Renkaiden vaihdon jälkeen huomasin, että jarrut jäivät laahaamaan edessä ja takana. Mitä tein väärin? Mekaaniset levyjarrut, jos sillä on väliä.
Jarrut laahaavat
Anonyymi-ap
19486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mekaaniset levyjarrut teettävät aina ylimääräistä vaivaa.
Esimerkkinä sitä ei liikkuvaa sisempää jarrupalaa pitää säätä jatkuvasti.
Muutoin jarrulevy taipuu.
Tässä tapauksessa pitää jarrusatulan kaksi ruuvia löytätä ja painaa tämän jälkeen jarrua.
Tällöin jarrusatula keskittyy oikeaan paikkaan
Jarru painettuna kiristetään jarrusatulan pultit.
Juu. Pitää varmaan opetella säätmään nämä levyjarrut. Ei tästä muuten tule mitään.
Jarrut ovat Tektro Mira mallia. Ilmeisesti vaijerin puoleista palaa pitää säätää säätämällä vaijeria, ja toista palaa voi säätää kuusiokoloavaimella.
Se on niin kuin kirjoitettu on. Kaksi kuusikolla auki niin että koko hökötys heiluu. Painetaan jarrukahva pohjaan. Samanaikaisesti kiristetään kummatkin pultit kireälle. Päästetään jarrukahvasta ja niin on jarru keskitetty.
Jarrua painaessa vain toisen puolen pala liikkuu. Tuolla tekniikalla liikkumaton pala jää laahaamaan.
Tektron sivuilla lukee:
"There are two ways to fine-tune the caliper to improve lever feel: the barrel adjuster and the pad adjuster.
• Thread the barrel adjuster out to take up cable slack or compensate for pad wear.
• Using a 5mm hex wrench, turn the pad adjustment screw clockwise to compensate for pad wear or improve
lever feel. There is a pad adjust screw on located on inboard pistons.."
Ymmärrän tuon niin, että tuo mainitsemasi säätöruuvi tekee saman kuin vaijerin kiristäminen tai löysääminen, eli liikuttaa kummankin puolen paloja.
Palojen keskittäminen pitää tehdä koko jarrusatulaa siirtämällä, kuten on jo kerrottu.
Minä ymmärsin tuon niin, että vaijerista säädetään liikkuvaa palaa ja kuusiokololla vastapalaa.
Näinhän se on kun haluaa ymmärtää tahallaan väärin. Ajankulunsa kullakin.
Ok. Tutkailin jarrusatulaa uudemman kerran. Ehkäpä se voikin toimia noin, miten edellä kerrottiin. Keskitys löysäämällä pultit ja painamalla jarrua. Välyksen pienennys säätöruuvista. Ensi viikolla voisi kokeilla säätää.
Parktool neuvoo näin, kun vain toisella puolella on säätöruuvi:
-löysää jarrusatulan kiinnitysruuvit
-käännä palan säätöruuvi pohjaan ja palauta 1/4 kierros
-paina kahva pohjaan ja kiristä jarrusatulan kinnitysruuvit, vapauta kahva
-avaa vielä palan säätöruuvia 1/4 kierros
https://www.parktool.com/en-int/blog/repair-help/mechanical-disc-brake-alignment
Juu, nyt on jarrut säädetty. Vähän vaati kahteen kertaan säätöä, kun säätöruuvi säätää pelkästään ulkopalaa.
TRP:n Spyre-jarruissa molemman puolen männät liikkuvat. Ne voi kohdistaa säätöruuvilla.
Ketsuppia levyn pintaan niin ei pidä ääntä
Hmm... Olisikohan korkea aika kääntää katse upouutta Fitnordia kohti?
Fitnoirdi onkin itsereflektoiva automaatti polkupyörä. Sille ei koskaan tarvitse tehdä mitään. Korjaa itse itsensä, huoltaa ja vaihtaa kumitkin omin päin.
Sitten vasta kun kärsii lihasheikkoudesta tai muusta krempasta niin voi katsella vaivaispyöriä.
Öö, siis minkälaiset jarrut nykyisessä pyörässäsi on? Aloittajallahan oli levyjarrujen säädön kanssa ongelmia.
Jos sinulla ei ole läpiakseleita, kokeile yksinkertaisesti avata ja sulkea pikalinkku. Kiekko voi asettua aavistuksen erilailla.
Kyyrypyörässä lapaluut hankaa keskenään