Luottamus parisuhteessa

Anonyymi-ap

Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä toistakymmentä vuotta. En luota puolisoni enää laisinkaan. Hän salasi suhteemme alkuaikoina täysin että hänellä on pieni lapsi. Asia selvisi kun löysin hänen tavaroidensa joukosta vauvan leluja. Hän myönsi että hänellä on teini ikäisensä lapsen lisäksi toinen lapsi.
Hän sanoi että olisi kertonut lapsesta jossain vaiheessa. Hän halusi lujittaa suhdettamme ennen kertomista. En kokenut asiaa oikeana, mutta jotenkin hyväksyin asian. Suhteemme aikana olen silloin tällöin miettinyt joissain kohdin hänen motiivejaan.
Äitini menehtyi vuosi sitten ja hänellä oli paljon arvokasta tavaraa, jotka otin kotiini, pitääkseni osan itse ja osan myydäkseni.
Erään lomareissun jälkeen huomasin että tavaraa oli ko. viikon aikana kadonnut todella paljon. Tiesin heti että aviopuolisoni oli antanut avaimet aikuiselle tyttärelleen joka oli kotonamme käynyt. Puolisoni koetti kiistää asian mutta näin että hän valehteli ja koetti selitellä asioita eri tavoin.
Puolisoni antoi tyttärensä varastaa minulta.
Miten itse toimisitte tällaisen asian edessä

14

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No voi hitsi kun on ikävä juttu.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🍑 ­­N­­­y­­m­f­­­o­m­­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Mihin tytär tarvitsee rahaa jos on pakko ryhtyä varastelemaan isänsä naisystävän äidin jäämistöstä tavaroita.
      Erikoinen tilanne. Avain ei kuulu tyttärelle ja itse asiassa srn luovuttamisesta olisi ollut syytä neuvotella myös sinun kanssasi koska omaisuuttasi on asunnossa. Miksi tyttärelle annettiin avain? Kukkien kastelua vartenko?
      Ylipäätään omaisuutensa kannattaa valokuvat ja merkitä, luetteloida jos joukossa on arvokasta tavaraa.
      Ikävä tilanne kaiken kaikkiaan. Asiaa voi myös suoraankysyä mutta jos et luota mieheesi niin siitäkään ei ole hyötyä.
      Miten itse toimisin Pitää olla näyttöä siitä että tavaroita on varastettu ja siinä nyt valokuvat ja omaisuuden merkintä olisi auttanut. Toki mitä hyötyä on valokuvista jollei tee rikosilmoitusta. Todella kinkkinen tilanne. Jos ryhdyt selvittelemäänja syytelemään se on myös parisuhteen kriisi ja mahdollisesti sen loppu jopa.
      Itse en voisi sietää valehtelua ja vielä vähemmän sitä että omaisuuttani varastettaisiin. Se olisi sen liiton loppu välittömästi.
      Rikosilmoitusta ei voi tehdä,tai voiko kavalluksesta ? Ei , , avain on annettu, todisteita ei ole, joten jäät nuolemaan näppejäsi mutta parisuhde karahti kiville ja kunnolla.

    • Anonyymi

      Vaikka olen mies niin tuo ylittää käsityskykyni jos siitä osakaan on totta.

      • Anonyymi

        Vaikkaolet mies, niin silti tuo ylittää käsityskynnyksesi. Miksei tuo olisi totta vai oletko itse tuon aloituksen tehnyt?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikkaolet mies, niin silti tuo ylittää käsityskynnyksesi. Miksei tuo olisi totta vai oletko itse tuon aloituksen tehnyt?

        On se ihan yhtä totta kuin saman kirjoittajan muutkin jutut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikkaolet mies, niin silti tuo ylittää käsityskynnyksesi. Miksei tuo olisi totta vai oletko itse tuon aloituksen tehnyt?

