Sovitaan, että minä tunnustan 8 kertaa Kunnianloukkaus käräjillä, että olen KIUSANNUT kaikkia Inarin kunnassa ja Vaasassa ASUVIA niin ei tarvi kenenkään KOSTAA eikä ALKAA VÄITTÄMÄÄN, että minä en ole syyllistynyt kiusaamiseen!
Luin, että riittää kun hakee lääkäriltä sekä psykiatrilta henkisestä väkivallasta eli TRAUMAATTISESTA STRESSIHÄIRIÖSTÄ todistuksen niin saa korvauksia!
Minä kyllä rahoituksen saan järjestymään joten korvaukset pitäs kyllä järjestyä vaikka minä vankilassa olenkin hautaan asti.
Kaikki jotka käy lukemassa näitä minun kirjoituksia voi hakea niitä korvauksia.
Kiusaamisesta saa vähän isomman tuomion.
36
972
Vastaukset
- Anonyymi
Lomalla kävijät asuu Inarin kunnassa tilapäisesti joten todistaa vain KUITILLA, että on asunut vaikka YHDEN YÖN INARIN KUNNASSA ja lukenut Suomi24:sta minun kirjoituksia ja saanut TRAUMAATTISEN STRESSI HÄIRIÖN!
- Anonyymi
Hyvä, että on tullu kakkahousuun niin sehän voi hakea lääkäriltä todistuksen, että sai lievän psyykosin joka aiheutti supistajalihasten tilapäisen halvaantumisen jonka takia ulosteet valu suoraan ulos koska järkytty niin pahasti.
Ihminen voi halvaantua jos lukee jotain järkyttävää Inarin kuntaan liittyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että on tullu kakkahousuun niin sehän voi hakea lääkäriltä todistuksen, että sai lievän psyykosin joka aiheutti supistajalihasten tilapäisen halvaantumisen jonka takia ulosteet valu suoraan ulos koska järkytty niin pahasti.
Ihminen voi halvaantua jos lukee jotain järkyttävää Inarin kuntaan liittyvää.Tommintiellä Törmäsessä niillä oli ainakin ennen niitä puukko-hippasia, mutta kai nuoki on jo niin vanhoja että heitäkin voin KIUSATA täällä Suomi24:ssa.
En kyllä tiiä onko heillä nettiä, koska siellä asuu edunvalvonnassa olevia alkoholistejakin. Jos jollain vaikka siellä Tommintiellä sattus olemaan netti niin vois käydä lukemassa näitä juttuja niin edunvalvonnassa olevat alkoholistit vois tienata miljoonia tuosta vaan, kun halvaantuvat sekä pyörivät Tommintiellä pikku psykooseissa.
Kunnan vuokra-asunnoissa on kunnan oma VALOKUITU kaapeli!
- Anonyymi
Ei ole hololla kaikki muumit laaksossa.
- Anonyymi
Kuka koltta akka aikoinaan oli phippasilla saamenpojan kans
Akka lähti sitten hesaan pakoon kun äiti maksoi ja käski- Anonyymi
Eturessu kasvoi?
- Anonyymi
Tuota juttua en ole edes minä kuullu, mutta minä en Helsinkiin mennyt muuta kuin 2017 suorittamaan vanhemman panostajan TYÖSSÄ OPPIJAKSOA ja sekin on ollut KIUSAAMISTA.
Yritin muka kunnostautua, mutta en minä OSAA OLLA KUNNOLLA VAAN MINÄ ALAN KIUSAAMAAN AINA!
Espooseen muutin kyllä aikoinaan töihin, koska en jaksanut sitä Inarin Pesulapalvelu Oy:n paska pyykkiä pestä.
Tulin takasin, kun äitiysloma loppu ja olin jäämässä hoitovapaalle kun yksi lapsista oli aloittamassa eka luokan.
Äiti pyysi ja sano, että mulla olis tarvetta työntekijälle ja ollaan isän kanssa sovittu että autetaan sinua lasten kanssa niin voit käydä töissä.
Tuo on kiusaamista, koska minun vanhemmat sopi keskenään ja minä suostuin tuohon vaikka olisin voinut jäädä yhteiskunnan tuilla kotia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota juttua en ole edes minä kuullu, mutta minä en Helsinkiin mennyt muuta kuin 2017 suorittamaan vanhemman panostajan TYÖSSÄ OPPIJAKSOA ja sekin on ollut KIUSAAMISTA.
Yritin muka kunnostautua, mutta en minä OSAA OLLA KUNNOLLA VAAN MINÄ ALAN KIUSAAMAAN AINA!
Espooseen muutin kyllä aikoinaan töihin, koska en jaksanut sitä Inarin Pesulapalvelu Oy:n paska pyykkiä pestä.
Tulin takasin, kun äitiysloma loppu ja olin jäämässä hoitovapaalle kun yksi lapsista oli aloittamassa eka luokan.
Äiti pyysi ja sano, että mulla olis tarvetta työntekijälle ja ollaan isän kanssa sovittu että autetaan sinua lasten kanssa niin voit käydä töissä.
Tuo on kiusaamista, koska minun vanhemmat sopi keskenään ja minä suostuin tuohon vaikka olisin voinut jäädä yhteiskunnan tuilla kotia!Siinä vaiheessa kun Mustiolle olen mennyt niin eihän mulla ollut enää edes lapsia.
Tuo oli minun sisko joka hommas talon sieltä johon minun piti muuttaa ja ei ollut edes töitä.
Minähän asuin Inarissa ja mulla oli töitäkin, mutta siskoni sano: Sinun pitää muuttaa, koska minä en pärjää muuten!
Tein niin, kuin sanoin ja 2 vuotta asuin talossa joka oli täys pommi. Minun sisko oli pakottanut kaverinsa vuokraamaan mulle talonsa joka ei ollut edes asumiskunnossa. Kyseinen talo oli kesämökkinä hänellä, mutta siskoni oli sitä mieltä että siinä kyllä työttömänä pystyy asumaan ja ei se työ ole niin tärkeää joten mitäpä minä hänen kanssa aloin tappelemaan asioista!
Toimin niin, kuin hän päätti koska hän meistä HOITAJA on ja minä olen se joka aina joutaa!
Nyt olen ollut siskoni sanoja lainaten : Kyllä se joutaa KIUSAAMAAN!
Kyllä se joutaa ihmisen elämä on tämmöstä, mutta KIUSAAMALLA SENTÄÄN TUOTAN KAIKILLE RAHAA!
Ei se haittaa vaikka olisivat kiusanneet muutkin, koska minä nyt HALUAN JÄÄDÄ SUOSIOLLA KIUSAAMISESTA KIINNI JA MAKSAA KORVAUKSET niin, kuin KUULUU ja kiusaamis väkivallasta kuuluu vankeutta koska ihminen voi tappaa vaikka itsensä jos oikein kovasti kiusataan!
Minä kyllä KIUSAAJANA VASTUUNI KANNAN NIIN, KUIN KUULUU!
Ette ala kiusaamaan minua tuon takia vaan kunnioitetaan nyt heitä jotka ROHKEASTI kyllä väärän rikosilmoituksen tekivät, koska KYSE OLI KIUSAAMISESTA joka ei ole kunnianloukkaus!
- Anonyymi
Mistä tuo hoolo tietää kaikki kunnan asiat kun istuu siellä peräkammarissa päivät pitkät.päästänsä taitaa keksiä vai käykä salaa vakoilemassa äitin autolla.
- Anonyymi
Kylän akat tietävät kaikki asiat, juoruavat pitkin päivää ja sen takia tussu määrää tässä maailmassa.
- Anonyymi
Minä HOLOMAN VITUN ÄMMÄ EN SOVI ENÄÄN MITÄ MUUTA VAAN MINÄ NETTI KIUSAAJANA OTAN VASTUUN KIUSAAMISESTA SEKÄ NETIN ULKOPUOLELLA TAPAHTUNEESTA KIUSAAMISESTA!
Ei tarvi enää RIIDELLÄ AIHEESTA KUKA KETÄKIN KIUSAA!!!!
Minä olen käynyt useamman kerran Hemo-Hessi Shellillälikin josta Kari-Pekka Kyrö sen laukun aikoinaan haki/vei, mutta ei aleta kyllä häntä tai muitakaan kiusaamaan tuosta, koska AINUT KIUSAAJA OLEN SUOMESSA MINÄ!!!!- Anonyymi
Lauri Petteri ” IVALO” Kiviniemi oli ITSE KUTSUNUT MEDIAN OIKEUDEN KÄYNTEIHIN PAIKALLE niin sais HUOMIOTA ENEMMÄN!
Hänellä oli varmaan joku KAUNIS NAINEN JOTA HÄN TAVOITTELEE SEKÄ HALUSI HÄNEN HUOMAAVAN HÄNET!
Minä tuo en ainakaan ole, koska LAURI PETTERI ” IVALO” KIVINIEMI ON IMBESILLI MUNATON TÖRKY!
Joskus aikoinaan Lauran Grillillä baarien kiinni menon jälkeen satuin näkemään, kun oli minun entisen nuoruuden ystävän kanssa Grillillä.
Ihmettelin miten minun ystävä oli noin alas vajonnut ja pyöri kylän epämääräisimmässä porukassa.
Sanoin tuon ystävyyden irti, koska en halunnut sotkeuta heidän asioihin. Siskonsahan oli jo tuossa vaiheessa noussut Huume-Prinsessana lööppeihin.
Kyllä ihmettelin, että miten lapset oli äidillä joka pyöri noin epämääräisessä porukassa ja lasten isä on hyvässä virassa ollut kokoajan ja kantanut vastuunsa tehtävistään, mutta hänen esimies ei ole hoitanut tehtäviään niin kuin kuuluu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lauri Petteri ” IVALO” Kiviniemi oli ITSE KUTSUNUT MEDIAN OIKEUDEN KÄYNTEIHIN PAIKALLE niin sais HUOMIOTA ENEMMÄN!
Hänellä oli varmaan joku KAUNIS NAINEN JOTA HÄN TAVOITTELEE SEKÄ HALUSI HÄNEN HUOMAAVAN HÄNET!
Minä tuo en ainakaan ole, koska LAURI PETTERI ” IVALO” KIVINIEMI ON IMBESILLI MUNATON TÖRKY!
Joskus aikoinaan Lauran Grillillä baarien kiinni menon jälkeen satuin näkemään, kun oli minun entisen nuoruuden ystävän kanssa Grillillä.
Ihmettelin miten minun ystävä oli noin alas vajonnut ja pyöri kylän epämääräisimmässä porukassa.
Sanoin tuon ystävyyden irti, koska en halunnut sotkeuta heidän asioihin. Siskonsahan oli jo tuossa vaiheessa noussut Huume-Prinsessana lööppeihin.
Kyllä ihmettelin, että miten lapset oli äidillä joka pyöri noin epämääräisessä porukassa ja lasten isä on hyvässä virassa ollut kokoajan ja kantanut vastuunsa tehtävistään, mutta hänen esimies ei ole hoitanut tehtäviään niin kuin kuuluu.Naapurin rouva vainaa haukku minut jo elossa ollessaan moneen kertaan, koska minä olin niin huonoa seuraa hänen tyttärelleen.
Kyllä minä muistan, kun aloin seurustelemaan joka aiheutti myös suurta pahennusta naapurin rouvan sekä herran mielestä.
Minähän pääsin sentään 2 kertaa naimisiin asti, mutta naapurin tyttäret ei ole päässeet!
Ei missi kelvannut edes Ahteen pojalle vaimoksi.
Olin lomalla käymässä Ivalossa vanhempieni luona, kun VALKOINEN LIMUSIINI OLI NAAPURIN TALON EDESSÄ. Ei ole tapana katsoa keittiön ikkunasta, että voinko poistua kotoa vai en.
Näin limusiinin kun väliköstä kävelin ja en ajatellut ettei siitä saa ohi kävellä.
Kävelin kuitenkin ja en voinut olla näkemättä Ahteen poikaa joka oli heidän vävy lööppien mukaan.
Hän makas turkki päällä limusiinin konepellillä ja joi jotain KUOHU JUOMAA!
Olisivat voineet käskeä hänet sisälle juomaan niin minun ei olis tarvinnut nähdä tuota heidän talon edessä.
Limusiini ei ollut heidän pihalla vaan TALON EDESSÄ KAIKKIEN KÄYTÖSSÄ OLEVALLA TIELLÄ!
Näiden tyttöjen vanhemmat on eläneet ikuisessa häpeässä tyttäriensä TEMPAUSTEN VUOKSI, mutta MINÄ TUNNUSTAN KIUSAAVANI HEITÄ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapurin rouva vainaa haukku minut jo elossa ollessaan moneen kertaan, koska minä olin niin huonoa seuraa hänen tyttärelleen.
Kyllä minä muistan, kun aloin seurustelemaan joka aiheutti myös suurta pahennusta naapurin rouvan sekä herran mielestä.
Minähän pääsin sentään 2 kertaa naimisiin asti, mutta naapurin tyttäret ei ole päässeet!
Ei missi kelvannut edes Ahteen pojalle vaimoksi.
Olin lomalla käymässä Ivalossa vanhempieni luona, kun VALKOINEN LIMUSIINI OLI NAAPURIN TALON EDESSÄ. Ei ole tapana katsoa keittiön ikkunasta, että voinko poistua kotoa vai en.
Näin limusiinin kun väliköstä kävelin ja en ajatellut ettei siitä saa ohi kävellä.
Kävelin kuitenkin ja en voinut olla näkemättä Ahteen poikaa joka oli heidän vävy lööppien mukaan.
Hän makas turkki päällä limusiinin konepellillä ja joi jotain KUOHU JUOMAA!
Olisivat voineet käskeä hänet sisälle juomaan niin minun ei olis tarvinnut nähdä tuota heidän talon edessä.
Limusiini ei ollut heidän pihalla vaan TALON EDESSÄ KAIKKIEN KÄYTÖSSÄ OLEVALLA TIELLÄ!
Näiden tyttöjen vanhemmat on eläneet ikuisessa häpeässä tyttäriensä TEMPAUSTEN VUOKSI, mutta MINÄ TUNNUSTAN KIUSAAVANI HEITÄ!En nähnyt, kuin kerran vahingossa naapurin rouvaa hänen tyttäriensä tempausten jälkeen.
Hän ajoi autolla vastaan, kun minä tulin jostain kävellen.
Minä oikasen tuosta rivitalojen pihan kautta, kun käyn kävellen kylällä tai lenkillä.
Näitä tempauksia ennen näin usein sekä juttelin pihalla hänen kanssa.
Hän eristäytyi, mutta en ole häntä tuominnut mistään.
Hänhän oli oikeassa eli MINÄ EN OLLUT SOPIVAA SEURAA HÄNEN TYTTÄRELLEEN.
Hän oli jotain kautta sukua minun äidille, mutta en ole koskaan perehtynyt siihen että oliko hän Presidentti Sthålbergiin, Rytiin vai Mannerheimiin kuuluvista suvuista mihin sukuun kuuluva.
Hänen aviomies on myös sukua, mutta en tiedä onko hän Presidentti Mannerheimin sukua.
Ei naapurin rouva minun mielestä ollut saamelainen vaan hänen ensimmäinen aviomies oli saamelainen ja toinen aviomies joka jäi leskeksi on koltansaamelainen.
Hänen isä oli sukulainen ja hän meni uuteen suhteeseen koltansaamelaisen kanssa ja uuden avioliiton lapset on vain koltansaamelaisia.
En ole jaksanut kuunnella, että jättikö hänen vaimonsa sekä lapset, kun meni koltta-vaimonsa kanssa yhteen sekä naimisiin koska ei tuo asia minuun eikä tee minusta kolttaa vaikka sukua olis.
En ole häntä tuominnut vaan kohdellut niin, kuin naapuria kuuluu.
Ei kai minusta tehdyt kunnianloukkaus rikos ilmoitukset voi vaikuttaa naapurin leskeen ja hänen poikaan sekä vaimonsa poikiin!?
Heidän siskot on nöyryyttäneet heitä sekä heidän vanhempia.
Heidän äidiltä nyt vaan pääsi SAMMAKKO suusta eli HAUKKU MINUT, mutta HÄNEN HAUKKUMINEN KOLAHTI HÄNEN OMAAN NILKKAAN! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En nähnyt, kuin kerran vahingossa naapurin rouvaa hänen tyttäriensä tempausten jälkeen.
Hän ajoi autolla vastaan, kun minä tulin jostain kävellen.
Minä oikasen tuosta rivitalojen pihan kautta, kun käyn kävellen kylällä tai lenkillä.
Näitä tempauksia ennen näin usein sekä juttelin pihalla hänen kanssa.
Hän eristäytyi, mutta en ole häntä tuominnut mistään.
Hänhän oli oikeassa eli MINÄ EN OLLUT SOPIVAA SEURAA HÄNEN TYTTÄRELLEEN.
Hän oli jotain kautta sukua minun äidille, mutta en ole koskaan perehtynyt siihen että oliko hän Presidentti Sthålbergiin, Rytiin vai Mannerheimiin kuuluvista suvuista mihin sukuun kuuluva.
Hänen aviomies on myös sukua, mutta en tiedä onko hän Presidentti Mannerheimin sukua.
Ei naapurin rouva minun mielestä ollut saamelainen vaan hänen ensimmäinen aviomies oli saamelainen ja toinen aviomies joka jäi leskeksi on koltansaamelainen.
Hänen isä oli sukulainen ja hän meni uuteen suhteeseen koltansaamelaisen kanssa ja uuden avioliiton lapset on vain koltansaamelaisia.
En ole jaksanut kuunnella, että jättikö hänen vaimonsa sekä lapset, kun meni koltta-vaimonsa kanssa yhteen sekä naimisiin koska ei tuo asia minuun eikä tee minusta kolttaa vaikka sukua olis.
En ole häntä tuominnut vaan kohdellut niin, kuin naapuria kuuluu.
Ei kai minusta tehdyt kunnianloukkaus rikos ilmoitukset voi vaikuttaa naapurin leskeen ja hänen poikaan sekä vaimonsa poikiin!?
Heidän siskot on nöyryyttäneet heitä sekä heidän vanhempia.
Heidän äidiltä nyt vaan pääsi SAMMAKKO suusta eli HAUKKU MINUT, mutta HÄNEN HAUKKUMINEN KOLAHTI HÄNEN OMAAN NILKKAAN!Olen KIUSAAJA ja olen hyväksynyt kaikki sekä niellyt, koska kiusaajien pitää ymmärtää, että KIUSAAMINEN ON HUONO TAPA JA MINÄ OLEN HUONOA SEURAA, koska minä kiusaan vaan!
Naapurin vainaan nuorin poika tuli pesulaan aikoinaan töihin, kun minäkin olin siellä.
Hänellä oli 2 opettajan poikaa kaverina, kun tulivat töihin.
Pojat oli tehneet näytelmän ja kuulemma videoineet tuon. Näin heistä yhtä ja hän kerto, että he oli katsoneet tuota.
Heidän näytelmän pääosassa olin minä pesulassa töissä ja he esittivät tuon pesulan kevät kauden päättäjissä.
En siitä suuttunut enkä kokenut, että tuo oli kiusaamista vaikka hämmennyin miten tarkkaan he oli minua töissä seuranneet.
Minusta tuo näytelmä kerto, että nuoret tekee mielellään minun kanssa töitä koska opetin heille samalla oman työn ohessa tekemään töitä sekä kantamaan vastuun!
Mulla oli ns 100 rautaa tulessa kokoajan ja naapurin poika tai mieshän nykyisin on niin hänestä tuli muistaakseni rakennusmestari jos oikein muistan.
Kyllä hän oli minun kanssa hyvin nöyrästi pesulan likapyykkiä purkamassa.
Hän sano mulle, että : Minä en halua lajitella pyykkiä!
Kysyin : Menetkös mielummin mankeloimaan akkojen kanssa, kun teet minun kanssa töitä täällä!?
Minähän olin tavallaan tuttu hänelle, koska hän uskalsi sanoa noin.
Vastas mulle: Kyllä minä sinun kanssa mielummin töitä teen, kuin noiden akkojen!
Sanoin : Hyvä, mutta pyykit pitää kuitenkin lajitella ensin niin päästään muihin töihin!
Ei me koskaan puhuttu hänen siskoistaan, mutta tehtiin TÖITÄ!
Kysy välillä : Mitä tässä pyyhkeessä oikein on?
Vastasin : Joku on pyyhkinyt paskassa olleen perseensä siihen!
Kyllä hän sano: Hyi helevetti!
Saatiin pyykiä sen verran, että päästiin töihin.
Minä menin pesukoneen syöttö letkua pitämään ja sanoin missien veljelle: Syötä nuo paskassa olevat pyyhkeet tuosta kuilusta niin minä menen tuonne toiselle puolelle pitämään letkua niin saadaan akoille PUHDASTA PYYKIÄ!
Uskon että olen MESTARI KIUSAAJA, koska KIUSASIN MISSIEN VELJEÄ SEKÄ OPETIN, että OLIS TEIDÄN VELJESTEN KANNATTANUT ALKAA HUNKEIKSI EIKÄ TULLA PESULAAN MINUN KANSSA TÖIHIN!
En tiiä kyllä kumpia heidän vanhemmat häpesi tyttäriään vai poikiaan!
Onneksi minä sentään ymmärrän että minä KIUSAAN IHAN ITE JA VIELÄ IHAN YKSIN!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen KIUSAAJA ja olen hyväksynyt kaikki sekä niellyt, koska kiusaajien pitää ymmärtää, että KIUSAAMINEN ON HUONO TAPA JA MINÄ OLEN HUONOA SEURAA, koska minä kiusaan vaan!
Naapurin vainaan nuorin poika tuli pesulaan aikoinaan töihin, kun minäkin olin siellä.
Hänellä oli 2 opettajan poikaa kaverina, kun tulivat töihin.
Pojat oli tehneet näytelmän ja kuulemma videoineet tuon. Näin heistä yhtä ja hän kerto, että he oli katsoneet tuota.
Heidän näytelmän pääosassa olin minä pesulassa töissä ja he esittivät tuon pesulan kevät kauden päättäjissä.
En siitä suuttunut enkä kokenut, että tuo oli kiusaamista vaikka hämmennyin miten tarkkaan he oli minua töissä seuranneet.
Minusta tuo näytelmä kerto, että nuoret tekee mielellään minun kanssa töitä koska opetin heille samalla oman työn ohessa tekemään töitä sekä kantamaan vastuun!
Mulla oli ns 100 rautaa tulessa kokoajan ja naapurin poika tai mieshän nykyisin on niin hänestä tuli muistaakseni rakennusmestari jos oikein muistan.
Kyllä hän oli minun kanssa hyvin nöyrästi pesulan likapyykkiä purkamassa.
Hän sano mulle, että : Minä en halua lajitella pyykkiä!
Kysyin : Menetkös mielummin mankeloimaan akkojen kanssa, kun teet minun kanssa töitä täällä!?
Minähän olin tavallaan tuttu hänelle, koska hän uskalsi sanoa noin.
Vastas mulle: Kyllä minä sinun kanssa mielummin töitä teen, kuin noiden akkojen!
Sanoin : Hyvä, mutta pyykit pitää kuitenkin lajitella ensin niin päästään muihin töihin!
Ei me koskaan puhuttu hänen siskoistaan, mutta tehtiin TÖITÄ!
Kysy välillä : Mitä tässä pyyhkeessä oikein on?
Vastasin : Joku on pyyhkinyt paskassa olleen perseensä siihen!
Kyllä hän sano: Hyi helevetti!
Saatiin pyykiä sen verran, että päästiin töihin.
Minä menin pesukoneen syöttö letkua pitämään ja sanoin missien veljelle: Syötä nuo paskassa olevat pyyhkeet tuosta kuilusta niin minä menen tuonne toiselle puolelle pitämään letkua niin saadaan akoille PUHDASTA PYYKIÄ!
Uskon että olen MESTARI KIUSAAJA, koska KIUSASIN MISSIEN VELJEÄ SEKÄ OPETIN, että OLIS TEIDÄN VELJESTEN KANNATTANUT ALKAA HUNKEIKSI EIKÄ TULLA PESULAAN MINUN KANSSA TÖIHIN!
En tiiä kyllä kumpia heidän vanhemmat häpesi tyttäriään vai poikiaan!
Onneksi minä sentään ymmärrän että minä KIUSAAN IHAN ITE JA VIELÄ IHAN YKSIN!!!Olin silloin, kun naapuria opetin töihin Ivalon MONITAITO OSUUSKUNNAN TYÖNTEKIJÄ joka oli vuokra työntekijänä Inarin pesulapalvelu Oy:llä.
Naapurin leski herra, äitini sekä useita muita perusti kyseisen osuuskunnan.
Inarin pesulapalvelu Oy:n VIISAAT OMISTAJAT keksi, että heidän pitää Oppisopimuksella alkaa kouluttamaan minua PESULA TYÖNTEKIJÄKSI vaikka olin jo oppinut kaikki työt!
Edelleen olen KIUSAAJA, koska idiotismi ja imbessilliys ei ole rikos vaan LUONTEEN PIIRRE eli ihminen itse!
KIUSAAJA on ainut rikollinen! - Anonyymi
Lauri Petteri ” IVALO” Kiviniemi EI OLE HOITANUT TEHTÄVIÄÄN vaan ON TODISTETTAVASTI PÄÄSTÄNYT SUOMEEN LEVOTTOMUUTTA AIHEUTTAVIA PAKOLAISIA SEKÄ TURVAPAIKAN HAKIJOITA ELI SYRJII MINUA!
JOKA KIUSAAN KAIKKIA, mutta MINÄ SENTÄÄN NOUDATAN HÄNEN MÄÄRÄYSTÄ KOSKA EN NIIN HULLU OLE, ETTÄ HÄNEN PUHUTTELUUN HALUAN JOSSA JOUTUU AMMUTUKSI koska EI YMMÄRRÄ KOTONA PYSYÄ VANHEMPIEN LUONA!
Minun lapset voi pysyä isiensä luona, koska en minä ole syyllinen heidän syntymään vaan heidän isät!
Huostassa oleva on Inarin kunnan vastuulla, koska ei huostausta ole purettu ja pitää kai yhden saada ELÄÄ ILMAN VANHEMPIA.
Tuo oli kuulemma kunnanhallituksen päätöksiä! - Anonyymi
Tuo on tapahtunut -80 luvulla, kun vaimot oli vaimoja.
Olin saanut opiskelupaikan, mutta en mennyt koska asuin avoliitossa ja miehen tulot olis vaikuttaneet minun opintotukiin ja kaikkeen muuhun.
Minä lähin töihin, mutta rahasta meillä tuli riitaa koska miehen sisko muutti meille asumaan. Hän opiskeli ja alko määräämään miten minun pitää elää.
Aikani nielin sekä kuuntelin, kunnes tuli mitta täyteen.
Sanoin : Et sinä maksa mitään joten mitä täällä määräät!
Hän kävi minun päälle ja hän on huomattavasti isompi mitä minä.
Minä olin omassa kodissa väärässä ja hänen siskonsa oikeassa joten KIUSAAJA, kun olin jo tuolloin LOPETIN MAKSAMASTA ASUNTO-LAINAA koska MITÄ MINÄ HÄNEN JA SISKONSA ASUNTOA MAKSELEN JOKA OLIN PIIKAAKIN HUONOMASSA ARVOSSA!
Kiusaajat tekee näin eli kiusaa, koska ei KIUSAAJA OSAA MUUTA, kuin KIUSATA! - Anonyymi
Jos Lauri Petteri ” IVALO” Kiviniemi on saanut 10vuoden tuomion siitä, kun ampui eli tappo kaverin.
Hän oli ensi kertaa syytetty joten sai vankeutta 1/3 osaa.
On voinut päästä linnasta jo pois…
Ei onneksi kuulu minun ystävä piiriin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Lauri Petteri ” IVALO” Kiviniemi on saanut 10vuoden tuomion siitä, kun ampui eli tappo kaverin.
Hän oli ensi kertaa syytetty joten sai vankeutta 1/3 osaa.
On voinut päästä linnasta jo pois…
Ei onneksi kuulu minun ystävä piiriinMinä en omista edes koiraa jonka kusetuksen avulla voin kulkea ympäri asuinalueita HÄIRIKÖIMÄSSÄ naapureiden elämää ja kuunnella mitä NAAPURIT KESKUSTELEE KOTONAAN!
Meidän asuinalueen naapurit kyllä omistaa koiria joita he kusettaa sekä paskottavat ympäri asuinaluetta niin saavat kuunnella sekä kytätä mitä naapureissa tapahtuu, koska ei hekään ymmärrä pysyä kotona vanhempiensa luona RAUHOITTUMASSA.
Yhdellä naapurilla on koira joka käy hänen omalla pihalla kusella sekä paskalla. Hänen poikansa oli tuonut koiransa äidilleen hoitoon eli seuraksi. Hän on koiransa vienyt äidilleen turvaksi, koska minä tein hänestä huoli-ilmoituksen kun hänellä oli käsipaketissa ja en nähnyt ketään hänen omaista käyvän ja hän käveli kylällä talvella käsi paketissa. Minusta tuo yhdistelmä ei ollut turvallinen, koska kyseessä oli kaatumis vaara.
En tehnyt ilkeyttäni ilmoitusta vaan ihan aiheesta.
Hän jonka koira hänellä on hoidossa nyt on ajatellut, että jos ei kukaan käy niin minä ainakin naapurista kuulen jos hänen koira haukkuu niin soitan 112 sekä ilmoitan, että : Naapurissa on sattunut jotain koska koira haukkuu ja hänen koiralla ei ole tapana haukkua.
Ei meillä ole tapana kytätä mitä naapurit tekee, mutta hänen miniä sai Presidentiltä vuoden äiti mitallin ja tuon jälkeen hänen miehensä äiti kävelee kylälle käsipaketissa niin kyllä tuo minusta oli huolestuttavaa jo jos miniä oli saanut sekä hakenut Presidentiltä äiti mitallin ja anopistaan ei edes huolta pidä.
Minähän olen tämmönen KIUSAAJA ja tulevassa varmaan joudun naapurin kiusaksi ambulanssin tilamaan jos hänen koiransa alkaa haukkumaan, koska hänelle on sattunut jotain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en omista edes koiraa jonka kusetuksen avulla voin kulkea ympäri asuinalueita HÄIRIKÖIMÄSSÄ naapureiden elämää ja kuunnella mitä NAAPURIT KESKUSTELEE KOTONAAN!
Meidän asuinalueen naapurit kyllä omistaa koiria joita he kusettaa sekä paskottavat ympäri asuinaluetta niin saavat kuunnella sekä kytätä mitä naapureissa tapahtuu, koska ei hekään ymmärrä pysyä kotona vanhempiensa luona RAUHOITTUMASSA.
Yhdellä naapurilla on koira joka käy hänen omalla pihalla kusella sekä paskalla. Hänen poikansa oli tuonut koiransa äidilleen hoitoon eli seuraksi. Hän on koiransa vienyt äidilleen turvaksi, koska minä tein hänestä huoli-ilmoituksen kun hänellä oli käsipaketissa ja en nähnyt ketään hänen omaista käyvän ja hän käveli kylällä talvella käsi paketissa. Minusta tuo yhdistelmä ei ollut turvallinen, koska kyseessä oli kaatumis vaara.
En tehnyt ilkeyttäni ilmoitusta vaan ihan aiheesta.
Hän jonka koira hänellä on hoidossa nyt on ajatellut, että jos ei kukaan käy niin minä ainakin naapurista kuulen jos hänen koira haukkuu niin soitan 112 sekä ilmoitan, että : Naapurissa on sattunut jotain koska koira haukkuu ja hänen koiralla ei ole tapana haukkua.
Ei meillä ole tapana kytätä mitä naapurit tekee, mutta hänen miniä sai Presidentiltä vuoden äiti mitallin ja tuon jälkeen hänen miehensä äiti kävelee kylälle käsipaketissa niin kyllä tuo minusta oli huolestuttavaa jo jos miniä oli saanut sekä hakenut Presidentiltä äiti mitallin ja anopistaan ei edes huolta pidä.
Minähän olen tämmönen KIUSAAJA ja tulevassa varmaan joudun naapurin kiusaksi ambulanssin tilamaan jos hänen koiransa alkaa haukkumaan, koska hänelle on sattunut jotain.Tällä nurkalla meillä kyllä osataan pelata kimppaan jos tarvii alkuperäisten asukkaiden kanssa ja minä ilmoitin huoli-ilmoituksessa nimeni niin ei tarvi alkaa koko kylään syyttelemään noin TURHAN PÄIVÄISESTÄ ilmoituksesta joka kohdistuu heidän äitiin joka käsipaketissa kävelee kylillä turvallisesti ja minä mielisairas en tuon vertaa ymmärrä, että hänen pitää kävellen käydä kaupassa niin saa ruokaa kotia.
Hän ei omista autoa eikä hänellä ole ajokorttia ja YHDELLÄ KÄDELLÄ EI VOI AJAA PYÖRÄLLÄ joten pakko silloin on kävellä kauppaan ja kantaa terveellä kädellä kantaa ostokset kotia.
Tällä alueella yksi talo jonka asukasta ei ole näkynyt ainakaan 10vuoteen, mutta edes hänen naapureita ei huolestuta tuo. Eihän me jotka toisella puolella asuinaluetta aleta kyselemään, että vieläkö sinun naapuri on hengissä vai onko hän kuollut kotiinsa koska samat verhot on roikkuneet ikkunassa ainakin 15vuotta ja ei meistä ole kukaan häntä nähnyt sen jälkeen, kun meidän penikat lopetti leikkimisen ja hänen poika leikki myös meidän penikoiden kanssa!
