Teollisuusliiton ja AKT:n provokaatiot eivät tuo mitään hyvää

Anonyymi-ap

Poliittiset lakot eivät vaikuttaneet hallituksen ohjelmaan. Lakoista ei ollut hyötyä, vain haittaa lakkoon asetetuille yrityksille, näiden työntekijöille ja lakoista muuten kärsineille yrityksille ja koko yhteiskunnalle. Suomeksi sanottuna: hullua toimintaa!

Nyt ay-aktiivien provokaatio koskee paikallista sopimista. Kovaäänisistä kaikuu pelottelua ja valheita. Huhuu. Varokaa vaaraa!!!

Paikallisen sopimisen kaikenlaisten mielikuvituksellisten uhkakuvien esittämisen sijaan kannattaisi kertoa mahdollisuuksista. Esimerkiksi paikallinen sopiminen pelasti tehtaan ja työpaikat Kotkassa. Paikallisen sopimisen laajentaminen 70 000 yritykseen, antaa sadoille tuhansille työntekijöille mahdollisuuden sopia työnantajan kanssa esimerkiksi joustavista työajoista, mikä on lapsiperheiden arjen tärkeimpiä kysymyksiä. Nyt laki kieltää sen. Se ei käy laatuun. Ihmisiä ei saa lokeroida ja saattaa eriarvoiseen asemaan, Uudistusten vastustaminen on syrjimistä. Ihmisoikeusloukkaus.

Ammattiyhdistysliikkeen provokaatiot johtuvat liittopomojen pelosta. Pelosta menettää oma asema ja arvovalta. Mikä arvovalta? Mikä asema?

Ammattiliitoilla ei ole valtaa Eduskunnan ja sen hallituksen päätöksentekoon. Kolmikantaan saa osallistua, jos haluaa. Sitä on valtiosääntö, lait ja asetukset. Sitä on demokratia ja kansanvalta.

2

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä voi muutenkin miettiä, miten demokratia toteutuu tilanteessa, jossa samat ihmiset on päättämässä sekä eduskunnassa, aluevaltuustossa ja kaupunginvaltuustossa. Tässä on valtavia jääviysongelmia, erityisesti liittyen kaupungin- ja aluevaltuustoon. Erityisesti hyvinvointialueen kannalta kriittinen asia on aluevaltuutettujen toiminta, kumman etua ajat, jos kaupungin ja alueen intressit on ristiriidassa? Tämä keskeistä nyt esimerkiksi palveluverkkopäätöksissä. Jääviysongelmien vuoksi ei pitäisi sallia kaupunginvaltuuston jäseniä osaksi aluevaltuustoa.

    • Anonyymi

      Vaan minkäs mahdatte kun lakkoja jatkamme mikäli ei neuvottelut ala.
      Siankusta riittää rikkureille ruutattavaksi meillä ja aikaa on loputtomiin .

      Talkoo-Taavetti

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe