samaan aikaan toisaalla..

Miten voi olla samaan aikaan onneton ja onnellinen?
Olen suunnattoman rakastunut mieheeni..
ja myös hän sanoo rakastavansa minua. Kaikesta tekemästään päätellen niin onkin..
Oikeastaan ei voisi mistään päätellä etteikö asiat niin oisi.
Mutta uskottelen itselleni toisin. Ajattelen että oikeasti se en ole minä jonka hän tahtoo ja kun paremman löytää niin silloin minä jään kuin nalli kalliolle..
Tämä painaa usein mieltäni ja sitä rataa sitten rassaa yhteistä aikaamme kun olen "masentunut"..
Mikä minua oikein vaivaa..
Kuvittelen että jokainen hellyyden osoitus ja kauniit sanat "kuuluisi" jollekkin toiselle..
Minä nyt vain satun olemaan siinä paikalla..

Sekoan kohta ajatuksiini. En haluaisi hänen katoavan mihinkään ja hä sanookin ettei koskaan lähde...

Mutta uskonko tuotakaan...?
2728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko sulla huono itsetunto ja siksi ajattelet ettet ansaitsisi jätkäkaverisi rakkautta?
Sun pitää kunnioittaa itseäsi enemmän, arvostaa ja rakastaa itseäsi niin sitten tunnet, että olet myös rakkauden arvoinen.
Sanoa tämä on helppoa, tiedän, mutta käytännön toteutus vaikeampaa.
En voi paljon muuta sanoa kuin, että sinä, niin kuin jokainen ihminen, on arvokas ja rakkauden arvoinen.
Sinun täytyy vain uskoa ja hyväksyä tämä.
Rakasta itseäsi niin kykenet rakastamaan muita ja vastaanottamaan rakkautta.

Äänestä

sori että lähestyn sua,mutta jos puhutaan samasta miekkosesta niin meillä on ollut suhde jo kolme kuukautta.älä suutu mut sun miehes nai ja kuulemma rakastaa mua. sä oot kuulemma jätesäkki kohtalon oikusta´ja hän haluais päästä susta eroon.haluaisin keskustella sun kanssa ,kysy ukoltas mistä mut tavottaa, terv ukkos sanoilla `herkkupeppu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonna kirjoitti:

Miten voi olla samaan aikaan onneton ja onnellinen?
Olen suunnattoman rakastunut mieheeni..
ja myös hän sanoo rakastavansa minua. Kaikesta tekemästään päätellen niin onkin..
Oikeastaan ei voisi mistään päätellä etteikö asiat niin oisi.
Mutta uskottelen itselleni toisin. Ajattelen että oikeasti se en ole minä jonka hän tahtoo ja kun paremman löytää niin silloin minä jään kuin nalli kalliolle..
Tämä painaa usein mieltäni ja sitä rataa sitten rassaa yhteistä aikaamme kun olen "masentunut"..
Mikä minua oikein vaivaa..
Kuvittelen että jokainen hellyyden osoitus ja kauniit sanat "kuuluisi" jollekkin toiselle..
Minä nyt vain satun olemaan siinä paikalla..

Sekoan kohta ajatuksiini. En haluaisi hänen katoavan mihinkään ja hä sanookin ettei koskaan lähde...

Mutta uskonko tuotakaan...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu