Yrität ilahduttaa muita. Olla vaivaton. Olla olematta häiriöksi. Olla tuottamatta pettymyksiä. Yrität sovitella eripura-tilanteita. Yrität ilahduttaa. Sopeudut, mukaudut. Otat huumorilla, painat villaisella. Otat syyt niskoillesi.
Ja pum: masennut rankasti. Sinun on vaikeaa hillitä vihaasi, vaikket helposti näytäkään sitä. Ajottain vihaat tiettyjä ihmisiä ihan silmittömästi, ehkä koko ihmiskuntaa. Mielikuvissasi kostat kaikille jotka ovat tehneet väärin sinua kohtaan. Vihaat välillä itseäsikin suunnattomasti, et ehkä osaa sanoa miksi. Mikseivät ihmiset vain viitsi olla sinua kohtaan yhtä mukavia kuin sinä olet heitä kohtaan? Sinua käytetään kynnysmattona.
Mitä ihmettä voisi tehdä? Näin ei ole hyvä elää.
Onko teitä kohtalotovereita? Jutellaan.
Ja pum: masennut rankasti. Sinun on vaikeaa hillitä vihaasi, vaikket helposti näytäkään sitä. Ajottain vihaat tiettyjä ihmisiä ihan silmittömästi, ehkä koko ihmiskuntaa. Mielikuvissasi kostat kaikille jotka ovat tehneet väärin sinua kohtaan. Vihaat välillä itseäsikin suunnattomasti, et ehkä osaa sanoa miksi. Mikseivät ihmiset vain viitsi olla sinua kohtaan yhtä mukavia kuin sinä olet heitä kohtaan? Sinua käytetään kynnysmattona.
Mitä ihmettä voisi tehdä? Näin ei ole hyvä elää.
Onko teitä kohtalotovereita? Jutellaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
mutta en ole masentunut enkä vihaa muita ihmisiä enkä itseäni, koska se kuluttaa vaan turhaan energiaa. Haluan elää sovussa ympäristön kanssa ja nimenomaan sen takia minua aina käytetään hyväksi.
Toi oli ihan mun elämä... Ainut vaan että tässä ollaan jo masennus jätetty taakse (toivon mukaan...)
Mua joskus oikeen ärsyttää ku oon niin kiltti ja ottaa päähän ku yks parhaita kavereita on täys vastakohta, ja tuntuu et se on mulle jostain kateellinen ku se aina purkaa pahanolonsa muhun, eli vittuilee ja haukkuu yms... Mutta, jos vaihdettais kuulumisia privaatimmin, mun meili on [email protected]
Kuulostaa aivan minulta. Yritän jatkuvasti parastani enkä osaa hellittää. En osaa olla tarpeeksi tiukka edes työmaalla. Välillä saan pas....aa niskaani ja minä vain nyökkäilen. Tämä tapahtui lähiaikoina ja
sen jälkeen olin sisältäni mieletöntä raivoa ja vihaa täynnä lähes kaikkia kohtaan. En jaksa olla enää kiltti(ja pelkuri). Heitä meiliä jos haluat jutella [email protected]
aivan tuttua! mä kestin aikani erästä ystävääni ja sit musta tuli katkera, en halunnu kuulla koko ihmisestä, en nähdä sitä.. sanoin sit mielipiteeni sille ja se laitto välit poikki. nyt tää sama ihminen on mun elämässä taas (mieheni kautta) ja sama kynnysmattona oleminen alko alusta. yritän pitää puoleni mut se on vaikeaa, KOSKA OLEN LIIAN KILTTI!
voimia kaikille kynnysmatoille! ;)
Täällä yksi kilttinä ollut,josta seurasi vihaa niin verisesti epäoikeudenmukaisuutta kohtaan,että nyt jään sairaslomalle masennuksesta toipumaan
Kiltti ja kiltti ?
Oletan että ihmiset käyttäytyvät samoin kuten minä käyttäydyn heitä kohtaan. Mutta eihän se niin mene.
Kuuntelen muiden murheita keskeyttämättä, asiallisia kysymyksiä tehden, en keljuile, en vittuile, kannustan, tuen, ymmärrän.Ja eikö näin pitäisi ihmisten käyttäytyäkin
Mutta...
Otetaan esim. sisareni. Nyt hän on milloin perikunnan mökkiä myymässä tai sitten vanhempieni vanhaa omakotitaloa-aina millä tuulella hän sattuu olemaan. Milloin missäkin viihtyy.
Ilmoitti eilen, että JOO-nyt me mennään kesämökille. Eli nyt kelpaa, kun ilmat lämpeni ja ollaan mieheni kanssa laitettu mökki kesäkuntoon:laituri paikalleen vieraiden avulla ja piha haravoitua ja mökki siivottua.
Mitäs meistä. Joillain tuntuu empatia palikka puuttuvan. Kun erehdyin ehdottamaan, että tulisimme metsätöihin viikon päästä viikonloppuna, niin ei käy-muuten hänen miehensä ei tule mökille, jos me menemme sinne. V...u olkoot tulematta. Mutta eihän me sinne mennä.
ystäväni jakeli kavereilleen blogiosoitteensa....ja siellä sitten oudoin lausekäännein moittii milloin meitä ystäviäänkin ja ojentelee meidän elämää-rouva luulee olevansa jotenkin ylivoimaisen nokkela meihin muihin nähden.
Eli esimerkkejä riittää.
Mutta liian kiltti tai kiltti ylipäätänsä? En tiedä-minusta asiallisesti, empaattisesti ja muilta samanlaista kohtelua odottava ei voi olla LIIAN mitään-minusta minä käyttäydyn ihmismäisesti mm. nämä mainitut esimerkit eivät.
hitto vieköön ! ;)
Minä elän niin, että en halua muita nolata. Joillekin se näyttää olevan elämäntehtävä.
Täällä myös yksi joka olen kiltti mutta kynnysmatoksi en suostu.Ihmismäinen minäkin olen ja odotan sitä muiltakin.Jotkut ovat vain liian itsekkäitä huomatakseen omaa käyttäytymistään ja jos ns.kiltti alkaa elää omilla ehdoillaan niin siitähän meteli nousee näin kärjistettynä.Todelliset ystävät pysyvät kyllä kelkassa.Työpaikoilla olen usein jonkun hampaissa,varsinkin vanhempien naisten.Olen huvittuneena kuunnellut joskus kuinka he ruotivat minun persoonaani,tajuamatta itse omaa käyttäytymistään.Minulta puuttuu pätemisen tarve vaikka olenkin kunnianhimoinen.
Paras tapa on kyllä sanoa välillä suorat sanat niin puheet loppuu..ja näitä tarinoita on kuultu että vasta sitten on hoksattu pyytää anteeksi.Luulisi minunkin herkkyyden kadonneen mutta ei,nahkani ole kovettanut ja katselen tätä maailmaa eri tavalla.Itseään pitää kovasti arvostaa.
Sitten kun käyn puolustautumaan, vaikka vaan ihan asiallisesti, ilman huutamisia-niin esim.systerini sanoo, kuten pari viikkoa sitten "miksi näistä asioista ei olla keskusteltu, sitten sinulla aika-ajoittain RYÖPSÄHTÄÄ yli ja kaikki tulee ulos mitä olet miettinyt".
Se "ryöpsähtämiseni" on siis sitä laatua, että sanon, että "kuuntele, malta pitää välillä suusi kiinni ja kuuntele mitä mielipiteitä minulla on".
Esimerkki työelämästä:
Kansainvälisessä (tai mitä sillä on merkitystä;)
yrityksessämme tuli uusi "mittari", jolla voitiin tsekata olisiko tarvetta suurempaan palkkaan tms.
Se oli varmaan ja olikin tehty USA:ssa, eli siinä huomioitiin yhteistyökyky työkavereiden, asiakkaiden, eri osastojen kanssa. Eli avoimuus, iloisuus, ystävällisyys tai sinnepäin. Mutta tämä oli vain yksi osio monesta muusta.
Työkaverini, joka oli kuin pieni valkoinen ärhäkkä terrierri kävi ruotimaan tätä kyseistä arvostelukaavaketta tyyliin: "EI KUKAAN, JOKA ON YLTIÖYSTÄVÄLLINEN JA ILOINEN VOI OLLA HYVÄ TYÖNTEKIJÄ JA FIKSU". !!!!!
Häntä alkoi puristaa se että entä jos minä, joka keittelin kahvit ja höpöttelin ystävällisesti ja tein duunini saisinkin mahdollisesti parempaa palkkaa kuin hän. Sehän se aina on kauhea pelko naisten(kin) kesken.
Otin sitten hänelle esimerkin kyseisenlaisesta, aina iloisesta, avuliaasta ja pätevästä työntekijästä firmassamme, että kyllä niitä löytyy. "No - se onkin poikkeustapaus", sanoi hän, ärhäkkä terrierri.
Eli-vielä jotkut, tänäpäivänäkin olettavat, että suu mutrulla, nuttura kireällä, olet tehokas, pätevä ja ansaitset palkkasi.
Minä en ole sitä mieltä.
Esimerkiksi työtä ja ihmissuhteita, sukulaissuhteista puhumattakaan voidaan ylläpitää ja hoitaa avoimesti, iloisesti, toista kampittamatta, nolaamatta ja toista kuuntelemalla. Tai sitten elän utopiassa, minä-joka olen saanut kuulla esim. n.20 vuotta sitten kirjastossa kesätöissä ollessani, että "No sittenhän sinne kirjastoautossa on kaksi haisulia/haisevaa työntekijää", kun minä olin menossa kirjastoautoon töihin ja kuskilla oli joitain ongelmia "hienerityksensä" kanssa... Että näin sivistyneitä ihmisiä, toiset huomioonottavia työntekijöitä olen saanut kuunnella ja katsella-ja ihmettelen joskus että muutunko joskus näkymättömäksi tietämättäni, kun ihmiset (ainakin aiemmin) katsoivat oikeudekseen kommentoida minua, puhua minusta kuin poissaolevasta...minun läsnäollessani.
Mutta LIIAN kiltti? sitä en vieläkään suostu olemaan. Ystävällinen, empaattinen ja muiden elämän polttomoottori-sitä ehkä kyllä ;)
Itseänikin vaivaa kiltteys. Olen pienestä pitäen ollut vain hiljaa jos joku on sanonut tai tehnyt pahasti. Harmi etten ole juuri kohdannut itseni kaltaisia ihmisiä, jotka eivät halua tehdä ikäviä temppuja toisille. Näin nimittäin useat ystävikseni kutsumani henkilöt ovat tehneet sekä toisilleen että myös minulle. Joidenkin kanssa on ollut pakko pistää välit poikki kun kohtelu on mennyt niin törkeäksi, ettei omanarvontunto enää salli moista itselle.
Kaikkein härskeimmät kohtelut olen saanut muilta naisilta, joita olen joskus pitänyt ystävinäni. Hirveästi ei enää naisystäviä ole, esim. viime vuonna piti laittaa yhden kanssa poikki. Enää on pari pitkäaikaisinta naisystävää, mutta heidän vakiintumisen myötä näidenkään kanssa ei tule juuri tehtyä enää mitään. Välillä ahdistaa aivan järkyttävästi kun ei tunnu olevan ketään jolle joskus purkaa pahaa oloaan. Olen todella toivonut että löytäisin joskus ystävän joka on samanhenkinen kuin minä. Välittäisi aidosti, kohtelisi hyvin, PITÄISI YHTEYTTÄ, vaikka seurustelisikin. Nykyään turhauttaa todella paljon, kun tuntuu ettei ketään saa lähtemään vaikka vain siiderille työpäivän jälkeen. Ehkä en vaan ole sitten haluttua seuraa joka todella pistää miettimään, miksi, kun en tietääkseni kohtele ketään huonosti. Olen varmaan sen takia todella mielenkiinnoton.
Itselläni on aivan samanlainen tilanne kuin sinullakin. Alkaa jo pikkuhiljaa turhauttamaan kun 21 vuotta vain niellyt kaiken paskan kiltisti.
Ja tosiaan tuntuu siltä, ettei meitä ole montaa, ainankaan minun tielleni ei valitettavasti ole sattunut yhtä kilttiä, herkkää ja huomaavaista ihmistä kuin minä.
Ja tuntuu siltä etten tosiaankaan ole haluttua seuraa, pitäis kai olla ärhäkkä mielipiteiden laukoja, toisten loukkaaja ja vittumainen kaikille, jotta kelpaisin. Perkele.
Tänne kirjoittaneista ihmisistä saisi varmasti todella mukavan porukan kasaan. Minulle voi kirjoitella jos huvittaa vaihtaa ajatuksia!
[email protected]
Olen kyllä liian kiltti, sitten aina välillä tulee sellainen olo, että just tänään en anna kenenkään hyppiä silmille enkä kuuntele kenenkään määräyksiä,sitten olen itseasiassa aika vihainen jos joku sattuu sanomaan sellaisen asian josta en pidä, koska haluan ja koitan kovin olla välillä sellainen ettei mulle sanota mitä tahansa.
Kaikki ovat varmasti välillä ihan ymmällään että miksi käyttäydyn niin tai sitten miettivät että mitä toikin nyt tossa raivoaa, ei sitä kukaan ota tosissaan kuitenkaan.
Ja sitä juuri pelkäänkin aina, ettei kukaan ota minua tosissaan..
Kun katson muita kavereita ja miten he puhuvat toisilleen, he tuntuvat niin itsevarmoilta ja sellaisilta ettei heidän silmilleen hypitä. Ja sitten jos minä sanon jollekkin vastaan, saan vittuilua tai pitkän riidankin aikaseksi ja kaverit alkavat käyttäytyä minua kohtaan ihan oudosti. Mutta minäkin vaan puolustan itseäni. Aika usein tuntuu siltä että minä olen se kenen odotetaan aina tekevän kaikkea mitä käsketään, mutta kun en halua olla sellainen.
välillä koitan olla sellainen etten halua miellyttää ketään, mutta enimmäkseen olen muiden pyyntöihin suostuva..Silti, on minulla aika hauskaa kavereiden kanssa, mutta minä se olen kuka ei sano melkein koskaan vastaan.
Mutta hahaaa, kyllä me kaikki liian kiltit ihmiset täältä vielä noustaan! Ei anneta kenenkään pompotella eikä määräillä meitä enää :)
Kyllä me pärjätään
liian kilteistä tytöistä tulee onnettomia naisia.
Näin ainakin käynyt minun kohdallani.
täältäkin löytyy yksi.
taidamme olla me kiltit yksi ihmislaji, aivan omansa.
itse olen niin väsynyt tähän puuhaan, olemaan aina se kiltti, joka tekee muille palveluksia yli oman jaksamisrajan,kuuntelee, lohduttaa,on tukena,peruu omat menonsa... mutta sitten kun minä kaipaisin kuuntelijaa taikka lohduttajaa ovat kaikki tiessään, kovasti kiirettä, ei ehditä juttelemaan jne.
vanhat hyvät kaverit ovat kaikonneet ympäriltä kun ovat vakiintuneet. itse erosin koska kyllästyin olemaan kynnysmatto ja tyttöystävä jolle luvatut lupaukset aina voi rikkoa, koska en edes osaa suuttua kunnolla. haudon kiukkuani sisälläni ja masennun.
elämä on aika tyhjää.
elämä on myös aika epäreilua... mutta siihen tottuu, tyhjyyteen ei.
reilun neljänkymmenen vuoden kokemuksella. Luonteenpiirteenä kiltteys on itse asiassa kavala: Ensin kiltti ajattelee toisen parasta ja tekee asiat ajatellen toisen parasta. Mutta kun toinen ottaa nuo "hyvyydet" itsestään selvyyksinä ja ei teekään vastavuoroisesti samoin niin johan sitä on pidemmän päälle kiukkuinen ja pettynyt. Pahimmassa tapauksessa pidemmän päälle kiltti lopulta räjähtää ja toinen ei edes hiffaa mistä oli kyse...
Aiheesta on kirjoittanut Anna-Liisa Valtavaara kirjassaan "Kiltteydestä kipeät". Ei sitä tarvitse itsekkäiksi ja ilkeiksi muuttua, mutta pidetään puolemme terveellä tavalla oikeissa paikoissa. Meinaan muutoin ajan oloon kiltteys kääntyy kilttiä vastaan. Elämä ja ikäkin tosin koulii tässä asiassa... Tsemppiä meille!
Yllä yksi elämän viisaus meille kaikille kynnysmatoille. Lainaus on Tommy Hellstenin kirjasta Elämän lapsi. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka kokevat sisäistä pahoinvointia. Kirjan avulla löysin itse voimia ja opin ymmärtämään itseäni paremmin.
Kynnysmattona koen itsekin edelleen olevani, mutta vähäisemmissä määrin kuin ennen. Askel askeleelta olen saanut "pokkaa", itseluottamusta ja sisua olla reilusti oma itseni, olen opetellut sanomaan "ei" rakentavasti ja kuuntelemaan omaa sisintäni. Elämme vain kerran, pitää osata kunnioittaa itseään ja kuunnella mitä itse todella haluaa ja minkälainen ihminen minä itse olen (ei millainen muut haluavat minu olevan).
Lukekaa tuo Hellstenin kirja. Tai itseasiassa kannattaisi aloittaa lukemalla Hellstenin Virtahepo olohuoneessa, sillä "Elämän lapsi" on jatkoa "Virtahevolle".
Tsemppiä kaikille! Ja muistaakaa; vain itse voimme muuttaa asioita ja itseämme, ja jos emme havahdu näin tekemään olemme kynnysmattoja ja pahanolon kaatopaikkoja jatkossakin.
Varsinkin siskoltani siedän mitä tahansa. Teen kaiken mitä hän pyytää, pelkään että jos en tee hän suuttuu minulle. En edes tiedä miksi. Hän on ilkeä minulle eikä osaa arvostaa vaivannäköäni ollenkaan, kiitosta ei koskaan tule mistään.
"Ystävät", oikeastaan voin sanoa että kaverit, ystäviä ei ole edes lainausmerkeissä. Kavereita tasan kaksi. Kaverit tuntuvat pikkuhiljaa oppivan että minulle voi sanoa mitä tahansa, minulta voi pyytää mitä tahansa ja jos en pysty jotain tekemään juuri silloin heidän vuokseen, minulle saa siitä suuttua. Minulle saa suuttua jos en ole kerennyt vastaamaan puhelimeen.
Tiedän, itse aiheutettua.
En vain voisi kuvitella tekeväni/ sanovani jotain sellaista heille, mistä tiedän heidän loukkaantuvan. Tietenkin oletan että he ajattelevat samoin.
Kun minä pyydän apua jossakin asiassa, sitä en saa. Minun asiani eivät ole niin kiireisiä ja tärkeitä kuin heidän.
Minuun ei oteta yhteyttä kuin vain silloin kun kaverit tai sisko tarvitsevat jotain.
Nykyään en itsekään jaksa soitella enään niin paljon kuin ennen.
Minun ongelmani eivät ole mitään heidän ongelmien rinnalla.
Minun asiani eivät ole yhtä kiinnostavia.
Jos en pysty tekemään jotain mitä minulta on pyydetty, minulle tulee paha olo.
Miksi olen yhä kaveri tälläisille ihmisille? Minulla ei ole muutakaan. Tiedän, että jonakin päivänä räjähdän, enkä anna kävellä ylitse. Tulisipa se päivä jo sieltä.
tämä on tuttua minullekin. Kavereita löytyy kahteen junaan: on sellaisia jotka pitävät yhteyttä säännöllisesti, kertovat kuulumisia ja jakavat omastaan ja sitten näitä jotka ottavat yhteyttä ainoastaan ja vain silloin kun tarvitsevat jotain. Olen todella tympääntynyt viimeisimpään "lahkoon". He ovat niitä jotka vievät mehut, heidän jälkeensä on aina sellainen poisheitetyn, tyhjäksi juodun maitotölkin olo. Ystävyys on sitä että heidän tarpeensa tyydytetään, ja se riittää heille. Muiden fiiliksiä ei oteta millään tasolla huomioon, oma napa on tärkein.
Tuntuu olevan kiltteys juuri tyttöjen/naisten ongelma. Itselläni myös. En vielä syö masennuslääkkeitä, mutta kohta saattaa käydä niin. Ystävälleni kävi jo.
mielenkiinnosta utelen teidän muiden kilttien ikää ja horoskooppia??
ilmeisesti suurin osa ehkä perätä tässä keskustelussa kaikki naisia?
en usko että nää vaikuttaa mitenkään,joo nainen ja 32v,kaksonen
21 vuotias nainen, horoskoopiltani olen rapu.
Minkä ihmeen vuoksi pitää nuoleskella kaikkia muita kanssaolijoita? Kun kumartelet noin ahkerasti ympäriinsä, niin väkisinkin pyllistät samalla johonkin toiseen suuntaan. Näyttää olevan hieman naisten vika tämä.
Sitä paitsi, usein nämä, jotka kuvittelevat olevansa täydellisiä ja kaikkien kavereita, eivät edes huomaa itse käyttäytyvänsä epämääräisesti ja tökerösti. Muut ovat aina syyllisiä kaikkeen.
Niinpä. Aina vika muissa eikä koskaan itessä. Aina muut piruja ja ite aina enkeli. Toi loppukappalees kuvasti osuvasti aika hyvin mun entistä kaveriani.
Yhdyn samaan.. Oon äärettömän kiltti. Oon aina ollut kiltti. Mulle on sanottu, että ihmisen on osattava sanoa viimeistään 50 vuotiaana ei. Mulle vihan tunne on jäänyt sisimpääni kiehumaan, jota en saa näytettyä toisille vaikka haluan ja yritän eli pinnalta olen toisille kiltti, mutta sisimmässäni vihainen, josta yritän päästä eroon vaikka vaikeetahan se on. Musta tuntuu, että, koska olemme liian kilttejä niin siksi meitä toisten on helppo kohdella kuinka vain kaltoinkin.