Kyllä me jotka tällä nurkalla asuttiin oltas pystytty leikkimään keskenäänkin, koska meitä oli 9 penikkaa pelkästään tällä nurkkauksella.
Kyllä me penikat pärjätään vaikka naapuri nurkkausten lapsia autettas, koska mullahan sentään välähti että vanhuksesta voi tehdä huoli-ilmoituksen niin hän saa apua kotia ja voidaan samalla todistaa, että Presidentiltä jos äidille haetaan mitalleja niin MUMMOJA EI JÄTETÄ OMAN ONNENSA NOJAAN jos naapurissa asuu kiusaaja joka PANOSTAJA SUOMI 100vuotta, koska mummon heitteelle jätöllä kustaan omiin muroihin!
Minähän teen kiusaa ja huoli-ilmoituksen tekemisen opetti lukuisat nimettömät jotka ei olleet edes ilmoittaneet mistä he oli huolissaan ja keitä he oli niin oltas saatu hoidettu heidän suuri huoli minusta.
2 kertaa ovat tehneet saman, mutta eihän tuommosista huoli-ilmoituksista kannata edes välittää joissa eivät edes ilmoita nimeään sekä huolen aihetta niin huolet saadaan hoidettua kuntoon!
Opin uuden tavan kiusata ja ilmotin nimeni myös niin ei tarvi miettiä koko Inarin kunnan, että kellä iski huoli ja mistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä nurkalla meillä kyllä osataan pelata kimppaan jos tarvii alkuperäisten asukkaiden kanssa ja minä ilmoitin huoli-ilmoituksessa nimeni niin ei tarvi alkaa koko kylään syyttelemään noin TURHAN PÄIVÄISESTÄ ilmoituksesta joka kohdistuu heidän äitiin joka käsipaketissa kävelee kylillä turvallisesti ja minä mielisairas en tuon vertaa ymmärrä, että hänen pitää kävellen käydä kaupassa niin saa ruokaa kotia.
Hän ei omista autoa eikä hänellä ole ajokorttia ja YHDELLÄ KÄDELLÄ EI VOI AJAA PYÖRÄLLÄ joten pakko silloin on kävellä kauppaan ja kantaa terveellä kädellä kantaa ostokset kotia.
Tällä alueella yksi talo jonka asukasta ei ole näkynyt ainakaan 10vuoteen, mutta edes hänen naapureita ei huolestuta tuo. Eihän me jotka toisella puolella asuinaluetta aleta kyselemään, että vieläkö sinun naapuri on hengissä vai onko hän kuollut kotiinsa koska samat verhot on roikkuneet ikkunassa ainakin 15vuotta ja ei meistä ole kukaan häntä nähnyt sen jälkeen, kun meidän penikat lopetti leikkimisen ja hänen poika leikki myös meidän penikoiden kanssa!
Kyllä me jotka tällä nurkalla asuttiin oltas pystytty leikkimään keskenäänkin, koska meitä oli 9 penikkaa pelkästään tällä nurkkauksella.
Kyllä me penikat pärjätään vaikka naapuri nurkkausten lapsia autettas, koska mullahan sentään välähti että vanhuksesta voi tehdä huoli-ilmoituksen niin hän saa apua kotia ja voidaan samalla todistaa, että Presidentiltä jos äidille haetaan mitalleja niin MUMMOJA EI JÄTETÄ OMAN ONNENSA NOJAAN jos naapurissa asuu kiusaaja joka PANOSTAJA SUOMI 100vuotta, koska mummon heitteelle jätöllä kustaan omiin muroihin!
Minähän teen kiusaa ja huoli-ilmoituksen tekemisen opetti lukuisat nimettömät jotka ei olleet edes ilmoittaneet mistä he oli huolissaan ja keitä he oli niin oltas saatu hoidettu heidän suuri huoli minusta.
2 kertaa ovat tehneet saman, mutta eihän tuommosista huoli-ilmoituksista kannata edes välittää joissa eivät edes ilmoita nimeään sekä huolen aihetta niin huolet saadaan hoidettua kuntoon!
Opin uuden tavan kiusata ja ilmotin nimeni myös niin ei tarvi miettiä koko Inarin kunnan, että kellä iski huoli ja mistä!Tuolla huoli-ilmoituksella todistin, että naapurin penikat pärjää tulevassa perinnönjaossa.
He ei olleet enää yhdenvertaisia, koska yhden penikan vaimo oli saanut Presidentiltä äiti ansiomerkin eli hän olis perinyt yksin kaikki.
Minä kusin omiin pesään, koska nostin itseni meidän perheessä tuolla ilmoituksella muiden yläpuolelle.
Minulla on todiste, että minä olen tehnyt AIHEESTA ILMOITUKSEN ja heillä on todiste, että joku kusettaa eikä ole ymmärtänyt mitä noin suuri KUNNIA MERKKI tarkoittaa!
Minä en tuollaisia KUNNIA MERKKEJÄ edes halua, koska KUNNIAMERKKEJEN sekä KUNNIAKIRJOJEN kanssa on RASKASTA ELÄÄ!
Minä en ole vielä edes tehnyt omaa KUNNIATAULUA!
Tauluuni tulee Vanhemman panostajan Kuulustelutodistus vuodelta 2017 sekä Vankilasta vapautumistodistus vuodelta 2023 ja kirjoitan siihen omin pienin kätösin : Vankeus tuli KUNNIANLOUKKAUKSESTA. ( aineisto löytyy tämän taulun takaa, mutta varoitan kuolemasta nauruun kun luet miten onnistuin tuossa.)
Ei sitä KUNNIATAULUA esitellä, kuin harvoille sekä valituille eli YSTÄVILLE jotka on arvostaneet sekä pysyneet minun tukena niin ylä- kuin alamäessä!
Minun vanhemmat on käyneet ylä- ja alamäet minun kanssa.
Inarin kunta vaati tontistakin vuokraa ja syrjii syrjimisen ilosta.
Vissiin 40vuotta oli naapuri kasvattanut meidän tontilla yhtä sun toista puskaa niin kunta oli vasta, kun alkovat uusimaan tietä käynyt tarkistamassa tontin rajan ja ilmottanut naapurille, että heidän pitää siirtää puskansa omalle puolelle tonttia.
Ei kunta ole hyvittänyt vaikka tuo on ollut heidän virhe ja heidän tehtävä ollut merkata tontin rajat alusta pitäen!
Minähän saan AINAKIN tämän tontin, mutta kyllä voin vaatia myös naapurin tontin SYRJINTÄ KORVAUKSENA sekä PÄIN NAAMAA VALEHTELUSTA!
Minä olen kyllä velvollisuuteni hoitanut eli huostauskin on ollut AIHEETOON!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla huoli-ilmoituksella todistin, että naapurin penikat pärjää tulevassa perinnönjaossa.
He ei olleet enää yhdenvertaisia, koska yhden penikan vaimo oli saanut Presidentiltä äiti ansiomerkin eli hän olis perinyt yksin kaikki.
Minä kusin omiin pesään, koska nostin itseni meidän perheessä tuolla ilmoituksella muiden yläpuolelle.
Minulla on todiste, että minä olen tehnyt AIHEESTA ILMOITUKSEN ja heillä on todiste, että joku kusettaa eikä ole ymmärtänyt mitä noin suuri KUNNIA MERKKI tarkoittaa!
Minä en tuollaisia KUNNIA MERKKEJÄ edes halua, koska KUNNIAMERKKEJEN sekä KUNNIAKIRJOJEN kanssa on RASKASTA ELÄÄ!
Minä en ole vielä edes tehnyt omaa KUNNIATAULUA!
Tauluuni tulee Vanhemman panostajan Kuulustelutodistus vuodelta 2017 sekä Vankilasta vapautumistodistus vuodelta 2023 ja kirjoitan siihen omin pienin kätösin : Vankeus tuli KUNNIANLOUKKAUKSESTA. ( aineisto löytyy tämän taulun takaa, mutta varoitan kuolemasta nauruun kun luet miten onnistuin tuossa.)
Ei sitä KUNNIATAULUA esitellä, kuin harvoille sekä valituille eli YSTÄVILLE jotka on arvostaneet sekä pysyneet minun tukena niin ylä- kuin alamäessä!
Minun vanhemmat on käyneet ylä- ja alamäet minun kanssa.
Inarin kunta vaati tontistakin vuokraa ja syrjii syrjimisen ilosta.
Vissiin 40vuotta oli naapuri kasvattanut meidän tontilla yhtä sun toista puskaa niin kunta oli vasta, kun alkovat uusimaan tietä käynyt tarkistamassa tontin rajan ja ilmottanut naapurille, että heidän pitää siirtää puskansa omalle puolelle tonttia.
Ei kunta ole hyvittänyt vaikka tuo on ollut heidän virhe ja heidän tehtävä ollut merkata tontin rajat alusta pitäen!
Minähän saan AINAKIN tämän tontin, mutta kyllä voin vaatia myös naapurin tontin SYRJINTÄ KORVAUKSENA sekä PÄIN NAAMAA VALEHTELUSTA!
Minä olen kyllä velvollisuuteni hoitanut eli huostauskin on ollut AIHEETOON!!!Mikä minusta on parasta on se, että OPETTIVAT sentään PORUKALLA MINUA KIUSAAMAAN KAIKKIA!!!!
En minä olis IKINÄ OPPINUT KIUSAMAAN vaan olisin jatkanut samalla mallilla eli LÄHTENYT KÄVELEMÄÄN sekä sanonut : NOIN TYHYMIEN KAVERI EN KYLLÄ VIITSI OLLA!
En kyllä viitsi vieläkään olla, koska noin tyhymien kanssa kaverina oleminen on HENGEN VAARALLISTA!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä minusta on parasta on se, että OPETTIVAT sentään PORUKALLA MINUA KIUSAAMAAN KAIKKIA!!!!
En minä olis IKINÄ OPPINUT KIUSAMAAN vaan olisin jatkanut samalla mallilla eli LÄHTENYT KÄVELEMÄÄN sekä sanonut : NOIN TYHYMIEN KAVERI EN KYLLÄ VIITSI OLLA!
En kyllä viitsi vieläkään olla, koska noin tyhymien kanssa kaverina oleminen on HENGEN VAARALLISTA!!!!Inarin kunnasta vois tehdä kaupungin ja laittaa nimeksi DUMP TOWN niin ei tarvis pahemmin edes mainostaa vaan ihmiset tulis YMPÄRI maailmaa käymään maailman SUURIMMAS KAUPUNGISSA eli DUMP TOWNISSA näkisivät dumpster väkeä jota ei löydy, kuin SUOMESTA DUMP KAUPUNGISTA!
Voitas tehdä uusia kylttejä joissa lukee KUNNIA DUMPIT ASUU TÄÄLLÄ!
Englanniksi alle ” HONOR OF DUMP TOWN!”
Kyllä Kiina meille ne HONORIT SPONSSAA näin hyvällä mainos tempulla!
Minua ei haittaa mitä puhelinta käytän, koska puhelin jää yleensä kotia jos lähen kylällä käymään.
Kylällä käyn yleensä vain hoitamassa asioita, mutta äitin kanssa jos erehtyy kylälle lähtemään niin joutuu pelaamaan ja istumaan penkille odottolemaan milloin eläkeläinen ehtii kotia.
Äitiä kuuluu kunnioittaa joten istun kiltisti penkillä odottamassa milloin äiti ehtii kotia.
Hänellä on oma harrastus piiri joka pelaa pelikoneita sekä he seurustelee samalla.
Minähän kuuluin tuohon myös, mutta kunnianloukkaukset sai aikaan sen, että minä en saa edes heidän kanssa seurustella.
Jos äidin kanssa satun olemaan niin silloin saan, koska ÄITI ANTAA LUVAN PELATA sekä tehdä muutakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Inarin kunnasta vois tehdä kaupungin ja laittaa nimeksi DUMP TOWN niin ei tarvis pahemmin edes mainostaa vaan ihmiset tulis YMPÄRI maailmaa käymään maailman SUURIMMAS KAUPUNGISSA eli DUMP TOWNISSA näkisivät dumpster väkeä jota ei löydy, kuin SUOMESTA DUMP KAUPUNGISTA!
Voitas tehdä uusia kylttejä joissa lukee KUNNIA DUMPIT ASUU TÄÄLLÄ!
Englanniksi alle ” HONOR OF DUMP TOWN!”
Kyllä Kiina meille ne HONORIT SPONSSAA näin hyvällä mainos tempulla!
Minua ei haittaa mitä puhelinta käytän, koska puhelin jää yleensä kotia jos lähen kylällä käymään.
Kylällä käyn yleensä vain hoitamassa asioita, mutta äitin kanssa jos erehtyy kylälle lähtemään niin joutuu pelaamaan ja istumaan penkille odottolemaan milloin eläkeläinen ehtii kotia.
Äitiä kuuluu kunnioittaa joten istun kiltisti penkillä odottamassa milloin äiti ehtii kotia.
Hänellä on oma harrastus piiri joka pelaa pelikoneita sekä he seurustelee samalla.
Minähän kuuluin tuohon myös, mutta kunnianloukkaukset sai aikaan sen, että minä en saa edes heidän kanssa seurustella.
Jos äidin kanssa satun olemaan niin silloin saan, koska ÄITI ANTAA LUVAN PELATA sekä tehdä muutakin.Minä olin yks aamu lähössä käymään kylällä ja pyysin äidiltä autoa lainaan. Minä laitoin kenkiä jalkaan niin äiti ilmotti : Minä tarvin autoa itse kello 10:nen.
Katsoin kello joka oli 10yli 9 ja sanoin : Onneksi en ole naimaan menossa, koska en viittis edes lähteä näin pikaselle naima reissulle ja sanoa, että äiti tarvii autoa!
Tulin takasin niin isä ilmotti mulle, että : Meillä ei tuommosia ole opetettu kotona vaan me ollaan opetettu olemaan kunnolla!
Minä sanoin: Saahan nuo toisetkin tehdä mitä haluaa.
Vanhemmat sano mulle taas : Sama se niille, mutta sinä jäät aina kiinni kun et oo kunnolla joten ole nyt edes sen verran kunnolla ja noudata mitä me ollaan opetettu!
Sain tänään taas uusia suvun kunniallisia oppeja ja se oli äidin enon oppi. Sanoin: Kyllähän minä tuota pystyn kunnioittamaan, mutta tuskin kunnioittavat itsekkään tuota! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olin yks aamu lähössä käymään kylällä ja pyysin äidiltä autoa lainaan. Minä laitoin kenkiä jalkaan niin äiti ilmotti : Minä tarvin autoa itse kello 10:nen.
Katsoin kello joka oli 10yli 9 ja sanoin : Onneksi en ole naimaan menossa, koska en viittis edes lähteä näin pikaselle naima reissulle ja sanoa, että äiti tarvii autoa!
Tulin takasin niin isä ilmotti mulle, että : Meillä ei tuommosia ole opetettu kotona vaan me ollaan opetettu olemaan kunnolla!
Minä sanoin: Saahan nuo toisetkin tehdä mitä haluaa.
Vanhemmat sano mulle taas : Sama se niille, mutta sinä jäät aina kiinni kun et oo kunnolla joten ole nyt edes sen verran kunnolla ja noudata mitä me ollaan opetettu!
Sain tänään taas uusia suvun kunniallisia oppeja ja se oli äidin enon oppi. Sanoin: Kyllähän minä tuota pystyn kunnioittamaan, mutta tuskin kunnioittavat itsekkään tuota!Olen oppinut KIUSAAMAAN KODIN ULKOPUOLELTA.
Kotona ovat opettaneet kokoajan olemaan kunnolla sekä kunnioittamaan ja arvostamaan omia vanhempia ja auttamaan jos he apua tarvii eli pyytävät kaveriksi johonki hommaan!
Minä käväsen auttamassa, koska pääsen kirjoittamaan ” Käväsin KYLÄN KAUNIIDEN NAISTEN PASKAT PESEMÄSSÄ PÖNTÖSTÄ, koska läskit kauniit naiset ei taivu eivätkä viitsi itse tehdä tuon vertaa!”
Kiusaaminen on kivaa ja itse opettivat CORONARIAN KUNTOUTUKSESSA, että pitää KIUSATA!
Minähän vain käyn auttamassa äitiä eli menen CORONARIAAN SIIVOAAMAAN ja kiusaan samalla heitä, koska LÄÄKÄRI MÄÄRÄS TÖIHIN ja ilmoitti samalla, että CORONARIAN KUNTOUTUKSEEN EN PÄÄSE!!!
