Katujengi tappoi uimaan poikansa kanssa menossa olleen isän

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-221434

Kertoo YLE

Tukholman jenginuoret ampuivat 39-vuotiaan perheenisän kuoliaaksi poikansa edessä
Käsistä riistäytynyt jengiväkivalta nousi torstaina Ruotsissa jälleen uutisotsikoihin, kun 39-vuotias Mikael ammuttiin kuoliaaksi tämän 12-vuotiaan pojan edessä.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan Tukholman eteläisessä Skärholmenin kaupunginosassa asuva Mikael oli keskiviikkoiltana matkalla paikalliselle uimahallille poikansa kanssa, kun alikulkutunnelissa oleskelleet jenginuoret olivat huudelleet jotain sopimatonta pyörillä liikkuneelle kaksikolle. Kun Mikael kääntyi takaisin keskustellakseen nuorisojoukon kanssa, hänet ammuttiin.
34510373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 345

Vanhimmat

Muistakaa että suomessakin on katujengejä. Pahamaineisimpana roskasakin jenginä meillä on tämä soldiers of odin.

Äänestä
  • .Kommentoijan päätä tuskin voi faktoin kääntää eikä itseajatteleville tarvitsisi mutta vain suvakkeja härnätäkseni : Soldiers of Odin on yksi harvoista järjestöistä jotka näkivät missä mennään ... ilmankos saivat kiellon aikaiseksi kun käsky kävi ..

    1Äänestä

  • Näin on. Ja siihen kuuluu nimenomaan ääripersuja.

    Äänestä

  • Kos taposelta kysytään niin ei ole

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    .Kommentoijan päätä tuskin voi faktoin kääntää eikä itseajatteleville tarvitsisi mutta vain suvakkeja härnätäkseni : Soldiers of Odin on yksi harvoista järjestöistä jotka näkivät missä mennään ... ilmankos saivat kiellon aikaiseksi kun käsky kävi ..

    Kieltoa ei olis Odinin sotilaille tullut, mutta kun heistä on 80 % rikollisia ja tuomittuja linnavenkuloita niin näin kävi.

    Juuri näin. Vihervasurihallitukset ja mamupatjat pitivät siitä huolta.

    Äänestä

  • Trolli sotkee asioita tahallaan.

    Tosiasiassa Soldiers of Odin puolustaa suomalaisia mamujengejä (katujengejä) vastaan.

    Äänestä

  • Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Äänestä

  • Suomen pahin jengi on Vihreät.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näin on. Ja siihen kuuluu nimenomaan ääripersuja.

    Ruotsin suurin turvallisuusuhka on Venäjä kertoi Ruotsin pääministeri, ei muut.

    Äänestä

  • Kuka nuo Odinit on demonisoinut? Te vihervasemmistolaiset, jotka ette kykene näkemään ulkomaalaisten katujengeissä mitään ongelmaa. Aivan tajutonta typeryyttä!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kos taposelta kysytään niin ei ole

    Ei ole mitään nähtävää

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Ja vasemmistoliitto.

    1Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Ja vasemmistoliitto.

    Hallitus toimii eliitin etujärjestönä

    Suomen poliittinen eliitti ja kansan syvät rivit kulkevat vastakkaisiin suuntiin
    Työtätekevän kansan on vaikea hyväksyä sitä, että hallitus ei ole koko kansan
    hallitus, vaan se ajaa varakkaitten ja työnantajien etuja.

    Asiantuntijatkin ovat todenneet, ettei hallituksen toimenpiteillä korjata valtiontaloutta eikä työttömyyttä. Hallituksen toimenpiteet ovat ideologisia pakkokeinoja, joita hallitus yrittää vahvemman voimalla ajaa läpi, kun se ensin
    pääsi valheilla valtaan.

    Äänestä

  • 🤑🤗🤭🫢🫣

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Suomen pahin jengi on Vihreät.

    "Anonyymi
    2024-04-12 23:34:13
    UUSI

    Suomen pahin jengi on Vihreät."

    Tästä olemme täysin samaa mieltä!

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Kuka nuo Odinit on demonisoinut? Te vihervasemmistolaiset, jotka ette kykene näkemään ulkomaalaisten katujengeissä mitään ongelmaa. Aivan tajutonta typeryyttä!

    Sinisilmäisyys kostautuu.Pilvilinnoissa elävät ei
    näe todellisuutta.Suvakit ei asu ongelma-alueilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näin on. Ja siihen kuuluu nimenomaan ääripersuja.

    Ei kuulu. Äitisi kuuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-04-12 23:34:13
    UUSI

    Suomen pahin jengi on Vihreät."

    Tästä olemme täysin samaa mieltä!

    Ruotsin katu jengit Putinin vika

    Äänestä

  • Oletko varma, että on maahanmuuttaja. Kaveri on asuu Sveduissa ja kertoi, että on ihan kuule svedu.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kos taposelta kysytään niin ei ole

    Nettipoliisi jahtaa niitä kymmentä kantaväestön koulupudokasta, ja peräkammarijääkäriä, jotka muodostavat hänen vasemmalle vääntyneessä mielessään kotimaamme rauhalle vakavimman uhan. Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Kieltoa ei olis Odinin sotilaille tullut, mutta kun heistä on 80 % rikollisia ja tuomittuja linnavenkuloita niin näin kävi.

    Ja näitä odineita on sitten niin valtava määrä, etten minä ole eläissäni nähnyt yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Trolli sotkee asioita tahallaan.

    Tosiasiassa Soldiers of Odin puolustaa suomalaisia mamujengejä (katujengejä) vastaan.

    Hah. Suhde on 100/1.

    Äänestä

  • Eivät ne seuraukset ole mitenkään "arvaamattomia", vaan aivan ilmeisiä.

    Äänestä

  • tais kalikka kalahtaa,,,,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Biaudee kun joutuis Taharrus Gamaen kohteeksi, niin eiköhän mieli muuttuis.

    Äänestä

  • Teillä siis on se jaahas.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Biudiu on samaa sarjaa Sipilän kanssa.

    Kutsu käi mutta Mamuja vain muiden ylläpitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Biudiu on samaa sarjaa Sipilän kanssa.

    Kutsu käi mutta Mamuja vain muiden ylläpitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Juuri näin. Vihervasurihallitukset ja mamupatjat pitivät siitä huolta.

    Ja oikeistojullikullihallitukset leikkaavat ison siivun sinun toimeentulosta, ja siitä huolimatta sieltä löydät idolisi? Joo-o, persueliitin toteemi, hillotolppa on ainoa minkä he näkevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Ei ne sitä tahdo, mutta tekevät kuten Orpo. Nääs toivotaan, toivotaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Sinisilmäisyys kostautuu.Pilvilinnoissa elävät ei
    näe todellisuutta.Suvakit ei asu ongelma-alueilla.

    Noh ja noh, eli emme ota kantaa "yksittäistapauksiin".

    Äänestä

  • Eikös ammuttukin ollut jengiläinen tai entinen. Näistä jengeistähän ei erota kuin kuolemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Ilmeisesti Ruotsin tie on haluttu joillekin koska vauva palstalta näyttää tähän aiheeseen liittyvät aloitukset olevan nyt aika hyvin poistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näin on. Ja siihen kuuluu nimenomaan ääripersuja.

    Ja ääri kepulaisia ja vihreitä.
    Eräs taistolaisen lapsenlapsi löytyy. Radikaali kommunismi, tai vassuilu, on myös viehättynyt elokapinoinnista.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Tarkenne; Sisä-Suomeen.
    Ei rannikolle RKP:,n kannatusalueille !

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Oletko varma, että on maahanmuuttaja. Kaveri on asuu Sveduissa ja kertoi, että on ihan kuule svedu.

    Ihan niin jengirikollisuutta on ollut Ruotsissa jo paljon aikaisemmin ja silloin ei ollut niissä yhtäkään maahan muuttajaa.
    Huumeet sun muut jutut ovat juuri niitä asioita joihin nuoret houkutellaan ensin myyjäksi sitten käyttäjiksi.
    Joten yhteiskunta on epäonnistunut jotenkin kun ei saada kuriin näitä nuoria ihmisiä jotka ovat aiheuttaneet niin paljon pahaa . Sitten on muistettava että asia ei ole ainoastaan ulkomaalaisten sillä omasta maasta löytyy aina myös vaaleahiuksisia sinisilmäisiä rikollisia myös
    Siis kova kiihko yleistää asioista joista ei tiedä edes tiedä yhtään mitään

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    Ilmeisesti Ruotsin tie on haluttu joillekin koska vauva palstalta näyttää tähän aiheeseen liittyvät aloitukset olevan nyt aika hyvin poistettu.

    Kaikki mitä poistetaan. On sääntöjen vastaisia kirjoituksia , joten kukin tutkijoina mitä kirjoittaa.

    Äänestä

  • Jollakin on sitte pieni ÄO, toivottavasti sattuu omalle kohdalle jotain "hassua" niin oppii ajatteleen vähä erilailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Jollakin on sitte pieni ÄO, toivottavasti sattuu omalle kohdalle jotain "hassua" niin oppii ajatteleen vähä erilailla.

    Satanistista EU-maailmaa, jota mm. EU-puolue Persu-puolue persut ajaa Suomeen- satanistit hallitsevat ja luovat tällaista sekasorto-maailmaa Suomeenkin...

    Tässä sivulla selviää paljon mikä maailmassa menossa tällä hetkellä.

    https://www.youtube.com/@twinwaves72/streams

    Äänestä

  • Osa transagendaa

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Trolli sotkee asioita tahallaan.

    Tosiasiassa Soldiers of Odin puolustaa suomalaisia mamujengejä (katujengejä) vastaan.

    Näin se vain menee, suvakeille on myrkkyä olla suomalaisten puolella, osasyyllisiä esim ohis ja typpyräinen

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Satanistista EU-maailmaa, jota mm. EU-puolue Persu-puolue persut ajaa Suomeen- satanistit hallitsevat ja luovat tällaista sekasorto-maailmaa Suomeenkin...

    Tässä sivulla selviää paljon mikä maailmassa menossa tällä hetkellä.

    https://www.youtube.com/@twinwaves72/streams

    Ja sinäkö uskot, että niin on?
    Jos todella uskoisit, luulis sinun jo muuttaneen Venäjälle, missä kristinusko on taas saanut jalansijan ateistisen kommunismin jälkeen.
    Mitä Suomen media kirjoitti siitä? "Tunkkainen ortodoksisuus..."

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Ei kuulu. Äitisi kuuluu.

    Mä oon ääripersu fasisti ja erittäin ylpeä siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Ei ole vain Biaudee RKP:stä vaan koko sakki. RKP ja vihreät ovat karmeita puolueita suomalaisille.

    Äänestä

  • Tuskin eiköhän ne ongelmat ole muualla

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ja tätä RKP:n Biaudee ja Vihreät tahtoo Suomeenkin!!

    Persut , kokkarit ja kepu niitä toi haali 35000 v. 2015 . Opettele faktat

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Nettipoliisi jahtaa niitä kymmentä kantaväestön koulupudokasta, ja peräkammarijääkäriä, jotka muodostavat hänen vasemmalle vääntyneessä mielessään kotimaamme rauhalle vakavimman uhan. Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii.

    - poliisilla satoja salaisia miljoonapalkka-salavirkoja, joihin tietenkin on aina keksittävä joku kohde jota seurata- ja suomalaiset on vaarattomia ja helppoja seurattavia- päätyö noissa salaviroissa on kohteiden joukollavainoamisen ja muun häirinnän toteuttaminen, ajaen kohdetta epätoivoisiin tekoihin= seuranta jatkuu ja rahaa tulee?

    mamujen seuraaminen kävisikin jo työstä ja saattaisi jopa olla vaarallista, jos joutuisi jotain tekemään...

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Satanistista EU-maailmaa, jota mm. EU-puolue Persu-puolue persut ajaa Suomeen- satanistit hallitsevat ja luovat tällaista sekasorto-maailmaa Suomeenkin...

    Tässä sivulla selviää paljon mikä maailmassa menossa tällä hetkellä.

    https://www.youtube.com/@twinwaves72/streams

    Tuossa Stubb, CIA, satanismi, rikokset, ...:

    https://web.archive.org/web/20240324152109/https://keskustelu.suomi24.fi/t/18279008/tallainen-on-uusi-suomen-presidentti-alexander-stubb

    Äänestä

  • Poika olepa vaiti et saa kommentoida Sodier Of Odiniin liittyviä asioita ymmärrätkö poika?

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Ja näitä odineita on sitten niin valtava määrä, etten minä ole eläissäni nähnyt yhtään.

    Pahaa porukkaa.

    Äänestä

  • SÄ OLET VAJAA ÄLYINEN PIENIMUNAINEN TYLSIMYS !!

    S.O.O. EI Ole muuta kuin tavallisia KANTASUOMALAISIA OLEVA PORUKKA. SIIS PUOLUSTAA MEIDÄN OMIA KANSALAISIAMME !!

    Mamujen perkeleen joukot tekee kokoajan kaikkea......................................NÄHTY JA FAKTAA

    Äänestä

Ehkä tuo takaperoinen tapa on tosiaan ainoa tapa kirjoittaa otsikko niin, ettei sitä voi ymmärtää väärin.

Tai sitten voi, koska yleensä ihan aina voi. Kohta sen näemme, kun ketju täyttyy kommenteista.

Äänestä

Tuollaiset jengit tulisi ottaa kiinni niin väkisin kuin vain mahdollista ja laittaa pakkotyöleirille hankkimaan leipänsä. Eiköhän rupeaisi kiinnostus jengeilyyn vähenemään.

Äänestä
  • No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    Äänestä

  • Tulisi ja tulisi, eipä kuitenkaan tapahdu.

    Kun liian moni äänestää vihervasemmistoa, sekä keskustaa ja kokoomusta, tulokset ovat tuollaisia, kuin ruotsissa, pitää käyttää ne keinot mitä oikeasti on, eli tehdä oikeat valinnat äänestyskopissa.

    Vain perussuomalaisia äänestäneet ovat syyttömiä tilanteen pahenemiseen Suomessa.

    Nämä ulkomaalaistaustaiset tulevat aiheuttamaan epävakautta ja kaaoksen, siten tuhoamaan totaalisesti läntisen Euroopan maat 30 - 100 vuodessa. Sisällissotien mahdollisuuttakaan ei voi sulkea pois. Venäjä napsii sitten nämä heikot valtiot yksitellen hallintaansa.

    Tulevat sukupolvet kiroavat kaikki ne, jotka päästivät kehityksen tähän suuntaan.

    Äänestä

  • No sinun tapauksessa toivon että teet uukkarin ja menet inttämään että tämä on minun maa :-p

    Äänestä

  • Ei mihinkään työleireille , ainoa keino on lopettaa noiden perseily , sama mitä ne itse harrastaa, eli 4-50 g nopeasti liikkuvaa metallia .

    Äänestä

  • Väkivaltajengi on kansanryhmä. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    Ne pitäisi ampua samantein.elukoita ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tulisi ja tulisi, eipä kuitenkaan tapahdu.

    Kun liian moni äänestää vihervasemmistoa, sekä keskustaa ja kokoomusta, tulokset ovat tuollaisia, kuin ruotsissa, pitää käyttää ne keinot mitä oikeasti on, eli tehdä oikeat valinnat äänestyskopissa.

    Vain perussuomalaisia äänestäneet ovat syyttömiä tilanteen pahenemiseen Suomessa.

    Nämä ulkomaalaistaustaiset tulevat aiheuttamaan epävakautta ja kaaoksen, siten tuhoamaan totaalisesti läntisen Euroopan maat 30 - 100 vuodessa. Sisällissotien mahdollisuuttakaan ei voi sulkea pois. Venäjä napsii sitten nämä heikot valtiot yksitellen hallintaansa.

    Tulevat sukupolvet kiroavat kaikki ne, jotka päästivät kehityksen tähän suuntaan.

    Juuri persut on näitä kiihkoilijoita kouluampujat ihailivat äärioikeistoa niin myös Brevjik ,jota Jussi ihaili ja päinvastoin. Myös kouluampumisia suunnitelleet Kankaanpään jepet ihaili äärioikeistoa. Missään muussa puolueessa ei ole äärioikeiston ihailijoita. Myös Halla kuului suomen sinuun, ja on nyt kunniajäsen. Ei tarvitse arvailla kun lukee persujen twiittejä ,ja myös tämän palstan hörhöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei mihinkään työleireille , ainoa keino on lopettaa noiden perseily , sama mitä ne itse harrastaa, eli 4-50 g nopeasti liikkuvaa metallia .

    Näin juuri persut haluaa toimia. Supo sanoo että äärioikeisto on suurin uhka maassamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Väkivaltajengi on kansanryhmä. 🤭

    Niin on. Persut.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ne pitäisi ampua samantein.elukoita ovat.

    No sittenhän persuista päästäisiin. Tehän uhkailette milloin mistäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    Soittelen haulikolla ja kysyn sitten oliko asiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Juuri persut on näitä kiihkoilijoita kouluampujat ihailivat äärioikeistoa niin myös Brevjik ,jota Jussi ihaili ja päinvastoin. Myös kouluampumisia suunnitelleet Kankaanpään jepet ihaili äärioikeistoa. Missään muussa puolueessa ei ole äärioikeiston ihailijoita. Myös Halla kuului suomen sinuun, ja on nyt kunniajäsen. Ei tarvitse arvailla kun lukee persujen twiittejä ,ja myös tämän palstan hörhöjä.

    Ei noita kommunistejä voi ihailla, kun katsoo tuonne Venäjälle. Jos sanot väärin sinä putoat ikkunasta ja kuolet, vaikka asuisit kellarissa. Jos arvostelette kommunistien johtoa sinut kidutetaan kuoliaaksi. Jos et ole tyytyväinen Ukrainan sotaan sinut viedään eturintamalle tai Siperiaan kidutettavaksi. Jos katsot pahasti Kremlin porukkaa kuolet. Tuollaisen maan ja ideologian ihannointi on kommunistien arvolle sopivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Niin on. Persut.

    Deemarit niitä on kattokaa nyt eduskunnan kyselytunteja televisiosta niiden käyttäytymistä sekä huutamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Juuri persut on näitä kiihkoilijoita kouluampujat ihailivat äärioikeistoa niin myös Brevjik ,jota Jussi ihaili ja päinvastoin. Myös kouluampumisia suunnitelleet Kankaanpään jepet ihaili äärioikeistoa. Missään muussa puolueessa ei ole äärioikeiston ihailijoita. Myös Halla kuului suomen sinuun, ja on nyt kunniajäsen. Ei tarvitse arvailla kun lukee persujen twiittejä ,ja myös tämän palstan hörhöjä.

    Vaikutat tyypillisestä wokettajalta, pää niin sekaisin monikulttuurin mädättävästä syövästä, ettet pysty edes suomenkieltä kirjoittamaan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Niin on. Persut.

    Persut on Perussa
    vaikuttaneen
    Loistava Polku-ryhmän
    pelottava ala-jaosto.

    -mölli tietää-

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    Kuka on poskeaan soittanut?
    Ylimieliset teinit ja teinin tasolla olevat voisivat lopettaa huutelunsa ja aseiden kantamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No sinun tapauksessa toivon että teet uukkarin ja menet inttämään että tämä on minun maa :-p

    Eikö totuutta saa sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Juuri persut on näitä kiihkoilijoita kouluampujat ihailivat äärioikeistoa niin myös Brevjik ,jota Jussi ihaili ja päinvastoin. Myös kouluampumisia suunnitelleet Kankaanpään jepet ihaili äärioikeistoa. Missään muussa puolueessa ei ole äärioikeiston ihailijoita. Myös Halla kuului suomen sinuun, ja on nyt kunniajäsen. Ei tarvitse arvailla kun lukee persujen twiittejä ,ja myös tämän palstan hörhöjä.

    No mitäs nuo katuampujat sitten ihailevat? En usko että samoja mitä sinä sanot breivikin ym ihailevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tulisi ja tulisi, eipä kuitenkaan tapahdu.

    Kun liian moni äänestää vihervasemmistoa, sekä keskustaa ja kokoomusta, tulokset ovat tuollaisia, kuin ruotsissa, pitää käyttää ne keinot mitä oikeasti on, eli tehdä oikeat valinnat äänestyskopissa.

    Vain perussuomalaisia äänestäneet ovat syyttömiä tilanteen pahenemiseen Suomessa.

    Nämä ulkomaalaistaustaiset tulevat aiheuttamaan epävakautta ja kaaoksen, siten tuhoamaan totaalisesti läntisen Euroopan maat 30 - 100 vuodessa. Sisällissotien mahdollisuuttakaan ei voi sulkea pois. Venäjä napsii sitten nämä heikot valtiot yksitellen hallintaansa.

    Tulevat sukupolvet kiroavat kaikki ne, jotka päästivät kehityksen tähän suuntaan.

    Perussuomalaisia äänestäneet ovat syyllisiä älykääpiöisyyteen ja debilismiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    No, toivottavasti tämä vastaava tapahtuu sinulle ja sukulaisillesi. Jälkipolvea silla tuskin on ja minä tarjoan kumit jotta tuollainen vihervssurisuku ei jatku.

    Äänestä

  • Voi taivahan talikynttilät...voiko typerämpää olla???

    Äänestä

  • Sopiva rangaistus olisi ampua noita jengiläisiä heidän itse käyttämällään murha-aseella kyynärpäihin ja polvilumpioihin. Terveydenhoito omakustanteisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei noita kommunistejä voi ihailla, kun katsoo tuonne Venäjälle. Jos sanot väärin sinä putoat ikkunasta ja kuolet, vaikka asuisit kellarissa. Jos arvostelette kommunistien johtoa sinut kidutetaan kuoliaaksi. Jos et ole tyytyväinen Ukrainan sotaan sinut viedään eturintamalle tai Siperiaan kidutettavaksi. Jos katsot pahasti Kremlin porukkaa kuolet. Tuollaisen maan ja ideologian ihannointi on kommunistien arvolle sopivaa.

    Venäjällä homma meni niin, että stalinisti Putin yhdisti Stalinin ja Hitlerin opit ja pahuuden ja niin syntyi uusi, maailman iljettävin ideologia, STALINATSISMI!

    Eli sen luoja, Vladimir Kalsarimyrkyttäjä Putler hyppäsi Stalinin ja Hitlerin saappaisiin.

    Äänestä

  • Eipä pysty nykylakien mukaan näitä jengiläisiä Suomesta karkoittamaan . Ovat lähes kaikki toisen polven porukkaa, kaksoiskansalaisia kuten vanhempansa . Nykylakien mukaan ei onnistu kansalaisuuden poisto, ainoastaan maanpetostuomiosta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei noita kommunistejä voi ihailla, kun katsoo tuonne Venäjälle. Jos sanot väärin sinä putoat ikkunasta ja kuolet, vaikka asuisit kellarissa. Jos arvostelette kommunistien johtoa sinut kidutetaan kuoliaaksi. Jos et ole tyytyväinen Ukrainan sotaan sinut viedään eturintamalle tai Siperiaan kidutettavaksi. Jos katsot pahasti Kremlin porukkaa kuolet. Tuollaisen maan ja ideologian ihannointi on kommunistien arvolle sopivaa.

    Jep,jep.Putinlandiassa ihmeellisillä tavoilla putoilee porukkaa,ikkunoista,parvekkeilta,
    ammutaan asuntojensa kotioville,tai sisällä asunnoissa,
    löytyy jätesäkkeihin käärittyinä,painojen kera vesistöön heitettyinä.
    Metsikköön puihin hirtettyinä,ym,ym.Tämä on sitä punaisen paratiisin unelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tulisi ja tulisi, eipä kuitenkaan tapahdu.

    Kun liian moni äänestää vihervasemmistoa, sekä keskustaa ja kokoomusta, tulokset ovat tuollaisia, kuin ruotsissa, pitää käyttää ne keinot mitä oikeasti on, eli tehdä oikeat valinnat äänestyskopissa.

    Vain perussuomalaisia äänestäneet ovat syyttömiä tilanteen pahenemiseen Suomessa.

    Nämä ulkomaalaistaustaiset tulevat aiheuttamaan epävakautta ja kaaoksen, siten tuhoamaan totaalisesti läntisen Euroopan maat 30 - 100 vuodessa. Sisällissotien mahdollisuuttakaan ei voi sulkea pois. Venäjä napsii sitten nämä heikot valtiot yksitellen hallintaansa.

    Tulevat sukupolvet kiroavat kaikki ne, jotka päästivät kehityksen tähän suuntaan.

    Luuletko että persut tekee jollekkin asialle jotain? pidätkö demokratiaa hyödyllisenä vai onko se pilattu ettei kannata maksaa veroja enää?

    Äänestä

  • Alexander Stubb on ihastuksissaan ja haluaa tätä lisää ja Suomeenkin- ... kun Ruotsi on niin ihanan EU-liittovaltio-monikulttuurista ja kaikkee...?

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Alexander Stubb on ihastuksissaan ja haluaa tätä lisää ja Suomeenkin- ... kun Ruotsi on niin ihanan EU-liittovaltio-monikulttuurista ja kaikkee...?

    Alexander Stubb ministerinä sopi Ruotsissa Suomen suurimman maahanmuutto-ryntäyksen Suomeen vuonna 2015.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Alexander Stubb ministerinä sopi Ruotsissa Suomen suurimman maahanmuutto-ryntäyksen Suomeen vuonna 2015.

    Stubbin sopimana Suomeen tuli tuolloin 51 000 ulkomaalaista kehitysmaan asukkia- ja persut kannatti tuota kokoomus-Sipilän hallituksessa

    Äänestä

  • KAIKKI VIIHDE JA POP-MUSIIKKI ON SATANISMIA JA NOITIA?

    LÄHDE: CROSBY STILLS JA NASH- JÄSENEN HAASTATTELU.

    Vaikka tavallinen yleisö ei tuota tajuakaan.... kun eivät ole uskossa? Ota Jeesus pelastajaksesi nyt- vain Jeesus voi enää pelastaa Suomen.

    https://www.youtube.com/watch?v=aGCdLKXNF3w

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Stubbin sopimana Suomeen tuli tuolloin 51 000 ulkomaalaista kehitysmaan asukkia- ja persut kannatti tuota kokoomus-Sipilän hallituksessa

    ulisee vassarigay

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ne pitäisi ampua samantein.elukoita ovat.

    Hmm..Ja vauhdin tarjosi tänään...Sippo,suppo ja tabu...

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Vaikutat tyypillisestä wokettajalta, pää niin sekaisin monikulttuurin mädättävästä syövästä, ettet pysty edes suomenkieltä kirjoittamaan oikein.

    Etpä pysty sinäkään. Se kirjoitetaan "suomen kieltä"

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Persut on Perussa
    vaikuttaneen
    Loistava Polku-ryhmän
    pelottava ala-jaosto.

    -mölli tietää-

    Mölli on nyt tainnut mutustella vähän muidenkin kuin ihan yleisesti syötäviksi ymmärrettyjen sienten säilykkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    On vaan toivottava että asia selviää ja rikolliselle rangaistus . Alkaa mennä överiksi jotenkin tuo rikollisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Stubbin sopimana Suomeen tuli tuolloin 51 000 ulkomaalaista kehitysmaan asukkia- ja persut kannatti tuota kokoomus-Sipilän hallituksessa

    Hahhahhah

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Jep,jep.Putinlandiassa ihmeellisillä tavoilla putoilee porukkaa,ikkunoista,parvekkeilta,
    ammutaan asuntojensa kotioville,tai sisällä asunnoissa,
    löytyy jätesäkkeihin käärittyinä,painojen kera vesistöön heitettyinä.
    Metsikköön puihin hirtettyinä,ym,ym.Tämä on sitä punaisen paratiisin unelmaa.

    Ikkunoiden pesijän ammatti on tunnetusti vaarallinen. Jos ote saippuasta johtuen herpaantuu silloin paino voima astuu KEHIIN ! Ei enkeliksi, joka osaa lentää muuten pääse. Ikkunasta putoaminen esim. voi on ensi askel ikuiseen LENNOSTOON !

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Sopiva rangaistus olisi ampua noita jengiläisiä heidän itse käyttämällään murha-aseella kyynärpäihin ja polvilumpioihin. Terveydenhoito omakustanteisesti.

    Jos heidän ÄO on alempi kuin pohjoismaalaisten, heidänkö kuitenkin pitäisi mielummin siis jäädä eloon?
    Eikö ole kirjoitettu: "Teidän verenne minä kostan jokaiselle eläimelle", ja "vanhempiasi pitää sinun kunnioittaman"?
    Jos jo on annettu neuvo: "älä anna kahden erilaisen eläimen pariutua laumassasi", niin kuinka paljon ennemmin tämä koskee ihmisiä? Ja koskee myös luonteita!

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Venäjällä homma meni niin, että stalinisti Putin yhdisti Stalinin ja Hitlerin opit ja pahuuden ja niin syntyi uusi, maailman iljettävin ideologia, STALINATSISMI!

    Eli sen luoja, Vladimir Kalsarimyrkyttäjä Putler hyppäsi Stalinin ja Hitlerin saappaisiin.

    Et siis ole kaikkien näiden vuosien jälkeen löytäny itselles mitään muuta elämää?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Voi taivahan talikynttilät...voiko typerämpää olla???

    Käsittääkseni on jo laki, joka tuomitsee ne, jotka haluavat estää hallituksen toimittaman kansanmurhan Venäjän käsien kautta usuttamalla SF armeija Venäjän invaasion eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Perussuomalaisia äänestäneet ovat syyllisiä älykääpiöisyyteen ja debilismiin.

    Odotan vain mistä sinua syytetään tuomiopäivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kuka on poskeaan soittanut?
    Ylimieliset teinit ja teinin tasolla olevat voisivat lopettaa huutelunsa ja aseiden kantamisen.

    Ne on niin alhaisella ÄO tasolla, etteivät ymmärrä, että pohjoismaalaisilla on korkeampi ÄO.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei noita kommunistejä voi ihailla, kun katsoo tuonne Venäjälle. Jos sanot väärin sinä putoat ikkunasta ja kuolet, vaikka asuisit kellarissa. Jos arvostelette kommunistien johtoa sinut kidutetaan kuoliaaksi. Jos et ole tyytyväinen Ukrainan sotaan sinut viedään eturintamalle tai Siperiaan kidutettavaksi. Jos katsot pahasti Kremlin porukkaa kuolet. Tuollaisen maan ja ideologian ihannointi on kommunistien arvolle sopivaa.

    Onko sulla mitään muuta elämää kun toi iänikuinen Venäjä?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Soittelen haulikolla ja kysyn sitten oliko asiaa!

    Siinä tapauksessa et eroa heistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No toivottavasti sinä mietit nyt kaksi kertaa ennen kuin kurvaat fillarillasi u-käännöksen ja alat soittamaan poskeasi.

    Tuota nk. posken soittamista tapahtui ainakin -80 ja -90 luvuilla. En tiedä mitä se tarkoitti, mutta kouluissa oli tapana, muistaakseni toisen valittavan puheen jälkeen, kumartua vähän, avata suu vajaaälyisesti, ja taputtaa tälle poskeaan.

    Vieläkö sitä tapahtuu, en ole nähnyt. Luultavasti unohdettu ja kadonnut tapa.

    Äänestä

  • Ruotsalainen on aina Järveläinen !! Hattu päähän ja penkin istuumaan !!! Ja kuri päälle ?? !! Ja virtaa eiköhän rikollisuus vähene !!

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Sopiva rangaistus olisi ampua noita jengiläisiä heidän itse käyttämällään murha-aseella kyynärpäihin ja polvilumpioihin. Terveydenhoito omakustanteisesti.

    Eikös teitä ihmetytä mistä nämä kaverit saa aseensa.

    Äänestä

Jokainen haittamaahanmuuttaja on mahdollisuus

Äänestä
  • Juu, ainakin uuden ajattelutavan omaksumisessa.

    Äänestä

  • Muodostunut? Riikkahan sitä on ottanut rekkalasteittain lisää, että riittää rahaa antaa verohelpotuksiin ja YLELLE.

    Riikka on persu, eikä mikään passiivisija.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Muodostunut? Riikkahan sitä on ottanut rekkalasteittain lisää, että riittää rahaa antaa verohelpotuksiin ja YLELLE.

    Riikka on persu, eikä mikään passiivisija.

    Tämä hallitus tekee enkat velanotossa ja köyhistä superköyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Muodostunut? Riikkahan sitä on ottanut rekkalasteittain lisää, että riittää rahaa antaa verohelpotuksiin ja YLELLE.

    Riikka on persu, eikä mikään passiivisija.

    ...on ottanut , on ... mutta MIKSI on joutunut ottamaan , oletko tullut ajatelleeksi?
    Edellisen hallituksen sitoumukset ja sopimukset sekä järjettömiin paisutettu julkinen sektori ovat vieneet valtion suuntaan jonka oikaiseminen ei hetkessä käy ..siihen vielä "paratiisin puolen" rikolliset touhut tuossa hieman etelämpänä joiden torjumiseen on ehdoton pakko , muuten olemme samassa jamassa kuin se entinen osavaltio jota takaisin valtaisivat , ennemmin tai (hiukan) myöhemmin .. joten voisit katsella jos löytyisi sinullekin töitä , voisit omalla ( pienellä ) panoksellasi osallistua valtion verotulojen kasvattamiseen muutenkin kuin sen siideriveron osalta ...

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Voi tuota Persun järjenjuoksua, selle uppoaa porvarirobakanta kun kuumaveitsi voihin.
    100 oli pohjalla, edellinenhallitus otti vajaa 40, senkö hoitaminen vain maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tämä hallitus tekee enkat velanotossa ja köyhistä superköyhiä.

    Marin ei hoitanut velkoja pois ja jätti ne perinnöksi
    kansalle. Rotat jättää uppoavan laivan, sen Marin kyllä
    ymmärsi, kun petti äänestäjät ja pakeni maasta.
    Kumma kyllä, demarit ja muu vasemmisto hyväksyy tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Voi tuota Persun järjenjuoksua, selle uppoaa porvarirobakanta kun kuumaveitsi voihin.
    100 oli pohjalla, edellinenhallitus otti vajaa 40, senkö hoitaminen vain maksaa.

    Ja siinä itseoppinut taloustieteilijä hönössä, Anderssonin helmoissa selittelee...

    Äänestä

Missä mamu, siellä ongelma.

Äänestä
  • Missä Riikka siellä ongelma.

    Äänestä

  • Missä persu siellä pahin ongelma. Olette roskasakkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Missä persu siellä pahin ongelma. Olette roskasakkia.

    Missä mamu, siellä ongelma.

    Äänestä

  • Siellä myös Persu.

    Äänestä

  • Pannaan natsipersu samaan liuskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Missä persu siellä pahin ongelma. Olette roskasakkia.

    Punavihreän moraalin ja kasvatuksen tulokset näkyy Suomessakin:
    lapset ampuu toisiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Pannaan natsipersu samaan liuskaan.

    Kommarit hirteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Missä persu siellä pahin ongelma. Olette roskasakkia.

    Ja sinä kullinlutkuttaja, olet sitä loppusijoitusjätettä, ilmeisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Pannaan natsipersu samaan liuskaan.

    Vassaria panee rupisinkin maahan tullut kuIIi.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Missä persu siellä pahin ongelma. Olette roskasakkia.

    Jalo kommentti, kuin suoraan Hennalan piikkilankojen takaisesta hyyskästä!

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Missä mamu, siellä ongelma.

    Mamu tarkoittaa maahanmuuttaja. Eli et paljoa ajattele.

    Äänestä

Ehkäpä miehen pojasta joka näki isänsä kuoleman kuin Bruce Wayne tulee aavekostaja joka teilaa roskasakkia

Äänestä
  • Toivoa sopii.

    Äänestä

Tommosille sioille sahattua haulikkoa tarjota suoraan naamaan,aina nähdessä,vaikka ei olisi vielä kerennyt tehdä mitään. Kyllä ne siintä alkaisi jengit harvenee.

Äänestä
  • Siten päästäisiin äärioikeistosta. Aletaan sinusta.

    Äänestä

Pikku hiljaa pohjoismaat lipuu kohti anarkiaa ja vahvimman oikeudella mennään.

Äänestä
  • Röyhkeämmät, agressiivisemmat ja sikiävämmät rodut tuhoaa aina alkuperäisasukkaat. Se on suomenkansankin tuleva kohtalo.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Röyhkeämmät, agressiivisemmat ja sikiävämmät rodut tuhoaa aina alkuperäisasukkaat. Se on suomenkansankin tuleva kohtalo.

    Tämän takia vieraslajit pyritään pitämään poissa kasvi ja eläimaailmassa. Ihmisten kesken siitä on tehty tabu ja siksi kuljemme tuhoa kohti.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Röyhkeämmät, agressiivisemmat ja sikiävämmät rodut tuhoaa aina alkuperäisasukkaat. Se on suomenkansankin tuleva kohtalo.

    No sitten on persuilta kiellettävä lisääntyminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    No sitten on persuilta kiellettävä lisääntyminen.

    Parempi olisi hävittää sinun kaltaiset vieraslajit.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Röyhkeämmät, agressiivisemmat ja sikiävämmät rodut tuhoaa aina alkuperäisasukkaat. Se on suomenkansankin tuleva kohtalo.

    Onneksi älykkäämmät rodut voivat lopulta panna alikehittyneiden maiden väen aisoihin ylivertaisen teknologisen voiman kautta.

    Ensin älykkäämpien rotujen vain pitää herätä horroksestaan.

    Äänestä

Ruotsissa kohta enemmään kaapusakkia kuin ihmisiä

Äänestä
  • Onneksi täällä persut vähenee.

    Äänestä

Ruotsalaisten pitäisi lopettaa joutava keskusteleminen ja asettaa suora sotatilalaki voimaan alueilla, joilla tuota tapahtuu. Sotilaat ja poliisin erikoisyksiköt kaduille ja lähtökohtaisesti muutaman kuukauden öinen ulkonaliikkumiskielto voimaan. Päivisin tarkastukset kaduilla liikkuville. Kyllä meno siitä rauhoittuu, kun muutamille kovapäisimmille vielä annetaan lisäksi tarvittaessa kuula kalloon.

Äänestä
  • Päinvastoin, antaa herrakansan nyt kärsiä menneisyyden teoistaan :)

    Äänestä

  • Sekin voisi jo paljon parantaa tilannetta että tehtäisiin niinkuin häjyille että rautapallo jalkaan ja raitapaita päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00286 kirjoitti:

    Sekin voisi jo paljon parantaa tilannetta että tehtäisiin niinkuin häjyille että rautapallo jalkaan ja raitapaita päälle.

    Tuo on kaava. Ja se ei kehitä.

    Äänestä

Aftonbladetin mukaan mies oli ensin huudellut jengiläisille jotakin. Kuvasta päätellen uhri oli maahanmuuttaja.

Äänestä
  • Suonen Sisun tyyppinen ampuja. Täällähän persut haluaa ampua kaikkea.

    Äänestä

  • Missä kuva?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Suonen Sisun tyyppinen ampuja. Täällähän persut haluaa ampua kaikkea.

    Suonen Sisun ?

    Avaatko hieman, meni ohi.
    Onko kommarilta jäänyt koulut käymättä.

    Äänestä

Saapa nähdä milloin ruotsalaiset keksivät aloittaa keräämään näitä tunneli-ihmisiä erityisiin leireihin? Lepsuudella tämä tilanne ei oikene.

Äänestä

ei kannata noin nuorena lisääntyä

Äänestä

Siinä pelokas nuori ampui uhkaavasti käyttäytyneen aikuisen.

Äänestä
  • Jos havaitsee , että alaikäisellä on ase , olisi oikeus ja kohtuus , että hänet voisi tappaa siihen paikkaan ja ilman seuraamuksia.

    Äänestä

  • Jos aikuinen olisi vain jatkanut lapsensa kanssa matkaa uimahallille eikä provosoitunut jengiläisten/ nuorison huuteluista niin saattaisi isä olle tällä hetkelläkin hengissä.

    Äänestä

Milloinhan hurrit saa tarpeekseen..poliisi voisi ottaa oppia vaikka ranskan tai espanjan vastaavista. Ne antaa turpaan ensin ja kysyy sitten.

Äänestä
  • Yhtäkään ei ole pidätetty ---- ULLATUS

    Äänestä

Pakkopalautuksia on lisättävä rajusti ei näihin mikään muu auta.

Äänestä
  • Pakkopalautuksia ei ole, jos noiden paskojen oikea kotimaa ei ota vastaan.

    Alikehittyneiden maiden väki ymmärtää ehkä parhaiten Hammurabin lakia.

    Äänestä

Tätä se hyysääminen teettää,itse ovat lakinsa säätäneet. Nuo mamu jengiläiset takaisin tulomaahansa ja passit pois.ampukoot siellä mitä huvittaa. Tämä sama ilmiö on jo Suomessakin mutta kun vassarit vain haluaa hyysätä lisää. Nykyisin on kaupungeissa oltava ase jokaisella turvallisuussyistä,jos jengiläiset irvistelee niin kysyy piippua pitkin että mitä oli asiaa?

Äänestä
  • "niin kysyy piippua pitkin että mitä oli asiaa"

    Siinä teet elämäsi virheen. Musta tekisi samoin! Miten eroat siitä?

    Äänestä

Muistakaa aina,
Oulun lasten joukko-raiskaus.
Muistakaa aina Turun torin joukko-teurastus !

Nämä tekijät
olivat pm. sipilän tuomia rikollisia...
- En ole kuullut sipilän ja sen aikaisten ministerien ja presidentin pyytäneen osaamattomuuttaan anteeksi Suomen Kansalta.

Äänestä
  • Sipilä ei niitä kutsunut vaan Saksa ja EU/Bryssel toivotti kaikki tervetulleiksi.

    Äänestä

Meilläkin niitä on.
Juha Sipilä aikoinaan ihan kutsui niitä tänne. Vieras väki luuli, että Juha Sipilä majoittaa ne johonkin kartanoonsa. Ja niitä tuli kymmeniä tuhansia.

https://yle.fi/a/3-8282743
5.9.2015 "Sipilä: Annan kotini turvapaikanhakijalle

Pääministeri Juha Sipilän mukaan hän on valmis antamaan vähällä käytöllä olevan kotinsa turvapaikanhakijoille. Oulun seudulla majoituspaikat ovat vähissä. "

Miksi aina porvarihallituksien pääministerit mokaavat noin törkeästi. Tuo Juha Sipilän lupaus on aiheuttanut Suomelle miljardikulut.

MUTTA RAHAA ON. Silti uusi porvarihallitus Petteri Orvon johdolla voi alentaa suurituloisten verotusta 1000-2000 euroa vuodessa.

Äänestä

Ruotti on samalla tiellä, kuin Ukraina ja Gaza eli invaasiota vailla oleva ♋ pesäke.🥷

Äänestä

Ketään ei ole pidätetty, eikä pidätetä. Voi ruotsi parkaa!

Äänestä

Yhyy Ratsu poliisi valvoo alikulkua tunnelissa.😂🤣

Äänestä

Pohjoismaat, Suomi mukaanluettuna, taitavat olla maailmanhistorian ainoat maat, joissa asuu maailman tyhmimmät kansat.

Äänestä

Suomen pitäisi lähettää Ruotsiin ohjuksia tukemaan heitä sodassa murhaajia vastaan.

Äänestä

Ihmiset menettää herkästi henkensä kun eivät USKO että terroristipedot ovat vaarallisia eikä valtiolla ole maanpuolustusta eikä kansanpuolustusta.

Äänestä
  • ... paitsi toista valkoista rotua - venäläistä vastaan?

    Äänestä

Valkoinen r*tu on idiootti. Päättäjät ovat täysiä seinähulluja ja kansa on lampaita. Olisi jo aikoja sitten pitänyt pistää kylmäksi kaikki idiotismin masinoijat. Itsekin kuulun kantaeurooppalaisiin eli ettepäs voi vedota siihen että vihaisin omanlaisiani :).

Äänestä
  • Älykkäämmät rodut voivat edelleenkin tarvittaessa alistaa ja opettaa tavoille alikehittyneiden maiden kansat. Teknologinen ylivoima korvaa ihmismäärän.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Älykkäämmät rodut voivat edelleenkin tarvittaessa alistaa ja opettaa tavoille alikehittyneiden maiden kansat. Teknologinen ylivoima korvaa ihmismäärän.

    Näin kerran unen, missä musta oli laitettu kapellimestariksi ammattiorkesterille. Tyyppi tiesi jopa niin "paljon" hommasta, että piti kädessään kahta tahtipuikkoa, ja hämmentyneenä vilkuili ympärilleen.

    Äänestä

  • Valkoinen rotu idiootti? Ei taida olla rodusta kyse. Mistä tulee käskyt Suomen hallitukselle yms.

    Äänestä

EU hukuttautuu omiin arvoihinsa. Hukuttajat eivät näitä arvoja jaa.

Äänestä
  • Mutta Venäjää vastaan on hyökättävä? Jos heidän kuri olisi pohjolassa, noit uhreja ei olisi tullut.

    Äänestä

Entisaikaan riehuvat alikehittyneiden maiden mamut pääsi kkk:n roviolle.

Äänestä

Kuolemantuomio vaan katujengiläisille. Voisi Odin hoitaa homman minun puolestani.

Äänestä
  • Kerroit itsestäsi juuri kaiken olennaisen...

    Äänestä

Ruotsalaisessa kansankodissa ei kaikki ole enää ihan kuin Astrid Lindgrenin kirjoissa. Omaa tyhmyyttään tapatti itsensä. Sen verran pitää ajan hengestä ottaa koppi että ymmärtää viattomuuden ajan olevan ohi. Jos sitä koskaan ollutkaan. On ennakoitava ja katsottava nenäänsä pidemmälle kulkiessaan. En menisi edes Suomessa alikulkuun, missä näkisin nuorisojoukon. Saati että alkaisin sanoa vastaan. Kääntyisin hyvissä ajoin kiertotielle. Myös pimeän aikaan kulkemista tulee välteltyä. Kovat pakkaset hyviä kun ajavat nämä gangstat pois kaduilta. On oltava street Wise.

Äänestä
  • Juuri näin, mutta itseensä keskittyneet jotka eivät näe maailman menoa luulevat edelleen voivansa "puhutella tappajia ".

    Koko ajanhan ylenanto eli oksennus haastattelee ruotsalaisia jotka sanoo "tämä oli järkytys, tämä oli yllätys, en olisi ikinä uskonut".
    Joko yle etsimällä etsii tietämättömiä suvakkeja tai sitten nuo eivät koskaan lue uutisia.

    Äänestä

Miten näitä koulussakaan pitää kurissa ja nuhteessa, kun saattavat ottaa itseensä ja maksella kalavelat kovemman kautta. Opettajat ovat vetäytyneet kasvatusvastuustaan silkkaa pelkoaan. Joten oppivat hyppimään silmille ja pitämään kunnon ihmisiä pilkkanaan.

