Ihmissuhteet ja rakkaus on sokea. Miksi palasin samaan suhteeseen?

Olen mies suhteessa(on-off) ollut 7v nuoremman naisen kanssa eroja ja yhteen palattu 4kertaa, 5 ero tuli, eikä nähty nyt 4vuoteen.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että lähes kaikki vaaran merkit täyttyivät tässä seuraavasti.

- Lipevät tyypit eivät olleet minun makuuni heiniäni,
joten sellaista hän ei ruvennutkaan esittämään, lipevyyden sijaan hän esitti rauhallista, vakaata, itsenäistä ja eteenpäin suuntautunutta,
hän tiesi, mitä ominaisuuksia ihmisissä arvostin.

- Minua jopa kuuluisat "vaistot", ystävien lisäksi, varoittivat vaikka vaaran merkit huomioin ja kuuntelin ystävien varoituksia,
lankesin kuitenkin ansaan.

- henkilö näyttäytyy suhteen alussa hyvin charmikkaalta tai viehättävältä, oikein mukavalta ja sydämelliseltä ihmiseltä,
kun olet suhteessa tämän henkilön kanssa, huomaat ajan myötä pikku kavallukset kasvaa pikku hiljaa ja astuu esiin petokset,
lainaa eikä ikänä tarkoitusta maksaa takaisin,

- Hän pyytelee pikku palveluksia jonkin aikaa ja sitten kun tulee se aika että kieltäydyt niin näet kuinka hän reagoi ja toimii,
(Usein tämä täydellinen muutos negatiiviseen suuntaan tapahtuu silloin)mutta muuttuu ilkeäksi ja henkistä väkivaltaa käyttää.

- Hän haluaa koko ajan huomiota ja hyväksyntää (inhimillinen piirre meissä kaikissa, joillakin vaan menee liian pitkälle).

- Yksi seikka , mikä mielestäni toistuu usein kertomuksissa on se, hän joutuu tekemään kaiken.

- Tämä henkilö kuvittelee olevansa kaikista asioista perillä, enemmän kuin muut,
ihmiset Hän on nk. "The Besser Wisser", tietää kaiken ja osaa kaiken.

- Jos ilmaiset suhteen negatiivisia puolia ja kenties väläyttelet mahdollisuutta että suhde olisi parasta lopettaa,
alkavat teatteriesitykset. Hän menee paniikkiin,
hän saa fyysisiä tai psyykkisiä "kohtauksia" tässä vaiheessa, kun eron uhka on vasta ilmassa, hän ei uhkaile sinua n suoraan
uhkailut voivat olla pikemminkin äänensävyjä, eleitä tai ilmeitä, jotka saavat sinut ahdistuneeksi ja pelokkaaksi.

- Vaaran merkki on se, jos partneri haluaa tietää koko ajan, missä olet ja mitä teet, hän saattaa soitella jatkuvasti,
kun olet töissä tai vaikkapa vierailulla sukulaisissa, nämä soittelut verhotaan huolehtimiseen ja ikävään
"Soitin vain, koska minulla oli niin ikävä" aluksi ne voivat tuntua mukavalta ja osoituksilta rakkaudesta,
mutta ajan myötä puheluihin tulee painostava ja ahdistava sävy.

- Vaatii noudattamaan hänen toiveitaan ja odotuksiaan jos ei nii muuttuu jälleen,
Hän on kyvytön näyttämään tunteitaan eikä osoita empatiaa eikä sympatiaa,
Suhteen alussa hän pystyy näitä tunteita teeskentelemään,
mutta ajan kuluessa hän kuitenkin paljastuu ajan mittaan hän osoittautuu siis erittäin ikäväksi ihmiseksi,
hänen negatiivisuutensa on kuin musta aukko, joka imee kaiken valon ja energian ympäriltä itseensä.

- Hän kritisoi paljon kaikkea mahdollista, aluksi kritiikki voi verhoutua esimerkiksi huumoriksi, "hauskat" kommentit jonkun ihmisen ulkonäöstä,
olemuksesta tai mielipiteistä saattavat olla aluksi nokkelia, ja ehkä vähän hauskojakin, mutta pian niihin kyllästyy, hänen otteet kovenevat,
pian toisten jatkuva haukkuminen on arkipäivää ja niissä ei ole huumorin häivää, ne ovat totisinta totta. Sinäkin olet pian pilkan,
haukkujen ja väheksynnän kohde.

- Hyväksikäyttö ei tarvitse olla vaan taloudellista, myös emotionaalista, hän voi käyttää ystäviään jäte sankona, johon kaikki huolet kaadetaan.

- Rauhallisuus muuttui kylmän rauhallisuudeksi ja tunteiden puuttumiseksi,
Helppohan sitä on olla rauhallinen, kun ei ole mitään tunteita, vai mitä?, Eihän robotitkaan panikoi.

- Vakaus liittyi empatian puutteeseen, säännölliset elämäntavat osoittautuivat rituaaleiksi ja ehkäpä jopa pakkomielteiksi,
hän osoittautui hyvin huomion riippuvaiseksi, hän tarkoitti myös sitä että "edellistä" perhettä ei tarvinnut huomioida missään muodossa,
eteenpäin suuntautuneisuus tarkoitti sitä, että vain hänen tavoitteet tuli olla tärkeitä,
oli vain väline tavoitteiden saavuttamiseksi (raha, ruoka, yms).
muilla ei ollut väliä.

Reilun 7v tunsin syvää rakkautta häntä kohtaan ja on vieläkin tunteita "säälistä" ?

0

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Et siis vieläkään

        Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
        Ikävä
        51
        2274
      2. Hyvä että lähdit siitä

        Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
        Ikävä
        26
        1117
      3. Aavistatko että moni tietää

        Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
        Ikävä
        83
        998
      4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

        Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
        Maailman menoa
        55
        922
      5. Yritin saada

        Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
        Ikävä
        11
        914
      6. Onko vielä

        mahdollista nähdä?
        Rakkaus ja rakastaminen
        68
        883
      7. Olisitko mies valmis?

        Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
        Ikävä
        127
        867
      8. Kronikat..

        Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
        Imatra
        10
        783
      9. vieläkin sanoa voin...

        💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
        Ikävä
        22
        783
      10. Täällä istun ja mietin

        Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
        Ikävä
        49
        769
      Aihe