Siellä saa tunnin olla TÖISSÄ RAUHASSA! Jos joku tulee töihin niin siivoojan pitää lähteä, koska sopimus on tehty niin ettei Coronarian henkilökunta ole paikalla!
Minä en voi mitään jos mulla alkaa paskattamaan just heidän siivous ajalla ja siinä voi mennä tunti, koska maha on kovalla…
Pikkusen harjalla sekä KIFFELILLÄ tein töitä…
Saa ne toisetkin käydä työajalla paskalla joten kyllä minäki saan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen oppinut KIUSAAMAAN KODIN ULKOPUOLELTA.
Kotona ovat opettaneet kokoajan olemaan kunnolla sekä kunnioittamaan ja arvostamaan omia vanhempia ja auttamaan jos he apua tarvii eli pyytävät kaveriksi johonki hommaan!
Minä käväsen auttamassa, koska pääsen kirjoittamaan ” Käväsin KYLÄN KAUNIIDEN NAISTEN PASKAT PESEMÄSSÄ PÖNTÖSTÄ, koska läskit kauniit naiset ei taivu eivätkä viitsi itse tehdä tuon vertaa!”
Kiusaaminen on kivaa ja itse opettivat CORONARIAN KUNTOUTUKSESSA, että pitää KIUSATA!
Minähän vain käyn auttamassa äitiä eli menen CORONARIAAN SIIVOAAMAAN ja kiusaan samalla heitä, koska LÄÄKÄRI MÄÄRÄS TÖIHIN ja ilmoitti samalla, että CORONARIAN KUNTOUTUKSEEN EN PÄÄSE!!!
Siellä saa tunnin olla TÖISSÄ RAUHASSA! Jos joku tulee töihin niin siivoojan pitää lähteä, koska sopimus on tehty niin ettei Coronarian henkilökunta ole paikalla!
Minä en voi mitään jos mulla alkaa paskattamaan just heidän siivous ajalla ja siinä voi mennä tunti, koska maha on kovalla…
Pikkusen harjalla sekä KIFFELILLÄ tein töitä…
Saa ne toisetkin käydä työajalla paskalla joten kyllä minäki saan!En ole ollut edes töissä vaan auttamassa äitiä, koska hän pyysi!
Äiti kerto mulle, että : Monet ihmiset käy paskalla työajalla joten kyllä sinä voit minun puolesta käydä niin säästyy kotona paperit! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ollut edes töissä vaan auttamassa äitiä, koska hän pyysi!
Äiti kerto mulle, että : Monet ihmiset käy paskalla työajalla joten kyllä sinä voit minun puolesta käydä niin säästyy kotona paperit!Kiusaamalla CORONARIAN LÄSKIT KAUNIIT KUNTOUTTAJA NAISET OPPII TYÖHYVINVOINNIN ALKEET JA NÄIN HE KUNTOUTTAVAT HYVIN IHMISIÄ TYÖELÄMÄÄN JA NÄYTTÄVÄT SAMALLA ESIMERKKIÄ ELI MITEN TYÖPAIKAN SIISTEYS VAIKUTTAA mm MIELIALAAN!
Itse he aloittivat panostajalle kuntouksessa vittuilemaan. En minä kosta vaan OPETAN HEILLE, että turha kuntouttaa paperilla koska tarkastuksissa pitää näkyä TULOKSIA eli kuntoutetuilla pitää olla töihin mentäessä jo PERUS ASIAT KUNNOSSA!
Ei siivousta ole välttämättä joka paikassa vaan nykyisin siivouksissa tehdään säästöjä ja työntekijät hoitaa itse siivoukset.
Työnantajilla on kiertävä lista johon merkataan kuka milloinkin on siivous vuorossa.
CORONARIAN KAUNIIT LÄSKIT NAISET OLIVAT KUULEMMA TAPELLEET SIIVOUKSISTA joka oli johtanut ulkoistukseen, mutta TAPELLAAN VAIHTEEKSI NÄIN PÄIN!
Kyllähän minä TUNNUSTAN, että MINÄ VÄLILLÄ KÄYN AUTTAMASSA ÄITIÄ ja KIUSAAN CORONARIAN KAUNIITA LÄSKEJÄ NAISIA!
Minä kyllä pärjään koska he opetti KUNTOUKSESSA!
Tässähän on sopimusrikko kyseessä, koska SIIVOUS ei toimi, mutta eihän tuo kuntoustukaan toiminut!
Minähän olen KOLMAS OSAPUOLI joka käy heitä KIUSAAMASSA, koska autan vanhaa äitini.
CORONARIAN kuntouttaja ei hyväksynyt edes kuntoutus työpaikaksi äitini siivouksia vaan piti hakea kauppoihin ja kunnan kotipalveluun joka osti palveluita minun äidiltä!
Kyllähän minä KIUSAAMAAN opin vaikka en tykkää kiusaamisesta, mutta KOVAN TYÖN OVAT TEHNEET SEN ETEEN, että OPIN KIUSAAMAAN! - Anonyymi
Coronarian kuntouttaja pakotti hakemaan K Super markettiin kuntouksessa töihin. Ivalossa riehu korona tuolloin ja minä olin vasta saanut uudet AdHd-lääkkeet ja hän oli itse ollut koronan takia sairaslomalla.
Hänen olis pitänyt tehdä rikosilmoitus siitä, kun hänen perhe oli sairastunut koronaan ja hän oli altistanut lukuisia muita koronalle.
Hän ei toiminut noin joten minä tein AVI:lle ilmoituksen.
Kyllä kunnassa oli tieto, että minä olin kuntouksessa ja oli tieto myös että keskeytin kuntoutuksen.
Kävin kuntouttajan kanssa kaupalla haastattelussa ja sain paikan, mutta en koskaan mennyt vaan ilmoitin etten tule.
Kuntouttaja kysy minulta: Miksihän tänne on noita itsepalvelu kassoja laitettu?
Minä vastasin : Nuo on sitä varten, että asiakkaat voi ostaa dildoja mitä tuolla kaupassa on myynnissä niin ei tarvi kassahihnalle sitä kyrpää nostaa kaikkien näkösälle.
Hän kysy : Myydäänkö tuolla semmosia?
Vastasin : Kyllä myyvät ja minä olin omien penikoiden kanssa kaupassa jotka näytti mulle sekä sano ” Katoppa äiti mitä tuolla ylä-hyllyllä on.”
Minä vilasin ja sanoin : Vitun penikat! Me tultiin ostamaan hammastahnaa sekä uudet harjat joten minkä vitun takia te katotte ylähyllyltä mitä hammastahnaa haluatte ja millaiset harjat!!!
Hän joka oli huomannut sano: Mie katoin vahingossa!
Sanoin: Valikoikaa vittu ne harjat niin päästään kaupasta ulos!
Kyseessä oli teini ikäinen ja Ivalon nuoriso oli valistettu jo koulussa seksin suhteen, kun eräs opettaja oli näyttänyt eka tai toka luokkalaisille pornoa kesken tunnin!
Tuo on kuulemma ihan normaalia sekä tervettä perus opetusta joka kuuluu ala-asteella 1 ja 2 luokkalaisille!
Mitäs noista koska MINÄ OPIN KIUSAAMAAN, mutta en ole pornoa vielä oppinut edes omille PENIKOILLE näyttämään!
Olen sanonut heille: Menkää pelaamaan tai tekemään muuta, koska me tehdään lapsia!
Nuorin oli 5v ja sano: Haluan pikku siskon ja se ei saa olla musta!
Lasten teko loppu siihen ja sanoin 5vuotiaalle: Jäit kyllä nyt äitin vauvaksi.
5vuotias jos noin rohkeasti uskaltaa sanoa äidin uudelle miehelle joka tumma hiuksinen niin hän kyllä uskaltaa sanoa mitä vaan!
Hän on nuori nainen jo, mutta edelleen äitin vauva jonka ÄITI ON KIUSAAJA joka ilmoittaa mitä hän saa sanoa.
Minä olen sanonut : Isäs vaimoa ei tarvi kuunnella eikä totella, koska ei hän ole sinun äiti!
Olen myös ilmoittanut : Isäs vaimo asuu SINUN TALOSSA!
Leski perii puolet talosta, mutta tässä tapauksessa isän vaimo leskenä ei saa edes asumisoikeutta. Mulla on paperit joissa lukee, että lapsen elatusmaksut on menneet talo lainaan eikä elatukseen.
Lapsen edun mukaan on toiminut, mutta ei tuo vaimo olis perinyt muutenkaan mitään.
Ei ole avioero eikä avoero osituksisia hoidettu minkään eron jälkeen!
Minä sekä minun penikat ollaan perimisjärjestyksessä ensimmäisinä, koska minä olen ensimmäinen virallinen puoliso.
Miesten tehtävä on huolehtia tuollaiset asiat, koska vaimot elää miesten tulojen varassa.
Jos niitä ei ole hoidettu niin lasteni isät on ajatelleet silloin minun sekä minun kanssa tehdyn lapsen etuja.
Onhan tässä kyllä vuosia eroista kulunut, mutta olen yrittänyt saada tätä kiusaamista loppumaan!
Vaikeaa on koska miehet ei ole tehneet osioituksia, mutta mulla ei ole omaisuutta kertynyt. - Anonyymi

Vaikeaa on koska miehet ei ole tehneet osioituksia, mutta mulla ei ole omaisuutta kertynyt.Minä erosin ensimmäisen kerran yli 30vuotta sitten ja kyllä ensimmäinen mies vielä töissä käy sekä tienaa vaikka pultsarilta näyttääkin.
Kyllä hänellä tuloja on koska vaimonsa ei ole käynyt aikoihin töissä ja pojalla on ollut pelit sekä vehkeet kokoajan millä on ajellut sekä pörrännyt pitkin kylää!
Koska hän ei ole ositusta tehnyt niin puolet kuuluu edelleen lain mukaan mulle eli hänen uusi perhe on elänyt minun rahoilla kokoajan!
Toisen kerran erosin yli 20vuotta sitten ja avoliitto johon liittyy lapsi on yhdenvertainen avioliiton kanssa. Kyllä hänen uusi perhekkin hyvin paksusti voi, mutta hekin elää minun omaisuuksilla.
Miehellä oli omaisuutta ja hänen olisi, kuulunut hoitaa ositus mutta hän ei hoitanut koska hän varmaan tiesi että joutuu maksamaan mutta ositus on jäänyt roikkumaan.
Ei ole 2 muutakaan isää huolehtinut osituksia, mutta viimisenkin vaimo elää rahoilla jotka kuuluu minulle.
Ositus pitää tehdä virallisesti oikeusavustajalla ja käräjäoikeus vahvistaa, että ositus on tehty.
Minun IHANAT EX-MIEHET ovat yli 30vuotta keränneet kauniiden vaimojensa kanssa minulle omaisuutta, mutta minä HALUAN OMAT OSUUTENI POIS niin ei tarvi tulevissa PERINNÖN JAOISSA ISTUA RIITELEMÄSSÄ vaan voin sanoa omille penikoille kannattaako edes vaatia perintöjä vai suosiolla luopua!
Mitä he menee perintöjä vaatimaan jos ei ole mitään perittävää!
Luin tuon laki pykälän vahingossa ja ositus kuuluu tehdä vaikka molemmilla olis velkaa, mutta jos sitä ei ole tehty ja velat on saatu maksettua niin sen jälkeen alkaa kertymään omaisuutta ja entisellä vaimolla on saatavia johon tuo tekemättä jäänyt ositus kohdistuu.
En voi sille mitään laki on tuollainen ja miehetkin joista olen eronnut ovat tehneet minusta KIUSAAJAN!
Kiusaajan kyllä ymmärrän, että exäni halusivat yllättää minut sekä sijoittaa minuun rahojaan niin voin ostaa vaikka uudet tissit sekä perseen!
Mikäs se olis sen jälkeen mennä vaikka Kulta Hipun tiskille nojaileen tissit tiskillä ja perse pystyssä uudella naamalla ja sanoa : Talon kalleinta viskiä voisin ottaa ja miehet maksaa, kun minä juon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä erosin ensimmäisen kerran yli 30vuotta sitten ja kyllä ensimmäinen mies vielä töissä käy sekä tienaa vaikka pultsarilta näyttääkin.
Kyllä hänellä tuloja on koska vaimonsa ei ole käynyt aikoihin töissä ja pojalla on ollut pelit sekä vehkeet kokoajan millä on ajellut sekä pörrännyt pitkin kylää!
Koska hän ei ole ositusta tehnyt niin puolet kuuluu edelleen lain mukaan mulle eli hänen uusi perhe on elänyt minun rahoilla kokoajan!
Toisen kerran erosin yli 20vuotta sitten ja avoliitto johon liittyy lapsi on yhdenvertainen avioliiton kanssa. Kyllä hänen uusi perhekkin hyvin paksusti voi, mutta hekin elää minun omaisuuksilla.
Miehellä oli omaisuutta ja hänen olisi, kuulunut hoitaa ositus mutta hän ei hoitanut koska hän varmaan tiesi että joutuu maksamaan mutta ositus on jäänyt roikkumaan.
Ei ole 2 muutakaan isää huolehtinut osituksia, mutta viimisenkin vaimo elää rahoilla jotka kuuluu minulle.
Ositus pitää tehdä virallisesti oikeusavustajalla ja käräjäoikeus vahvistaa, että ositus on tehty.
Minun IHANAT EX-MIEHET ovat yli 30vuotta keränneet kauniiden vaimojensa kanssa minulle omaisuutta, mutta minä HALUAN OMAT OSUUTENI POIS niin ei tarvi tulevissa PERINNÖN JAOISSA ISTUA RIITELEMÄSSÄ vaan voin sanoa omille penikoille kannattaako edes vaatia perintöjä vai suosiolla luopua!
Mitä he menee perintöjä vaatimaan jos ei ole mitään perittävää!
Luin tuon laki pykälän vahingossa ja ositus kuuluu tehdä vaikka molemmilla olis velkaa, mutta jos sitä ei ole tehty ja velat on saatu maksettua niin sen jälkeen alkaa kertymään omaisuutta ja entisellä vaimolla on saatavia johon tuo tekemättä jäänyt ositus kohdistuu.
En voi sille mitään laki on tuollainen ja miehetkin joista olen eronnut ovat tehneet minusta KIUSAAJAN!
Kiusaajan kyllä ymmärrän, että exäni halusivat yllättää minut sekä sijoittaa minuun rahojaan niin voin ostaa vaikka uudet tissit sekä perseen!
Mikäs se olis sen jälkeen mennä vaikka Kulta Hipun tiskille nojaileen tissit tiskillä ja perse pystyssä uudella naamalla ja sanoa : Talon kalleinta viskiä voisin ottaa ja miehet maksaa, kun minä juon!Olen aikani kuluksi lueskellut lakia ja sattumalta luin myös tuon. Sanna Marinin eros miehestään ja he ei tehneet avioero osoitusta joten aloin lukemaan tuota ja tajusin, että minun penikoiden isät ei ole koskaan myöskään tehneet noita!
Heillä ei ole elatusvelvollisuutta, mutta erosta johtuvaa ositus velvollisuutta he ei voi väistää koska puolet kuuluu edelleen lain mukaan minulle.
Jos heidän nykyiset vaimot sekä lapset on taloudellisesti hyötyneet niin heidän pitää lain mukaan korvata, koska ositus olisi kuulunut tehdä.
Kyllä vaimon kuuluu tuon verran huolehtia, että katsoo onko miehensä hoitanut eron osituksen vai lähteekö kaikki perseen alta ja joutuuko tässä vielä maksamaan myös!
Minun ja viimisen exän tekemä sopimus raukes, koska auto lähti liikkeeseen takaisin. Vakuutusyhtiö sano vakuutuksen irti, koska joku pösilö oli laittanut oman vitun vanhan toyotansa omalla nimellä meidän vakuutuksiin.
Me oltiin virallisesti vielä naimissa ja meillä oli juridesti oikeus tehdä keskenäisiä sopimuksia jotka ei kuuluneet edes hänen uudelle kauniille naiselle!
En tiedä eikä kiinnosta miten hän on oman eronsa osituksen hoitanut, mutta OPIN HÄNELTÄ KIUSAAMISEN TAIDON MYÖS!!!
- Anonyymi
Immuunikato.
- Anonyymi
Rokote toimii
- Anonyymi
Huomenna paistaa aurinko ja kevärhulluus rehottaa vielä enemmän Holin päässä.
- Anonyymi
Tämä helevetin PASKAHOUSU loukkaa alkuperäisten ivalolaisten ja inarilaisten kunnioita, koska hän ei ole edes alkuperäinen Inarin kuntalainen vaan RUOTSIN SUOMALAINEN!
Loukkaa myös Suomen Hell’s Angeleiden kunniaa ja kaikkien alkuperäisten suomalaisten kunniaa, koska sehän toimi vastoin kerhon sääntöjä!
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768