Mun päässä hakkaa tango, delirium; mä pelkään, että mä kuolen tai etten kuolekkaan. En unta saa, en nukkua uskaltaisikaan!
Jotenkin tuntuu, että maailma on viallinen. Joku tässä mättää ja olen tunttenut niin aina. Viime aikoina...(tai oikeastaan jo vuosia), olen miettinyt kuolemaa lähestulkoon päivittäin! Mietin sitä, mitä elämässä vielä ehtii tehdä ja mihin ei enää kannata ryhtyä. Mietin myös sitä, mitä voi ja mitä ei voi enää tehdä ja mitä on jäänyt tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin!
Tilastollisesti olen jo reilusti yli puolet elänyt elämästäi! Toisaalta ihmsiä, jotka päällisin puolin ovat näyttäneet täysin terveiltä ja hyvinvoivilta, ovat kuolleet tai sairastuneet vakavati. Eilinen uutinen Walesin prinsessa Catherinen syöpädiagnoosista herätti taas tunteet pintaan. Pyörin koko yön sängyssä ja mietin asiaa. Olemme lähes samanikäisiä! Jos tuollaisessa asemassa oleva ihminen saa syövän ja voi kuolla siihen niin olenko itsekään turvassa? Oma isäni kuoli syöpään ja äitini sai sydänkohtauksen ja kuoli. Ympäriltäni on kuollut paljon! Mietin vain, koska on oma vuoroni saada diagnoosi ja miten siitä selviäisin, vai selviänkö? Yksinäisenä, siis todella yksinäisenä aivan konkreettisesti, pelkään asiaa todella paljon. Elämässäni huomaan, että ihan mikä tahansa vaiva aiheuttaa valtavasti stressiä ja yritän kaikessa olla ylivarovainen ja välttää riskejä kaikenlaisen loukaantumisen pelossa, koska en usko selviäväni, jos jotakin tavanomaista flussaa pahempaa sattuu.
Ehkä tässä on jonkinlaisen ikäkriisin kynnyksellä, kun vähitellen ymmärtää, että ei ole enää nuori, mutta ei vielä mikään ikäloppukaan. Toisalta moni ovi on jo sulkeutunut ja pelkäänkin, että esimerkiksi sellainen asia kuin perhe, on osaltani jo ohitettu mahdollisuus! Tai jos ei olekaan niin tuleeko sitten joku syöpä tai muu sairaus ja murskaten unelmat. Kaamea ajatus, että lapset jäisivät orvoiksi!
Jotenkin olen kateellinen niille, joilla elämä on mallillaan, mutta toisaalta, ymmärtääköhän välttämättä kaikki sitä, että yhdessä hetkessä kaikki voi kuitenkin kääntyä päälaelleen. Ehkä nämä ihmiset osaavat elää elämäänsä pelkäämättä, siinä missä itse olen tehnyt peloistani kroonisen sairauden tai kahleen josta en osaa, enkä uskalla päästää irti!
Jotenkin tuntuu, että maailma on viallinen. Joku tässä mättää ja olen tunttenut niin aina. Viime aikoina...(tai oikeastaan jo vuosia), olen miettinyt kuolemaa lähestulkoon päivittäin! Mietin sitä, mitä elämässä vielä ehtii tehdä ja mihin ei enää kannata ryhtyä. Mietin myös sitä, mitä voi ja mitä ei voi enää tehdä ja mitä on jäänyt tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin!
Tilastollisesti olen jo reilusti yli puolet elänyt elämästäi! Toisaalta ihmsiä, jotka päällisin puolin ovat näyttäneet täysin terveiltä ja hyvinvoivilta, ovat kuolleet tai sairastuneet vakavati. Eilinen uutinen Walesin prinsessa Catherinen syöpädiagnoosista herätti taas tunteet pintaan. Pyörin koko yön sängyssä ja mietin asiaa. Olemme lähes samanikäisiä! Jos tuollaisessa asemassa oleva ihminen saa syövän ja voi kuolla siihen niin olenko itsekään turvassa? Oma isäni kuoli syöpään ja äitini sai sydänkohtauksen ja kuoli. Ympäriltäni on kuollut paljon! Mietin vain, koska on oma vuoroni saada diagnoosi ja miten siitä selviäisin, vai selviänkö? Yksinäisenä, siis todella yksinäisenä aivan konkreettisesti, pelkään asiaa todella paljon. Elämässäni huomaan, että ihan mikä tahansa vaiva aiheuttaa valtavasti stressiä ja yritän kaikessa olla ylivarovainen ja välttää riskejä kaikenlaisen loukaantumisen pelossa, koska en usko selviäväni, jos jotakin tavanomaista flussaa pahempaa sattuu.
Ehkä tässä on jonkinlaisen ikäkriisin kynnyksellä, kun vähitellen ymmärtää, että ei ole enää nuori, mutta ei vielä mikään ikäloppukaan. Toisalta moni ovi on jo sulkeutunut ja pelkäänkin, että esimerkiksi sellainen asia kuin perhe, on osaltani jo ohitettu mahdollisuus! Tai jos ei olekaan niin tuleeko sitten joku syöpä tai muu sairaus ja murskaten unelmat. Kaamea ajatus, että lapset jäisivät orvoiksi!
Jotenkin olen kateellinen niille, joilla elämä on mallillaan, mutta toisaalta, ymmärtääköhän välttämättä kaikki sitä, että yhdessä hetkessä kaikki voi kuitenkin kääntyä päälaelleen. Ehkä nämä ihmiset osaavat elää elämäänsä pelkäämättä, siinä missä itse olen tehnyt peloistani kroonisen sairauden tai kahleen josta en osaa, enkä uskalla päästää irti!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jokainen elollinen kuolee joskus. Itse lähinnä pelkään, että millaiset tuskat joko ennen kuolemaa tai kuollessa on. Olen nähnyt aika pahoja ja kivuliaita ihmiskohtaloita.
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Minulla on ristiriitainen suhde kuolemaan. En oikein pysty käsittelemään sitä. Yritän olla ajattelematta koko asiaa.
Se on jokaiselle väistämätön tosiasia. Miksi haaskata aikaa sen pohtimiseen?
Ei kuolemista kannata pelätä sillä se on joka tapauksessa kaikilla edessä jossain kohtaa elämää.Kuolema on monelle vain palkinto eletystä elämästä ja saavutuksista ,älä siis turhaan pelkää 💔❤️❤️🩹
Ymmärrän sen että kannattaa punnita mitkä asiat ovat vaivan arvoisia ja mitkä eivät. Jos haluaa kerryttää tililleen mahdollisimman paljon rahaa jotta tulisi rikkaaksi niin mielestäni se ei ole pointti tässä elämässä. Jatkuva inflaatio siihen päälle vielä niin pidetään se raha pikemminkin renkinä kuin isäntänä. Lähtö voi tulla periaatteessa koska tahansa. Minulla on käsitys että usalaisten ajattelu pyörii juuri viimeksi mainitsemani ajattelumallin ympärillä.
On olemassa ties mitä riskitekijöitä mitkä uhkaavat elämää. Vaikkeivät ne ole välttämättä kovin todennäköisiä että omalle kohdalle sattuisi niin täytyy muistaa että elämä tapahtuu reaaliaikaisesti. Toisin sanoen kaikki sattumat ja riskit satavat samaan laariin että jotain epämiellyttävää voi tosiaan tapahtua. Ulkona liikkuessa liukkaus ja myös siihen assosioituvat liikenneriskit lienevät suurin uhka Suomessa. Liukkaus on niin usein läsnä ja vähän joka puolella, niin siksi.
Joka tapauksessa omaa lähtöään ei kannata pelätä koska pelon kohteiden välttely ruokkii sitä että pelkojen kohteet tulevat tuolloin pelkääjän luokse. Pelkoa päin on siis mentävä, jotta se pelko hälvenee ja siihen tottuu. Sitten sitä pelkoa ei enää olekaan. Objektiivisesti sanottuna henkilökohtainen elämäni on yksinäistä ja asiat voisivat olla paremminkin. Olen monissa liemissä keitetty ja ehkäpä sen vuoksi karaistunut. En pelkää kuolemaa yhtään, ehkä juuri siksi koska koen ettei minulla ole pahemmin menetettävää tässä elämässäni.
Ei liene kyse ikäkriisistä. Jo nuorempana voi ahdistua elämän arvaamattomuudesta.
Näkisin, että olet sairastunut yleiseen ahdistustilahäiriöön. Se on siis mielenterveyden häiriötila, johon saa apua. Tai ainakin ennen sai. Nykyään ei taida olla mikään kuten ennen.
Hyvä kirjoitus. - Tuollainen päivittäinen pelkotila voi olla ahdistuneisuushäiriötä tai masennusta tai molempia. Sinun kannattaisi pyrkiä tutkimuksiin, jotta sinua voidaan hoitaa mahdollisesti lääkityksellä ja psykoterapialla. - Ahdistuneisuushäiriö on kyllä melko tavallinen sairaus. Noin viisi prosenttia suomalaisista sairastuu siihen joskus.
On toki ihan normaalia muutenkin ajatella kuolemaa silloin tällöin ja pelätäkin sitä. - Minulla oli aiemmin pelko siitä, kuinka lapseni pärjäisivät ilnan minua, mutta nyt tiedän, että heidän elämänsä on mallillaan. - Isäni kuoli syöpään kuusikymppisenä ja äiti sydämen vajaatoimintaan. Kyllä ne ovat sellaisia sairauksia, jotka minäkin voin vielä joskus kohdata.
Nykyään harmittelen sitä, että en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä edunvalvontavaltuutusta, vaikka olen siitäkin kyllä jo puhunut lasteni kanssa. Se asia täytyisi pikimmiten vielä hoitaa. - Lähes jokaisen kannattaisi tehdä sellainen ja sen valtuutuksen saajaahan voi sitten päivittää myöhemmin, jos läheisten tilanne muuttuu.
Hyvä kirjoitus kun sanat ovat Klamydian kappaleesta "Tango Delirium"?
Kasvot ovat valkoiset ja silmät punaiset
Huulet ovat siniset ja hampaat keltaiset
Silmien alla mustaa ja housuissa ruskeaa
Vaan kokonaiskuva se harmaa on
Kapteeni kalvakka peilistä mua tuijottaa
Jääkylmää hikeä ohimoiltaan pursuaa
Jääkaapissa valo vaan
Homeinen juusto seuranaan
Ne moikkaa mua, terve vaan, kiva kun pääsit katsomaan
Mä pelkään, että mä kuolen tai etten kuolekkaan (etten kuolekkaan)
En unta saa, en nukkua uskaltaisikaan (uskaltaisikaan)
Mun päässäni hakkaa tango, delirium
Jääkaapissa kylmä kalkkuna kylmä kalkkuna kylmä kalkkuna
Liskojen on tää yö
Se miestä syö, se miestä syö
Ne elävältä nakertaa näin pientä juhlijaa
Ja seinät kaatuu päälle, mä niiden alle jään
Yksin tänne neljän seinän sisään
https://www.youtube.com/watch?v=_8Wan02zmBs
Että silleen.
On ihan tavallista täällä kopioida biisien sanoja. Joku on kuitenkin kirjoittanut ne biisin sanat ja joskus ne voivat kertoa omasta elämästämme paremmin kuin osaisimme itse edes asiaa sanoittaa.
Tarkoitin aloituskirjoitusta kokonaisuutena. Siinä kuvattiin taustoja ja ajatuskulkua siitä, miltä jatkuva pelkotila ja ahdistus tuntuvat.
Elämässä on vain 2 varmaa asiaa syntyminen ja kuoleminen, kai muu on arpapeliä, nopanheittoa. Craps-pe4liä'
hmm niin jos on kultalusikka suussa syntynyt jo varakkaana, siellaisen ihmisen mielestä jokainen on aina oman onnensa seppä :D
Lottovoittajankin mielestä jokainen on oman onnensa seppä :D
Biologianopettajani, helluntaisaarnaaja kertoi, kuinka oli suomalaisdelegaation mukana ollut Saksassa ennen sotia.
Koululla oli ollut uhoava laatta: "Me saksalaiset pelkäämme vain Jumalaa." Suomalaiset olivat lisänneet siihen: "Mutta me suomalaiset emme kerrassaan mitään."
Kuoleman pelko saattaa olla elämän pelkoa; ehkä sinullakin on sellaista? Päivät/yöt kuluvat pelkoja pohtiessa.
Delirium johtuu keskushermoston toiminnan häiriöstä. Tavallisia altistavisa tekijöitä on muistisairaus, alkoholi ja muut päihteet, kuulon heikentyminen. Olet liikiaa bilettänyt Klamydian keikoilla? Deliriumia laukaisevia tekijöitä ovat mm stressi, kipu, univaje, liian vähäiset tai runsaat ulkoiset ärsykkeet.
Suosittelen lääkärillä käyntiä. Sinulla voi olla vähintään vaikea ahdistus ja masennus. Missään tapauksessa pelkosi eivät ole normaaleita.
- Sheena