Mulla on nyt tasan kuukausi siitä, kun poikaystävä jätti mut. Se oli mun eka seurustelusuhde ja kesti jotain 9 kuukautta. Okei, 9 kuukautta ja 9 päivää.
Ne ensimmäiset päivät oli kauheita. Elämäni hirveimpiä. Oli vain se tuska sydämessä. Jokainen sydämenlyönti sattui. Mä tajusin sen käsitteen "särkynyt sydän", se tuntuu tai tuntui fyysiseltä asialta.
Aikaa ei jaksanut ajatella. Ajatusten laittaminen seuraavan 2 tunnin päähän oli mahdotonta. Ei jaksanut ajatella mitään. Suru ja tuska oli pohjaton. Itkin. En itkenyt. Itkin. Olin ihan "tunnoton". Ruokahalu meni viikoksi. Kaikki lohduttavat sanat oli vain sanahelinää, halusin uskoa lohduttavia sanoja, mutta en voinut. Se oli kamala tunne.
Tämä ensimmäinen shokkitila kesti jotain 3 päivää. ÄLKÄÄ JÄÄKÖ YKSIN SILLOIN! Kävelkää ulkona, nukkukaa kaverin vieressä. Mä juttelin äitille, siis äitille! Se auttoi todella paljon.
Seuraavan viikon eron jälkeen mä puhuin ja puhuin. Kysyin miksi, minkä tähden, miksi! Halusin niin puhua sen kanssa, ihmisen, joka oli sen tuskan aiheuttanut. Miksi se ei ollut enää lohduttamassa. Miten se petti mut noin. Sanoi syyksi vain "mä en rakasta sua". Mä halusin että se tulee takas. Olisin ottanut sen takas silmänräpäyksessä! Yritin olla ottamatta yhteyttä, mutta sorruin tekstiviesteihin muutaman kerran.
Jos tekee mieli tekstata, soittakaa ensin kaverille ja jutelkaa asiasta! Älkää nähkö exää, se pahentaa oloa.
Viikko eron jälkeen oli jo vähän parempi olla. Saattoi kulua 2-5 minuuttia ilman että ajattelin sitä. Lähdin baariin kavereiden kanssa. Siellä se sitten oli, toisen naisen kanssa pussailemassa, vaikka oli sanonut, että sillä ei ollut muita. Ei varmaan ollutkaan, mutta ainakin uusi oli heti kierroksessa. Se oli kauheaa. En puhunut sille, en katsonut enempää kuin oli pakko. Juoksin itkien pois. Miksi mä en riittänyt? mikä mussa oli vikana? miten vähän mä sille merkitsin, ku se jo löysi toisen?
Itkin ja itkin. Ja seuraavina päivinä puhuin.
Mä olen niin mustasukkainen. Kuulin eilen, että se pyöräili kaupungilla jonku blondin kanssa. Mä en halua että sillä on muita! En halua! Kuitenkin mä haluaisin unohtaa koko ihmisen.
Nyt on jo vähän parempi olo. Joka aamu on hitusen parempi olla kuin edellisenä aamuna. AIKA PARANTAA, USKOKAA! Tuo olotila ei jatku ikuisesti. Se on kuitenkin olotila, joka on valitettavasti käytävä läpi. Se on kuin opiskelua, siihen ei ole oikotietä.
SYDÄN ON KUIN LUU. SÄRKYESSÄÄN SE PITÄÄ KORJATA, MUTTA KORJAUDUTTUAAN SE ON EHYEMPI KUIN SÄRKYMÄTÖN!!!
MUTTA ÄLKÄÄ ANTAKO ERON KOVETTAA SYDÄNTÄNNE RAKKAUTTA KOHTAAN!
Mulle auttoi ne samat vinkit: ole paljon kavereiden kanssa, puhu ja pohdi kavereiden kanssa, älä ota yhteyttä exään, älä näe exää, itke, kuuntele musiikkia vaikka se aluksi sattuu (kaikki laulut on rakkauslauluja!), tee paljon töitä, ahkeroi koulussa, älä jätä tyhjiä hetkiä päivään liikaa vaikka välillä on hyvä olla yksin, urheile, niin illalla nukuttaa etkä jää miettimään, hommaa itsellesi hyviä uusia muistoja ilman exää, pidä kutsut, katso elokuvia...
Kaikilla on oma tapansa selvitä, mutta asia pitää murehtia. Se olotila ei kestä ikuisesti. "Toinen ku jättää, niin toinen jo ottaa" kertoo laulukin. Älä sorru yhden illan juttuihin, niistä tulee paha mieli ja miettisit kuitenkin vain exääsi ja se on väärin sille toiselle henkilölle. Laastari ihminen on helppo, mutta ethän halua aiheuttaa tuskaa muille kuten sinulle oon aiheutettu. Älä siis leiki ihmisten tunteilla. Vaikka haluttaisi uutta kumppania, niin se on vain tarve hellyydelle -toivottavasti saat hellyyttä ystäviltäsi!
Aika on paras lääke ja jokainen hetki auttaa, vaikka pitkiä aikajaksoja ei jaksa ajatella.
Tässä purin sydäntäni samalla, mutta toivottavasti jollekin tämä tuo lohdutusta. SE kamala olotila EI ole jatkuva. Toki ikävää ja masennuskohtauksia ja aggressiivisia ajatuksia tulee vielä pitkään, mutta kyllä elämä alkaa lopulta hymyilemään.
Älä jää yksin, mene mekaanisesti asioihin mukaan, kyllä se ilo löytyy uudestaan ja tyhjä olo häipyy pikku hiljaa!
Ne ensimmäiset päivät oli kauheita. Elämäni hirveimpiä. Oli vain se tuska sydämessä. Jokainen sydämenlyönti sattui. Mä tajusin sen käsitteen "särkynyt sydän", se tuntuu tai tuntui fyysiseltä asialta.
Aikaa ei jaksanut ajatella. Ajatusten laittaminen seuraavan 2 tunnin päähän oli mahdotonta. Ei jaksanut ajatella mitään. Suru ja tuska oli pohjaton. Itkin. En itkenyt. Itkin. Olin ihan "tunnoton". Ruokahalu meni viikoksi. Kaikki lohduttavat sanat oli vain sanahelinää, halusin uskoa lohduttavia sanoja, mutta en voinut. Se oli kamala tunne.
Tämä ensimmäinen shokkitila kesti jotain 3 päivää. ÄLKÄÄ JÄÄKÖ YKSIN SILLOIN! Kävelkää ulkona, nukkukaa kaverin vieressä. Mä juttelin äitille, siis äitille! Se auttoi todella paljon.
Seuraavan viikon eron jälkeen mä puhuin ja puhuin. Kysyin miksi, minkä tähden, miksi! Halusin niin puhua sen kanssa, ihmisen, joka oli sen tuskan aiheuttanut. Miksi se ei ollut enää lohduttamassa. Miten se petti mut noin. Sanoi syyksi vain "mä en rakasta sua". Mä halusin että se tulee takas. Olisin ottanut sen takas silmänräpäyksessä! Yritin olla ottamatta yhteyttä, mutta sorruin tekstiviesteihin muutaman kerran.
Jos tekee mieli tekstata, soittakaa ensin kaverille ja jutelkaa asiasta! Älkää nähkö exää, se pahentaa oloa.
Viikko eron jälkeen oli jo vähän parempi olla. Saattoi kulua 2-5 minuuttia ilman että ajattelin sitä. Lähdin baariin kavereiden kanssa. Siellä se sitten oli, toisen naisen kanssa pussailemassa, vaikka oli sanonut, että sillä ei ollut muita. Ei varmaan ollutkaan, mutta ainakin uusi oli heti kierroksessa. Se oli kauheaa. En puhunut sille, en katsonut enempää kuin oli pakko. Juoksin itkien pois. Miksi mä en riittänyt? mikä mussa oli vikana? miten vähän mä sille merkitsin, ku se jo löysi toisen?
Itkin ja itkin. Ja seuraavina päivinä puhuin.
Mä olen niin mustasukkainen. Kuulin eilen, että se pyöräili kaupungilla jonku blondin kanssa. Mä en halua että sillä on muita! En halua! Kuitenkin mä haluaisin unohtaa koko ihmisen.
Nyt on jo vähän parempi olo. Joka aamu on hitusen parempi olla kuin edellisenä aamuna. AIKA PARANTAA, USKOKAA! Tuo olotila ei jatku ikuisesti. Se on kuitenkin olotila, joka on valitettavasti käytävä läpi. Se on kuin opiskelua, siihen ei ole oikotietä.
SYDÄN ON KUIN LUU. SÄRKYESSÄÄN SE PITÄÄ KORJATA, MUTTA KORJAUDUTTUAAN SE ON EHYEMPI KUIN SÄRKYMÄTÖN!!!
MUTTA ÄLKÄÄ ANTAKO ERON KOVETTAA SYDÄNTÄNNE RAKKAUTTA KOHTAAN!
Mulle auttoi ne samat vinkit: ole paljon kavereiden kanssa, puhu ja pohdi kavereiden kanssa, älä ota yhteyttä exään, älä näe exää, itke, kuuntele musiikkia vaikka se aluksi sattuu (kaikki laulut on rakkauslauluja!), tee paljon töitä, ahkeroi koulussa, älä jätä tyhjiä hetkiä päivään liikaa vaikka välillä on hyvä olla yksin, urheile, niin illalla nukuttaa etkä jää miettimään, hommaa itsellesi hyviä uusia muistoja ilman exää, pidä kutsut, katso elokuvia...
Kaikilla on oma tapansa selvitä, mutta asia pitää murehtia. Se olotila ei kestä ikuisesti. "Toinen ku jättää, niin toinen jo ottaa" kertoo laulukin. Älä sorru yhden illan juttuihin, niistä tulee paha mieli ja miettisit kuitenkin vain exääsi ja se on väärin sille toiselle henkilölle. Laastari ihminen on helppo, mutta ethän halua aiheuttaa tuskaa muille kuten sinulle oon aiheutettu. Älä siis leiki ihmisten tunteilla. Vaikka haluttaisi uutta kumppania, niin se on vain tarve hellyydelle -toivottavasti saat hellyyttä ystäviltäsi!
Aika on paras lääke ja jokainen hetki auttaa, vaikka pitkiä aikajaksoja ei jaksa ajatella.
Tässä purin sydäntäni samalla, mutta toivottavasti jollekin tämä tuo lohdutusta. SE kamala olotila EI ole jatkuva. Toki ikävää ja masennuskohtauksia ja aggressiivisia ajatuksia tulee vielä pitkään, mutta kyllä elämä alkaa lopulta hymyilemään.
Älä jää yksin, mene mekaanisesti asioihin mukaan, kyllä se ilo löytyy uudestaan ja tyhjä olo häipyy pikku hiljaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Otan osaa!!
Mulle kävi samoin! Oon sinua varmaan paljon vanhempi ja mies henkilö. Se on yhtä raskasta!!! Voimia sinulle!!!
Samoja ajatuksia, olemme sitten kaks tai nelikymppisiä, kiitos sulle, ja voimia ja aurinkoa!
ja hyvä niin,täällä yksi kolmikymppinen joka on koonnut itsensä uudelleen ja uudelleen...tuolta se ensin tuntuu ja mikä auttaa jaksamaan,ehkä usko siihen että joku kaunis kerta jokun ymmärtää olla rakkauteni arvoinen.
Ihanaa, että joku haluaa jakaa kokemuksiaan näin avoimesti kohtalotovereiden kesken!
Kiitos kertomuksestasi, se auttaa varmasti monia jaksamaan eteenpäin elämässä! :)
Hyvää jatkoa sinulle!
Kuin itseni kirjoittama, paitsi olen miespuolinen.
Mikään ei satu enempää kuin nähdä rakkaansa jonkun toisen kanssa... :( Nyt ei ruoka maistu ja se jos mikä vain pitkittää pahaa oloa kun fyysisestikin voi pahoin. Huoh...
Elämä jatkuu, toivottavasti...