Oikeusmurhan yritys

Poliitikko oli haastettu käräjille kanteena raiskaus. Todistaja kertoi, kuinka nainen oli seuraavana aamuna tapahtuneen jälkeen iloisena kertonut, kuinka oli ollut poliitikon kanssa yhdynnässä.

Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, että pian raiskauksen jälkeen nainen olisi voinut käyttäytyä näin. Kanne hylättiin ja mies sai vapauttavan tuomion.

Minua jäi erityisesti vaivaamaan, eikö sisar ollenkaan ymmärrä, että väärän raiskausväitteen alla mies voi täysin murtua, ja vaikkei murtuisikaan, koko elämä olisi hetkessä tuhottu.

Kun meetooliike oli vauhdikkaimmillaan, erä ruotsalainen naistoimittaja löi raivosta sokeana muuatta syytettyä miestä kuin vierasta sikaa ilman vähintäkään armon tunnetta.

Mies teki itsemurhan. Kipristeltyään aikansa, toimittaja astui katuvana julkisuuteen ja kertoi, että tuli kirjoittaneeksi, mitä koskaan ei olisi pitänyt. Ei hänelle voi enää antaa anteeksi kuin hän itse, mutta riittääkö se? Veikkaan, että hän kantaa kuolemaansa asti taakkaa, johon helpotusta ei tule.
5211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos tietää joutuneensa syyttömänä tuomituksi, niin se kostetaan. Tämä pitää paikkansa vain jos tuomio on merkittävä.

Äänestä
Aloittaja

Meetookin noudatti vakiokaavaa. Ensin hurmahengen vallassa tehdään kamaloittavia, sitten mietitään, kun on jo liian myöhä.

Äänestä

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

😋 K­­­u­­u­m­­­a­t­­ ­t­y­­t­­ö­­­t­­ ­­o­d­­o­­­t­t­­­a­­v­­­a­­­t­­ ­s­­i­­n­­­u­­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18314697

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

No maailmassa on kaikenlaisia ihmisiä...

Luultavammin naisia ja lapsia, jotka on raiskattu, on tehnyt enemmän itsemurhia, kuin miehiä, joita on syytetty suotta.

Ei #meetoo tai raiskauksen kriminalisointi ole ongelma, vaan ihmiset, jotka käyttävät niitä hyväkseen väärin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Edellä olevan kirjoittajan kanssa en keskustele, koska vuosia yritti kiusata minua väittäen, että itsestäni kertoma ei pitäisi paikkansa. Hänen lähtökohdistaan hänellä ei ole ollut kykyä nähdä, mikä on oppineen kirjoittamaa, ja mikä lahjattoman narraajan eli valehtelijan.

    Olen luvannut, että jos hän ei ota osaa aloittamiini keskusteluihin tai kommentoi sanomaani, en myöskään kerro mitään hänen lievästi heikkolahjaisesta tasostaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kynis.mi kirjoitti:

Poliitikko oli haastettu käräjille kanteena raiskaus. Todistaja kertoi, kuinka nainen oli seuraavana aamuna tapahtuneen jälkeen iloisena kertonut, kuinka oli ollut poliitikon kanssa yhdynnässä.

Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, että pian raiskauksen jälkeen nainen olisi voinut käyttäytyä näin. Kanne hylättiin ja mies sai vapauttavan tuomion.

Minua jäi erityisesti vaivaamaan, eikö sisar ollenkaan ymmärrä, että väärän raiskausväitteen alla mies voi täysin murtua, ja vaikkei murtuisikaan, koko elämä olisi hetkessä tuhottu.

Kun meetooliike oli vauhdikkaimmillaan, erä ruotsalainen naistoimittaja löi raivosta sokeana muuatta syytettyä miestä kuin vierasta sikaa ilman vähintäkään armon tunnetta.

Mies teki itsemurhan. Kipristeltyään aikansa, toimittaja astui katuvana julkisuuteen ja kertoi, että tuli kirjoittaneeksi, mitä koskaan ei olisi pitänyt. Ei hänelle voi enää antaa anteeksi kuin hän itse, mutta riittääkö se? Veikkaan, että hän kantaa kuolemaansa asti taakkaa, johon helpotusta ei tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu