Mietin tuota asiaa lisää

Anonyymi-ap

Diilin juontaja Jaajo taitaa asua myös Espoossa.
Parpalan Jennihän häpäisi kaikki kyseissä ohjelmassa ja syyttää minua kunnianloukkauksesta…

JENNILLÄ kyllä Saariselän sekä muiden viisaiden kanssa jotka syyttelee saa kyllä hyvän pelin aikaan, koska Espoossa Westendissä asuu ihmisiä joiden kunnialle päälle voi käydä.

Minä olen nimittäin käynyt siivoamassa Espoon Westendissä ja muissakin ns Espoon hienosto alueilla.
Olen käynyt myös Helsingissä hienoisto alueilla joissa asuu oikeasti miljonäärejä.
Kirkkonummi/Veikkolan alueella jossa on myös hienosto alueita joissa asuu miljonäärejä.

Vantaalla kävin vasta panostaja koulutuksen työssä oppijaksolla töissä.

Kyllä kodit oli toisenlaisia mitä Inarin kunnassa, mutta en koskaan ole edes Ivalossa sanonut eläkkeellä olevalle mummolle, että : Olen Espoossa ja Helsingissä siivonnut miljoona lukaaleja jonne sinun pieni mökki mahtaa alakerran varastoon ja siellä ei haise paska vaan RAHA.

Olen sanonut heille : Te olette nyt paremman luokan väkeä, koska olen Helsingissä sekä Espoossa siivonnut miljonäärien koteja.
Olen siivonnut noita miljonäärien koteja myös Inarin kunnassa, mutta he ei asu Saariselällä.

Espoossa asuessa hain itse siivous työpaikkaa ja näin pääsin noille alueille siivoamaan.
Läpäsin työhaastattelun kokemuksella sekä ulkoisella olemuksella joka oli työnantajan mielestä siisti.

Erikoisin siivous kohde oli arkkitehtitoimisto jossain Ruoholahdessa. Olin toimistoja siivonnut, mutta arkkitehtitoimistoa en ollut ikinä siivonnut enkä ollut ikinä edes käynyt tuollaisessa toimistossa jossa suunniteltiin ostoskeskuksia sekä ihan hotelleja ulkomaille.

En olis koskaan päässyt edes noihin hulppeisiin koteihin jos en olisin ollut siivooja.

Helsingin kävin niissä vanhoissa taloissa mitä keskustassa on niin siivoamassa myös.

Ei mun äitiä eikä moni muukaan tuttu ole noihin siivous kohteisiin voinut vaikutta niin, että minä pääsen.

Tutut tiesi että minä siivoan mutta he ei tienneet, että missä siivoan.
Sanoin : Lähen siivoaan paska lääviä.
Suojasin asiakkaan, koska he olis alkaneet urikkamaan että kenen koteja siivoan.
Kyseisillä alueilla asu myös julkkiksia ja olen voinut heidän koteja siivoota, mutta en koskaan kysynyt ” Mitä tämä ihminen tekee työkseen?”

Yks työnantaja oli The Rasmuksen jäsenen äiti, mutta en siitäkään maininnut vasta kuin monien vuosien päästä että olen ollut hänen äidillä töissä.
Ei tuollaisia voi kertoa, koska kaikilla ei ole hyviä tapoja vaan he alkaa pyyteleen fani tuotteita joita en itse edes keräile.

Seinällä oli kultalevyjä mitä The Rasmus oli saanut ja kyllä pyyhin pölyt niistä, koska pomo sano mulle : Haluan, että tuut siivoaan mun kotiin ja me juodaan sen jälkeen kahvit.

Palasin Ivaloon vaikka olisin aika varmasti menestynyt paremmin Espoossa, mutta asunnon saanti oli vaikeaa siellä.
Työnantajan asiakkaat vaikutti siihen missä pitää asua ja en minä mikään miljonääri sentään ollut.
Kaverit olis voineet ihmetellä, että siivoojana on töissä siivoamassa muka paska lääviä ja asuu paremmalla alueella mitä he.

Mun äiti kyseli välillä : Mitä siivouksia teet?
Sanoin : Koti-siivouksia.
Palasin Ivalon ja äiti näki mut niin kyllä hän ymmärsi, että nyt on tyttö ollut toisenlaisia koteja siivoamassa mitä Ivalossa.

En kai minä hullu ole ja mene sanomaan : Mulla Westendissä 3 kämppää siivottavana tällä viikolla ja sitte meen Helsinkiin Katajanokalle siivoon pari kämppää ja Kirkkonummella on muutaman sadan neliön kämppä vielä! Perjantaina vien auton, kamat sekä kämppien avaimet The Rasmus bändin yhden bändärin mutsille Latikseen!

Kaikki olis sanonut : Vittu noin hullua ei voi olla joka kulkee varmaan miljardin omaisuus käsilaukussa ja istuu The Rasmuksen yhden jäsenen äidin kanssa kahvilla.
Kaikki olis sanoneet : Me halutaan kanssa!

Muistin vasta nyt, että The Rasmus liitty myös mun siivous uraan…

20

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiivistä kun kirjoitat,älä jankuta ja toista samaa "siivota"verbiä "kymmeniä kertoja ja tärkein,ole selvin päin kun skriivailet.

      • Anonyymi

        Selvinpäin olenkin, koska kunniallinen exäni ja hänen vaimo kyllä päissään osaa olla sekä sekoilla!

        He vaati itse kunnioitusta.
        Minä olin Rouva Holma, kun äitini pesulassa oltiin kaikki töissä ja käytiin ympäri kuntaa siivoamassa.
        Siirtola palkkas äitini yrityksen alihankkijana siivoamaan hänen majoja jotka hänen asiakkaat oli hänen yritykselle sopimuksen kautta antaneet.
        Pesulassa pestiin Siirtolan vastuulla olevien majojen pyykkiä myös joita siivoottiin.
        En tiedä keltä työntekijät oli kuulleet juttuja, mutta me pestiin melkeen koko Saariselän matkailu-yrittäjien pyykit ja he kyllä tiesi että siivotaan myös mm lentokoneita.
        Yks tuttu taksi kuski ajo taksilla minun perään lentokentällä sekä kysy: Mitä teet täällä, kun jatkuasti kävelet edes takasin heijastinliivit päällä laukku kädessä?
        Sanoin : Käyn lentokoneita siivoamassa.
        Hän sano : Olet kyllä onnistunut kunnan parhaat hommat saamaan ja teillähän on pesulakin.

        En ole nähnyt häntä, mutta joku väitti että hän on kuollut.
        Tuon jälkeen aloin pesulassa kuulemma työntekijöiden kautta joille asiakkaat oli kertoneet näitä Siirtolan sekä Parpalan lasten touhuja. Me pestiin NÖYRÄSTI VALITTAMATTA HEIDÄN MAJOJEN PYYKKIÄ sekä ollaan nöyrästi nielty heidän teot!
        He edustaa perheineen sekä ystävineen omia asiakkaittaan, koska MINÄ EN OLE OLLUT HEILLÄ SUORAAN TÖISSÄ vaan minun työnantaja oli äitini ja minä EDUSTIN ÄITINI YRITYSTÄ, koska minä olin hänen OIKEA KÄSI ja VASEN TAKAJALKA!

        Pesula asiakkaan perhe voi pilata kaikkien maineet ja MEIDÄN IVALOLAISTEN PENIKAT PESI PYYKKIÄ sekä KÄVI SIIVOAMASSA myös Siirtolan majoilla, koska HÄNEN LAPSET ON PAREMPIA MITÄ MEIDÄN PENIKAT jotka kyllä JOUTIVAT JOUTILAAT PESEMÄÄN SIIRTOLAN ASIAKKAIDEN PYYKKIÄ!
        Tuon vertaiset pyykit me ollaan pesty kotonakin mitä Siirtolan ja Parpalan majoille on tarvittu!

        Meillä on ollut asiakkaita joilla on kalliit desing liinavaatteet jotka voi kadota pesulassa. Tyynyliina voi maksaa 50€ ja ei niitä välttämättä saa edes kaupasta nykysin.

        Ei me viety pesulaan pyykkiä, mutta jos oltiin alihankkijoina pesulassa töissä niin silloin pesetettiin ja tuo huomioitiin myös hinnassa, koska meillä Ivalossa on tapana nöyryyttää toinen toistamme paska pyykin pesulla!
        Saariselällä eivät kyllä ole meidän ivalolaisten pyykkiä pesseet ja jos ovat niin EI OLE MINUN PYYKKIÄ OLLUT!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kyllä pyykin pesussa pärjään tässä kylässä, koska olen käväissyt myös toisessa pesulassa pyykkämässä kun ovat lomalla olleet.
        Siinä pesulassa en enää käynyt töissä jonka pyykin pesu me lopettiin!
        Ilmotan vaan pesulan omistajalle, että ” Minun mies on viikon ollut kylällä ryyppämässä ja päivystää pesulassa, mutta pesulan päivytyspuhelin ja avaimet on mulla täällä. Ukkonen tulossa ja en minä lähen lasten kanssa ilmaseksi sinne koppiin könyämään!”
        Omistajalle lupasin, että haen miehen ja tulee maantaina töihin.
        Pyysi viemään naapurille puhelimen ja avaimet ja ilmotti myös, että sano miehelle että tulee töihin koska olet hoitanut hänen puolesta asian.
        Hän oli palkannut esimiehen ja tuo en ollut minä.
        Naapuri kyllä kysy : Mitähän ne siellä pesulassa puuhaa, kun eivät edes huomaa että huoltomies, avaimet ja päivystyspuhelin puuttuu?
        Sanoin : Ei tuo porukka välitä mistään mitään.
        Perseelleen meni 2 pesulaa ja en valehtele, koska Alenius ei kyllä hotellien ja majojen pyykkiä pese korjaamolla…

        Kyllä meidän alkuperäisten ivalolaisten PENIKAT on nöyrästi pesseet niin Siirtolan, kuin Parpaloiden asiakkaiden PASKA PYYKKIÄ minun kanssa pesulassa, kun äitini otti Vesterisen paska pesulan ja heidän paska pyykki sopimukset!

        Ei näkynyt Siirtolan ja Parpalan LAPSIA meidän kanssa pesulassa lajittelemassa, pesemässä eikä laittamassa heidän paska pyykkejä! Ei näkyny edes Siirtolan lapsia siivoamassa meidän kanssa. Siirtola oli kyllä itse vaimonsa kanssa kerran ja minä siivoosin vessoja sekä suihkuja, koska Siirtola sano vaimonsa kanssa mulle ” Sinä voisit siivoota vessat, koska tuo käyttää niin näppärästi sinulta niin me hoidetaan porukalla nämä muut hommat!”

        Syytön minä siihen ole jos hänen lapset ei halunneet auttaa vanhempiaan vaan heidän mielestä on KAUNIS TAPA tehdä kaikkea muuta ja vaatia KUNNIOTTAMAAN HEITÄ!

        Heidän lapsethan hienojen majojen huolto sekä siivous tileillä ansaituilla rahoilla on saaneet kodin, ruokaa, vaatteet sekä kaikkea muuta. Minun penikka kyllä joutu muidenkin alkuperäisten ivalolaisten PENIKOIDEN kanssa pesulassa töihin, koska he itse halus ja en kuuluu että kukaan olis valittanut siitä että joutu minua KESTÄMÄÄN TÖISSÄ sekä KÄRSIMÄÄN VIELÄ SIITÄ!
        Muualta muuttaneet olis voineet mennä muille töihin, koska alkuperäisten ivalolaisten penikoiden kanssa oltas saatu nuo paskat pyykit ja kuormat hoidettua oman kylän voimin!

        Saariselän paska pyykit hoidetaan nykysin Sodankylässä ja Jyväskylässä!
        Comfortan mulla kyllä on välit vieläkin kunnossa ja heidän päällikkö jonka kanssa palaveria pidin sano : Sulle löytyy kyllä meiltäkin töitä!
        Pesulan työntekijöiden kahvihuoneessa me istuttiin palaveria pitämässä KAIKKIEN SILMIEN EDESSÄ niin ei tarvinnut kenenkään paskaa jauhaa, että meillä jotain SEXI PANO SOPIMUKSIA!

        Comfortan pomot jotka kävi pesulassa ei he edes tienneet, että minä olen äitini jälkeen seuraava iso johtaja.
        Satuin olemaan pesulassa silloin, kun Comfortan pomot tuli käymään. Joku työntekijä oli joilta kysyin ” Kenen kanssa xxxxx juttelee tuolla?” Hän sano” Nuo on Comfortan ihmisiä jotka käy välillä invertaariota laskemassa.”
        Minä menin itse ja esittelin itseni niin sain kuulla, että kyseessä oli aluepäällikkö sekä aluevastaava.

        Minä paska pyykkiä lajittelemassa ja lähettiin kahville niin tuollainen tilanne päälle!
        Kyllä he isoja pomoja ja iso sopimus niin työntekijä syrji minua!
        Hänellä oli niin hyvä palkka, että kesti syrjiä minua ja Comfortan pomoja sekä sotkea pyykki sopimus!

        Luin IHO AIKA lehteä ja en olis ikinä saanut edes saanut tehdä tuollaisia.
        Minä olen ollut sairas syntymästä asti.
        Minulla on iho- sekä nivelpsoriaasis adhd:n lisäksi.
        Nivelpsoriaatikot ei saa tehdä raskaita töitä joissa nivel joutuu kovalle rasitukselle.

        Pitää välttää rasittamasta niveliä, koska ne voi tulehtua ja tulehdus nopeuttaa nivelten rappeuttumista.
        Selässä nivelet jos rappeutuu liian nopeaa niin se aiheuttaa halvaantumis riski vaaran.

        Minä en ole laitokseen menossa.
        Kyllä minä 2 vanhuksen kanssa kotona pärjään ja opettelen samalla halvaantuneena toimimaan.
        Alaraajat vaan halvantuu jos noin käy, mutta voi olla myös että lorviminen lapamatona on ollut terveyttä edistävä asia eli tulehdus nivelissä on saatu pysähtymään.

        En vielä tiedä, että OLENKO kuulo-, näkö-, iho- ja nivelvammanen adhd.
        Näen kyllä lasit päässä jos muistan laittaa ne otsalta nokan päälle!

        Verihiukkas sairaus diagnoosi pitäs vielä saada niin voi alkaa diabetesta tai keliakian sairastavan kanssa kimppaan!
        Voin syödä hänen puolesta kaikki makeat ja jos sanoo : Vittuilet taas!
        Voin sanoa : Vittu ukolla kylän makein akka jolla on kaikki saatanan syrjityn sairaudet niin saatana et suo mulle edes leipä palasta vaan siitäki pitäis sinun takia luopua!
        Voisin sen leivästä tietenkin luopua ja keksiä jotain muuta tilalle…

        Voisin kokeilla juoda miehen vanhoilla päivillä ulos elämästä! Se käy kuitenkin jossain ja minä jään kotia tekemään ruokaa tai leipomaan… voisin joutessani vetää kännit ja sammua pöydälle niitten pullojen sekä tölkkien kanssa!
        Kyllä se mies pikku hiljaa siirtyy uuteen keittiöön syömään!
        Voi sanoa : Ei siinä muuta vikkaa ollu, mutta vanhaa nautaa jaksa kukaan joka päivä jyrsiä. Jos ei nautaa niin VALAS lötkötti keittiönpöydällä ja milloin marinoi viinillä, kossulla, viskillä tai rommilla niin minä kyllästyin!
        Kerran kysyin voisko saada pottua niin senki se onnistu viiniksi muuttamaan.

        Kohta jo melkeen kävi mielessä, että vois kysyä Inarin kunnanjohtajalta jos kunta sponssais kämpän Ivalon Ghettosta ja vähän mööpeleitä niin voin muuttaa sinne somettaan!

        Voin olla vaikka nimellä ” Ivalon Ghetton Hottis Muikkeli ”
        Olen sentään alkuperäinen ivalolainen en mikään Venäjän tai muun kylän/kaupungin FEIKKI joka esittää meitä!

        Ivalon Ghetto on kuulemma Justeeri ja siellä kuulemma asuu muitakin ELÄMÄN TAPA TAITEILIJOITA, mutta voi olla että ei asu yhtään alkuperäistä ivalolaista.
        Siellä on kuulemma Ivalon kalleimmat vuokrat.
        Se on joen rannalla, mutta puut on vain edessä!

        Vesterisen vainaa kunnan asuntotoimiston johtajana esitteli Justerin asuntoa.
        Kylään oli muuttanut uusi yrittäjä yksinhuoltaja nainen ja ei ollu minua koskaan tavannut. En tiedä oliko varattu vai sinkku koska mulla oli itsellä sutinaa erään miehen kanssa.
        Meillä treffit Vesterisen kanssa Justeerin pihalla.
        Ovessa oli 3 sentin rako ja totta joku oli murtautunut sisälle, koska ovi oli sen näkönen.
        Oli siisti sisältä, mutta keittiö kaipas remppaa.
        En sanonut mitään vaan kattelin ja Vesterinen meni keittiön ikkunaan ja sano : Ohan tässä sentään joki näkymä.
        Minä menin viereen ja katsoin : Niin näkyy, mutta puut on vähän edessä!
        Pääsin takas vanhempien kämppään niin ei tarvinnut Vesterisen joki näkymää alkaa vuokralaiselle vaatimaan josta meni mainitsemaan.

        Oli katastrooffi kämppä.
        Lähin kaljalla käymään niin en päässy alaovesta sisälle.
        Vanhin tyttö oli kotona niin soitin sille, että tuu avaan ovi!
        Naapurissa asu tuttu, mutta en olis huutanut hänelle että tuu avaan ovi. Kyllä olis potkassu lasin ovesta paskaksi ja soittanu maantaina kuntaan sekä sano : Vittu et mainnut, että illalla klo 21 jälkeen ei pääse kotia ennen aamu klo 6.00, koska avain toimii vaan asunnon oveen joten potkasin lasin paskaksi!

        Olisin kyllä saanu uudet korkkarit jos olisin ikkunan hajottanut. Koska pääsin omin avuin niin aamulla heräsin siihen kun joku kävelee korkkareilla ja kuuluu kuiskaus ” Hiljaa ettei äiti herää!”
        Loppu niin ihmeellisesti leikki ja nousin ylös.
        Saappaat oli keittiön lattialla ja otin ne ja lähin viemään eteiseen.
        150€ saappaat joissa oli noin 10-12sentin stilettikorot joilla pysyin vain päissään pystyssä niin penikat oli leikkineet ja toisesta saappaasta kanta poikki.

        Nuo penikat hajotti kaikki ja kerran sanovat mulle : Voisit mennä Baariin juopottelemaan!
        Sanoin penikoille : Minäpä lähen baariin juopottelemaan.

        Asuttiin Inarissa ja tuo oli TIISTAI ilta! Minä menin juopottelemaan ja join yhden ja ei edes näkyny sitä ristin sielua.
        Kävelin kotia takasin ja sanoin lapsille : Olisko vielä jotain hyviä ideoita?
        Kysyvät : Eikö sulla ollu hauskaa siellä baarissa juopottelemassa?
        Sanoin : Oli ja olin ihan yksin!

        Minä olin siellä Inarin Hotellissa siivoamassa ja kaikki muut oli jo käyneet siellä sen omistajan aikana kaltoinkohdeltavana, mutta minä en.

        Minä kävin yksin, mutta alkuperäiset inarilaiset tuli aamulla jo klo 6 kahville ku minä tai äiti oltiin aamupala vuorossa.
        Aluksi tulivat klo 6.30-7.00 välillä, mutta Hägglundi väänty klo 7 häiriköimään ja komentamaan meitä eli KALTOINKOHTELEMAAN meitä niin sanoin yhelle : Minä jos oon töissä niin ovet on auki klo 6.
        Kahvi oli tuoretta, mutta kyllä sanoin ” Tiskissä on vielä eiliset ja ne myydään vasta päivällä puolen hintaan!”
        Aamupala oli tuoretta, mutta eivät olleet hotellilla edes paikallisia syömään aamupalaa!

        Slantti hommas oikein bussi niin saivat niitä turisteja kuskata niin syrjivät tuolla tavalla!
        Jos töitä pitää heille tehdä sekä käyttäytyä kunnolla niin sivistyneet ihmiset olis voineet opettaa syömään hienosti aamupalaa!

        Ensimmäinen asia kun hienoja hotelleja laitetaan on se, että kutsutaan paikalliset opettelemaan käytöstapoja!
        Muuten kaikki menee juopotteleemaan, koska ovat opettaneet juopottelemaan.

        Tuo johtajien tärkein tehtävä hotellissa opettaa paikalliset tavoille!

      • Anonyymi

        Tarkoitatko siivoamisella samaa kuin Putinin mafia.

      • Anonyymi

        Tuo kuskikin on kuollut joka oli mukana ja mentiin Saariselälle Tunturihotelliin joka oli HIENO RAVINTOLA siihen aikaan.
        Minä olin ainut ala-ikäinen ja Portsari otti takit sekä laitto narikkaan, mutta ei kysynyt henkkareita.

        -80 luvullakin portsarin tehtävä oli kysyä henkilöllisyystodistus, mutta ei kysynyt.
        Toiset sano : Tunturihotelliin pääsee kirjastokorttilla!

        Mulla kaverin kirjastokortti ja antovat vielä auton avaimet niin näyttää siltä, että minä olen kuskina.
        Kyllä minusta näki, että olen ala-ikänen mutta sisälle mentiin.
        Join Sinisen Enkelin siellä…

        Tuo on kunnianloukkaus jos Saariselällä päästettiin tiukan alkoholilain aikaan alaikäinen ravintolaan jossa ikäraja oli tuohon aikaan 21vuotta.

        En ole ollut edes ainut joka oli päässyt vaan minua ennen oli käyny jo koska tiesivät tuon kirjastokortti jutun, mutta minun jälkeen kyllä kävi vaikka ketä alaikäisiä ryyppämässä viikonloppuna.

        Ei tuo meidän syy ollut jos Saariselällä pääsi.

      • Anonyymi

        En ole siellä Pottuperän porukassa vaan sisko oli sielläkin…
        Päntsy ja keitä näitä nyt olikaan, mutta siskoni on maailman parantaja ja tykkää auttaa ihmisiä ja siksi hän on lähihoitaja.

        Minun sisko kyllä kavereidensa puolia pitää, koska hänen kaverit auttaa häntäkin!

        Joku Ivalon Pottuperän entinen nuori kyllä nimitteli siskoani Viron votka-turistiksi, mutta sehän on totta…
        Miten se yhdenvertaisuuslaki meni…

        Kyllä me alkuperäiset ivalolaiset vielä KUNNIALLA LEGENDOINA noustaan!

        Minulla ONNEKSI SISKO joka asuu Espoossa ja on syntynyt RUOTSISSA!

        Positiivinen asia on se, että minä en ole tehnyt ensimmäistä rikosilmoitusta poliisille.
        Enkä ole tehnyt lastensuojelu ilmoituksiakaan joilla huostauksiin on alettu.

        Pitää varmaan tehdä se syrjintä sekä laiminlyönti ilmoitus, koska eivät ole opettaneet eivätkä ohjanneet koulutukseen meitä alkuperäisiä ivalolaisia jotka asutaan Ivalossa vielä niin opitaan somettaan facebookissa, IG:ssä, X:ssä, Suomi24:ssa ja Youtubessa.

        Ei Kärnäkään kyllä osannut kansanedustajana somettaa, koska sai myös kunnianloukkaus syytteen!

        Onneksi meillä on 10 suomalaista jotka osaa opettaa miten sometetaan, koska edes Tasavallan Presidentti Sauli Niinistökään ei yhdenvertaisuuslain mukaan osaa.

        Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja kaikki Presidentit, ministerit, kansanedustajat sekä useat korkeasti oppineet jotka lain tuntee ovat ihan tavallisia suomalaisia virkojensa ulkopuolella niin, kuin me kaikki ollaan…

        Kyllä tässä oppia tarvitaan kaikki, koska yhdenvertaisuuslaki toimii niin, että jos yksi ei osaa niin ei osaa kukaan.

        Suomessa demokratia toimii niin, että jos 10 suomalaista on samaa mieltä ja 1 on erimieltä.
        Meillä on faktaa, että he osaa vain käyttää sosiaalistamediaa ja he alkaa opettamaan meitä!

        Opettajat oli ennen vanhaan ainoat kunnialliset jotka osas opettaa!
        Minä en ole tämmösiä kyllä ollut vailla, mutta hyvähän tuo on että alkavat oppisopimuksella kouluttamaan meitä.

        Paljokohan nuo Only Fansin some gurut oikein tienaa, koska OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA saa palkkaa samalla tavalla niin, kuin töissä!
        Yks tienas minusta yli 50 000€ kuussa.

        Onneksi en ulkomaalaisten kunniaa sentään loukannut.

        Oppisopimusrahat kyllä löytyy, koska tämä kohdistuu meihin alkuperäisiin ivalolaisiin vain.
        Kunnanjohtaja on hakenut itse edustuspaikkaa joten hän edustaa kaikkia jotka kunnassa asuu.
        Keskitytään vain alkuperäisiin suomalaisiin, koska suomalainen alkuperäinen ivalolainen minäkin olen.
        Yhdenvertaisuuslain avulla päästään joka kuntaan/kaupunkiin ja sieltä niitä oppisopimuskoulutus rahoja siunaantuu!

        Suomen yrittäjillä kyllä rahaa on ja Jenni Parpala edustaa Suomen yrittäjiä ja kyllä heistä jokainen edustaa jotain ja jos ei muuta niin paikkakuntaa josta ovat Ivaloon/Inarin kuntaan tulleet.
        Näin meillä on OPPISOPIMUSKOULUTUS rahasto luotuna ja koulutus loppuu, kun ollaan kaikki opittu tienaamaan Somessa 50 000€ kuukaudessa.

        Suomen yrittäjät opettaa meille oppisopimuskoulutuksessa miten yrittäjät tienaa somessa 50 000€ kuukaudessa rahaa ja meistä tulee kaikista some yrittäjiä, koska riittää että yksi jonka kunniaa olen loukannut on liittyy Suomen yrittäjiin niin yhdenvertaisuuslain mukaan he liittyy kaikki!

        50 000€ kuussa kun somettamisella oppisopimuskoulutuksessa tienataan ja opitaan tienaamaan niin voidaan lakkauttaa sosiaalituet, ammattiliitot sekä mitä näitä turhia kassoja onkaan.
        Ei meidän suomalaisten tarvi kuin nappia painaa niin rahaa ampuu ovista ja ikkunoista sisälle!

        Kunniaa kyllä heille voi antaa, koska näin hyvää bisnestä ei kyllä monikaan olis ymmärtänyt luoda!

        Mullakin on kohta vara sekä aikaa alkaa jonku miehen kanssa, koska Somella tienataan molemmat rahaa niin ei tarvi tapella kumpi kumman elättää!
        Meillä olis hyvä suhde, koska minä voisin sanoa miehelle ” Laitappa sinä aamupaskasta kuva, koska minä en saa niin laitan kuvan siitä ruuasta!”

        Loppuu rikollisuus Suomesta ja ulkomaalaiset pääsee myös töihin Suomessa.

        Nyt vois melkeen hakea Oulun kaupunginjohtajan paikkaa sekä ilmoittaa, että kansainvälinen oppisopimuskoulutus tulee perästä ja kunnialliset kyllä tuon meille luo ja alamma tienaamaan rahaa!

        200 000 onnellista oululaista somettajaa ja kaikki tienaa hyvin rahaa!
        Oulusta ei kyllä netti katoa ihan heti huomenna, koska minähän olen facebook syrjitty joten facebook kyllä Suomessa pysyy.
        Perusteet kyllä siihen riittää ja osaan sen englantia, että meillä on oppisopimuskoulutus ja tarkoitus saada kaikille ainakin 50 000€ kuukausi palkat.

        Ei Facebookin perustajat ole minua kieltäneet olemasta facebookissa eikä he ole rikosilmoituksia minusta tehneet.

        Facebook eli META tienaa rahaa myös, kun me kaikki suomalaiset tehdään 50 000€ kuukausi tili.

        Onneksi Facebook kuuluu META:an jolla on laaja yritystoiminta.
        X:llä tienataan vain Teslat jos Mikko Kärnä osaa hoitaa tuon asian yhtä hyvin mitä minä!

        Minulla on kyllä reilusti paremmat mahdollisuudet mitä Kärnällä, koska Facebook on METAN yhtiötä jolla tienaa rahaa!

        Kärnä väitti olevansa super nero, mutta hän ei oikein onnistunut siinä mihin oli pyrkimässä.
        Kyllä Kärnä kyseli facebookissa omalla kansanedustaja sivullaan minulta kaikkien nähden ihan tyhmiä asioita.

        Kärnä laitto minut estoon facebookissa ja en ole syyttäny syrjinnästä enkä valittanut siitä, että vei Inarin kansanedustajana kaikilta kunniat.

        Olin joskus aikoinaan Twitterissä, mutta oon poistanut 9vuotta sitten jo tuon tilin.
        Tuo liitty nettimarkkinointiin ja Trump oli yksi netti guruista, mutta hän ei ollut silloin Presidentti vaan pelkkä bisnesmies.

        Sillä oli joku tuote johon olis päässyt mukaan hänen markkinointi tiimiin.
        Vasta opettelin ja näitä guruja piti seurata.
        Yks päivä menin Twitteriin ja sinne oli ilmestynyt seuraajia.
        Kyllä twiittailin siellä jonku aikaa USA:n miljardöörien seassa. Asuin Espoossa silloin kun nuo ilmesty.
        Muutin Inariin ja jatkoin tavallisena suomalaisena yh-äitinä joka tekee siivoojana töitä.

        Kyllä vähän alko pelottaan, että jos joku tarjoaa siivous keikkaa USA:sta…
        Lähin pois Twitteristä, mutta näitä samoja oli facebookissa.

        Eivät onneksi kyselleet, että ” Olisko mahdollista että tulet meille siivoamaan? Yksityisellä koneella haetaan ja tuodaan takaisin.”

        Kävin siivoamassa noita koneita eli olishan tuo ollut mahdollista ja en tiedä vaikka he olis käyneet täällä, koska ei me tiedetty keitä tuli. Ainut joka ollaan tavattu on Turkin nykynen presidentti joka oli silloin ulkoministeri.
        Oli itse vaatinut ja määrännyt millaisissa vaatteissa lentokoneeseen mennään. Valkoinen kauluspaita ja mustat housut.

        Siivoosin vessan ja seisoskelin sekä odottelin, että ehtii imurinsa kanssa niin päästään ulos koneesta.
        He poltteli sikaria ja nykyinen Presidentti anto merkin jolla saatiin lupa poistua.

        Oikea käsi vähän pystyssä ja etu sormen nosti pystyyn eli saatiin lupa poistua.
        Kyllä hänen käden katsoin ja sillä oli leviä kultasormus sekä paksu kultainen ranneketju siinä kädessä.

        Vähän jännitti koska en ollut noin isojen herrojen kanssa ollut tekemissä. He on vielä isompia herroja mitä Suomessa on.
        Turkkiahan idän sekä lännen portti.

        Suomen Presidentti Halosen näin seuraavana päivänä, kun odottelin lentokoneen siivoukseen.
        Tuon jälkeen saatiin siivoota muutama Finnairin kone.

        Laulaja Kai Lindin vaimo vainaa Arja Tuomarila oli lentoemäntänä ekalla Finnairin koneella.
        Hän tais jäädä eläkkeelle.
        Hän oli lentoemäntä yhdeltä ammatiltaan ja toinen ammatti oli MTV:n juontaja/kuuluttaja.

        Kaiken maailmaan häpeällisiin tehtäviin ovat minut menneet laittamaan!

        Pelottaa kyllä vähän, koska en edes muista minkä kaikkien lentoyhtiöiden lentokoneita olen siivoonnut.
        Lentokoneen henkilökunta poistu vasta, kun me mentiin Airpron tai Finavian virkailijan perässä koneeseen.
        Minä olin joka koneella ja minä tiimin esimies.

        Sanoin sopimuksen irti. Olisin joutunut lopettamaan joka tapauksessa, koska ei minun selkä olis kestänyt.
        Minä olin kokoajan perse pystyssä ja nokka viisti lattiaa, koska roskat kerättiin käsin, pöytälevyt pyyhittiin, taskut käytiin läpi ja turvaohjeet sekä muut piti laittaa oikeaan järjestykseen, vyöt piti laittaa myös nätisti ja ikkuna piti myös pyyhkiä. Rikka imurilla imuroitiin enemmän roskat pois. Pyyhittiin ne laukku lokeroiden kannet myös.
        20 minuuttia meni ja kuulu myös vessat sekä keittiöt tuohon siivoukseen.
        10vuotta tein ja olin vielä raskaana tuossa välissä ja äitiyslomalla, mutta kyllä jouduin samalla tavalla tekemään siivouksia kuin toisetkin.

        Siellä oli niitä selkä invaalideja, mutta oli semmonen pieni vaalea nainen joka sano ” Perkele! ”
        En kehannut enää pyytää lentokone siivouksille ketään koska ERÄSTÄ ei saanu syrjiä ja nuo syrji minua jo pesulassa!
        En välittänyt koska tuo jota ei saanut syrji meitä kaikkia miehensä kanssa.

        Asiat tahtoo muuttua, kun aletaan urakalla töitä tekemään…
        En ollut ainut nopea, mutta olin viiminen nopea…

        Parempi varmaan hakea Oulun kaupunginjohtajan paikkaa, koska nuo jumalauta vetää koko Suomen pimeäksi FACEBOOK KUNNIOTUKSELLA!

        Oulussa sentään asuu noin 200 000 asukasta ja siellä sentään arvostetaan kehitytsä eikä kehityksen romahdusta jota 10 suomalaista Suomessa vaatii, koska meillä on näitä poliittisia näkemys eroja!

        Onneksi ymmärsin testata, että kumpi on arvokkaampaa :
        1. Suomen kansainvälistyminen
        2. Kyläläisten paskan jauhatus.

        Paskan jauhatus on suuremmassa arvossa ja kehityskin voi loppu siihen Suomessa, koska KUNNIAT menee noiden yli…

        Vaasassa asuu noin 68 000 joten voidaan Oulussa alkaa tekemään vaikka KYNTTILÖITÄ niin saavat valoa eivätkä syyttele SYRJINNÄSTÄ!

        Ei ne ala minun takia perustamaan Lapin läänin pormestarin paikkaa jolla saatas kehitystä jatkaa Lapin läänissä.

        Tuohan kallis virka, koska siihen kuuluu asunto, auto ja henkilökunta turvamiehiä myöden!
        Jos joku tappaa niin kaikki loppuu siiheen!

        Ihmiset kadehtii kaikkea tuollaista ja Lapissa on kaikista eniten kadehtijoita!

        Kyllä kunnianloukkaukset riittää todisteeksi, koska he on kaikki asuneet/asuu Inarin kunnassa jotka kunnianloukkauksesta syyttelee!

        Kyllä nyt alkuperäiselle ivalolaiselle meinaa käydä paska flaksi!
        Sain valikoida mihin hotelliin menen yöksi, kun vieras tulee käymään…

        Sanoin : Kulta Hipun uudelle puolelle, mutta voin kyllä mennä myös mökille…

        Keskustelevat aiheesta joten Kulta Hippuun 99.9% varmuudella joudun.

        Näen tässä kyllä hyviä sekä positiivisia asioita, koska olen sentään alkuperäisiä ivalolaisia joka joutuu nöyrtymään sekä väistämään Arvo vieraan edessä!

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        💋 ­­­N­y­­­m­­f­­o­­­m­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18285345

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe