Olen tulossa taas isäksi, ja tällä kertaa olen ajatellut ainakin joistain aiemmista virheistä ottaa opiksi. Luulen että aika moni ryhtyy isäksi miettimättä sen kummemmin millaiseksi isäksi haluaa tulla ja halutaanko sitä edes oikeasti. Muutkin saa lapsia ja lapsen tekeminenhän on mukavaa puuhaa, joten mikäs siinä. Odotuskaan ei pakota miettimään ja vauvan synnyttyä se on sellainen pieni hellyyttävä, joka oikeasti tarvitsee eniten äitiä eikä isää. Edes siinä vaiheessa omaa isyyttään tarvitse miettiä...
Itse olin kai tuossa vaiheessa aika pihalla. Kun en tiennyt mitä mun pitäisi tehdä otin lähinnä vaimostani mallia, eli ryhdyin käytännössä apuäidiksi. Tosin aika huonoksi sellaiseksi. Lisäksi kävin omissa harrastuksissani tuulettumassa ja muutenkin yritin ylläpitää aikaisemmin vallinnutta elämää. Kun lapsia tuli lisää ja aika ei riittänyt kaikkeen syntyi kaaos. Luulen että suurin oma virheeni oli etten ollut löytänyt isäroolia vaan yritin vastoin luonnettani tehdä "äitien hommia" ja samalla kavereiden kanssa "miesten juttuja". Tilanne johti parisuhteen murenemiseen ja seksittömyyteen ja avioero oli erittäin lähellä. Välillä toivo paremmasta oli nollassa.
Tuota aikaa kesti monta vuotta mutta kun tilanne rauhoittui ja olimme joitain uusia asioita oppineet tilanne parani ja viime ajat ovatkin olleet hyviä. Isompien lasten isänä oleminen on minulle ihan luontevaa.
Nyt meille onkin tulossa taas vauva taloon ja siksi olen taas näitä juttuja pohtinut. En halua että aiempi kaaos tulee takaisin. Nyt haluaisin miettiä etukäteen millainen isä minusta tulee. Nykyjään kun puhutaan niin paljon tasa-arvosta ei mielestäni tarpeeksi muisteta sukupuolten välistä erilaisuutta. On tärkeää että voidaan olla erilaisia vaikka oltaisiinkin saman arvoisia. Haluaisin siis olla "miehekäs" isä, joka ei hoivaa ja hyysää kuin nainen. Haluan siis tukea ja pitää huolta koko perheestä olematta apuäiti. Jatkossa teen vaan ns. "miesten juttuja", joihin ei kuulu esim. vaipanvaihto eikä maidon kanssa lotraaminen, paitsi poikkeustapauksissa.
Miltä tuo kuulostaa? Mustavalkoinen sovinistisikako? En missään tapauksessa miellä naisia ja miehiä eriarvoisina vaikka mielestäni on olemassa selkeästi naisten ja miesten "hommia". Kokemus on osoittanut että parisuhdekin toimii parhaiten silloin kun nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies.
Niin kertokaapa vielä mitkä ovat ne isälle kuuluvat "miehen hommat". Vauva-aika kun tuntuu olevan sitä hyysäämistä, josta ajattelin pysyä erossa. Ja miehen silmäni eivät erityisen hyvin näe mitä muuta hyödyllistä pitäisi tehdä.
tee_kuppiin ät hotmail piste com
Itse olin kai tuossa vaiheessa aika pihalla. Kun en tiennyt mitä mun pitäisi tehdä otin lähinnä vaimostani mallia, eli ryhdyin käytännössä apuäidiksi. Tosin aika huonoksi sellaiseksi. Lisäksi kävin omissa harrastuksissani tuulettumassa ja muutenkin yritin ylläpitää aikaisemmin vallinnutta elämää. Kun lapsia tuli lisää ja aika ei riittänyt kaikkeen syntyi kaaos. Luulen että suurin oma virheeni oli etten ollut löytänyt isäroolia vaan yritin vastoin luonnettani tehdä "äitien hommia" ja samalla kavereiden kanssa "miesten juttuja". Tilanne johti parisuhteen murenemiseen ja seksittömyyteen ja avioero oli erittäin lähellä. Välillä toivo paremmasta oli nollassa.
Tuota aikaa kesti monta vuotta mutta kun tilanne rauhoittui ja olimme joitain uusia asioita oppineet tilanne parani ja viime ajat ovatkin olleet hyviä. Isompien lasten isänä oleminen on minulle ihan luontevaa.
Nyt meille onkin tulossa taas vauva taloon ja siksi olen taas näitä juttuja pohtinut. En halua että aiempi kaaos tulee takaisin. Nyt haluaisin miettiä etukäteen millainen isä minusta tulee. Nykyjään kun puhutaan niin paljon tasa-arvosta ei mielestäni tarpeeksi muisteta sukupuolten välistä erilaisuutta. On tärkeää että voidaan olla erilaisia vaikka oltaisiinkin saman arvoisia. Haluaisin siis olla "miehekäs" isä, joka ei hoivaa ja hyysää kuin nainen. Haluan siis tukea ja pitää huolta koko perheestä olematta apuäiti. Jatkossa teen vaan ns. "miesten juttuja", joihin ei kuulu esim. vaipanvaihto eikä maidon kanssa lotraaminen, paitsi poikkeustapauksissa.
Miltä tuo kuulostaa? Mustavalkoinen sovinistisikako? En missään tapauksessa miellä naisia ja miehiä eriarvoisina vaikka mielestäni on olemassa selkeästi naisten ja miesten "hommia". Kokemus on osoittanut että parisuhdekin toimii parhaiten silloin kun nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies.
Niin kertokaapa vielä mitkä ovat ne isälle kuuluvat "miehen hommat". Vauva-aika kun tuntuu olevan sitä hyysäämistä, josta ajattelin pysyä erossa. Ja miehen silmäni eivät erityisen hyvin näe mitä muuta hyödyllistä pitäisi tehdä.
tee_kuppiin ät hotmail piste com
Vastaukset 6
Vanhimmat
Perheessäni on kolmas tulossa, kaikki ovat alle kouluikäisiä. Ensimmäiset vuodet mies oli viikot toisella paikkakunnalla, joten silloin ei mies paljon kotihommiin osallistunut, tein kaikki valmiiksi viikolla, että ehdimme olla yhdessä ne viikonloput. Ei hyvä!
Toinen lapsi oli itkuinen, itki lähes jatkuvasti ensimmäisen elinvuotensa. Alussa mies oli kotona, ja oli korvaamaton apu nuo kuukaudet. Sitten hän lähti taas töihin, ja minäkin jatkoin pikku hiljaa opintojani. Kaaos oli lähes täydellinen, kukaan ei jaksanut tehdä muuta kuin pakolliset, silloin muistan, että parasta oli se, kun mies kävi kaupassa ihan vapaaehtoisesti. Aina ennen matkoille lähtöään hän huolehti siitä, että meillä oli kaapit täynnä ruokaa...
En tiedä mikä on oikeastaan paras tyyli työt jakaa, sen olen huomannut, että mikään ei suju, jos ei MOLEMMAT saa kunnollisia yöunia, ja huolet painavat mieltä. Pahimpina aikoina muistan ajatelleeni, että kun ei mies osaa tehdä mitään oikein. Totuus oli kuitenkin se, että hän oli todellakin korvaamaton apu ja tuki.
Nyt ärsyttää eniten se, että joudun hoitamaan itse kaikki lääkäri- yms. reissut. Oman työn lisäksi kun joutuu lapsia kuljettamaan sairaalat, terapiat, neuvolat ja muut tuntuu välillä, että voisihan tuo isäntäkin osallistua näihin. Tilanne on vain luistanut siihen, koska minun työni on joustavampaa ja pomo ymmärtää tällaisia perheiden ongelmia!
Saa nähdä miten nyt käy, kun kolmas syntyy. Todennäköisesti mieheni yrittää parhaansa mukaan jakaa taakkaani. Jo silläkin on paljon merkitystä, että on joku jolle voi asioista puhua. Päivän asiat keskustellaan aina, vaikka mies olisi matkoillakin. Siunattu teknologia ja etenkin kännykät!!!
Meillä on kohta kaksivuotias poika ja työt jaettiin siten, että mies jäi täydelliselle isyysvapaalle puolen vuoden päästä syntymästä ja minä menin töihin. Siten teimme mahdottomaksi sen, ettei hän olisi tietämätön lapsen tarpeista ja etten minä saisi noita ajatuksia siitä, ettei hän muka osaa mitään tai ymmärrä mitään lapsen tarpeista. Äidit kun usein omivat lapsen hoitamisen itselleen ja saavat miehet tuntemaan itsensä tarpeettomiksi.
Kaikilla miehillä ei ole mahdollisuutta (eikä usein halua) ottaa isyysvapaata kovin pitkäksi aikaa. Meillä kuitenkin ratkaisu toimi hyvin ja olemme omien luontaisten (?) kykyjemme mukaan jakaneet lastenhoidon ja -vastuun samoin kuin muutkin yhteiset työt. Ne eivät jakaannu selkeästi "miesten ja naisten töihin", vaan ihan meidän persooniemme mukaan. Pyrimme tasapainoilemaan vanhempainvapaiden kanssa mahdollisimman tasapuolisesti tästä eteenkinpäin.
Luulempa, että suurin ongelmasi oli elättely siitä, että elämäsi voisi jatkua kuten ennenkin vauvan syntymän jälkeen, ei niinkään apulaiseksi ryhtyminen. Että voisin ryhtyä isäksi, kun joku tietty vaihe on ohi. Toki harrastukset jne tulee pitää, mutta koko elämä muuttuu pienen vauvan kanssa eikä ole reilua jättää ensimmäisten vuosien ajaksi tuota muutosta vain äidille. Ei ihme jollei äidille seksi maistunut, jos tosiaan tuntui, että yksin on vastuussa ja toinen vain avustaa.
Ehkä ratkaisu olisi sittenkin täysin toinen: se, että otat vastuuta pois äidiltä (vaikka väkisin) ja olet täysipainoinen vanhempi etkä avustaja. Kyllä mies osaa, vaikka erityisesti naiset eivät haluakaan niin uskoa.
Mieheni mielestä kokemus isyydestä on niin arvokas, ettei hän olisi antanut minun sitä häneltä viedä. Samalla minä sain hengähdystauon, aikaa itseni henkiseen ja fyysiseen huoltamiseen synnytyksen jäljiltä (enkä tuntenut itseäni vain kuolalla peitetyksi lypsykoneeksi, vaikka rintamaitoa tietysti pumppasinkin lapselle useita kertoja päivässä...). Koko päivän puhdas paita ;) ja ihmisten ilmoilla oleminen tekevät naiselle aivan yhtä hyvää kuin miehellekin, se oma elämä on tärkeää ja tasapainottaa, kun osaa luottaa toiseen lapsen hoitajana. Tärkeintä on rakentaa luottamus siihen, että oma kumppani osaa hoitaa ja että ei ole aivan niin tarpeellinen. Silloin vastuu tuntuu jaetulta eivätkä asiat rasita niin helposti.
Eli ehkä voisit ottaa enemmän tilaa itsellesi isänä: ei nainenkaan luontaisesti tiedä, miten lapsen kanssa ollaan. Ihan samanlaisten epävarmuuksien kanssa sekä minä että mieheni kamppailtiin. Opimme itkut ja niiden merkitykset, koimme ihmeitä, joista odotti toisen paluuta vain kertoakseen. Väsyimme ja röhnäännyimme tasaisesti.
Ja onnea.
Hieno homma, että mietiskelet asiaa. Se on jo iso ja tärkeä askel.
Mitäs jos juttelisitte työjaoista avoimesti vaimosi kanssa: mitä hän haluaa, mitä itse haluat, mikä kummaltakin parhaiten luonnistaa jne. Etsisitte yhdessä teille sopivan mallin.
Molempien kannalta on tärkeää, että työt ylipäätään jaetaan. Miksei sitten niin, että sinä keskityt enemmän vanhempiin lapsiin ja vaimo vauvaan. Tai sitten vaimo keskittyy lasten hoitamiseen ja sinä muihin kotitöihin. Lienee kuitenkin tärkeää, että molemmat saavat myös välillä lomaa. Ei ole hyvä, että esim. äiti on kuukausi kaupalla 24 h/vrk kiinni lastenhoidossa, vaan olisi virkistävää, jos isä ottaisi aina silloin tällöin homman hoitaakseen ja äiti saisi hengähtää. Sama tietenkin toisinkinpäin.
Joku on joskus sanonut, että isän tehtävä on varmistaa, ettei äiti ole lapselle kaikki kaikessa. Myös isän on siis tärkeää sitoa lapseensa suhde. Suhde on jo persoonallisuudenkin puolesta erilainen kuin suhde äitiin, mutta myös muuten erittäin tärkeä ja arvokas. Mikset siis alkaisi rakentaa suhdettasi vauvaan vaikka kylvettämällä häntä, vaikka äidin antaisitkin enimmäkseen häärätä vauvan kanssa?
Hoida kauppareissut, kanna kaikki kotiin. Lähde vauvan kanssa ulos kävelylle, anna äidille hiljaisuus taloon hetkeksi. Käske äiti ulos, vaikka omaan harrastukseensa (tämä tietysti edellyttää, että osaat vaihtaa vaipat ja syöttää...). Olet aivan oikeassa, isien ei pidä yrittää olla äitejä, se on aivan kamalaa. Erittäin epäseksikästä!
...niin ja älä miehenä lirkuttele ja lässytä vauvalle, niin kuin me äidit! Uuuh, se on hirveää!
Ja muutenkin, tee kaikki omalla tavallasi, älä ole vaimon juokuspoika.
Muutenhan vauvat ja lapset tekevät ainakin minusta miehistä...komeita :-)
Miksi ihmeessä sinun täytyy jakaa noita hommia miesten ja naisten hommiin? Ja miksi teet itsestäsi "apuäidin"? Eikö sen nyt kerro maalaisjärkikin, että lapsi tarvitsee ruokaa, vaipanvaihtoa ja huolenpitoa. Vauvalle on aivan sama, kuka nämä askareet tekee, eli esim. vaipanvaihto ei ole mikään naisille luontaista puuhaa, vaan sen tekee se joka paikalle ensimmäisenä sattuu.
Ja itse uskon kyllä vahvasti siihen, että mitä enemmän näitä kotitöitä jaetaan, sen paremmin se suhdekin luistaa. Jos toinen joutuu yksinään huolehtimaan lapsesta, on selvää, että voimia ei juuri muuhun jää.