Saatiin tornionjokilaaksoon kunnallisneuvos. Arvonimi ei ole läpihuutojuttu, sen eteen on pitänyt tehdä vuosikymmeniä työtä jotta riteerit täyttyvät. Vihdoinkin positiivista julkisuutta, onnittelut.
Vihdoinkin
Anonyymi-ap
52908
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Onhan niitä meillä Ylitorniolla ainakin kolme. Melaluoto, Yrjänheikki ja Tervahauta. Alapurasen Juha myös neuvos. Mutta hieno juttu siltikin tuo Eeron arvonimi. Onnittelut täältä alavirrasta.
Onnittelut. Kun aikansa touhuaa myötä- ja vähän vastavirtaankin niin lopettamisen jälkeen silitellään :)
Enimmäkseen vastavirtaan, kaikkea löytyy menneisyydestä.
Trolli tuo alottaja!
Veli venäläinen?
Löytyykhän kunnan nettisivuilta sen konklaavin kokoonpano, joka näitä ehotuksia laatii?
Aina pitää olla virallinen organisaatio joka tekee ehdotuksen, mutta lopullisen päätöksen tekee Tasavallan presidentti. Selvityksen mukaan 89 % tehdyistä ehdotuksista kunniamerkeistä tai arvonimistä ei johda myönteiseen päätökseen. Joten kumarrus niille jotka kriteerit täyttävät.
Pitkään oliki tyhjää Kauppaneuvoksen ja Pitäjänneuvoksen jälkheen.
Vihdoinkin on joku jolta voi kysyä neuvoja!
On kyllä tosi mahtava juttu. Mies jota on tälläkin alustalla parjattu, syytetty ja yritetty lannistaa, tekee äärettömän hienon uran huippumuusikon lisäksi myös virkamiehenä. On ymmärrettävää, että että se vituttaa monta kateellista. Mutta tehkääpä perässä.
Presidentti tuon nimen on vahvistanut ja varmaanki puolue tai kunta hakenut, maksaa kuitenkin tuhansia euroja. Hienoa --onnittelut.
Pellon kunta varmaan järjestää isot palkitsemisjuhlat torilla. Mahtavaa!
Pieniä ovat nämä maalliset tunnustukset.
Säälin saa jokainen ilmaiseksi,kateus pitää ansaita.Tosi hienoa ja ansaittu nimitys.Onnittelut koko Pellon puolesta.
"Pieniä ovat nämä maalliset tunnustukset."
Mitä 'suurta' itse ehdottaisit?
Ja övertornion kuntakin palkitsee?????jostakin
Tuon on kyllä Eero ansainnu. Ei ole kenellekhään kuntalaisele pahasti sanonu. Kaikki haukkumiset on kuunnellu. Tuohon on mahtunut paljon unettomia öitä ja ja SPK:n haukkumiset julkisesti päälle. Onnea Eero.
SPK:ta ottaa pannuun
Onpa kerrassaan hieno uutinen...tätä ei todellakaan myönnetä kevyin perustein, kun pressa valitsee suuresta joukosta arvonimen saajat. Parhaat onnittelut.
Ny suurella sydämellä rakentaan kullasta toinen Eeron patsas , kutsutaan kuningas ja pressa avajaisiin.
Mikähän neuvos Marjakeisarista tehtäis? Kyllä seki on tittelin ansainnut.
Hyväksikäyttöneuvos? Huijausneuvos? Vilunkineuvos? Vai mikä???
Pensasneuvos, käykö?
Vilunkineuvos on paras.
Sanokaapa mitä konkreettista oikeasti hyvää tämä neuvos on tehnyt Pelhoon? Ei lasketa mukaan epätoivoista itsensä tyrkyttämistä eri medioihin, no eihän se mitään konkretiaa kyllä olekaan.
hahhahah ostettu nimike rahalla saa ei aivoilla
"hahhahah ostettu nimike rahalla saa ei aivoilla"
Totta toinen puoli! Sinulla ei vaan liene kumpaakaan?
Katoin kalenteria ko luulin että on aprillipäivä muttei sollukhaan. Neuvoksen titteli on ansaittu,ainaski Matarengin kolutuslaitos ja muutama Pellolainen entinen kauppias puolsivat hakemusta ja sukulaiset TAKAAVAT taas että son tittelin ansainnu.
“Kunnallisneuvoksen arvonimessä on oltava kunnanvaltuustossa tai -hallituksessa työskennellyt yli 20 vuotta ja lisäksi toiminut 10 vuotta puheenjohtajana.
Arvonimeä ei saa ilman nuhteetonta ja hyvämaineista taustaa.
Riittämättömät ansiot tai rötökset voivat estää arvonimen saamisen.
Arvonimihakemuksista hylätään noin yksi neljäsosa. Riittämättömät ansiot ovat yleisin syy hylkäämiseen.”
Kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan tämä sen esittelijänä toiminut viranhaltija on laiminlyönyt noudattaa perustuslain 21 §:n 1 momentissa, hallintolain 23 §:n 1 momentissa sekä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 17 §:n 1 momentissa säädettyä velvollisuuttaan. Oliko niin, että oli lisäksi yrittänyt syöttää pajunköyttä aluehallintovirastolle? Täyttyykö myöskään työskentelyaika valtuustossa ja hallituksessa? Taustat ovat jääneet tutkimatta. Valtiolle arvonimien myöntäminen rahastamista. Jos kunta oli hakijana, niin me veronmaksajat sen maksamme.
Paukutelkoon nöyränä henkseleitään, mutta totuutta on toinenkin puoli.
Elethääään ko pellossa! Ei Suomessa käytössä olevaa ohjeistusta eikä sääntöjä tartte sielä nouattaa . Poka. Entisen konstaapelin johtama porukka teki ikimuistoisen liikheeen. No, kohta nekki palkithaan. Kaikheen se tubbiki joutuu.
....jos mie oikheen arvaan nin se ennen ens pyhhää monesa huushollissa äitekulta ompelee paitaan uusia knappeja , on se paappa senverta rinta pystössä kävelly ...
Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen. Samalla logiikalla jos mies ei menesty niin ei se nainenkaan siellä taustalla niin kaksinen ole. Repikää siitä.
Menestyvän naisen takana on vässykkä mies?
Niinpä. Tämän kunnallisneuvoksen takana on vararikon tehnyt ja muiden maksamaksi jättämät kirjakaupan rauniot
"Arvonimi ei ole läpihuutojuttu, sen eteen on pitänyt tehdä vuosikymmeniä työtä..."
Niin on. Moni mökin akka ja ukko on tehnyt ikänsä raskasta työtä maksaakseen verojen lisäksi vielä oman elatuksensa, että Eliitti sai elää huoletonta elämää ja vielä palkita itsensä senjasen neuvoksen tittelillä tai muulla ritarikunnan haarniskalla.
Sinne meni monenkin pieneläjän vuosikymmeniä maksamat verorahat tyhjänpäiväiseen titteliin jollekin tyhjäntoimittajalle mahtavan palkkansa ja korruptiorahojen lisäksi.
Tätä, nimenomaan tätä on Suomen mainostama tasa-arvo ja muu yhdenvertaisuus valtakunnassa. Ei sureta eikä huoleta yhtään jo piankin tuleva täyskatastrofi tässäkin maassa. Minä olen jo vanha, hiekka tiimalasissa on loppumassa. Sitä saitte, mitä tilasitte!
"Minä olen jo vanha, hiekka tiimalasissa on loppumassa. Sitä saitte, mitä tilasitte!"
Älä sie miesrukka masennu. Käännä tiimalasi toisin päin. Ja taas menthiin.
Ja katheellisia piisaa!
Ei tuota kukhaan kaehi, ei varsinkhan net jokka tietää tämän tyypin historian..
Joillakin ominainen luonteenpiirre kadehtia kaikkia,jotka saavat paljon hyvää aikaan ja joita arvostetaan,saatikka huomioodaan...se on monen egolle liikaa,Ikävä piirre tuo kauna ja kateus,mutta syö eniten omaa itseään,jolla tällainen valitettava ominaisuus asuu.
Eikös jokainen meistä sisällään tiedä, onko arvostuksen ansainnut. Harva osaa arvioida itseään rehellisesti. Eikai tuota nimitystä kukaan kajehti, osa vaan menee sen taakse piiloon ja syyttää siitä toisia, mua itseään kuites hävettäisi jos kokisin etten ole sitä ansainnut. Ite en ole kuin kuulopuheiden varassa, onnittelen kuiteski.
Ei nimi miestä pahenna, jos....
Iltalehti antoi Juuson ministerityöstä kaikkea muuta kuin ministerineuvoksen tittelin.
Kyyjärviset eivät ehkä ole hakeneet hälle arvonimeä, hänhän johdatti Kyyjärven kriisikunnaksi parissa kolmessa vuodessa. Todennäköisesti Pellon kunta haki arvonimeä tälle kovasti ja yksimielisesti arvostamalleen entiselle johtajalle . Hienoa Pello!
Tarkoitatko, että entiselle linssiluteelle?
Sitähän se kaikki oli.
Inhottavia ja ilkeitä ihmisiä on maailma täynnä,niin valitettavasti Pellossakin jotkut,jotka yrittåvät myrkyttää itsensä lisäksi kaikki muutkin...onneksi siinä onnistumatta
Oliskhaan lätty kaffeiden aika vappuna,Eeron patsaalla ja pipotettais punaisella pipolla.On se sen verran ansainnut ja pellon mainetta niittänyt maailmalla.
Jo vain jos uusi KN tuo kuohujuomat, niin mikäettei. Siitähän on hyvä lähteä vappumarssille.
Ruotsin hovi järjestää varmasti kansanjuhlan ja pellolaiset maksavat viulut
Ruotsin hovi ja Nordin koulutus Matarengissä
Kansanjuhlassa paljastetaan kuuleman mukaan myös muotokuva neuvoksesta, maalaaminen on huhun mukaan jo aloitettu. Ja Stubb tulee Ruotsin kuninkaan kanssa luovuttamaan arvonimeen liittyvät dokut juhlatilaisuudessa. Ja kuvakin tullaan ottamaan Lapin Kansaan.
Son semmoinen kiipijä ,itseään täynnä oleva tyrkky😀
On se vain jollakin otsaa joka paikkaan itsensä hamuta,aikamoinen peluri
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...Pikku-Eero liukas luikku, selviää kuivin jaloin kateellisten panetteluista huolimatta...
Tietäen tapahtuneista ja julkitulemattomista kommervenkeistä ja oman edun tavoitteluista, en odottanutkaan että olis voinu kieltäytyä tällaisesta huomionosoituksesta.
Jotku on tittelinkipeitä, antoko övertornion kunta mitään mitalia.