Yli kymmenen vuoden aikana tästä palstasta on tullut muutaman aitolaisten terapia-palsta, jossa he voivat tehdä surutyötään.
Täällä he purkavat pahimmat pettymyksensä, joita on kasaantunut kamala määrä.
Onhan se hyvä kun on edes joku paikka, jossa purkautua.
Aitolaisten mielipiteitä ei suuri kansa ymmärrä.
He ovat mielipiteineen yhtä yksin kuin harvat Putinin sodan kannattajat Suomessa ja osa heistäkin on aitolaisia.
Vielä harvempi aitolainen uskaltaa tulla mielipiteineen ulos julkisesti tai kadulla.
Se nähtiin jo silloin kun heillä oli kansalaisaloitteensa vastustamassa tasa-arvoista avioliittoa.
Enimmillään he saivat liikkeelle sadan hengen ryhmän, joka taivalsi häpeillen Helsingin katuja.
Eduskuntatalolle he saivat ainoastaan muutaman kymmenen, kun tasa-arvoista avioliittolakia kannatti samaan aikaan tuhatkertainen määrä.
Itse katson harvoin heidän asiattomia kirjoituksia, jottei tulisi myötäpeän tuntemuksia.
Toivottavasti hekin joskus ymmärtävät asiattomuutensa ja junan menneen jo.
Pe.ku
Täällä he purkavat pahimmat pettymyksensä, joita on kasaantunut kamala määrä.
Onhan se hyvä kun on edes joku paikka, jossa purkautua.
Aitolaisten mielipiteitä ei suuri kansa ymmärrä.
He ovat mielipiteineen yhtä yksin kuin harvat Putinin sodan kannattajat Suomessa ja osa heistäkin on aitolaisia.
Vielä harvempi aitolainen uskaltaa tulla mielipiteineen ulos julkisesti tai kadulla.
Se nähtiin jo silloin kun heillä oli kansalaisaloitteensa vastustamassa tasa-arvoista avioliittoa.
Enimmillään he saivat liikkeelle sadan hengen ryhmän, joka taivalsi häpeillen Helsingin katuja.
Eduskuntatalolle he saivat ainoastaan muutaman kymmenen, kun tasa-arvoista avioliittolakia kannatti samaan aikaan tuhatkertainen määrä.
Itse katson harvoin heidän asiattomia kirjoituksia, jottei tulisi myötäpeän tuntemuksia.
Toivottavasti hekin joskus ymmärtävät asiattomuutensa ja junan menneen jo.
Pe.ku
Vastaukset 25
Vanhimmat
Lopettiko Jeesus puhumasta Jumalan sanaa, vaikka fariseukset olivat vallassa ja opettivat väärin kansaa? Ei tietenkään! Juuri laajalle levinneen moraalisen rappion ja uskon vääristymisen takia Jeesus saarnasi. Ihmiset tarvitsivat pelastusta.
Meidän aikanamme tarvitaan tavallista enemmän uskovaisia, jotka aktiivisesti puhuvat suoraa ja rehellistä sanomaa Jumalan valtakunnasta, hänen armostaan ja varoittavat kadotuksen todellisuudesta.
"varoittavat kadotuksen todellisuudesta"
Ei muita tarvitse varoittaa, kun heillä ei ole tuota ongelmaa.
Tuo on sinun henkilökohtainen ongelmasi ja sinun pitäisi varoitella vaan itseäsi.
Pe.ku
Jeesus kuoli kaikkien ihmisten syntien puolesta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet. Etkö tiedä, että synti on moraalisesti paha asia, jonka tekeminen rapauttaa sielun sisältäpäin? Minä olen jo pelastunut joten autan muita. Maailma muuttuu paremmaksi vain Jumalan armon avulla.
Terveisiä sinne rajan taakse.
Joillekin äärikristityille Jeesus on tosiaan pelkkä syntipukki, jonka syyksi voi laittaa omat syntinsä.
Pe.ku
Tietosi ovat vajavaiset, jos noin luulet. Kristinuskon keskeisin sanoma on aina ollut se, että Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme taivaaseen. Se ei ole äärikristillisyyttä. Tai se voi olla sitä niille, jotka eivät tiedä näitä asioita, kuten maallikot, tapakristityt ja suuri osa liberaalikristityistä.
Luther jo kannusti tekemään syntiä.
"Mitä enemmän tekee syntiä, sen parempi ihminen ja Jumala tykkää synninteosta."
Tuo on sitä liberaali-teologiaa ihan selvästi. Heidän mukaan syntiä saa tehdä ja kirkon pitää vain siunata sitä. Syntinen ihminen, joka ei kadu syntejään ,on parempi ihminen kuin uskovainen, joka katuu ja pyytää anteeksi syntejään Jumalalta. Ja Jumala päästää silti kaikki taivaaseen.
Laita tarkka lainaus, äläkä tulkitse mielivaltaisesti Lutheria.
"Lopettiko Jeesus puhumasta Jumalan sanaa, vaikka fariseukset olivat vallassa ja opettivat väärin kansaa?"
Kuinka paljon Jeesus väitteli fariseusten kanssa siitä, ettei homoutta vieroksuta tarpeeksi? Ainakaan Raamattu ei kerro niin tapahtuneen, lieneekö aitolaisilla sitten jotain sitä tarkempaa perinnetietoa, kuten Islamissa ja juutalaisuudessa on.
"Aitolaisten mielipiteitä ei suuri kansa ymmärrä."
Mutta silti evankeliumin sanomaa tulee julistaa, koska Jeesus käski. Suurin osa ihmisistä halajaa helvettiin mutta piskuinen osanen pelastuu, myös homoseksuaaleista.
Aitolaiset ovat hiipuva ikuisten häviäjien ryhmä.
Niin, milloinka siis aloita ilosanoman julistamisen?
Olen aloittanut jo kymmeniä vuosia sitten, etkö ole hoksannut?
Vakavastipuhuen meidän asia ei tarkastella suhdanteita, vaan tehdään sitä mihin Jeesus meidät velvoitti ja sitten se varsinainen työ ja toteutuma on kokonaan Herran käsissä.
Juu, ei aitolaisilta ole koskaan kuulunut mitään ilosanomaa.
Aitolaisilta kuulee ainoastaan hävinneiden katkeraa räksytystä.
Pe.ku
Juu, äärikristityille syntien tekemiset ovat jotain sankaruuksia.
Luther lausui, että mitä suuremmat synnit sen suurempi armo ja sitä noudatetaan.
Pe.ku
Jeesus asetti meidän julistamaan evankeliumin ilosanomaa ja tämä riittää, toteutuma on sitten Jumalan kädessä, mihin nöyrästi luotamme kuin Kallioon.
Mitä ilosanomaa tarkoitat?
Ei tappotuomioden antaminen ole mitään ilosanomaa.
"Olen aloittanut jo kymmeniä vuosia sitten, etkö ole hoksannut?"
Ehkä, tosin se ilo tuntuu puuttuvan aika monelta.
En. Sinä paasaat vain homoista, evankeliumeissa heitä ei edes mainita.
Sen olen kyllä huomannut, että homoista messuaminen tekee sinut iloiseksi. Mutta ei muita.
Eihän luterilaisuus perusluterilaisia kiinnosta, eikä siinä ole mitään keskusteltavaa, joten tästä on tullut huuhaapalsta, jossa muutama aidosti uskova tyyppi avautuu suvaitsemattomuudestaan ja jokunen antiteisti heittelee halkoja pesään.
Itse taas uskon, että tämä aika on uuden aikakauden aamunkoi, sillä muutenkin elämme nyt kristinuskon suhteen saumakohdassa, vähän samaan tapaan kuin aikoinaan Martti Luther eli kun naulasi teesinsä kirkon oveen. Samat ajat ovat koittaneet.
Kun kirkko nyt piispojen päätöksellä rappeutuu lopullisesti pelkäksi poliittiseksi liikkeeksi, niin tämä asettaa suuren vastuun meille henkilökohtaisesti Jeesukseen uskoville. Meille tulee vastuu elävästi kristinuskossa ja siitä että ihmiset saavat kuulla raitista evankeliumia synnistä, uskoontulosta Jeesukseen ja tätä kautta iankaikkisesta armosta. Jumala asettaa meille tämän suunnattoman taakan, mutta Jeesus lupaa että Hänen taakkansa eli ieksensä on kevyt.
Kannattaako meidän enää järjestäytyä, sillä kirkkolaitokset kun alkoivat vuoden 100 jälkeen järjestäytyä enemmän tai vähemmän niin lopputulos on tämä, rappeutuminen! Sitä ennen kirkkolaitokset kiduttivat ja tappoivat Herramme omia varmaan jokaisella vuosisadalla 2000 vuoden ajan, mutta Jumalan kärsivällisyys odotti ja antoi vähän väliä herätyksiä. Itse uskon että nyt tämä kirkkojen rappeutuminen, lähinnä luterilainen ja katolinen puoli, on saavuttamassa ääripisteensä ja "punainen raja" ylittyy jolloin meidän on otettava vastaa elävästä uskosta. Se on ainakin varmaa, että Jeesus pitää huolen, että elävä usko ja uskoontulo Häneen säilyy että valitut pääsevät sisälle pelastukseen. Ja sekin on luultuvaa että tälläkään kertaa Jeesukselle vihamieliset voimat eivät tule päästämään meitä helpolla, vaan on jo nyt varaudutta verimarttyyriyteen ja pitää väkivaltaista kuolemaamme ainoana tulevaisuuden haavekuvana. Jumala auttakoon! Amen
"Kannattaako meidän enää järjestäytyä, sillä kirkkolaitokset kun alkoivat vuoden 100 jälkeen järjestäytyä enemmän tai vähemmän niin lopputulos on tämä,"
Juu, alkukirkon ja Jeesuksen oppeja alettiin hylätä jo tuolloin ja vielä pahemman niittinsä se sai Nikeian kirkolliskokouksessa 300-luvulla kun Rooman keisari määräsi otettavaksi käyttöön kolminaisuusopin.
Pe.ku
”Kannattaako meidän enää järjestäytyä, sillä kirkkolaitokset kun alkoivat vuoden 100 jälkeen järjestäytyä enemmän tai vähemmän niin lopputulos on tämä, rappeutuminen!”
Mielenkiintoinen kanta. Jos kristityt eivät olisi järjestäytyneet vaan olisi ollut vain pieniä hajanaisia yhteisöjä, ei olisi syntynyt kristinuskoa eikä se keskeisiä oppeja.
Samoin yhteisöt olisivat kuihtuneet ajan saatossa. Näin et sinäkään olisi koskaan saanut kuullakaan koko kristinuskosta.
”…vaan on jo nyt varaudutta verimarttyyriyteen ja pitää väkivaltaista kuolemaamme ainoana tulevaisuuden haavekuvana.”
Karmea on haaveesi, sillä kristinuskon sanomahan on täysin päinvastainen.