Morjesta kaikille!
Taustaa: Olen 31v mies, jolla on miespuolinen hyvä ystävä, jonka kanssa ollaan tunnettu ihan melkein vauvaikäisestä asti.
Asiaan...
Oma miespuolinen lapsuudenystävä tuli kaapista ulos pahimmalla mahdollisella tavalla. Olen itse naimisissa ollut jo 10v elämäni naisen kanssa.
Tällä ystävälläni on ollut parisuhteita pelkkien naisten kanssa, nyt ollut sinkkuna varmaan viitisen vuotta. Oltiin juhlimassa hänen kolmekymppisiään, jossa luonnollisesti juhlakalu juotettiin niin kovaan humalaan ettei tosikaan. Kotimatka baarista toteutettiin taluttamalla, meitä oli noin 5 ukkoa siinä taluttamassa synttärisankaria.
Kesken matkan hän pysähtyi, istui alas ja kertoi olevansa homo. Isosta kaveriporukastaan huolimatta hän kertoi tai paljasti tunteensa juuri minua kohtaan. Koko porukka hiljeni, itseäni alkoi oksettamaan ja aloin voimaan pahoin.
Olen itse täysin hetero ja niin kuvittelin kaveristani myös. Minulla ei ole yhtikäs mitään homoja vastaan, mutta tämä asia on jäänyt vaivaamaan minua todella ikävästi. Oksettaa ja ruoka ei oikein meinaa maistua. Normaalisti tämä ystäväni soittelee minulle muutamia kertoja viikossa, mutta nyt ollaan oltu muutama kuukausi täysin ilman mitään yhteydenpitoa.
Ihmettelen kovasti omaa reaktiotani: tunnen puistatusta, yököttää, ruoka ei maistu ja jotenkin on sellainen häpeällinen olo. Onko tämä ihan normaalia? Miten tästä pitäisi lähteä eteenpäin? Jotenkin on niin häpeällinen olo, että en ole tästä pystynyt avautumaan kuin vaimolleni. Hän sanoi, että turha mun on hävetä, koska en ole tehnyt mitään.
Onko täällä muita jotka ovat joutuneet samanlaiseen tilanteeseen? Miten olette menneet eteenpäin? Hylkäänkö tosiaan ihmisen, jonka kanssa olen ollut tekemisissä koko ikäni tämmöisen asian vuoksi?
Pyydän vilpittömästi anteeksi, jos joku loukkaantuu kirjoituksestani. Se ei todellakaan ole tarkoitukseni, mutta en osannut muotoilla sanojani hienommin.
Taustaa: Olen 31v mies, jolla on miespuolinen hyvä ystävä, jonka kanssa ollaan tunnettu ihan melkein vauvaikäisestä asti.
Asiaan...
Oma miespuolinen lapsuudenystävä tuli kaapista ulos pahimmalla mahdollisella tavalla. Olen itse naimisissa ollut jo 10v elämäni naisen kanssa.
Tällä ystävälläni on ollut parisuhteita pelkkien naisten kanssa, nyt ollut sinkkuna varmaan viitisen vuotta. Oltiin juhlimassa hänen kolmekymppisiään, jossa luonnollisesti juhlakalu juotettiin niin kovaan humalaan ettei tosikaan. Kotimatka baarista toteutettiin taluttamalla, meitä oli noin 5 ukkoa siinä taluttamassa synttärisankaria.
Kesken matkan hän pysähtyi, istui alas ja kertoi olevansa homo. Isosta kaveriporukastaan huolimatta hän kertoi tai paljasti tunteensa juuri minua kohtaan. Koko porukka hiljeni, itseäni alkoi oksettamaan ja aloin voimaan pahoin.
Olen itse täysin hetero ja niin kuvittelin kaveristani myös. Minulla ei ole yhtikäs mitään homoja vastaan, mutta tämä asia on jäänyt vaivaamaan minua todella ikävästi. Oksettaa ja ruoka ei oikein meinaa maistua. Normaalisti tämä ystäväni soittelee minulle muutamia kertoja viikossa, mutta nyt ollaan oltu muutama kuukausi täysin ilman mitään yhteydenpitoa.
Ihmettelen kovasti omaa reaktiotani: tunnen puistatusta, yököttää, ruoka ei maistu ja jotenkin on sellainen häpeällinen olo. Onko tämä ihan normaalia? Miten tästä pitäisi lähteä eteenpäin? Jotenkin on niin häpeällinen olo, että en ole tästä pystynyt avautumaan kuin vaimolleni. Hän sanoi, että turha mun on hävetä, koska en ole tehnyt mitään.
Onko täällä muita jotka ovat joutuneet samanlaiseen tilanteeseen? Miten olette menneet eteenpäin? Hylkäänkö tosiaan ihmisen, jonka kanssa olen ollut tekemisissä koko ikäni tämmöisen asian vuoksi?
Pyydän vilpittömästi anteeksi, jos joku loukkaantuu kirjoituksestani. Se ei todellakaan ole tarkoitukseni, mutta en osannut muotoilla sanojani hienommin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse patakonservatiivina heteromiehenä sanon, että minusta olisit oikein, että jatkat ystävänä tämän henkilön kanssa kuten aina ennenkin.
Mitä se kenellekään kuuluu, mikä kenenkin suuntautuminen on, jos muuten ystävyys tai kaverisuhde on molemmille osapuolille tärkeä?
Hepulle on varmasti ollut melkoinen taakka tunnustaa tuo homoutensa - mutta ei häntä siitä tuomita tarvitse.
Kenties hän ei itsekään ole osannut itsestään sitä täysin löytää aiemmista naissuhteistaan huolimatta?
Sanon tämän päälle viisikymppisenä äijänä, joka on niin umpihetero kuin olla ja voi, näen kauniita naisia kaikkialla ja todella vilpittömästi nautin näkemästäni - (en ajattele heitä ilman vaatteita, vaan kauniina luonnon taideteoksina) mutta silti kyllä näen myös komean miehen, jos sellainen vastaani tulee.
Nykyaikana todella MIEHIÄ on melko vähän. Poikkeuksellisen kaunis nainen tai komea mies ovat aina ilo silmälle - ja tosiaan sanon tämän miehenä, joka äänestää Persuja, kuuluu kirkkoon ja on sitä mieltä, että kirkon ei pitäisi vihkiä samaa sukupuolta olevia, en todellakaan jaksa television homosaatiota enkä kiintiöhinttareita, naisparien hehkuttamista, polyamoria- ja transurummutuksia jne.
Mutta silti sanon, ettei kenenkään suuntautuminen sinänsä saisi vaikuttaa kenenkään ihmisarvoon tai arvoon ystävänä.
Ystävyys ja kaveruus ovat täysin eri asioita kuin kenenkään suuntautuminen tai parisuhde kaveri- tai ystävyyssuhteiden ulkopuolella.
Itselleni on - patakonservatiivisuudestani huolimatta - samantekevää, olisiko ystäväni homo, lesbo, hetero, transu tai aseksuaali.
Ystävyys ja sen mukanaan tuomat hyvät hetket ovat niitä asioita, miksi ystäviä ollaan.
Okei, naispuolisen ystävän kanssa on joskus tullut harrastettua seksiä hänen pyynnöstään, mutta olimme molemmat vapaita eikä siitä seurannut sen kummempaa. Ystäviä olemme edelleen ja tuo jäi ainoaksi kerraksi....
Ei kaverisi homous sinua leimaa eikä pakota sinua homobaareihin, joskin voit käydä tsekkaamassa, millainen meno niissä on - kaverisi voi sitten ystävänäsi tehdä selväksi muille, ettet ole "niitä miehiä".
Ota kaveriisi yhteyttä, lähtekää vaikka syömään tai ulkoilemaan, puhukaa asioista.
Ei pitkää ystävyyssuhdetta kannata uhrata moisen vuoksi - ja olen varma, että hänkin toivoo sinun olevan yhä hänelle olemassa.
En usko hänen ajattelevan sinua mahdollisena parisuhdekumppanina, vaan ystävänä.
Tsemppiä ja asetu itsesi ulkopuolelle, avaa sydämesi ja ojenna ystävällesi kätesi.
Ette ole vieraita ettekä vihamiehiä.
On kokemusta naisena tällaisesta, mutta niin, että tiesin naiskaverini olevan lesbo. Epäilin kauan aikaa hänen olevan ihastunut minuun, vaikka olikin jo suhteessa ja itse olen hetero. Lähetteli mm. todella imartelevia viestejä, jotka koin hieman kiusallisiksi. Paljasti kaiken vasta sitten, kun hänen ihastuksensa oli jo mennyt ohi ja hänellä oli joku uusi kohde.
Jälkeenpäin ajateltuna pidän asiaa ainoastaan imartelevana; olin ajatellut, että ainoastaan miehet ihastuvat minuun, mutta että naisetkin. Eli ajattelisin asiaa tuolta kannalta.
Juurikin kokemus kiusallisuudestaa nousee minullekin mieleen, kun samaa sukupuolta oleva vaikuttaa olevan kiinnostunut muutoinkin, kuin ystävänä. Miesten huomio on imartelevaa, naisilta samalla tavalla osoitettu huomio ainoastaan kiusallista.
En vain pysty kokemaan ja näkemään asiaa kuvailemallasi tavalla. Ennemminkin olen pettynyt, kun he joita en koe puoleensavetäviksi, osoittavat huomiotaan flirttailemalla yms.
Reaktioni ajatukseen seksistä naisen kanssa lähentelee ap:n reaktiota. Minulla ystävyyssuhe läheisen ystävän kanssa kariutui juurikin siitä syystä, että hän yritti vihjailla ja painostaa, josko olisinkin kiinnostunut naisista. Hänen suuntautumisensa ei ollut koskaan minulle ongelma enkä kokenut välillämme romanttista tai seksuaalista kipinää. Lopulta katkaisin ystävyytemme, kun en enää jaksanut hänen tarvettaan kertoa minulle kuinka minun tulisi olla, elää ja ajatella.
Aika vahva reaktio sinulla on tullut. Kuuntele itseäsi ja mieti jos pystyisit asian käsittelemään jotenkin hänen kanssaan.