Mä tarttisin nyt muutaman viisaan neuvon, kun tuntuu, että oma pää ei enää riitä.
Avomies jätti mut viime kesänä. Syynä oli kuulemma sitoutumisen pelko, mun vauvakuume,lisää kokemuksia yms. paskaa.Hän halusi lähteä miettimään mitä haluaa elämältään.Hän oli mun elämän suuri rakkaus, tosiaan luulin että se oikea on nyt tässä. Muuttonkin tuhrautui aikaa kuukausi tolkulla, kun herralle ei kelvannut mikään asunto.Otin eron tosi raskaasti, itkin varmaan enemmän kuin koskaan. Mä olisin halunnut jatkaa ja yritin kaikkeni ja muutosta huolimatta yritin pitää tiiviisti yhteyttä. Koko talvi meni "ruikuttaessa" ja tavattiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamiset aina herran ehdoilla, Seksi oli koko ajan mukana. Aina kun otin asian puheeksi, hän ei edeleenkään tiennyt jatketaanko vai ei. Kuukausi sitten ilmoitti tietävänsä ettei ainakaan palaa minun luokse koskaan takaisin ja on alkanut katselemaan elämässään ympärilleen.
Mä ajattelin, et ok, lähdetään sitten availemaan uusia ovia elämässä. Eipä aikaakaan, duunissa asiakas alkoi osoittaa muutakin kuin ammatillista kiinnostusta ja mä ajattelin hypätä kelkkaan ihan piruuttani.Ennen kuin mitään ehti tapahtua ilmoitin exälle, " että nyt ota tai sit sulla ei kohta ole enää mua". Exä kehoitti antaa palaa vaan. Teinpä työtä käskettyä. Nyt on pari viikkoa mennyt, ex on joutunut sairaslomalle, on unilääkkeet ja maailma on ihan sekaisin. Mä olenkin nyt maailman ihanin ja kaunein. Nyt hän on sitten vasta tajunnut mitä on menettänyt. Nyt hän on valmis suunnittelemaan kanssani perhettä, hän on tajunnut miten paljon rakastaa.Haluaisi yritää uudelleen.
Onks pelkkää mustasukkaisuutta vai voiko tosiaan silmät aueta kymmenen kuukauden empimisen jälkeen?
En ole rakastunut tähän uuteen tuttavuuteen mutt kiinnostunut kylläkin. Ei siis mikään elämää suurempi rakkaus. Jotenkin on takki kyllä aika tyhjä, pitäis varmaan heivata molemmat jätkät pihalle. Vai ottaa se elämän suuri rakkaus takasin?
Avomies jätti mut viime kesänä. Syynä oli kuulemma sitoutumisen pelko, mun vauvakuume,lisää kokemuksia yms. paskaa.Hän halusi lähteä miettimään mitä haluaa elämältään.Hän oli mun elämän suuri rakkaus, tosiaan luulin että se oikea on nyt tässä. Muuttonkin tuhrautui aikaa kuukausi tolkulla, kun herralle ei kelvannut mikään asunto.Otin eron tosi raskaasti, itkin varmaan enemmän kuin koskaan. Mä olisin halunnut jatkaa ja yritin kaikkeni ja muutosta huolimatta yritin pitää tiiviisti yhteyttä. Koko talvi meni "ruikuttaessa" ja tavattiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamiset aina herran ehdoilla, Seksi oli koko ajan mukana. Aina kun otin asian puheeksi, hän ei edeleenkään tiennyt jatketaanko vai ei. Kuukausi sitten ilmoitti tietävänsä ettei ainakaan palaa minun luokse koskaan takaisin ja on alkanut katselemaan elämässään ympärilleen.
Mä ajattelin, et ok, lähdetään sitten availemaan uusia ovia elämässä. Eipä aikaakaan, duunissa asiakas alkoi osoittaa muutakin kuin ammatillista kiinnostusta ja mä ajattelin hypätä kelkkaan ihan piruuttani.Ennen kuin mitään ehti tapahtua ilmoitin exälle, " että nyt ota tai sit sulla ei kohta ole enää mua". Exä kehoitti antaa palaa vaan. Teinpä työtä käskettyä. Nyt on pari viikkoa mennyt, ex on joutunut sairaslomalle, on unilääkkeet ja maailma on ihan sekaisin. Mä olenkin nyt maailman ihanin ja kaunein. Nyt hän on sitten vasta tajunnut mitä on menettänyt. Nyt hän on valmis suunnittelemaan kanssani perhettä, hän on tajunnut miten paljon rakastaa.Haluaisi yritää uudelleen.
Onks pelkkää mustasukkaisuutta vai voiko tosiaan silmät aueta kymmenen kuukauden empimisen jälkeen?
En ole rakastunut tähän uuteen tuttavuuteen mutt kiinnostunut kylläkin. Ei siis mikään elämää suurempi rakkaus. Jotenkin on takki kyllä aika tyhjä, pitäis varmaan heivata molemmat jätkät pihalle. Vai ottaa se elämän suuri rakkaus takasin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pistä vaan exä kuutamolle. Näyttää sille, että sinä kiinnostat vain jos kelpaat muillekin. Pidä se toinen muuten vaan ilonasi ja tarkkaile ympäristöä, jospa se SUURI rakkaus sieltä jostain tupsahtaa tai jos tämä nykyinen alkaisikin ajan kanssa vaikuttaa juuri siltä oikealta. Tosin en vielä 25 yhdessäolovuoden jälkeenkään tiedä voiko sellaista oikeaa edes olla olemassa.
kun on exä kerran lähtenyt, niin takaisin ei kannata ottaa. Varsinkin jos syynä vaan uusi tuttavuutesi. Ja mitä tulee tohon uuteen tuttavuuteen, niin jos ei tunnu sytyttävän niin kyllä niitä kaloja meressä riittää.
Minä ottaisin exän takaisin mutta omilla ehdoillani. Siis sinä sanelet pelisäännöt ja jos ei herraa miellytä, voi lähteä kävelemään. :)
Miten miehesi yhtäkkiä rakastaisi sua niin määrättömästi, jos kerran yhdessäkään vietettynä aikana et herättänyt sellaisia tunteita? Kun tästä "draamasta" on päästy yli, arki astuu kuvioihin ja jatkuu just sellaisena kuin ennenkin. Ja jos se ei riittänyt exällesi aikaisemmin, ei se tule riittämään tulevaisuudessakaan. Omistushalua se on eikä mitään muuta.
Äläkä jää roikkumaan siihen uuteen mieheen jos ei siltä tunnu. Nauti elämästä ja vapaudesta äläkä ota ensimmäistä joka vastaan kävelee. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän, mutta ajan myötä se helpottaa kyllä.
Ei kuulosta elämäsi suurelta rakkaudelta tekstisi sävystä päätellen...
Kaikenkaikkiaan jätkän oma moka...ei tiennyt mitä haluaa ennen kuin rytisi todellisuus päähän...tuttu näky.
Neuvoni sinulle: anna hänen mennä. Se on molempien parhaaksi loppupelissä.
ainakin se uus kannattaa heivata jos ei oo kiinnostusta.
ja jos sä rakastat exääs niin sun kannattaa ehkä ainakin yrittää vielä sen kanssa.
Muta eriasia on, että voiko se tosiaan vaan ykskaks tajuta..
Voihan olla,että se vaan satuttaa sua.
Mutta sun asemassa mä puhuisin sen kans kunnolla ja tekisin selväksi mitä mä haluan, ja pitäs olla mun ehdoilla.
Että semmosta.
Mutta ei kai siin sitte muuta ku että kuuntele sydäntäsi kun itehän sä parhaiten tiedät mitä tunnet.