Syyhypunkki on ihmisen ihon alle käytäviä kaivava mikroskooppisen pieni loinen.
MAINOS
Syyhytartunnat ovat lisääntyneet Suomessa räjähdysmäisesti, kertoo Helsingin Sanomat.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ihosairauksien linjajohtajan ja ylilääkärin, Katariina Hannula-Joupin mukaan ihotautien poliklinikalle tulee jatkuvasti enemmän potilaita, joille aiemmat syyhyhoidot eivät ole tehonneet.
– Husin alueella syyhytapaukset ovat kasvaneet viime vuosina niin paljon, että voidaan puhua jo syyhyepidemiasta, Hannula-Jouppi kertoo HS:lle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan syyhypunkkitapaukset ovat Suomessa lähes nelinkertaistuneet kolmessa vuodessa.
MAINOS
Miksi opiskella LUT-kauppakorkeakoulussa?
Opiskelijoistamme 93 prosenttia työllistyy vuoden sisällä valmistumisestaan.
Mainos
Syyhypunkin häätöön tarkoitettua permetriini-lääkevoidetta saa ilman reseptiä. Voiteen lisäksi potilaita on hoidettu myös suun kautta otettavilla ivermektiinitableteilla ja rikkivaseliinilla, jota apteekit sekoittavat itse.
Ongelmaksi Suomessa on noussut kuitenkin saatavien lääkkeiden tehottomuus. Lääkkeitä on jouduttu tuloksetta kuukausia ja joillakin perheillä lääkkeisiin on mennyt jopa tuhansia euroja.
Hannula-Jouppi toivoisi, että lääkkeiden hintoja laskettaisiin ja ivermektiinille saataisiin Kela-korvattavuus.
– Yhteiskunnallinen puuttuminen tilanteeseen olisi paikallaan, hän sanoo.
Syyhypunkki on ihmisen ihon alle käytäviä kaivava mikroskooppisen pieni loinen. MAINOS Syyhytartunna
4
296
Vastaukset
- Anonyymi
turistit tuo ja airnb asunnot täynnä niitä syyhyy
- Anonyymi
Syyhypunkki aiheuttaa erittäin kutisevaa ihottumaa. KUVA: CHARLA JONES / TORONTO STAR
Jasmin Vahtera HS
8:27 | Päivitetty 9:02
SIETÄMÄTÖNTÄ kutinaa, oireiden ja hoidon pitkittymistä, satojen, jopa tuhansien eurojen hoitokuluja, epätoivoa, unettomia öitä, häpeää.
Näin kertovat HS:n kyselyyn vastanneet syyhystä. HS uutisoi lauantaina syyhyn räjähtäneen epidemiaksi Helsingin seudulla.
Syyhykyselyn vastauksissa korostui erityisesti se, miten hankalaksi ja pitkäkestoiseksi prosessiksi syyhyn hävittäminen osoittautui.
Kaikkien jutussa siteerattujen vastaajien henkilöllisyys on HS:n tiedossa.
”Vaiva oli kiusallinen ja aiheutti häpeää. Kesti puoli vuotta päästä eroon. Työnsin joka ilta vaatteita pakkaseen ja pistin ylös kellonajan, monelta ne saa ottaa pois seuraavana päivänä. Tekstiilipesurilla piti pestä lopulta kaikki mahdollinen, patjat, sohvat ja autokin. Rahaa meni toista tonnia. Edelleen saan kylmiä väreitä päiväkodin patjapinosta. Ihmekös tuo, kun tauti leviää.” Nainen, 26.
VIIME AIKOINA eniten keskustelua syyhyyn liittyen ovat herättäneet sen hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden hinnat. Helmikuussa HS kirjoitti syyhylääkkeiden kalliiden hintojen johtuvan pääosin siitä, että ne eivät ole korvattavia.
Aikaisemmin helmikuussa HS uutisoi hevosille tarkoitetun kutinavoiteen käyneen Puuilo-tavaratalossa kaupaksi. Tämä siksi, että 30 gramman hoitovoide maksaa apteekissa 30–40 euroa. Bionixiä samalla rahalla saa jo noin litran.
Tuolloin ihotautilääkäri Maria Huttunen totesi, ettei suosittelisi hevosille tarkoitettua Bionix-voidetta ihmisten käyttöön, joskaan hän ei nähnyt tuotteen käytössä myöskään suurta riskiä.
Hevosille tarkoitetut kutinavoiteet mainittiin osassa HS:n lukijakyselyn vastauksissa.
Esimerkiksi 31-vuotias nainen kertoo kyselyssä saaneensa Bionixistä apua. Hän kertoo sairastaneensa syyhyä marraskuusta lähtien.
HS:N kyselyssä syyhykokemuksista keskeiseksi seikaksi nousee raha. Usein hoito ei tepsi syyhyyn ensimmäisellä kerralla, vaan sen voi joutua uusimaan moniakin kertoja.
Samalla palaa herkästi satoja euroja rahaa, vaikka sairausvakuutus korvaisikin osan lääkehoidosta.
43-vuotias nainen kertoo nelihenkisen perheensä joutuneen hoitamaan syyhyä lähes neljän kuukauden ajan. Pitkään jatkuneeseen hoitorumbaan upposi rahaa yli tuhat euroa.
Rikkisalvaa käytetään syyhyn hoitoon.
Rikkisalvaa käytetään syyhyn hoitoon. KUVA: AALTO PUUTIO
Vastaajat kertovat rahaa palaneen jopa tuhansien eurojen edestä pesulalaskuihin, lääkkeisiin ja lääkärikäynteihin.
”Kutina vei yö unet ja vaivaan tuli kokeiltua, mitä tahansa vain keksi. Syyhy vaivasi yhteensä 3 kuukautta, ja hoito maksoi yhteensä 800 euroa. Siihen vielä lääkärikäynnit yksityisellä, koska kunnalliseen ei päässyt, niin hoidon hinta ylittää reippaasti 1 000 euroa.” Nainen, 24.
Moni vastaajista kertoo elämänsä menneen syyhyn takia aivan sekaisin.
”Näkymätön pirulainen... On imuroitu ja pesty vaatteita ja lakanoita päivittäin 60 asteessa nyt yli 3 kuukauden ajan, eikä loppua näy. On kuumennettu tavaroita saunassa jne. Suoranainen kiirastuli vailla loppua.” Mies, 78.
SYYHYN vaikutukset sairastuneen elämään voivat olla mittavia. Moni vastaaja kuvaili syyhyn tuoneen elämään loputonta epätietoisuutta ja epätoivoa, jatkuvaa siivoamista ja pelkoa.
”Lukemattoman paljon siivoustunteja, ja sitäkin enemmän se söi henkistä jaksamista, psyykkinen hyvinvointi kärsi merkittävästi. Kaikista pahinta oli epävarmuus hoidon/siivouksen tehottomuudesta.” Nainen, 22.
Moni vastaajista kertoo vaivan aiheuttamasta syvästä häpeästä, mikä on pahimmillaan johtanut sosiaaliseen eristäytymiseen. Vastaajat kertovat esimerkiksi vältelleensä ihmiskontakteja erilaisilla valheilla, kun totuus on tuntunut liian häpeälliseltä kertoa. - Anonyymi
ddd
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569