Somalimies

En ole koskaan ollut tekemisissä ulkomaalaisen miehen kanssa itse, mutta ystäväni on alkanut tapailemaan somalimiestä. Mahtuuko heidän joukkoonsa kunnollisia tapauksia?? En halua yleistää...mutta yritin varoitella ystävääni sinisilmäisyydestä.
205560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jäikö murrosikä väliin ja nyt pitää kapinoida vai et kelpaa kunnolliselle valkoiselle miehelle?

Äänestä
  • Sulla tais ainakin koulu jäädä välistä, kun tollasta rasimia kannat sisälläs :Dd

    Äänestä

Hei!

Olen seurustellut Somaliasta kotoisin olevan miehen kanssa jo useita vuosia. Tällä hetkellä asumme yhdessä ja suhteessamme kaikki on hyvin. Olen keskustellut tällä palstalla myös muiden naisten kanssa, joilla on myös somalialainen miehenä tai poikaystävänä.

Minä en kyllä osaa sanoa mitään huonoa omasta poikaystävästäni. Tietenkin joskus tulee riitoja, kuten muissakin suhteissa...:)

Somaleista on saatu huono kuva Suomessa. Tämä johtuu luultavasti siitä, että heitä tuli yhtäkkiä niin paljon Suomeen, eikä meillä oltu varauduttu sellaiseen pakolaismäärään. Niinpä monet somaleista ovat valitettavasti työttöminä ja viettävät aikaa lähinnä kahviloissa ja kaduilla.

Toki somaleissakin on tapauksia, joille meidän kulttuuriin sopeutuminen on ollut vaikeaa. Näin olisi myös varmasti käynyt usealle suomalaiselle jos meidät olisi yhtäkkiä heitetty toiselle puolelle maapalloa täysin erilaiseen kulttuuriin.

Paljon on ollut keskustelua myös islamista. Usein kuitenkin sekoitetaan uskonto ja kulttuuri. Periaatteessa islamilaisuus ja kristinusko eivät poikkea kovinkaan paljon toisistaan. Perusideat ovat aika samanlaisia... Huonoja kuvia muslimeista luovat terrori-iskut, joilla ei ole mitään tekemistä islamilaisuuden arvojen kanssa.

Kaiken kaikkiaan somalit ovat perhettään kunnioittavia ja toisistaan välittäviä ihmisiä - ainakin kaikki ne, joihin minä olen törmännyt.

Ystäväsi kannattaa nyt vaan rauhassa tutustua uuteen tuttavuuteensa ja hänen luonteeseensa. Ei kuitenkaan kannata olla negatiivisella asenteella, ei somalit ole sellaisia, millaisen kuvan moni heistä on saanut. Kuinka moni negatiivisen asenteen omaava oikeasti edes kunnolla tuntee yhtään somalia?? :)

Aurinkoista päivän jatkoa! :)

Äänestä
  • "Usein kuitenkin sekoitetaan uskonto ja kulttuuri"

    Näinhän se monesti on. Islamin uskonto ei ole sovinistinen kuten somalikulttuuri monesti on. Islaminuskonto ei määrää mm. naisia pitämään kaikenpeittävää burkhaa tai silpomaan tyttövauvoja, somalien kulttuuria on tästä kiittäminen.

    Äänestä

  • "monet somaleista ovat valitettavasti työttöminä ja viettävät aikaa lähinnä kahviloissa ja kaduilla"

    Olet seurustellut monta vuotta somalin kanssa, etkä edes tiedä mitä ne päivisin tekee? Käy jonain päivänä katsomassa assan edestä mikä kansanosa siellä teineille aineita myy.

    Äänestä

  • mullakin kirjoitti:

    "Usein kuitenkin sekoitetaan uskonto ja kulttuuri"

    Näinhän se monesti on. Islamin uskonto ei ole sovinistinen kuten somalikulttuuri monesti on. Islaminuskonto ei määrää mm. naisia pitämään kaikenpeittävää burkhaa tai silpomaan tyttövauvoja, somalien kulttuuria on tästä kiittäminen.

    Naisten ympärileikkaus ei ole mikään somalien yksittäinen keksintö, sitä tehdään jokaisessa Afrikan islaminuskoisessa maassa, myös joissakin arabivaltioissa Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.

    Äänestä

  • ihmisiä kirjoitti:

    "monet somaleista ovat valitettavasti työttöminä ja viettävät aikaa lähinnä kahviloissa ja kaduilla"

    Olet seurustellut monta vuotta somalin kanssa, etkä edes tiedä mitä ne päivisin tekee? Käy jonain päivänä katsomassa assan edestä mikä kansanosa siellä teineille aineita myy.

