Mies on aloittanut sen sortin reissutyöt, että ehkäpä noin puolet vuodesta(pienemmissä, muutaman kuukauden tms jaksoissa) on reissunpäällä milloin missäkin maassa. Minusta tämä on äärimmäisen raskasta. Toista ei voi oikeastaan edes odotella kotiin, koska saattaa samantien ollakin lähdössä seuraavaan paikkaan. Mukaan on hankala mennä, mulla oma työ täällä ja nuo lähdetkin niin lyhyellä varoajalla.
Tämä on ikuista toisen odottamista ja yksinäisyyttä. Vaikka on ystävät, niin se ei korvaa sitä omaa rakasta. Sitä yhdessäoloa toisen kainalossa rankan päivän jälkeen tms.
Paljon tästä on puhuttu, mies tietää kielteisen kantani ja itse taas nauttii uusista mahdollisuuksista. Haluaisin olla hänen kanssaan, mutta tuntuu että käytännössähän en nytkään sitä voi tehdä. Yksinhän mä olen melkein jatkuvasti. Kun hän on kotona, se on melkein toipumista edellisestä reissusta ja seuraavaan valmistautumista. On ikävä katsella koko ajan matkalaukkuja ja pakkaamista, tuleva ero mielessä kaiken aikaa. Miestä taas suututtaa, miksi mun pitää ajatella tulevaa eroa enkä voi nauttia tästä hetkestä kun hän on luonani. Mulla se ei vain onnistu ihan niin..
Jaksaisitteko muut? Mitä tekisitte? Tokihan voin keksiä aina lisää harrastuksia jne. mutta kaipaisin juuri seurustelusuhdetta, jota voisi syventää ja suunnitella tulevaisuuttakin.
Tämä on ikuista toisen odottamista ja yksinäisyyttä. Vaikka on ystävät, niin se ei korvaa sitä omaa rakasta. Sitä yhdessäoloa toisen kainalossa rankan päivän jälkeen tms.
Paljon tästä on puhuttu, mies tietää kielteisen kantani ja itse taas nauttii uusista mahdollisuuksista. Haluaisin olla hänen kanssaan, mutta tuntuu että käytännössähän en nytkään sitä voi tehdä. Yksinhän mä olen melkein jatkuvasti. Kun hän on kotona, se on melkein toipumista edellisestä reissusta ja seuraavaan valmistautumista. On ikävä katsella koko ajan matkalaukkuja ja pakkaamista, tuleva ero mielessä kaiken aikaa. Miestä taas suututtaa, miksi mun pitää ajatella tulevaa eroa enkä voi nauttia tästä hetkestä kun hän on luonani. Mulla se ei vain onnistu ihan niin..
Jaksaisitteko muut? Mitä tekisitte? Tokihan voin keksiä aina lisää harrastuksia jne. mutta kaipaisin juuri seurustelusuhdetta, jota voisi syventää ja suunnitella tulevaisuuttakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja kun mä sanon, etten tiedä miten tätä jaksan jatkuvasti, mies sanoo että olen epäreilu. Että suhde ei voi olla muutamista kuukausista kiinni, jos en sitä jaksa niin en häntäkään rakasta. Koitan selittää, että tottakai jaksan pari kuukautta, mutta jatkuvia kuukausien eroja.. se on ihan eri asia. Kun loppua ei näy. Tuntuu, että elää jotenkin puolinaisesti tällaisessa.
Mies sanoo, etten voi olla niin tiukka, että asetan vastakkain joko meidän suhteen ja hänen työnsä.
Tämä tuntuu toivottamalta. Tietysti tahdon hänelle kaikkea hyvää työn kannalta, en tahdo olla esteenä. Mutta mielestäni tässä tapauksessa jo ihan oikeutettua asettaakin tavallaan jotain ehtoja. Itse en koe olevani liian tiukka, jos toivoisin itselleni suhdetta jossa ei olisi jatkuvaa eroa. Miten tämän saa selvitettyä?
Pitää olla itse varustettu sellaisella luonteella, että hyväksyy asian. Jos haluaa toisen koko ajan arkipäivään, ei onnistu.
Minä viihdyn yksinäni, haluan oman vapauteni ja pystyn iloitsemaan niistä hetkistä, joita olemme yhdessä ja joskus kun on pitempi jakso kotona, saatan jopa ajatella, että tulisi jo lähtö.
Sinun pitää myös ajatella, jaksatko olla yksinhuoltajana, nimittäin sitähän se tulee olemaan lapsien kanssa paljon yksin ja pystytkö olemaan talonmiehenä talossanne. Kunnon ystävyyssuhteita muihin pariskuntiin ei oikein pysty luomaan, koska toinen vain piipahtaa kotona.
Tämä sopii minulle, olen ollut joskus puoli vuottakin mukana lapsien kanssa, paljon mukavaa erilaista elämää on saanut ja melkein kauhulla odotan, milloin lopettaa reissuhommat, vaikka tuskin lopettaa, tunnen niin paljon noitä maailmaa kiertäviä, että se menee veriin. Joku on yrittänyt vaimon painostuksesta, mutta vuoden jälkeen on veri taas vetänyt maailmalle. Sinulla on mietinnän paikka.