Äänestä
  • Ennustan että Ruotsissakin aletaan ajamaan Gazan tapaan terroristien asuinalueita puskutraktoreilla matalaksi ja terroristeille niskalaukauksia * L AU K A U S ! * * LA U K AU S ! *

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Ennustan että Ruotsissakin aletaan ajamaan Gazan tapaan terroristien asuinalueita puskutraktoreilla matalaksi ja terroristeille niskalaukauksia * L AU K A U S ! * * LA U K AU S ! *

    Luuletko tosiaan että ruotsi kykenee maanpuolustukseen?? Eikö tämä tilanne ole juuri siksi päässyt näin kamalaksi koska ruotsilla ei ole armeijaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Luuletko tosiaan että ruotsi kykenee maanpuolustukseen?? Eikö tämä tilanne ole juuri siksi päässyt näin kamalaksi koska ruotsilla ei ole armeijaa?

    Ruotsi lakkautti asevelvollisuuden kun olivat sitä mieltä että Eurooppa on turvallinen, ja armeijan pito tulee kalliiksi ? Nyt sitten yrittävät saada armeijansa uudelleen käyntiin, Nato varmaan edellyttää ? Ehkä ruotsi odottaa USMC hoitavan myös kotimaan pikku rähinät

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Ennustan että Ruotsissakin aletaan ajamaan Gazan tapaan terroristien asuinalueita puskutraktoreilla matalaksi ja terroristeille niskalaukauksia * L AU K A U S ! * * LA U K AU S ! *

    Täytyykö sen välttämättä olla tuliase?

    Äänestä

Riotsalaisille oma YLE. Niin niistä tulis kilttejä

Äänestä

Heh heh, rasismi ei ole koskaan oikein

Äänestä
  • Länsimaissa suvakkien mielipide on että rasismi on ainoastaan Euroopan kansojen syytä ? Eikä sitä harjoita muut

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Länsimaissa suvakkien mielipide on että rasismi on ainoastaan Euroopan kansojen syytä ? Eikä sitä harjoita muut

    Suvakeilla ei historian opiskelu ole päässyt vielä edes alkuun.

    Äänestä

Joojoo varmaan ihan tavallinen perheen isä.

Äänestä

Tosiasiat on kohdattava!

Tosiasiat on kohdattava Suomijuntit! Velalla elämisen ON LOPUTTAVA!!!

https://www.suomenuutiset.fi/purra-tosiasiat-on-nyt-kohdattava-elintaso-perustuu-valheelle-ja-velalle-ja-sen-maksun-aika-on-tulossa

Valtion velka on muodostunut kertakaikkiaan KESTÄMÄTTÖMÄKSI!!!

https://www.youtube.com/watch?v=9CVqA7FGeuI

Ainoa tie eteenpäin on AY-liikkeen totaalinen ALASAJO!!! Vain siten voi Suomalaisen kilpailukyvyn vielä pelastaa ;P

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b82a14f-2dc0-4f72-8677-38954112c221

Äänestä

Vain Suomen sotahistoria ja kunnioitus tätä maata puolustaneita kohtaan on hieman jarruttanut samanlaista kehitystä Suomessa.

Eihän nuoret nykyisin edes tiedä, että Suomi on joskus ollut sodassa, kun sitä ei kouluissa enää opeta, ettei tummemman värisille tulisi paha mieli! 😣

Äänestä
  • Vihervasemmistolaisuus on todellinen syöpä tälle maalle. Ei tässä mikään helpota, kuin toivoa, että uhreiksi joutuvat ovat niitä jotka tällaista ovat toivoneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Vihervasemmistolaisuus on todellinen syöpä tälle maalle. Ei tässä mikään helpota, kuin toivoa, että uhreiksi joutuvat ovat niitä jotka tällaista ovat toivoneet.

    Vihervasemmisto muodostuu anarkisteista ja he ovat samaa sukua terroristeille. Heidän ideologiansa on liikaa samanlainen jotta vihervasemmisto tekisi mitään muuta kuin tukisi terrorismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Vihervasemmisto muodostuu anarkisteista ja he ovat samaa sukua terroristeille. Heidän ideologiansa on liikaa samanlainen jotta vihervasemmisto tekisi mitään muuta kuin tukisi terrorismia.

    Kommunistit on harventaneet ihmiskuntaa, monta kertaa
    enemmän kuin Hitler. Pahimmat terroristit on vasemmistolaisia.

    Äänestä

Tuossa hieman laajemmin uutisesta.
https://yle.fi/a/74-20083335

Hyvä että YLE vihdoinkin käyttää ökybudjettiaan uutisointiin eikä pelkkään hyvä veli -korruptioon.

Äänestä
  • "Lehden mukaan hän lähestyi jengiläisiä, jolloin yksi heistä uhkasi häntä aseella. Kun Mikael yritti ottaa aseen uhkaajalta, uhkaaja ampui hänet."

    Tuossa on ollut kyllä hullunrohkeutta mukana. Ruotsin tehottomuudestaan kuuluisa poliisi varmaan onnistuu hukkaamaan tunkin ampujan, kun ketään ei ole vielä saatu kiinni.
    Elinkautinen pitäisi ehdottomasti saada ampujalle. Niin paljon raskauttavia asioita tapauksessa on.

    Pahoin pelkään, että ampuja on 15-vuotias ja selviää pään silittelyllä. 🤡🤡🤡😣

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    "Lehden mukaan hän lähestyi jengiläisiä, jolloin yksi heistä uhkasi häntä aseella. Kun Mikael yritti ottaa aseen uhkaajalta, uhkaaja ampui hänet."

    Tuossa on ollut kyllä hullunrohkeutta mukana. Ruotsin tehottomuudestaan kuuluisa poliisi varmaan onnistuu hukkaamaan tunkin ampujan, kun ketään ei ole vielä saatu kiinni.
    Elinkautinen pitäisi ehdottomasti saada ampujalle. Niin paljon raskauttavia asioita tapauksessa on.

    Pahoin pelkään, että ampuja on 15-vuotias ja selviää pään silittelyllä. 🤡🤡🤡😣

    Siis 14 vuotta ja 11,5 kuukautta, kun vastuun raja on 15 vuotta. Selviää Ruotsin poliisin puhuttelulla, jonka jälkeen saa laittoman aseensa takaisin anteeksipyyntöjen kera. 😊

    Äänestä

Samalla tavalla voisi ampua päähän sitä raukkamaista raukkaa itseään. Voisi ehkä vähän liikuttaa noilla edes sitä toista aivosolua.

Äänestä
  • Kostaisivat vain sen jollain typeryydellä.

    Äänestä

Ruotsalaiset saivat mitä tilasivat ottaessaan maahan suuret määrät murjaaneita,suomessa tulee tapahtumaan samat ongelmat,päättäjille tämä on kunnia asia saada maahan kaikenlaisia rikollisjengejä ja horjuttaa näin yhteiskuntaa,ja kyykyttää alkuperäisasukkaita

Äänestä

Loukkasi heidän kulttuuria

Äänestä
  • Ei antanut tullia alueelle

    Äänestä

Isis siemeniä kasvaa koko ajan

Äänestä
  • Jeesus sanoi, kun elonkorjuu on, rikkaruohot näkyvät selvästi.

    Äänestä

Olisi vääräuskoinen pitänyt antaa rahaa puhelin pojan adjut jalasta takkia päältä

Äänestä

Meillä Suomessa ei ole mitään ongelmaa havaittu totesi vihreä taleban

Äänestä

Mitäpä nykyhallitus tähän?

No se leikkaa köyhiltä ja kotouttamisesta. Lisääntyvätkö jengit ja nuoriso-ongelmat? Totta kai.

Äänestä

Muistuu mieleen,kun Halla-aho ja kumppanit aikoinaan v.2014 eduskuntavaalien alla varoittelivat Suomalaisia maahanmuuton vaikutuksista rikollisuuden kasvuun,niin heti olivat RKP, Kokoomuksen,SDP:n,Vihreitten, ja Keskustapuolueen Johtokaarti syyllistämässä Halla-ahoa uhkakuvien maalailusta ja Rasismista. Ja tässä sitä nyt ollaan. Tohtori Stubiidon sanoin : "Monikulttuurisuus on rikkaus".

Äänestä

Kiitos vihervassareiden ja suvakkien, täällä ollaan jo menossa samaan suuntaan. Lait kovemmiksi, rangaistukset pidemmiksi , maasta poistaminen yleiseksi käytännöksi voisi auttaa. Ghettojen syntyminen pitäisi estää ja kouluttautumispakko pitäisi olla,ettei olisi aikaa lorvia ja suunnitella rikoksia

Äänestä

Koronaoireilu jatkuu!

Äänestä

Jengirikollisuus on syntynyt, siitä että maahanmuuttajia laitettiin suurissamäärissä betonilähiöhin. Sitten nämä nuoret jotka ruotsissa syntyneitä ovat kärsineet elämässään köyhyydestä, ennakkoluuloista, huono koulumenestyminen. Kun elämässä ei ole enään mitään suuntaa, jengeihin on helppo mennä. Ihmiset vaan puhuu maahanmuutto sitä ja tätä eikä halua tutkia asiaa tarkemmin. Halutaan vaan katsoa asioita omista näkökulmista.

Äänestä
  • Tämä on totta. Ruotsin maahanmuuttajien integrointi on epäonnistunut aika täydellisesti. Ei sellainen käy, että heitä laitetaan asumaan kaikki keskenään Rinkebyhyn, eikä heille edes kerrota ruotsalaisesta kulttuurista ja tavoista.

    Lisäksi ruotsalaisten kannattaisi tajuta, että ihmiset ampuma-asiden kanssa ovat vaarallisia ja heitä tulee kohdella sen mukaisesti. Ei siellä valitettavasti päänsilittely tai suullinen nuhtelu, kuten tämä isä oli yrittänyt, auta enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Tämä on totta. Ruotsin maahanmuuttajien integrointi on epäonnistunut aika täydellisesti. Ei sellainen käy, että heitä laitetaan asumaan kaikki keskenään Rinkebyhyn, eikä heille edes kerrota ruotsalaisesta kulttuurista ja tavoista.

    Lisäksi ruotsalaisten kannattaisi tajuta, että ihmiset ampuma-asiden kanssa ovat vaarallisia ja heitä tulee kohdella sen mukaisesti. Ei siellä valitettavasti päänsilittely tai suullinen nuhtelu, kuten tämä isä oli yrittänyt, auta enää.

    Kyllä aikoinaan 60-luvulla Suomesta, Italiasta, Turkista muuttaneetkin laitettiin Ruotsin maaseuduilta kaupunkialueille muuttaneiden kanssa kerrostaloalueille asumaan myös Rinkebyhyn. Eipä vaan heidän lapsensa ampuneet aikuisia eikä lapsia, eivät ryöstäneet eivätkä tehneet ilkivaltaa. Eivät asetelleet räjähteitä kerrostalojen portteihin eivätkä kuljettaneet vanhempien jengiläisten käskystä aseita,huumeita eikä räjähteitä ympäri kaupunkia.
    Turkkilaisissakin oli paljon muslimeja mutta hekin sopeutuivat ja opettelivat kielen vaikka ei ollut kielikurssejakaan.

    Äänestä

  • Seliseli, taas löytyi yksi joka syyttää ympäristöä siitä että rakas terroristi ryhtyi terroristiksi.
    Suomessa NÄKEE, että vaikka terroristit hajauttaisi eri paikkakunnille niin ne saa kelasta muuttoapua, jotta pääsevät oman kansallisuutensa alueille asumaan.
    Eli IHAN itse rakentavat slumminsa.

    Tai jos terroristi saa liian turvallisen (tylsän) kylän asumispaikakseen niin hän polttaa paikallisia puutaloja ilokseen.

    Äänestä

Mitäs oli rasistinatsi.

Äänestä
  • Caringtonin myrskyn voittava revontuliuhka. Tapio Tourula kertoi siitä.

    Äänestä

Saa nähdä koska ruotsalaisten mitta tulee täyteen ja sitten alkaa päätä putoilemaan ihan kirjaimellisesti, Ruotsin historia on täynnä tällaisia tapahtumia.

Äänestä
  • Silloin kuninkailla oli valta nyt kuningas on pelkkä paperinukke.

    Äänestä

Suomessa maahanmuuton suurin onglma on siinä, että ulkomailta tulleet oppivat perheväkivaltaa suomalaisilta miehiltä.
Tästä varoitti mm. Ruotsalaisen kansanpuolueen Astrid Thors tv-keskustelussa jo useita vuosia sitten.

Äänestä
  • Hauska. Joku pikku oppilas ajattelee että tänne saapunut on "tyhjä taulu" ja vain suomessa opitut asiat "kirjoittaa tauluun".

    Mutta valheita rakastaa monenlaiset terroristit ja anarkistit ja suvakit ja ahneet ja murhaajat ja feministit.

    Ehkä pikkuinen onkin oppinut jo kotimaassaan joka päiväisen kansansa kulttuurin. Kun hän saapuu suomeen niin yrittää aikansa olla "kiltti " mutta kun elämä vaan junnaa paikallaan KUTEN KAIKILLA muillakin työttömillä. Niin hän yhtäkkiä muistaa rakkaan kotimaansa kasvatuksen johon kuului polttopullot, pommit, sodat ,terrorismi niin hän haluaa kokea yhteenkuuluvuutta OMAAN kansaansa ja ryhtyy tekemään SEN tekoja.

    Äänestä

  • Suomessa maahanmuuton suurin onglma on siinä, että ulkomailta tulleet oppivat perheväkivaltaa suomalaisilta miehiltä.

    Suomeen tulevat pakolaiset ovat kyllä oppineet sen perheväkivallan
    jo äidinmaidosta. Mies on perheenpää ja jos perheen päätä särkee,
    niin nainen on hiljaa. Uskonto on se pahin ongelma, eikä siitä päästä
    eroon muuten, kun kieltämällä se kokonaan. Terve ihminen ei uskontoa
    kaipaa. Kyllä jämpti on näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Suomessa maahanmuuton suurin onglma on siinä, että ulkomailta tulleet oppivat perheväkivaltaa suomalaisilta miehiltä.

    Suomeen tulevat pakolaiset ovat kyllä oppineet sen perheväkivallan
    jo äidinmaidosta. Mies on perheenpää ja jos perheen päätä särkee,
    niin nainen on hiljaa. Uskonto on se pahin ongelma, eikä siitä päästä
    eroon muuten, kun kieltämällä se kokonaan. Terve ihminen ei uskontoa
    kaipaa. Kyllä jämpti on näin.

    Sun juttus pitää vaan kääntää toisinpäin.

    Äänestä

Demari Palmen perintö on tuhoamassa Ruotsin.

Äänestä
  • pitää paikkansa

    Äänestä

Eihän kaikki nuoret maahanmuuttajat ole rikollisia, tälläistä on aivan turha yleistää. Viattomat maahanmuuttaja nuoret on tässä asiassa uhreja. Ei kukaan ihminen synny murhaajana, elämässä on moni asia mennyt pieleen jos sellaista tekee. Jos nuoria jo 8-vuotiaita rekrytoidaan jengeihin, sen ikäinen ei osaa omilla aivoilla ajatella . Myös se että näin tapahtuu on se vanhempien vika, että eivät katso lapsiensa perään tarkemmin . Mutta elämä betonilähiöissä ei ole mitään helppoa elämää , kun köyhyyttä on paljon ja muita ongelmia, ja jos niihin ei saa yhteiskunnalta apua lopputulos ei voi olla hyvä.

Äänestä
  • 98% maahanmuuttajista pilaa loppujen 2% maineen.

    Äänestä

  • Pidätkö samanlaisen puheen valkoisten köyhien betonilähiöistä?

    Äänestä

  • luku on pienentynyt viime kerrasta

    Äänestä

  • Siä taas persu kirjoittaa, persu logiikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    98% maahanmuuttajista pilaa loppujen 2% maineen.

    Voi varmaan sanoa että jossain määrin ihan oikeansuuntaisesti oivallettu. Ihan kuin sen suomalaisia jo puolen vuosituhannen verran piinannen erään toisen kansanryhmän osalta.

    Äänestä

Luovuta ja anna elämäsi JEESUKSELLE KRISTUKSELLE.

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armonlahja on ikuinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainutsyntyisen Poikansa, jottei yksikään joka Häneen uskoo, huku kadotukseen, saa synnin palkkaa, vaan pelastuu ikuiseen hyvään elämään Jumalan kanssa.

Jeesus rakastaa sinua, Jumala rakastaa sinua.

Luovu luottamuksestasi syntiin ja pahuuteen, ja luota Jumalaan.

Jokainen joka huutaa avuksensa Herran nimeä, pelastuu ikuiseen elämään.

Joka suullaan tunnustaa että JEESUS KRISTUS ON HERRA, ja sydämestään uskoo että Jeesus Kristus on lihaksi tullut Jumalan Poika, vanhurskautetaan oikeutetuksi pääsemään Jumalan eteen.

Ala rukoilemaan ja lukemaan Raamattua, pyri kuulemaan mitä Elävä Jumala sinulle puhuu.

Voit kuunnella ääniraamattua Youtubesta hakusanalla "ääniraamattu 33/38" tai esim. www.tuleuskoon.fi

raamattua voit lukea netissä esim. osoitteesta: www.raamattu.fi!

TERVETULOA TAIVAIDEN VALTAKUNTAAN!

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20083522
Kuusi kuollut ostoskeskuksessa tapahtuneessa puukotuksessa Sydneyssä – epäilty ammuttu

Poliisin mukaan puukolla aseistautunut henkilö puukotti yhdeksää ostoskeskuksessa ollutta henkilöä.

Äänestä
  • Tekijä oli luonteeltaan puurotta tai vesisika.

    Äänestä

Ihan normaalia muslimimaassa

Äänestä

Lisää vain niitä mamuja.Naapurimaa saa nyt nauttia niistä

Äänestä
  • Niin, koska kukaan sellainen ei ole vielä tullut aseen kanssa eteesi?

    Äänestä

Pakolaisia ei olisi alunperinkään kuulunut ottaa alkuperäisväestön keskelle. Mitä se Suomelle tai Ruotsille kuuluu jos hutut ja tutsit tappaa toisiaan jossain Afrikassa. Ei oo meidän ongelma ja sitä vartenhan noi maiden rajat on piirretty, että jokainen pysyy synnyinmaassaan.

Melkoinen aivokääpiö ollu se henkilö, joka pani alulle tämän maahanmuutto-ilmiön. Humanitaarinen apu täytyy antaa paikallisesti niissä maissa missä sille tarvetta on.

Mutta nyt kun ongelma on jo aikoja siten riistäytynyt käsistä ei jengeistä päästä muuten eroon kuin poliisin ja tarvittaessa armeijan käyttämällä väkivallalla.

Ja suosittelisin maahanmuuttajien steriloimista, jottei noita äpäröitä enää synny lisää.

Äänestä
  • Muslimit ei kuulu sivistyneisiin maihin

    Äänestä

  • "Melkoinen aivokääpiö ollu se henkilö, joka pani alulle tämän maahanmuutto-ilmiön."

    Tuostahan puhui jo vuosia aiemmin eräs mukamas parempaan kansaan kuuluva, joka kertoi, että tavoitteena on saada pohjolan ÄO laskemaan, ja häntä ei kiinnosta mitä mieltä kristityt on, koska nämä porukat ovat voitolla.

    Äänestä

Vihervasemmisto haluaa jo on saanutkin jo samaa Suomeen

Äänestä

Uimahallit on Suomestakin purettava kokonaan ! Koska sinne matkalla olevia voidaan ampua päähän !

Äänestä

Samaahan sitä meillekin halutaan! Ja oikeinkin kiivaasti vielä! On nääs ne kansainväliset sopimukset ja ihmisoikeudet!!!

Äänestä
  • Suomen pelastus on Taponen, joka rientää aina kertomaan ettei meillä ole katujengejä

    Äänestä

"monikultturisuus on rikkaus. ei mulla muuta" ja muistakaa että jokainen joka ajattelee toisin on juntti rasisti!

Äänestä

Nuoret olivat peloissaan ja joutuivat siksi aseistautumaan. Silloin tulee helposti ylilyöntejä kun tuntematon valkoinen pysähtyy kohdalle ja lähtee tulemaan kohti. Valitettava tapaus joka päättyi ikävästi. Ruotsissa onneksi nuorten harrastetiloihin on panostettu ja uskon tällaisten onnettomuuksien vähenevän tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Perusruotsalaiset "uhkaavat" jo pelkällä läsnäolollaan sharialakia.

    Äänestä

  • Hyvää sarkasmia.

    Pelottavaa että korkeat virkamiehet puhuu tuollaista höpönlöpöä tosissaan.

    Äänestä

Mikael pääsi siis osalliseksi maahanmuuton kulttuuria rikastuttavasta vaikutuksesta. Tuskin menee kauaa, kun täällä Suomessa ollaan samassa tilanteessa.

Äänestä

Valitettavasti Ruotsi ei enää selviä tilanteestaan puhumalla ja pehmein keinoin. Ainoastaan voimaa käyttäen kitketään rikkaruohot.

Äänestä

rasististen viharikos

Äänestä
  • Aiotko hokea tuota, kun kimppuusi käydään?

    Äänestä

Keskustelu täällä ajautunut taas tähän vasemmisto vs oikeisto paskaan ettekö tajua että se ongelma ei ratkea ihan sama kummat näistä päättämässä. Se ongelma on näitäkin ylempänä ja haluaa jakaa kansan pieniin osiin jotka riitelevät keskenään. Historiasta tuttu hajota hallitse mekanismi. Ja se toimii edelleen.

Äänestä

Joko ruottalais pollarit muistaneet mainita Ettei Aiheuttanut Vaaraa sivullisille !

Äänestä
  • Mies provosoi; hän oli:
    1: mies
    2: valkoinen
    3: ilmeisesti hetero
    4: puhui kunnollista ruotsia
    Lisäksi: teki laittoman u-käännöksen kevyenliikenteen väylällä

    Äänestä

  • Ja sitäpaitsi, Mikaelia ei tapettu. Jaloa!

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    Mies provosoi; hän oli:
    1: mies
    2: valkoinen
    3: ilmeisesti hetero
    4: puhui kunnollista ruotsia
    Lisäksi: teki laittoman u-käännöksen kevyenliikenteen väylällä

    Olen keksinyt samankaltaisen listan, tosin toisenlaisesta tapauksesta:

    "7.7:3a Tiedetään tapaus, missä klaanien alueella käymässä oleva turisti sai aikaan sanaharkan jakeesta (Ps. 82:6) ”...te olette jumalia", kunnes klaanilainen totesi: "Luo siis ilokseni pieni sudenkorento". Nainen vastasi: "Sinun iloksesi en loisi kärpästäkään", jolloin klaanilaiset surmasivat naisen.
    Kun asiasta kysyttiin heiltä, he totesivat naisen hakeneen päälleen lähes 20 kohtaisen tuomion: (1.) hän oli ylentänyt itsensä jumalaksi, (2.) ylentänyt B luokan A luokan yläpuolelle, (3.) joka jumalaksi ylentämiseen viittaavan puheen yhteydessä oli viitannut paholaiseen, (4.) kieltänyt A luokalta suojaavan symbolin, (5.) vaihtanut puhdistavan tekijän paikalle saastaisen, (6.) väittänyt klaanilaisen iloitsevan saastaisesta, ja (7.) siis olevan saastainen ( id1:5a kaltaisistaan ihminen saa ilonsa ), eli (8.) viitannut jo toistamiseen eli kaksinkertaiseen paholaiseen, (9.) puhunut tavalla, joka oli ollut erittäin tyypillistä ja kehittymätöntä länsimaissa, eli
    (10.) käyttänyt navetan lehmä taktiikkaa, sekä (11.) levittänyt saastaa puheen avulla viittaamalla likaisena pidettyyn kärpäseen, joka (12.) soturille osoitettuna halvensi tämän toimea kansan puolustajana, joka (13.) viittasi haluun saattaa kansa uhan alaiseksi, ja (14.) koska se kohdistui vielä poikkeuksellisen terveeseen kansaan, (15.) viittasi haluun tuhota terveyttä, ja siis (16.) kannattaa sairautta, joka (17.) viittasi jo kolmannen kerran paholaiseen, jonka perusteella (18.) hänet katsottiin myös päästään jollain tavalla sairaaksi."
    ...
    7.7:22b ...Näiden lisäksi olivat nk. ensisijaisuussäännöt, eli jos sotilasluokan sääntö joutui ristiriitaan siviililuokan säännön kanssa, on sotilasluokan sääntö etusijalla. Tämä tarkoitti, että toinen asianomistaja oli sotilas, ja toinen siviili. Tämä oli mm. yksi syy siihen, miksi kiista kärpäsen luomisesta johti surmaamiseen (7.7:3a).
    Jos turisti olisi joutunut kiistaan siviililuokkaan kuuluvien kanssa, hän olisi todennäköisemmin säästänyt henkensä, sillä siviiliklaanit ymmärsivät ulkomaalaiset näiden kouluttamattomuuden takia enemmänkin kuin kouluikäisiksi lapsiksi, kun taas sotilasklaanit katsoivat luonteeseen ja kokonaistilanteeseen / -kuvaan...
    7.7:3c mutta yleisesti ottaen rangaistusta pidettiin varsinkin siviiliklaanien mielestä liioiteltuna, ottaen huomioon kohteen tietämättömyys, jonka takia tekijää kritisoitiin siitä, että hän oli kiusannut vaivaista. (4.1:13c ...(3. Moos. 19:14) ”älä laita kompastusta sokean eteen”) ja muotoiltu "Älä kiusaa vaivaista" )

    Jos siis joku haluaa ylimääräistä iloa elämäänsä, voi kokeilla uuden yhteiskunnan ja sen sääntöjen luomista.

    Äänestä

kukaan suomalainen perus,,,nuori ei tee näitä rikoksia niitä tekee somalit,irak syyria
apinat jotka ovat päässeet suomeen.....orpo,,,purra,,sdp,rkp.keskusta.vas..ja kristilliset
teillä on valta...oik

Äänestä
  • Kertokaa ystävät, mitä hyvää ovat irakilaiset tai somalit Suomeen tuoneet? Turkkilaiset esimerkiksi ovat aivan eri tavalla mukana suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Järkyttävää vihapuhetta vihervasemmistolla sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka sanovat asiat niin kuin ne ovat!

    Äänestä

kohta turussa taas juhlitaan?

Äänestä

Kehitysmaa muslimit ameeban tasolla

Äänestä
  • Mietipä miksi mustia tulee pohjoiseen, ja se sallitaan? Mikä on tulos? Valkoiset nai niitä, ja syntyneiden lasten ÄO alempi kuin kantisten. Kuka sellaista haluaa?

    Äänestä

YKSITTÄISTAPAUS. EI SYYTÄ TOIMENPITEISIIN.

Äänestä

Suomessa Kokoajan Rikoksia!

Pahoitteleeko, tekeekö Päättäjät Asialle Mitään??????

Esim.

Nainen sai henkilökohtaisen avustajan – heti ensimmäinen käynti päättyi painajaiseen
20-vuotias mies raiskasi fyysisistä rajoitteista kärsineen uhrinsa tämän kotona

Äänestä
  • Ja kas kummaa, ählyhän tuoKIN oli.Nimikin oli julkistettu vastoin vihervassarimaista salailua joka yleensä näissä on.Kai ne pikkuhiljaa jo tajuavat ettei ne nimet salassa ikuisuuksia pysy vaan kansa osaa jo kaivaa ne tiedot esille.

    Raiskaustilastojen Kärkikolmikko on ählyjä.EDELLEEN.

    "mutqu suomalaisetki raiskaa" ei aivan toimi kun jos nuo kolme kansallisuutta laitettaisiin ruotuun, olisi Suomessa aivan hemmetisti vähemmän raiskauksia.Mutta valtio oikein tuntuu toivovan niitä toiminnallaan.

    Äänestä

eihän ruotsalaiset mitään nössöjä "homoja" enää ole, rankempi meno kuin suomessa

Äänestä

Oma suurin haave on, että kaikki muslimit karkotettaisiin ainakin Suomesta

Äänestä
  • Ei muslimeja ole kuin 1,9 miljardia ja pian suurin uskonto. Lisää tulossa koska väestönkasvu tapahtuu monessa muslimimaassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Ei muslimeja ole kuin 1,9 miljardia ja pian suurin uskonto. Lisää tulossa koska väestönkasvu tapahtuu monessa muslimimaassa.

    Alan ymmärtää antikristuksen kumartamisen vaatimuksia.

    Äänestä

TÖRKEÄÄ RASISTISTA VIHAPUHETTA !

Äänestä
  • Mikä on sellaista, JA MIKSI HUUDAT?

    Äänestä

Lähi-idässä ja Afrikassa on jotain väärää tietoa Suomesta, koska sieltä halutaan muuttaa. Suomeen vaikka väkisin. On varmasti monelle pettymys huomata, että Suomeen tullessa he kohtaavatkin rasismia ja perheväkivaltaa.

Moni varmasti muuttaisi heti takaisin kotimaahan, josta lähti pakolaiseksi, jos vain saisi viedä Suomen sosiaaliturvan mukanaan. Siksi päättäjien kannattaisi harkita kaikille Suomeen pakolaiseksi lähtemistä harkitseville Suomen sosiaaliturvan mukaisen kuukausittaisen rahamäärän maksamista suoraan heidän pankkitilille kotimaahansa.

Sosiaaliturvan hakemus voitaisiin tehdä netin kautta ilman rasittavaa matkustamista Suomeen.

Äänestä
  • sieltä pitkä matka kumiveneellä on

    Äänestä

  • Siis, että koko maailmaan Suomesta netin kautta lähetettävä esitäytetyt sosiaaliturvahakemukset, jotka osoitettu Suomen Kelalle. Ja ne kaikille saatavana, jotka vain haluaisivat pakolaisiksi Suomeen.

    Ja sitä mukaa kun hakemuksia tulee, hakijan tilille kuukausittain pyydetty rahasumma.

    Eiköhän tuossa olisi järkeä, on varmasti monelle raskasta matkustella Suomeen, ja isot riskit kun/jos matkustus huijareiden avustamana (ihmissalakuljettajat).

    Äänestä

Siirtämällä lähi-itä pohjolaan saadaan lähi-idän ongelmatkin pohjolaan...

Äänestä
  • No eikö kun länsimaiset meni yhdysvaltoihin he veivät kulttuurinsa mukana...ei siellä olla intiaaneja

    Äänestä

Siihen voi olla ihan syy miksi ihmisiä surmataan näyttävästi toreilla että ihmiset pysyisivät kurissa...

Äänestä

Miksei noita voi vain ampua? Olisi helppo saalis kun notkuvat yhdessä läjässä, ei muuta kuin sarjatulelle ja liipasin pohjaan.

Äänestä
  • Ei kukaan normaali ihminen fantasioi muna suorana toisten ampumisestä sarjatulella.

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    Ei kukaan normaali ihminen fantasioi muna suorana toisten ampumisestä sarjatulella.

    Tuollaisia fantasioita on tosiaan mm. Isis toteuttanut. Ehkä kirjoittajalla ja noiden porukoiden jäsenillä enemmän yhteistä kuin ymmärtävätkään. Jäisikö nettona enemmän kuukaudessa käteen, jos muuttaisi kirjat Suomesta esim. Al-holille?

    Ilmeisesti juuri tällä kaudella ei ole merkittävää uhkaa, että ministeri ampaisisi lentokneella sieltä pois hakemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    Ei kukaan normaali ihminen fantasioi muna suorana toisten ampumisestä sarjatulella.

    Ei kukaan normaali ihminen puolustele jengiongelmajätteitä väittämällä, etteikö niitä pitäisi kitkeä yhteiskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    Ei kukaan normaali ihminen fantasioi muna suorana toisten ampumisestä sarjatulella.

    Ei, ei näinä aikoina vielä...

    Äänestä

Maitopojilla ei ole kunniaa, tummilla miehillä on, kannattaa pitää mölyt mahassa
Vakava asia

Äänestä

Jos Tonald Trump olisi Ruotsin kuningas,niin tuotakaan ampumista ei olisi tapahtunut.

Äänestä

Nämä Jaffat ja Somalliinit lisääntyy, kuten niiden dödspatrol jengitkin…
Ruotsin mallin mukaan edetään…

Äänestä

Hätähuuto.

Äänestä

Suomessa ei voi mennä enää uimahalliin, kun täynnä kiiluvasilmäisiä arabeja

Äänestä

Mitä enemmän julmuuksia mamut tekee, sitä enemmän rahaa ja avustuksia nk. ”suvaitsevaiset” jakaa mamuille.

Sama juttu Suomessa ja kaikissa Pohjoismaissa.

Nk. ”suvaitsevaisten” rasistiksi kutsumisen pelko on psykoottisen voimakkaalla tasolla. He hyväksyvät ennemmin vaikka lasten paloittelumurhan ja paistamisen vartaloa kuin pakottaisivat mamut noudattamaan lakeja ja asetuksia.

Nk. ”suvaitsevaiset” ovat täysin moraalittomia ihmisiä. He kenties alitajuisesti tuntevat itsekin olevansa läpikotaisin moraalittomia ja siksi syyttävät normaaleja suomalaisia moraalittomiksi rasisteiksi.

Äänestä

Kumpi on pahempi?:

1) murhaajajengi

2) yhteiskunta joka ei suojele kansalaisiaan laittamalla vaarallisia väkivaltarikollisia vankilaan vaan jakaa ehtoollista hirveistä rikoksista tai koomisia vuoden parin vankeuksia murhista

Minusta Suomen ja Ruotsin yhteiskunnat ovat sairaita. Muualla on enemmän mamuja ja vähemmän rikoksia koska vaaralliset rikolliset yksinkertaisesti laitetaan vankilaan ja pidetään siellä.

Suomen ja Ruotsin ratkaisu on antaa parhaat kaupungin asunnot ja kaikki mahdolliset tuet hirviöille eli lahjotaan hirviöt rauhalliseksi antamalla heille luxus elämä verorahoilla. Eipä näytä toimivan. Suomessa on nyt 10 vuotta rikollisuus kasvanut samaan aikaan kun tuomioita on lievennetty. Milloin tämä hulluus päättyy?!

Olisin tässä vaiheessa valmis äänestämään ketä vaan joka korottaisi tuomioita väkivaltarikoksista. Eipä näytä persuja ja kokoomusta kiinnostavan

Äänestä

Hamas ei pysty esittämään todisteita elossa olevista panttivangeista. Arabi pettää aina.

Äänestä

paras kuri koko perhe palauttaa lähtömaahaan se tepsii .
on helppo toimenpide.

Äänestä
  • Nyt en ymmärrä...

    Äänestä

  • Mitenkäs palautat kun lähtömaa ei ota vastaan.

    Äänestä

Ruotsissa ei enää pystytä muuttamaan tuota katujengi kulttuuria LIIAN MYÖHÄÄN HERÄTTY SE ON VARMA.
Suomessa menee tuohon samaan malliin jos ei nyt ja pian tehdä täydellistä suunnan muutosta rangaistus käytännöissä, suhtautumisessa kouluissa ja kotona.
Ei enää riitä nuhtelut ja sanomiset. KURI SE ON JOKA KASVATTAA JA MUISTUTTAA !

Äänestä
  • kova linja viimeistään nyt

    Äänestä

  • Suomessa ei opettajakaan saa sanoa ja ojentaa, opettajilla ei siis minkäänlaista oikeutta
    pitää järjestys luokassa.

    onko enää esim. häiriköinnin takia luokasta poistamista eteiseen oven taakse , tai vaikkapa jälki-istunta , tms.

    Äänestä

Tämäkin lopulta uutisoitiin Suomessa. Mamuja yritettiin taas suojella huonolta maineelta.

Äänestä

natsille nappi

Äänestä

Katujengeissä vain tummaa hipiää

Äänestä

Ruotsissa on alaettu pohtimaan olisiko nämä rikoksiin syyllistyneet mamujengiläiset karkoitettava Ruotsista. Alkaako järki ja tolkku palailla tuohon suvakki ja hyysäri valtakuntaan ? Ainoa konsti se on mikä tehoaa noihin mamuihin, on karkoitus ja ilman paluuoikeutta.

Äänestä
  • Tuota samaa keinoa pitää alkaa käyttää myös Suomessa.

    Äänestä

Suomalaisten on korkea aika herätä. Hankkikaa jostain ase ellei teillä jo sellaista ole ja hankkikaa se suomalaiselle naapurillennekin. Ja jos mamujengit uhkaavat teitä mitenkään, käyttäkää aseitanne.

Äänestä

Jengi lisääntyy Suomessakin ja etenkin ku persut ja kokoomus hallituksessa ja se on rikkaille vaan voi voi ja kättä housuun ja ex tönijille ja kiusaajille

Äänestä

Jengirikollisuus on nykyään fiksumpaa kuin töissä käyminen ja monet eivät ikinä ole saaneet esim kesätöitä ja 20-24v päässeet vasta töihin niin kostaminen kannattaa raiskaaminen ja ratioiden ja tönijöiden lasten satuttaminen

Äänestä

Älykkäämmät rodut pystyy halutessaan alistamaan rettelöitsijät tavoille.

Orjuuden on palautettava!

Äänestä

Ja 43 haram viestiä poistettu…

Äänestä

Monimuotoista, monikulttuuria islamilaisessa kansankodissa…

Äänestä

nuoriin miehiin huomio Suomessa, ihan sama onko kanta vai mamu...

Äänestä

Ei kannata mennä uimaan. Se on vaarallista...

Äänestä

Aivan tyypillinen muslimeiden taktiikka. Moskeijoiden madrasa-kouluissa opetettua.

Aloitetaan vääräuskoisen herjaus ja solvaaminen (eli dhimmi-statuksella oleva uhri eli muslimeita on tilanteessa enemmän paikalla eli muslimeilla on siis ylivoima joka mahdollistaa solvaamisen ja herjaamisen) ja jos vääräuskoinen reagoi tähän solvaamiseen,herjaamiseen tai kähmintään (jos kyseessä vääräuskoinen nainen tai tyttö) niin vääräuskoinen dhimmi ammutaan hengiltä, hakataan teho-osastolle tai raiskataan jos kyseessä naispuoleinen dhimmi.

Ihanaa multikulturalismia. Otetaan lisää muslimeita ja todistetaan kaikille ettei vaan olla rasisteja.

Äänestä

Oikea otsikko kuuluisi näin: "Muslimit tappoivat uimaan menneen vääräuskoisen dhimmin, koska dhimmi ei hiljaa alistunut muslimeiden herjaukseen"

Meni ihan islamin oppien mukaisesti tuo ruotsalaisen dhimmin tappaminen.

Allahu akhar sanoivat muslimit. Allah on suuri ja allahin tahto jonka profeetta mohammed on ilmoittanut on toteutunut.

Äänestä

Tämä lisääntyy koko pohjolassa ellei aloiteta palautuksia ajoissa...

Äänestä

Näitä elukoita riittää jo Suomessakin ja lisää tulossa. Jatkuvaa häiriköintiä,pahoinpitelyjä,ryöstöjä,raiskauksia ja näitä me sinisilmäisesti elätämme ja uskottelemme heistä tulevan kunnon kansalaisia.

Äänestä

Pressa stuppi näkee nämä asiat kulttuurin rikkautena.

Äänestä

homo tumma paahto

Äänestä

Etninen värinä meni yli

Äänestä

Noniin siinä taas nähtiin mitä tuo hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa kiitti vaan suvakit teidän takia tuo ongelma on meillä Suomesaki

Äänestä

Suomessa hallitus ei tee mitään huume ja jengi ongelman estämiseksi. Mielummin orpo hymyilee vienosti isojen lasien takaa ja saksikäsi purra leikkaa köyhiltä ja eläkelläisiltä. Antaen rikkaille lisää rahaa. Kohta oikeisto hallitus myy kansallisomaisuutta pilkka hintaan ulkomaisille sijoittajille. Kokkarit kun ovat olleet mukana hallituksissa niin se on AINA tietänyt huonoa Suomelle!! Kekkonen oli fiksu kun piti kokkarit pois hallituksesta sotkemasta.

Äänestä

Ruotsi on menetetty maa juuri "tuontiväkivallan" vuoksi ja jos vihreät ja vasemmisto / rkp saisivat päättää, myös Suomi otettaisiin täyteen nonstoppina oikeauskoisista väkeä .
Erityisesti vihreiden naisedustaja näkyy vaatineen jokunen päivä taaksepäin likipitäen kaikkien esteiden poistamista haittamaahanmuuton suhteen!

Oi jospa maamme välttyisi vihervasemmistolaisilta hallituksilta, edellinen oli karmea esimerkki tuhoisan maahanmuuttopolitiikkansa suhteen.

Äänestä

Ihan oikein rasistille vihervasemmistolainen ajattelee itsekseen...

Äänestä
  • Ja näin kätevästi valehtelee itselleen näin kuvottavan teon oikeutuksesta...

    Äänestä

  • Anonyymi00396 kirjoitti:

    Ja näin kätevästi valehtelee itselleen näin kuvottavan teon oikeutuksesta...

    Näkisin jopa että vihervasemmisto on osasyyllinen tällaisiin tapahtumiin rasismi syytöksineen luovat vain vastakkain asettelua osaisitte edes hävetä

    Äänestä

  • Anonyymi00397 kirjoitti:

    Näkisin jopa että vihervasemmisto on osasyyllinen tällaisiin tapahtumiin rasismi syytöksineen luovat vain vastakkain asettelua osaisitte edes hävetä

    Vihervasemmiston ja rkp:n puheet rasismista ovat kuin kenkälusikka kengän jalkaan laitossa.

    Puheet rasismista toimii vipuvartena turvapaikkaturismin jatkumossa!!

    Äänestä

Uskoisin että hallituksen syytä,leikataan lapsilta /vanhemmilta pahoivointi kasvaa ja poliisi riemuitseen rikollisuuden kasvaessa rintarotgilla vaaditaan lisää palkkaa kun pitää pieniä teinipoikia kymmenien partioiden voimalla murjoa,mutta niinhän se suomessa menee,heikoimpia sorretaan ja poliisi on aina ensimmäisten joukossa,ei tulisi koskaan mieleen murjoa teinipoikaa tarpeettomasti jos jo aseensa on luovuttanut,mutta poliisi todellakin haluaa käyttää tarpeetonta että tuntevat itsensä mahtavaksi.

Äänestä

Vaarallinen tappaja oli kuitenkin kyseessä.

Äänestä
  • Vaaraton tappaja
    Onkos Se

    Tappara

    Äänestä

Ruotsissa saa liian helposti aseita ja patruunoita aseisiin. Olemmeko Ruotsin tiellä

Äänestä

Odinit on aikuisia, jotka ei hengaile alikulkutunneleissa kyttäämässä pyöräilijöitä. Aikuiset on myöskin aina eläneet pidempään kuin nuoret ja siksi nähneet asioiden kehityskaarta pidempään.
Jo kauan olen vilkaissut expressenin ja aftonbladetin otsikoita päivittäin ja joka ikinen päivä on jotain puukotettu tai ammuttu jossain päin ruotsia. Ei vaan jengit yöllä keskenään, vaan sivullisia keskellä päivää. Kaikki uutiset ei vaan tule Suomeen asti.

Äänestä

Luonnollista ja oikein.

Islam raivaa itselleen valta-asemaa ja tällöin vääräuskoinen alkuperäisväestö on tiellä.

Äänestä
  • Tuohon voisi vaihtaa äärioikeistolaisuuden "Islamin" tilalle.

    Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988758/viron-kokoomus-pm-kallas-narahtanut-venaja-bisneksista-eroa-vaaditaan-isosti

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17570837/ruotsissa-on-6-500ekk-elakekatto-eika-osake-vakuutuskuoririkollisuutta

Ruotsissa sentään 6 500€/kk eläkekatto ja kansalaisia ei pakoteta köyhyysrajan alle, kerjuuteta teekutsu-kerjuuttamisjonoissa, vanhuksia, vammaisia, pitkäaikaissairaita, työttömiä ja syrjäytettyjä, toisin kuin Suomessa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16694097/quothyvantekevaisyysquotvaltio-on-demokratian-ja-oikeusvaltion-vastakohta-

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18234094/ruotsidemokraattien-jaljilta-suurtyottomyys-ruotsissa

Vaan paha suurtyöttömyyshän Ruotsissa, ns. ruotsidemokraattien sikäläisten populistiporvarien jäljiltä on.

Äänestä

RIP Isä

Äänestä
  • Ripissä

    Äänestä

Uiminen on hengenvaarallista, voi hukkua.

Äänestä

Köyhien kuuluu olla köyhiä, muukalaisten pelottavia ja katujen vaarallisia.

Äänestä

Koska seuraava, ehkä tällä viikoilla

Äänestä

Ruotsista on tullut islamistien terrorisoima maa. Ruotsalaiset ovat olleet täysiä idiootteja kun ovat päästäneet muslimeita maahansa. Mitään hullumpaa politiikka ei ole. Nyt saavat maksaa tyhmyydestään kalliisti.

Äänestä

Ei enää yhtään roskasakkia lähi-idästä tai pohjois-afrikasta(syyria, irak, iran, marokko, somalia, algeria, tunisia) muutamia rokamaita nimetäkseni.
Eivät ole saaneet siellä yhteiskuntaa toimimaan ja sotkevat länsimaiset yhteiskunnat röyhkeydellään.

Äänestä

Emme halua samaa Suomeen

Äänestä

Voisi tapahtua myös Suomessa

Äänestä

Jopa tänään voi

Äänestä
  • Margariini

    Äänestä

Minusta hurrien on turha valittaa matujengeistä. Sitä tulee ammutuksi tai raiskatuksi jos kuonaa kuskataan maahan. Ruotsalaiset ovat vielä sellaisia mammanpoikia että kovassa liemessä keitetyt matut ottavat koko yhteiskunnan haltuunsa.

Uskokaa pois sillä tilanne tulee Ruotsissa vielä pahenemaan.

Ruotsalaiset ovat samassa tilanteessa kuin alkoholisti eli paraneminen lähtee siitä että tunnustetaan tosiasiat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 93 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-221434

Kertoo YLE

Tukholman jenginuoret ampuivat 39-vuotiaan perheenisän kuoliaaksi poikansa edessä
Käsistä riistäytynyt jengiväkivalta nousi torstaina Ruotsissa jälleen uutisotsikoihin, kun 39-vuotias Mikael ammuttiin kuoliaaksi tämän 12-vuotiaan pojan edessä.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan Tukholman eteläisessä Skärholmenin kaupunginosassa asuva Mikael oli keskiviikkoiltana matkalla paikalliselle uimahallille poikansa kanssa, kun alikulkutunnelissa oleskelleet jenginuoret olivat huudelleet jotain sopimatonta pyörillä liikkuneelle kaksikolle. Kun Mikael kääntyi takaisin keskustellakseen nuorisojoukon kanssa, hänet ammuttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu