Sen vuoksi on suoritettava varallisuuden uusjako. Siitä riittää tuohta sen verran, ettei työttömiä enää sen jälkeen ole, eikä työttömyysturvaa tarvita.
Varakkuus on kertynyt liikaa pienille piireille
Anonyymi-ap
6257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos et ole huomannut, varallisuutta jaetaan uudelleen jatkuvasti verotuksen ja sosiaaliturvan ja muiden tukien kautta.
Jako liian pientä, asia korjattava.
kauaa ei mene kun varallisuus on uudellensa keskittynyt pienelle piirille. Neuvostoliiton hajoaminen on hyvä esimerkki. Valtion omaisuus jaettiin tyhmälle "kansalle" vouchereina ja etuseteleinä. Ei kestänyt montaa vuotta kun kansa oli luopunut omistuksistansa ja antanut voucherinsa pois. Oligarkit saivat kaiken omaisuuden haltuunsa.
Työttömyys ei tule koskaan poistumaan. Sitä tulee aina olemaan. Oli yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa.
Kannattaa tehdä selkeä ero työttömyydellä ja työttömyydellä.
Pitkäaikaistyöttömyys on aivan eri asia kuin se että on silloin tällöin satunnaisesti työttömänä. Ei suinkaan kaikki työttömät ole varattomia ja köyhiä,. Monet pitkäaikaistyöttömät toki useinkin ovat.
työttömyys ei sillä tempulla poistu. Kun varallisuus jaetaan niin kuka sitten luo uutta työtä. Yleensä on niin että varakkaimmat ja fiksuimmat luovat ja synyttävät uutta työtä. Kyse on eri asiasta kuin vain työn mekaanisesta tekemisestä. Varallisuus liittyy usein parempiin älyn lahjoihin, Rahat tulee ja kanavoituu fiksun luo pääsääntöisesti. Jos annat tyhmälle rahaa niin vähän aikaa hän päättömästi huvittelee ja rahat ja varallisuus on kadonnut taivaan tuuliin,
jokainen voi halutessansa ostaa firmojen osakkeita ja sillä tavoin henk.kohtaisesti toteuttaa omistamisen uusjakoa. Se ei tapahdu hetkessä. Seuraavalle sukupolvelle voit sitten antaa osakesalkkusi perintönä. Hänestä tulee raharuhtinas joka hummailee rivieran menomestoissa. Hänen ei tarvitse enää tehdä töitäkään jos motivaatiota ei pakertamiseen ole.
Kaikilla ei ole varaa eikä osaamista.