veljeni kuoli yli 2 vuotta sitten (olen 14 ja silloin 12) se tapahtui kesälomalla vähän heinäkuun alussa. Se kaipuu ja tunne kun läheinen ei enään ole täällä on kamala. Itse olin niin shokissa, että olimme kavereiden kanssa sopineet jo viikko aikasemmin että nähdään tiettynä päivänä se oli päivä kun sitä edellisenä päivänä veljeni kuoli kuitenkin menin näkemään kavereita, mutta en kertonut heille ajattelin ettei ole vielä aika. Viikko veljeni kuolemasta oli hautajaiset. Veljeni puhui yleensä minulle koska koulu kiusaaminen liittyi kuolemaan (veljeni ei tehnyt IM) hän kertoi yleensä mitä koulussa kävi. Veljeni oli tällöin 17 kun kuoli ja kuukausi myöhemmin olisi täyttänyt 18. Kiusaaminen alkoi vasta lukiossa. Hautajaisiin minulle annettiin vaikea todella vaikea tehtävä. Minun piti kirjoittaa muisto puhe ja puhua se, koska olin läheinen veljeni kanssa. Nykyään kaipaan veljeäni kovasti, mutta ajan kanssa olen tajunnut että ei se suremalla takaisin tule hänen on nyt poissa ja muistelen kaikkea hyvää ihanasta pojasta. Hän oli jollekin veli, lapsi, paras ystävä ja poikaystävä. - AnonyymiUUSI
Suru hellittää, kun tulee uusi suru, entistä isompi, ja sitten taas uusi... Sinulta kuolee isä, sitten äiti, sitten sisko, sitten puoliso, sitten lapsi. Opit elämään surun kanssa ja antamaan surulle vain hiukan tilaa. Elämässä on sittenkin enemmän kaikkea muuta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982