Juoppokuolemat

On ikävä havaita että Kemissä on kuollut viimevuosien kuluessa hyvin monta työssä käyvää, niin miehiä kuin naisia, vuosien rankan vapaa-ajan ryyppäämisen seurauksena. Työviikoilla ollaan selvänä mutta viikonloppuna nollataan huolella, lomilla täysin nesteissä. Eipä sellaista loputtomiin hengissä kestä. Eikö muuta hauskaa ajanvietettä ole.

Jälkeen on jäänyt aikuisiän kynnyksellä olevia lapsia, juuri oman perheen perustaneita. Olisi vielä vanhemman tukea tarvinut tai isovanhempaa lapsenlapsille.

Niin turhauttaa kun tietää taustat ja näkee lehdestä ristillä olevia. En enää asu Kemissä mutta seuraan lehtiä. Omista muinoisista tutuista on heittänyt henkensä jo viisi, jättää sanattomaksi.
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo on opittu kehitys. Luullaan että juominen ja kännääminen on elämää tai jotain tärkeää ihmiselle. Ei se ole.
Mutta tuo itsetuhon käytös on sukupolvien kirous. Kehutaan juomista ja sen tuloksia. Ei hävetä vaikka pitäisi.
Etelässä juodaan viinejä paljon mutta humaltuminen on häpeä. Sitä häpeää suvut-perheet-kaverit ja kaikki vieraakin. Suomalaisissa tuntuu olevan tämä asia päälaellaan toisinpäin. Onko suomalaiset tyhmiä?

Äänestä
  • Ei kun onnellisin kansa ! ;D

    Äänestä

  • Judoa harrastava alkoholisti on Judoppo


    - mutta mikä
    , toistan , mikä


    - on karatea harrastava alkoholisti ?


    jonka nimi voi olla , tai olematta , teppo

    - tai sen veli , tai käly


    ..... tä ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On ikävä havaita että Kemissä on kuollut viimevuosien kuluessa hyvin monta työssä käyvää, niin miehiä kuin naisia, vuosien rankan vapaa-ajan ryyppäämisen seurauksena. Työviikoilla ollaan selvänä mutta viikonloppuna nollataan huolella, lomilla täysin nesteissä. Eipä sellaista loputtomiin hengissä kestä. Eikö muuta hauskaa ajanvietettä ole.

Jälkeen on jäänyt aikuisiän kynnyksellä olevia lapsia, juuri oman perheen perustaneita. Olisi vielä vanhemman tukea tarvinut tai isovanhempaa lapsenlapsille.

Niin turhauttaa kun tietää taustat ja näkee lehdestä ristillä olevia. En enää asu Kemissä mutta seuraan lehtiä. Omista muinoisista tutuista on heittänyt henkensä jo viisi, jättää sanattomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu