Itselle tuli aika karuna shokkina se, että kun lopulta pääsi pois niin vasta sitten alkoi se asioiden läpi käyminen. Jotenkin sitä hassusti kuvitteli, että kun vaan jotenkin pääsen pois niin se on sitten takana ja pääsen aloittamaan oman elämän. Nyt on kolme vuotta mennyt ja toki vähän olo helpompi, mutta silti sitä meinaa hajota jokaiseen tilanteeseen joka menneestä muistuttaa. Siinä selviytymismoodissa sitä oli niin täysin irti omista tunteistaan, niin eihän siinä paljoa hetkauttanut, että tappaako se vai eikö tapa. Nyt kun on sellainen entiseen verrattuna olemattoman pieni uhka päällä niin sekin jo pelottaa. Sitten mikä on ihan järkyttävää, on kun elää niitä vanhoja muistoja uudelleen läpi mutta nyt tunteiden kanssa eikä siinä selviytymismoodissa. Tätä sekavaa kauhufilmiä pyörii päässä vähän väliä.
Eräs ystävä, jolla oli myös ollut väkivaltainen puoliso, sanoi että seitsemän vuoden jälkeen ei enää nähnyt painajaisia. Miten kauan teillä on mennyt että menneet tapahtumat ei enää väkisin tunge ajatuksiin?
Eräs ystävä, jolla oli myös ollut väkivaltainen puoliso, sanoi että seitsemän vuoden jälkeen ei enää nähnyt painajaisia. Miten kauan teillä on mennyt että menneet tapahtumat ei enää väkisin tunge ajatuksiin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vähissä on toipumiskertomukset :/ Amnestyn sivujen mukaan "Naisiin kohdistuva väkivalta on mittava ongelma Suomessa. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on yksi Euroopan unionin vaarallisimmista maista naisille. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta." Ja tuossa nyt on vain naiset. Että luulisi että täälläkin jokunen olisi. Vai eikö sitten kukaan ole sillä tavalla vielä toipunut?
Jos tänne joku eksyisikin niin olisi myös kiva kuulla että millaiset asiat on eniten auttaneet toipumisessa?
-ap