Rahan imurointi

Anonyymi-ap

Rahaa liikkuu nykyään kaikkialla ihmisten välisessä toiminnassa. Se mahdollistaa säädyllisen elämän itse kullekin, jos rahaa onnistuu imuroimaan itselleen riittävästi. Jotkut taitavimmat imurointispesialistit ovat oppineet käynnistämään itse itseään ruokkivan varallisuuden kasautumisprosessin jonkin nokkelan tuotteen tai palvelun avulla. Usein tuotteen tai palvelun synnyttämiseen tarvittava perustutkimus on kylläkin tehty yhteisin varoin yhteiskunnan toimesta, joten hyvällä tuurilla ja hyvillä poliittisilla suhteilla on ollut iso merkitys.

Jotkut meistä ovat onnekkaita ja perivät osan rahoistaan vaurailta vanhemmiltaan, mutta suuri osa imuroi omat roposensa palkkatyöllä sekä omistusasuntoansa asumalla ja sen arvonnousua toivoen. Palkkatyöläisen roolissa kuuliaisuus työnantajalle ja sitkeä sitoutuneisuus ovat valttikortteja. Yhteistyökykyinen ennalta-arvattavuus palkitaan säännöllisillä palkkatuloilla, joita voi asunnon lisäksi sijoitella osakkeisiin ym.

Yrittäjät sen sijaan arvostavat usein itsenäisyyttä niin suuresti, että ovat valmiita työskentelemään itseasiassa aika ajoin enemmän kuin palkansaajat. He säätelevät osaksi itse rahan imurointiansa. Asiakkaat antavat rahaa heille, jos palvelut tai tuotteet vastaavat asiakkaiden odotuksiin. Yrittäjä joutuu kilpailemaan samanlaista tuotetta tai palvelua myyvän yrittäjän tai yrityksen kanssa. Yleensä yrityksillä tai yritysketjuilla on taloudellisesti enemmän resursseja kilpailla yrittäjän kanssa. Niiden puolella on toiminnan laajuus, jolloin suuret asiakasmäärät mahdollistavat rahan maltillisemman imuroimisen yksittäiseltä asiakkaalta. Tämä houkuttelee asiakkaita pois kalliimmalla myyvältä yksityisyrittäjältä.

Puhtaimmillaan rahan imurointia tehdään pörsseissä ja pankkisektorilla. Monimutkaisilla rahoitusalan tuotteilla rahaa imuroidaan niiltä, joilla on haaveita sijoituksiensa arvonnousuun liittyen. Niin kauan kuin tuotto-odotukset näyttävät realistisilta arvo nousee, mutta se romahtaa jyrkästi, kun tarpeeksi suuri joukko sijoittajia menettää uskonsa nousun jatkumiseen tai tarvitsee sijoituksensa jotain muuta asiaa varten.

Rahan imuroinnin heikoin asema on työttömillä, sairailla, vanhuksilla ja lapsilla. Heidän toimeentulonsa riippuu muiden tekemistä päätöksistä. Heidän on vedottava viranomaisiin tai läheisiinsä säädyllisen elämän saavuttamiseksi. Heidän on korostettava alisteista asemaansa, sairauttaan tai vanhuuttaan apua saadakseen toimeentulo-ongelmien kohdatessa. Poikkeuksena ovat varakkaat työttömät, sairaat, vanhukset ja lapset. Heidän ei tarvitse tukeutua muihin. Rahataloudessa voi elää yksin ja omaehtoisesti koko aikuisikänsä ja joissain tapauksissa vanhuutensakin, jos vain rahaa riittää.

Satoja tuhansia vuosia ihmislaji eli ilman rahaa. Silloin ihmissuhteet olivat yksittäisen ihmisen tärkein pääoma. Heimo, suku tai perhe piti huolen omistaan jakaen kaiken mitä luonnosta saatiin kerättyä, viljeltyä, paimennettua tai pyydettyä. Välikäsiä ei ollut samalla lailla kuin rahataloudessa. Elämä oli vähemmän organisoitunutta eli tehotonta nykynäkökulmasta katsoen. Vaihtokauppaa käytiin vaihtamalla tavara toiseen tavaraan neuvottelujen jälkeen. Myös lahjoja annettiin sekä vastalahjoja saatiin ja ne merkitsivät enemmän kuin nykyään. Tavaroiden ylenpalttista haalimista vain itselleen olisi kummeksuttu, ellei jopa paheksuttu, jos sellaista esiintyi.

Tekoäly kehittyy huimaa vauhtia, joten monille ihmisille rahan imurointi palkkatyöllä tai yrittäjyydellä voi suuresti vaikeutua tulevaisuudessa. Jo nyt tehdään työtä, josta voitaisiin luopua tekoälyn ja teknologisten uudistusten avulla. Toivottavaa olisi, että pian löytyisi rahan imurointia tasapainoisempi ratkaisu satatuhatvuotisten, geeniperimäämme muokanneiden tapojen sekä vaistojen yhdistämiseksi moderniin individualistiseen elämäntapaan. Nykyinen elämäntapamme vie jatkuessaan meidät kaikki kohti ekokatastrofien täyttämää ja ennustamatonta maailmaa.

1

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        261
        2641
      2. Mietin sinua nainen

        Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
        Ikävä
        65
        1725
      3. Haluan sinua mies

        Saat minut kuumaksi.
        Ikävä
        77
        1549
      4. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        60
        1363
      5. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        162
        1259
      6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

        Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
        Lapua
        95
        1202
      7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        87
        1106
      8. Voitaisiinko harjoitella rakas

        Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
        Ikävä
        87
        1043
      9. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        111
        1002
      10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

        Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
        Ikävä
        57
        962
      Aihe