        Ennen suhteen vakiintumista tulisivat aloittajan kuvaamat asiat ilmi tavalla tai toisella.
        Ainakin aukot historiassa epäilyttäisivät ja herättäisivät utekiaisuuden.
        Vain kiimasta vauhkoontunut voi sortua tuollaiseen typeryyteen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se ihan yhtä totta kuin saman kirjoittajan muutkin jutut.

        Onko sinulla joku kristallipallo mistä katsot ja tiedät kuka henkilö kulloinkin ( saman kirjoittajan) on kirjoittamassa ja mistä aiheesta , vaikka hän kirjoittaisi anonyymisti ja kirjautumattomana? Haloo..
        Taas on kaninkoloon tipahtamisen fiilis..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen suhteen vakiintumista tulisivat aloittajan kuvaamat asiat ilmi tavalla tai toisella.
        Ainakin aukot historiassa epäilyttäisivät ja herättäisivät utekiaisuuden.
        Vain kiimasta vauhkoontunut voi sortua tuollaiseen typeryyteen!

        Aloittajan kertoi mitä suhteen alkuaikoina tuli esiin, ei se silti vielä kerro varastelevasta tyttärestä yhtään mitään tai miten perintämä saadun olmaisuuden voi ehkä käydä.
        Kiiman kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Kummallisia ilmaisujakin käytät; kiima, kuin puhuisit jostain eläimestä. Ihmisellä nyt kuitenkin on korkeampiakin aivotoimintoja kuin vain hornoonien tuottamia haluja..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla joku kristallipallo mistä katsot ja tiedät kuka henkilö kulloinkin ( saman kirjoittajan) on kirjoittamassa ja mistä aiheesta , vaikka hän kirjoittaisi anonyymisti ja kirjautumattomana? Haloo..
        Taas on kaninkoloon tipahtamisen fiilis..

        Ei siihen mitään kristallipalloa tarvita, että huomaa kirjoittelusi olevan täyttä roskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siihen mitään kristallipalloa tarvita, että huomaa kirjoittelusi olevan täyttä roskaa.

        Ahaa , näytät olevan riidankylväjä- ainesta ja haluat ikävää fiilistä keskusteluun. Jäikö puntisalilla käynti väliin?


    • Anonyymi

      Puolisoni kieltää antaneensa tyttärelleen avainta, mutta muutakaan mahdollisuutta ei ole. Murtautumisjälkiä kotiimme ei ole. Ja huomaan kyllä puolisoni käyttäytymisestä ja selittely yrityksistä että olen oikeassa. Tämä mielestäni kertoo että puolisoni ei arvosta eikä kunnioita minua laisinkaan. Eihän kukaan normaali ihminen noin käyttäydy. Surkealta tuntuu tällaisen takia toisaalta erota mutta....luottamus kun menee niin ei ole mitään enää jäljellä. Mielestäni tämä ei ole mikään pieni asia. Mieheni sanoo että et kai sinä tosissaan eroa sen takia että tavaraa on hävinnyt tai viety. Hän ei ymmärrä että loppujen lopuksi tässä on kyse luottamuksen menetyksestä. En tee mielestäni kärpäsestä härkästä niin sanotusti. Enhän???

    • Anonyymi

      Varastetuista tavaroista et todennäkoisesti saa mitään takaisin. Harmi kun et huomannut miehesi lasten "harrastuksista" mitään aiemmin, esim. 10 vuotta aiemmin.
      Miehelläsi on taipumus jaella kotinne avaimia väärille ihmisille (lapsilleen).
      Sinulla on pari vaihtoehtoa:

      - jatkat elämistä tuon miehen kanssa mutta vaihdatte lukot oviinne. Sellaisilla avaimilla joita voi kopioida vain SINUN luvalla. Ja miehelle täyskieltoa antamasta omaa avaintaan kenellekään.

      - hankit oman asunnon johon vain sinulla on avain. Jatkat kaveruutta miehen kanssa ilman että jakelet hänelle omia avaimiasi.

      • Anonyymi

        Lukot vaihdettu ja turvakamera hankittu. Niin. Ei ne luottamusta tuo takaisin. Vastaus taisikin löytyä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe