Kh 29.2. kohdassa Muut asiat on kyseinen asia. Tieteellinen tutkiminen valitusten vaikutuksista? Nythän kunnassa on pätevä, kaikkien alojen osaaja/tieteiden maisteri, joka voi viran toimen ohella (toki lisäpalkkaa saaden), tutkia ja kysellä kujolta, mitä vaikutuksia hänen elämässään on ollut, kun kuntalaiset ovat tyytymättömiä päätöksentekoprosesseihin. Sitten vaihdetaan tuoleja ja kujo kysyy tieteilijältä. Tulokset viedään johtoryhmään ja todetaan, että viedään kunnanhallitukselle päätettäväksi, että kuntalaiset eivät saa valittaa. Todetaan, että valitusten vaikutukset on tieteellisesti tutkittu. Kh hyväksyy päätöksen yksimielisesti eikä päätöksestä ole valitusmahdollisuutta. MOT
- Valituksien vaikutuksien tieteellinen tutkiminen
17
1167
Vastaukset
- Anonyymi
Kieltämättä hörähdin nauruun kun pöytäkirjan luin.
- Anonyymi
Voitaisiin myös tieteellisesti tutkia, kuinka monta kertaa kujo Vauhkonen on vaihtanut mielipidettään kuntataloudesta. Arvojenhan pitäisi olla pysyviä roolista riippumatta. Tässä mielipide/arvo vuosien takaa: "Enkä veronmaksajana voi olla kiinnittämättä huomiota lisäksi siihen, millainen on Liedon toimintakulttuuri talousasioissa. Onko pelin henki edelleen se, että ”jos rahat eivät riitä, pyydetään lisää”?
Päivi Vauhkonen, Lieto
Tarkastuslautakunnan jäsen 2001 - 2008 - Anonyymi
Päättäjien mielenterveys on ainut, mikä pitäisi tutkia.
- Anonyymi
Tuo on sitä resilienssiä, josta kuntalaiset saa iloa ja naurua, pitkäksi aikaa.
- Anonyymi
Tuossa on kyllä jännä sanamuoto. Joku lehti uutisoi aiemmin että jossain kunnassa tehdään tutkimusta valitusten syistä. Ajatus oli että kun ne tulee selville voi niistä oppia. Tämä on toinen suunta.
- Anonyymi
Komedian saisi tehtyä kunnan toiminnasta. Ketään ei vaan kiinnostaisi katsoa.
- Anonyymi
Onkohan sulla tuo tavanomaista suurempi sepalus auki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan sulla tuo tavanomaista suurempi sepalus auki?
Just näin
- Anonyymi
Kondomia käytettävissä kaikki nähtävä ja koettava.
- Anonyymi
Pelkosenniemellä on aina tutkittu isoja asioita ! Moni tohtorin siemen on kylvetty näissä pienissä syrjäisissä kylissä ja kunnissa. Tämäkin tutkimus voi myöhemmin avata Nobelin-palkintoon johtavan tieteellisen tutkimuskentän julkishallinnossa virheellisesti tehtyjen muutoksenhaun vaikuttavuusarvoinnissa. Tämähän on suoraa jatkumoa jo muille oikeille tieteellisille saavutuksille; ilmasto, kirjallisuus, filosofian eri tieteenhaarat, luonnonlääketiede, subra- ja vetytalous, tähtitiede ja mitä kaikkea onkaan ...musiikkitiede.
- Anonyymi
Entä ne loput joilla jauhot on kastuneet?Entä ne viisaat jotka käyvät käsi kädessä hulluuden kanssa? Entä ne joille on lusikalla annettu, eivätkä täten voi kauhalla lappaa? Unohtamatta penaalin tylsimpiä kyniä! Vieläpä on he joilla ei kannettu vesi pysynyt kaivossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä ne loput joilla jauhot on kastuneet?Entä ne viisaat jotka käyvät käsi kädessä hulluuden kanssa? Entä ne joille on lusikalla annettu, eivätkä täten voi kauhalla lappaa? Unohtamatta penaalin tylsimpiä kyniä! Vieläpä on he joilla ei kannettu vesi pysynyt kaivossa.
Noitakin olis hyvä tutkia, vaikkapa käänteisesti, mitä jos olisikin annettu kauhalla, mutta vain lusikkaa käyttää jne..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noitakin olis hyvä tutkia, vaikkapa käänteisesti, mitä jos olisikin annettu kauhalla, mutta vain lusikkaa käyttää jne..
Ei noitia ole olemassa!! Etkö ymmärrä? Syö hevosen kuivalihavelliä niin ymmärrät paremmin miten asiat sujuu !
- Anonyymi
Viinan polttaminen,kiljukeittiö,hampoarikukka.Nömökbnmñ muu
- Anonyymi
Älkää valittako koko ajan vaan maalitaanko talojanne
- Anonyymi
Nämäkin asiat olisi voitu sopia aiemmin ja päälle sitten olisi tarjoiltu koko kylälle hevosen kuivalihavelliä!
- Anonyymi
Nyt alkaa poliisi välittäjäksi. https://www.lapinkansa.fi/pelkosenniemen-kiistoista-tuli-poliisiasia-kunta-t/6264995
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen252674Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402322Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621308Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41986
- 42967
- 76880
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh75857Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93782