Unessani Orpopurra puhui minulle: “Seisot nyt tienhaarassa nuori ihminen. Anna minulle halusi, himosi, pelkosi ja toiveesi niin annan vastalahjaksi vauraan alamaisuuden. Arvoistasi en ole kiinnostunut. Sinulla ei ole malttia vaurastua parahin lapsikansalainen, minun on oltava sinulle järki ja ymmärrys. Minä lupaan olla torjumatta suunnitelmiasi, jos annat minun hieman niitä muokata normaalimmiksi. Opiskele ahkerasti äläkä kapinoi. Valmistuttuasi saat unelmoida jo omasta perheestä. Kunhan lasket hieman odotuksiasi kumppanisi suhteen, unelmasi kyllä toteutuu. Voit jatkaa haaveilemalla omakotitalosta ja mikäli pankki luottaa maksukykyysi seuraavina vuosikymmeninä se loihtii sinulle saldoa tilillesi vastineeksi tulevasta kuuliaisesta maksusuunnitelman noudattamisesta. Nyt kun pääsit jyvälle siitä, miten tätä peliä pelataan voit alkaa haaveilla kunniallisesta asemasta yhteisössäsi. Eipä hätää, toiset kuuliaiset mallioppilaat kyllä tunnistavat kaltaisensa työpaikalla ja puolueitten aluejärjestöissä. Eikä aikaakaan niin saat jo alkaa opastaa nuorempiasi kohti suomalaista unelmaa. Vääränväriset ulkomaalaiset tietenkin opastat ryysyistä rikkauksiin –polun alkuun Woltkuskiksi tai siivoojaksi. Tämän kaiken saat naurettavan helposti olemalla normaali ja kuuliainen ylemmillesi. Hieman haasteellisempi tavoite on olla pyrkyri. Pyrkyrit ovat mallikansalaisia potenssiin kaksi. Heistä leivotaan kansanedustajia ja ministereitä,
Tokihan boheemi porvari kaipaa myös paheita. Siksi lupaan, että saat tupakoida ja myös päihtyä, mutta humalassa et saa olla. Koko elämän mittainen kuuliaisuutesi ja tottelevaisuutesi palkitaan viimein, kun olet lähempänä 70 vuotta. Voit silloin odottaa turvallista vanhuutta eläkkeen turvin. Kaiken tämän sinulle annan sitkeästä yli 40 vuoden sukkuloinnista töihin ja kotiin töihin ja kotiin jne.
Mutta jos kääntyisit minua vastaan, niin kiroaisin sinut työttömyyteen ja köyhyyteen. Alkoholi ja nikotiini tulisivat olemaan ainoa lohtusi, kun suistuisit katuojaan niskoittelusi seurauksena. Katuisit olla ottamatta vastaan vauraan alamaisen osaa. Itsepäinen takertuminen yleviin arvoihisi kansalaisoikeuksineen koituisi tuhoksesi. Liiallinen rakkautesi vapauteen horjuttaisi kansantalouttamme ja hyväntahtoiset kapitalistimme eivät voisi enää jättää sinua rankaisematta. Hysteerinen huolestuminen luontomme tilasta ja bruttokansantuotteemme vastainen toiminta vain pahentaisi tilannettasi. Häpeä ja katkeruus tulisivat olemaan seuranasi koko lyhyen loppuelämäsi ajan, ellet kykenisi siirrettyyn tarpeen tyydytykseen vaan haluaisit itsellesi kaiken heti ja nyt. Pian eläisit kuin viimeistä päivää ja jonain hetkenä viimeinen päiväsi todellakin koittaisi.”
Tässä kohtaa heräsin ja olin yltä päältä hiessä. Ajattelin, että onneksi en ole alamainen enkä enää nuori.
Näin pahaa unta
Anonyymi-ap
3
218
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
T. Ei alamainen - Anonyymi
Ensikuun alusta lähtien ne persut leikkaa omilta äänestäjiltään työmarkkinatukea ja asumistukea.
- Anonyymi
Huhtikuu on kuukausista julmin. Suomimatrix taitaa pian mennä epäkuntoon. Seitsemän lihavan ja onnellisen vuoden jälkeen tulevat ne seitsemän laihaa vuotta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39574Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492