SAK:n liput puolitankoon. SAK:n sisin on kuollut.
SAK:n hallituksen kriisikokous. Kaikki 19 hallituksen jäsentä miettimään kriittisesti, mikä meni pieleen. Kuka keksi "poliittiset lakot"? Osallistuminen yhteiskunnan kehittäjänä? Onko edellyksiä jatkolle, onko olemassa ololle oikeutus?
Sisäisen riippumattoman tarkastuksen käynnistäminen.
SAK:n sisin on kuollut. SAK:n liput puolitankoon.
4
220
Vastaukset 4
- Anonyymi
SAK:n lakot ovat häpeä koko ammattiyhdistysliikkeelle.
"...En halua, että ay-johtajat käyttävät ääntäni ja esiintyvät kuin edustaisivat kategorisesti suomalaisia palkansaajia.
Tavallisissa työntekijöissä on paljon ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua räikeästi politisoituneeseen järjestöön. Järjestöjohtajien vaatimus hyväksyä tai hylätä parlamentaarista päätöksentekoa ei voi olla perusteltu, koska ay-johtajat edustavat vain osaa Suomen työväestä..." HeSa 17.3.2024- Anonyymi
haluatteko sitten sen valtaisan palkansaajiin kohdistuvan heikennyspaketin jonka maan hallitus ja työnantajajärjestöt ovat puskemassa suomen työmarkkinoille.
- Anonyymi
Kun ansiosidonnainen porrastetaan, niin se antaa motivaation lähteä töihin ennen 400 päivän lomailua. Yhdessä ensimmäisen omavastuisen sairaspäivän kanssa, tulemme näkemään ennennäkemättömän työvoimapulan hellittämisen julkisella puolella. Hoitajia onkin ihan hyvin. Eikä ihme, koska hoitajia ja lääkäreitä on enemmän kuin ikinä. Kysymys on johtamisesta ja vilpillisestä toiminnasta. Sen takia lakeja pitää uusia.
Kun tehy aikoi kävellä ulos teho-osastoilta ja jättää potilaat heitteille, niin piti säätää laki. Kun SAK:n vasemmistolaiset ammattiliitot lakkoilevat työrauhan aikana, niin pitää säätää sen kieltävä ja sanktioitava laki. Monet lait säädetään tarpeeseen, minkä vastuuttomat ihmiset ovat omalla toiminnallaan saaneet aikaan. - Anonyymi
Nokian renkaiden lakot peruttiin työntekijöiden toiveesta. On vielä toivoa. Järki voittaa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371403- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67888PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56703- 68703
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi212604- 37589
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
- 63513