    Itselläni ei ole mitään sympatioita somaleita kohtaan, pääasiassa älyllisesti varsin heikkotasoista paskasakkia. Mutta tässä kohtaa menee pieleen. Tutkitusti 100% ulkomaalaisista huumerikoksen tekijöistä on venäläisiä ja virolaisia (joukossa vironvenäläiset), somalien alaa ovat enemmän väkivalta- ja seksuaalirikokset, ryöstöjen ohella.

    Äänestä

  • mullakin kirjoitti:

    "Usein kuitenkin sekoitetaan uskonto ja kulttuuri"

    Näinhän se monesti on. Islamin uskonto ei ole sovinistinen kuten somalikulttuuri monesti on. Islaminuskonto ei määrää mm. naisia pitämään kaikenpeittävää burkhaa tai silpomaan tyttövauvoja, somalien kulttuuria on tästä kiittäminen.

    Just joo..
    älä viitsi ottaa kantaa asioihin, joista et tiedä yhtään mitään!
    Vai tunnetko oikeasti henkilökohtaisesti jonkun somalialaisen?? Oletko jutellut hänen kanssaan??

    Niin arvelinkin..

    Äänestä

  • justina84 kirjoitti:

    Naisten ympärileikkaus ei ole mikään somalien yksittäinen keksintö, sitä tehdään jokaisessa Afrikan islaminuskoisessa maassa, myös joissakin arabivaltioissa Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.

    Erityisen yleistä se on myös Turkissa.

    Äänestä

  • ... jotka eivät pane suomalais naista jos se on antanut pillua somaleille. Terveelisempää on sekaantua koiraan tai hevoseen.

    Äänestä

  • miehiä kirjoitti:

    ... jotka eivät pane suomalais naista jos se on antanut pillua somaleille. Terveelisempää on sekaantua koiraan tai hevoseen.

    Kellä kiinnostaa suomalaiset miehet ja mitä HE ajattelee?? Mulla ei ainakaan heidän panemiset kiinnosta!

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Just joo..
    älä viitsi ottaa kantaa asioihin, joista et tiedä yhtään mitään!
    Vai tunnetko oikeasti henkilökohtaisesti jonkun somalialaisen?? Oletko jutellut hänen kanssaan??

    Niin arvelinkin..

    "Vai tunnetko oikeasti henkilökohtaisesti jonkun somalialaisen?"

    Mikä vaatimus se nyt on, jos somalien tyttöjen silpomiset sylettää? En tunne myöskään yhtään amerikkalaista tai irakilaista, mutta silti Jenkkien Irakiin hyökkääminen oli väärin.

    Äänestä

  • justina84 kirjoitti:

    Naisten ympärileikkaus ei ole mikään somalien yksittäinen keksintö, sitä tehdään jokaisessa Afrikan islaminuskoisessa maassa, myös joissakin arabivaltioissa Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.

    Kyllä en lähtis sompun matkaan.

    Äänestä

  • miehiä kirjoitti:

    ... jotka eivät pane suomalais naista jos se on antanut pillua somaleille. Terveelisempää on sekaantua koiraan tai hevoseen.

    Mistäs miehet tietää kuka on pannu ketä. Jos ei kerro.

    Äänestä

Mitäs luulet? Sotakarkuri,rikollinen tai onnenonkija.
Tulevaisuus on turvattu!!!!

Äänestä

Mitäs luulet? Sotakarkuri,rikollinen tai onnenonkija.
Tulevaisuus on turvattu!!!!

Äänestä

Mitä päivittelet! Tutustu somaliin, nythän siihen on tilaisuus, kun ystäväsi on heilakseen hänet hankkinut. Mitä turhaan varoittelet, kun et aikaisemmin ole somalia tuntenut.
Saattaa olla ihan kiva ihminen!

Äänestä

Se kuulemma käytti Lapinleukua, kun muut taas käyttävät moraa.

Äänestä

Kulttuuri erot ovat valtavat, varsinkin naisen osa miehen rinnalla...jossain naisen osa voi olla jopa omaisuutta, eikä se ole jossain kulttuurissa niin kummallista.

tietty jokaisessa kulttuurissa on erillaisuutensa ja hyväksyntä on erillainen jokaisella ihmisellä.

Äänestä

Mun ex vaimollani (47 v) on ollut yli 5 v somalimies, aika määräilevän tuntuinen.
....ja ainakaan ehkäisy hommia ne ei hyväksy.hehheh ...exä odottaa 6tta vauvaa....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Katja kirjoitti:

En ole koskaan ollut tekemisissä ulkomaalaisen miehen kanssa itse, mutta ystäväni on alkanut tapailemaan somalimiestä. Mahtuuko heidän joukkoonsa kunnollisia tapauksia?? En halua yleistää...mutta yritin varoitella ystävääni sinisilmäisyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu