Haluaako kukaan mies enää parisuhteen naisen kanssa?

Anonyymi-ap

Naisilla on niin paljon kaikkea vaatimuksia ulkonäöstä lähtien ettei mielestäni miehet jaksa vaivautua seurustelemaan enää.

19

246

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten niin enää? Minusta on huvittavaa miten ihmisen ikiaikaisia "ongelmia" aina esitetään ikäänkuin vain nykypäivään ja nykyhetkeen kuuluvina asioina. Ainoa mikä nykyhetkessä oikeasti on toisin kuin monessa muussa ihmiskunnan ajassa on se, että nykyään ei ole pakko, naistenkaan ei ole mikään pakko.

      • Anonyymi

        Mä olen nauranut tuota samaa asiaa monet kerrat. Viimeksi viime viikonloppuna luin yhtä 1800-luvulta peräisin olevaa tekstiä, jota voisi luonnehtia mielipidekirjoitukseksi ja jossa valiteltiin ihan näitä samoja palstallekin tyypillisiä valituksia nykynaisista. Se teksti oli alkuperäisasussaan, eli ei edes nykyhetkeen muokattua tekstiä. Siinä valiteltiin miten nykyajan (eli sen 1800-luvun loppupuolen) naiset ovat ihan pilalla ja heillä on kaikenlaisia itsekeskeisiä vaatimuksia miesten suhteen, miten eivät osaa taloustöitä ja miten eivät edes pidä ulkonäöstään huolta (se olisi voinut olla vaikka suoraan Harmiksen näppäimistöltä se teksti). Nykynaisista valittaminen on samanlaista huvia kuin nykynuorista valittaminen. Nykynaiset ja nykynuoret ovat aina pilalla ja he ovat pilalla joka kerta täsmälleen samoin tavoin.

        Lainaan tähän vielä yhden toisen pätkän:
        "Oi kuule oikeutes nainen
        Rakasta, työtä tee ja kärsi vainen"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen nauranut tuota samaa asiaa monet kerrat. Viimeksi viime viikonloppuna luin yhtä 1800-luvulta peräisin olevaa tekstiä, jota voisi luonnehtia mielipidekirjoitukseksi ja jossa valiteltiin ihan näitä samoja palstallekin tyypillisiä valituksia nykynaisista. Se teksti oli alkuperäisasussaan, eli ei edes nykyhetkeen muokattua tekstiä. Siinä valiteltiin miten nykyajan (eli sen 1800-luvun loppupuolen) naiset ovat ihan pilalla ja heillä on kaikenlaisia itsekeskeisiä vaatimuksia miesten suhteen, miten eivät osaa taloustöitä ja miten eivät edes pidä ulkonäöstään huolta (se olisi voinut olla vaikka suoraan Harmiksen näppäimistöltä se teksti). Nykynaisista valittaminen on samanlaista huvia kuin nykynuorista valittaminen. Nykynaiset ja nykynuoret ovat aina pilalla ja he ovat pilalla joka kerta täsmälleen samoin tavoin.

        Lainaan tähän vielä yhden toisen pätkän:
        "Oi kuule oikeutes nainen
        Rakasta, työtä tee ja kärsi vainen"

        Noinhan se on. Jokaisen "nykynaisista" valittavan kannattaisi tutustua paremmin historiallisiin lähteisiin. Sitten huomaisi, että ne omat kokemukset "nykynaisista" ovat samoja kuin ne kokemukset ovat olleet kautta ihmiskunnan kirjoitetun historian. Jokainen "nykynaisista" valittava on myös joskus ollut "nykynuori", josta on valitettu ja joka on ollut ihan pilalla.

        Jos osaa vähän kieliä ja pystyy tutustumaan kansainväliseen materiaalin, niin huomaa myös sen, että juuri oman maan naisista ja heidän eri tavoin pilalla olemisestaan valittaminen on yleismaailmallinen ilmiö. Eli tietenkin "nykynaiset" ja "suominaiset" ovat pilalla. Naiset ovat aina pilalla.


    • Anonyymi

      Minä haluan ihan kiljuen parisuhteeseen tytön kanssa, se on hieman asia kun kysyttiin, mutta samaa sarjaa. Olen kuitenkin epätietoinen sen suhteen kuinka välttäisin joutumasta syyttömänä vankilaan.

      • Anonyymi

        Laitat sitten rintaliivit päälle ja korvakorut ja ponihäntää tai saparot ja lisätiedot löydät kauniit ja rohkeat.


    • Anonyymi

      Oikeistomies ei halua naista. Oikeistomiehellä on apuna gurujen opinkappaleet, jossa opetetaan halveksimaan naista.
      Oikeistomies on katkera, kun ei saa p*llua.

    • Anonyymi

      Mies elää elämänsä onnellisena kun ei huomioi vaikeita naisia. Niin se vaan on. Onnellisuus on salainen eikä siitä puhuta ääneen joten pidä tämä omana tietonasi. Älä kerro ulkopuolisille.

    • Anonyymi

      Nyt on kyllä semmosia kappi-homo juttuja että nyt se ovi auki ja vauhdilla.

    • Anonyymi

      Ja mielummin pariin suhteeseen. Pysyy ilmapiiri vähän terveellisempänä kun on useamman naisen näkökulma asioihin. :D

    • Tämä on valitettavan yleinen käsitys. Ei kaikki naiset ole ulkonäkökeskeisiä. Mä ainakin viehätyn miehen persoonasta ja luonteesta, vaikka toki ulkonäköön kiinnitys huomiota ihan ensimmäisenä. Se antaa ensivaikutelman. Mutta varsinainen kiinnostus herää siinä vaiheessa, kun saan näyttöä siitä millainen hän on persoonaltaan ja käytökseltään, miten suhtautuu minuun yms.

    • Eipä toisten vaatimukset ole esteenä. Hoitaa sellaisen naisen kanssa suhteen, että sopii siihen vaatimuksiin sitten.


      Mutta suhteet on vaan muuten niin rasittavia lopulta, siihen nähden mitä niistä lopulta saa takaisinpäin. Enkä tarkoita edes seksiä...siitä ei saa ongelmata, ennenkuin on muitakin ongelmia....

      Mutta tunnepuolella ja ihan arkisissa asioissa tulee jonninjoutavia säätöjä. Toinen haluu tälleen ja toinen tuolleen. Toinen tajuaa jutun silleen, vaiikka toisesta se on tälleen. Sitten kun on tuosta valmis sekametelisoppa, voidaan päälle kipata kunnolla oletuksia sekaan puolintoisin ja niin siinä sitä onkin sopiva eväs, millä sielu lähtee ruumiista.

      Jos joskus koen pientäkin ideaa suhdehommiin, kuuntelen tämän...

      https://youtu.be/x2E7kVYrD2s?si=OgdyT_fYAEzqV1aV

      Onneksi mä muistan tän kappaleen kuullessa, miten rakkaus saa aikaan... vähän pitäis olla masokisti, että siihen lähtis. 😁

    • Anonyymi

      Minä haluan ihan kiljuen parisuhteeseen tytön kanssa, se on hieman eri asia kuin kysyttiin, mutta samaa sarjaa. Olen kuitenkin epätietoinen sen suhteen kuinka välttäisin joutumasta syyttömänä vankilaan.

      • Anonyymi

        Jos nyt vaan kanankoipimies jätät ne kymmenvuotiaat tytöt rauhaan ennenkun joku piäksee sut siihen nähen vankila on hyvä vaihtoehto


    • Anonyymi

      Turhaa yleistystä. Minä pidän ns. tavallisen näköisistä miehistä, koska itsekin olen sellainen.

    • Anonyymi

      Ei halua koska ei raitis mies kelpaa. Minä en ainakaan enää naista ota. Naiset on juoppoja kaikki ja juhlivat joka viikonloppu.

    • Anonyymi

      naisethan pitää miehiä vähän yksinkertaisena, jota on helppo viedä,

    • Anonyymi

      Mitenkähän tuo Arman ohjelmissa jotenkin muistuttaa niin paljon jotain apinaa, simpanssia ulkonäöltään.

    • Anonyymi

      Apina-öArmanin uusimmat siekailut.

    • Anonyymi

      Ja sitten kun iltatuimaan jos väsyttää niin menee peiton alle sänkyyn katselemaan hirviöitä ja tunnustelemaan miten hähmähäkit ja muurahaiset kutittelevat jaloissa ja kainaloissakin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2535
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1897
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1651
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1625
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1479
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      109
      1388
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe