Mä en osaa luottaa häneen!
Suhteen alkupuolella hän teki pitkään juttuja, jotka ei tosiaankaan sopinut parisuhteessa olevalle, ja tiesi kyllä itsekin kun peitteli niitä ja kielsi aina kaiken.
Tuo jätti pahasti epäilyksiä, en osaa nytkään luottaa. Varsinkin kun mies on hyvin heikko puhumaan mistään, tuntuu etten pääse hänen maailmaansa aidosti millään. En tiedä esittääkö miten paljon, mitä mielessään ajattelee jne.
Tiedän että hänellä ollut todella paljon naisjuttuja ennen mua, enkä tiedä onko sitten vähän pelimiestyyppiä joka meinaa että voi tehdä toiselta salassa parisuhteenkin aikana kaikennäköistä. Vai oliko nuo alkuaikojen touhut sitä, ettei vielä tuntenut mua kunnolla, eikä siksi pitänyt niin tärkeänä olla kunnolla luottamuksellinen? Hän hermostuu jos näistä koitan hänelle puhua, tokaisee että "et itsekään varmasti aina totta ole puhunut" tai kieltää että olisi edes tehnyt mitään.
En voi jatkuvasti roikottaa vanhoja asioita mukana, mutta jos nykyään tulee tilanne jossa pitäisi juuri luottamusta olla tavallista enemmän, vanhat palaa mieleen. Mietin, että jos nenäni alla on ollut salamyhkäistä touhua, mitä tekee sitten yksin ollessaan.
Koitanko vaan yrittää kaikkeni luottaa ja painan väkisin epäilykset alas vai mitä teen?
Suhteen alkupuolella hän teki pitkään juttuja, jotka ei tosiaankaan sopinut parisuhteessa olevalle, ja tiesi kyllä itsekin kun peitteli niitä ja kielsi aina kaiken.
Tuo jätti pahasti epäilyksiä, en osaa nytkään luottaa. Varsinkin kun mies on hyvin heikko puhumaan mistään, tuntuu etten pääse hänen maailmaansa aidosti millään. En tiedä esittääkö miten paljon, mitä mielessään ajattelee jne.
Tiedän että hänellä ollut todella paljon naisjuttuja ennen mua, enkä tiedä onko sitten vähän pelimiestyyppiä joka meinaa että voi tehdä toiselta salassa parisuhteenkin aikana kaikennäköistä. Vai oliko nuo alkuaikojen touhut sitä, ettei vielä tuntenut mua kunnolla, eikä siksi pitänyt niin tärkeänä olla kunnolla luottamuksellinen? Hän hermostuu jos näistä koitan hänelle puhua, tokaisee että "et itsekään varmasti aina totta ole puhunut" tai kieltää että olisi edes tehnyt mitään.
En voi jatkuvasti roikottaa vanhoja asioita mukana, mutta jos nykyään tulee tilanne jossa pitäisi juuri luottamusta olla tavallista enemmän, vanhat palaa mieleen. Mietin, että jos nenäni alla on ollut salamyhkäistä touhua, mitä tekee sitten yksin ollessaan.
Koitanko vaan yrittää kaikkeni luottaa ja painan väkisin epäilykset alas vai mitä teen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
vielä se, että hän on harvinaisen innokas vilkuilemaan muita naisia. Kyllähän aiemmatkin miesystävät ovat kauniit naiset rekisteröineet, mutta jotenkin paljon hillitymmin. Tämä ei vain vilkaise, vaan tuijottaa tiukoissa farkuissa olevaa pimua niin kauan kuin nainen näköpiirissä. Autolla ajaessa kyylää jokaisen peilin kautta hyvännäköisiä vaikka minä istun siinä vieressä. Mitenköhän jaksaa pitää näppinsä irti jos en ole paikalla? Vai onko tuo vain sitä, mitä "kaikki tekevät" eikä siitä saisi vedellä mitään johtopäätöksiä?
Joko sulatat kaiken, tai sitten vaihdat miestä. Tämä nykyinen kuulostaa paremminkin pukilta kuin pelimieheltä. Pelimies voi oppia uudenlaisen käytösmallin. Pukki yleensä ei, jolloin vaihtoehtona olisi vain kastrointi. Sori.
Kuinka kaun ootte seurustelleet? Mulla oli aikoinaan vähän sama juttu
Olemme seurustelleet vajaa kolme vuotta. Mikäs kokemus sulla oli? Mitä sitten tapahtui, osoittautuiko epäilyksesi turhiksi vai oliko aihetta? Miten sait miehen kiikkiin? Rupesiko itse puhumaan asioista?
Mulla on kans sama juttu, luottamuspula vaivaa. Miesystäväni ei kerro minulle kaikkea, joka mielestäni kuuluisi olla yhteistä jaettavaa. Esimerkiksi se, että hän on tavannut ex-vaimoaan minulta salaa pari kertaa. Muutoinkin hän jättää silloin tällöin asioita kertomatta. Meillä on siinäkin mielessä huono tilanne, että miesystäväni joutui tammikuussa uuden työnsä vuoksi muuttamaan toiselle puolen Suomea, ja välimatkaa on lähes 500km. Mä en vain pysty luottamaan, ja epäilen aina, milloin hän puhuu totta ja milloin valehtelee. Tietenkin tähän tilanteeseen sanotaan, että olisi parempi jättää koko mies... Mutta en pysty siihen, ainakaan vielä. Vaikka voisihan se olla parempi ratkaisu, ehkä? Olen puhunutkin hänelle asiasta, saamatta sen suurempaa vastakaikua tai keskustelua aikaiseksi. Yhessä ollaan oltu pari vuotta. Ehkä mä odotan turhaan, että asiat muuttuisivat parempaan suuntaan. Voiko tällaisesta yleensä olla suunta parempaan? En tiedä. Tuntuu vain pahalta, kun toiseen ei voi luottaa, ja luottamus on mun mielestä tärkeimpiä asioita parisuhteessa. En tarkoita sitä, että jokaista menoa tarvitsee toiselle raportoida. Olisi kuitenkin reilua kertoa sellaisista asioita kuten ex:n tapaamisesta. Tulee mieleen, että jos siinä ei ole mitään salattavaa (kuten hän väittää), miksi sitten minulle ei kerrota.
Tuo sun koko kirjoituksesi olisi voinut olla mun tekstiäni. Todella mielenkiintoista(vaikka sikäli ikävä että muillakin tätä) lukea että toisellakin tällaista. Koen jotenkin olevani näitten pohdintojeni kanssa aina niin yksin. Kun miestäkään ei saa juttelemaan. Varsinkin nuo exä-puheet ovat täysin arkoja, ja ehkäpä juuri siksi koska niissä on ollut enemmän kuin kaveruutta vain. Mitäpä hän niistä sitten uskaltaisi sanoa tai myöntää.
Meilläkin kaukosuhde ja siksikin pitäisi luottamuksen olla erityisen kunnossa. Sen olen ajan kanssa huomannut, että ei se luottamus itsestään parane, eikä ne huonot muistot hälvene. Toisen kanssa pitäisi voida puhua niin, että hänestä huomaisi että on tosissaan ja avoin, että hän itse tahtoo selvittää asiat. Kun niin ei ole, vaan tuntuu että toinen puhuu(mihin ei yleensä edes suostu) vain pakosta ja valehteeleekin suoraan, en minä tietenkään saa siitä mitään irti. Asiat jää taas omaan päähän hautumaan.
Niin sitä tuntee olevansa yksin tällaisten pohdintojen kanssa, kun kaverit seurustelevat onnellisest. Tai ainakin siltä toisten osalta vaikuttaa, joten jos ei ole kokenut samaa, ei voi ymmärtää, miltä tällainen suhde voi tuntua. Itse olisin valmis tekemään suhteen eteen töitä, mutta jos toinen ei suostu puhumaan vaikeista asioista, mitenkäs etenet? Mieystäväni kuitenkin aina sanoo, että puhutaan, jos tulee ongelmia. Ja kuitenkaan hän ei tunnu olevan valmis keskustelemaan asioista. Jos minä otan mieltä vaivaavan asian esille, pahimmillaan siitä seuraa riita. Miehen käsitys siis tuntuu olevan, että jutellaan vaan niistä asioista, joista hän haluaa ja lakaistaan maton alle vaikeat aiheet. Tiedän kyllä sen, että ellei näitä luottamukseen liittyviä asioita yhdessä puhu, suhde ei mene parempaan suuntaan. Kai mä odotan turhaan sitä päivää, että aurinko alkais paistaa tähän risukasaan... Ite oon kyllä sortunut tarkistelemaankin joskus, jos tuntuu, että miesystäväni on valehdellut. Olen katsonut hänen kalenteristaan, onko puhunut totta menoistaan. Valitettavasti olen joutunut usein pettymään. En tiedä, mikä olisi paras ratkaisu. Monta kertaa olen mielessäni laittanut tämän suhteen poikki, mutta en ole vielä saanut sitä aikaiseksi. En pysty siihen, tunteita on kuitenkin liikaa.
Taas ihan samaa kuin meillä. Mä olen huomannut, että sorrun jo itse kyseenalaisiin asioihin, sellaisiin mitä ajattelen etten tahdo koskaan suhteessa tehdä tai miten en tahdo käyttäytyä, eli nyt huomaan tavallaan alentavani itseäni miehen takia. Juuri tuo kyttäyspuoli, joka minusta on äärettömän noloa ja säälittävää. Mutta niin vain olen lukenut hänen tekstareitaan, ja sieltä onkin selvinnyt monia tosi ikäviä juttuja. En kadu niitä tekoja, vaikka olen samalla sitä mieltä että toisen yksityisiin juttuihin ei saisi koskea.. Ja että kyttäys ei suhdetta paranna. Silti tein näin! Tai jos mies ollut jossain, saatan kysellä monia sellaisia kysymyksiä, että niistä näkisi onko varmasti ollut siellä missä sanoi. Sekin tuntuu inhottavalta. Kuitenkin ajattelen, että suhteessa kuuluu olla tietty vapaus enkä tykkää että itseänikään liikaa sidotaan. Aiemmissa suhteissa tämä onnistunut, mutta nykyisessä ei. Koska luottamus joskus viety, niin siitä seurannut sitten tämä.
Minäkin olen koittanut selittää miehelle, että niiden keskustelujen kautta voi päästä eroon ikävistä ajatuksista ja suhde parantua, että ei ne ole mitään syytöstilanteita. Mutta mies ei tosissaan osaa. Silloin jos hän on selvästi tehnyt väärin, tiuskii ekana mulle jotain, lähtee sitten pois kiukkuisena ja sitten on kuin ei mitään, koittaa että asia lakaistaan maton alle. Jos otan toisen kerran puheeksi, tiuskaisee että mitä mä jauhan asiasta, hän ei jaksa jankuttamista.
Yleismaailmallisesti osaa puhua hyvin, mutta heti kun mennään lähelle omaa suhdetta ja omia tunteita, hän lukkiutuu. Minusta tuntuu välillä, että eikö hän tosissaan tahdo tähän panostaa. Sanoo kuitenkin, että tahtoo olla kanssani ja huomaan että ajattelee ihan pidemmällä tähtäimellä. Ilmeisesti toisille riittää sitten niin vähä. Mäkin odotan päivää, jolloin mies tajuaisi että asioista puhuttava, mutta eihän sitä koskaan tule.. Mietin vähän väliä, miten helpompi olisi olla itsekseen ja että ansaitsisin toisenlaista, mutta kun olen hänen kanssaan vähän aikaa ja meillä kuitenkin arjessa synkkaa hyvin, niin sitten ajattelen että ehkä jutut kuitenkin selviää. Katsotaan nyt vielä. Toivottavasti tähän tulisi jotain ratkaisua, ei ole järkeä että minä kelailen näitä päivät pitkät.
Haluan vielä vastata edelliseen viestiisi, koska teksti kuulostaa liiankin tutulta. Meilläkin käy niin, että jos otan vaikean asian puheeksi, mies poistuu kiukkuisena paikalta. Harvoin hän myöntää tehneensä edes mitään väärää, joten anteeksipyytäminen tuntuu hänelle olevan vaikeaa.
Miesystäväni on puhunut minulle kihloihin menemisestä, perheen perustamisesta jne... Mutta mua kyllä mietityttää, että missä vaiheessa sellaista uskaltaa harkita?! Luottamuksen täytyisi olla kunnossa ennen sellaista askelta. Tai sitten asia on niin, että itse asetan liian suuria odotuksia suhteelle. Ja sitten kun kaikkea tätä itsekseen ajatelee, niin tuntuu, että sekopääksihän tässä tulee.
Tsemppiä sulle! Toivottavasti asiat teillä selviää! Tiedän, että epävarmuudessa ei ole mukavaa elää.