Mites nyt vihervassarit?
Vornanen olikin tapahtuman sankari
Anonyymi-ap
104732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
No sanotaanko ettei se ketään yllätäkään että te persut ajattelette noin.
On syytä epäillä että ex-poliisi olisi ilman syytä vetänyt kuudestilaukeavansa esiin.
Ehkäpä kapakkatappelussa heiluivat vielä sanluunan ovet ja sheriffi päätti rauhoittaa tilanteen laukaisemalla aseensa varoituksena.
Vornanen testasi kuinka tanssi luistaa kun vähän paukuttelee.
Ehkä hän maahan ampuessaan halusi vain nähdä suunsoittajan ottavan iloisen tanssiaskelen. Kuin elokuvissa.
"On syytä epäillä että..."
-lauserakenne edellyttää tähän kielteistä "ettei"-sanaa!
Jos se olikin putin joka käskytti sitä vihreiden miesten kautta,voi repe rassukka
Vihervassuista ei ole kuin käpykaartista huutelemaan hoomottamista.
Vihervassareiden kiima meni taas edellä ennen faktoja
Kerro ihmeessä ne faktat vaikka tähän alle jatkoksi.
Pikkutyttöjen sukuelinten silpominen
Vaimojen kivittäminen
Elokapina
Siinä sulle faktaa. Mm. Nämä on vihervassut Suomeen tuonut.
No sinä ainakin olet persu.
No faktahan on, että kotona saa kyytiä koko perhe, kun tuollainen äijä juopottelee. Eihän se ole edes normaalia, että aseen kanssa pääsee baariin tai yökerhoon sisälle! Ja noin herkästi sitä vain käyttää. Aggressiivinen, kiukkuunen, väkivaltainen, riitelevä ja räyhäävä persuhan sieltä kuoriutuu. Katsokaa persut vaan peiliin, mikä sieltä tuijottaa.
Breivik on varmasti persujen ylijumala, kun ampui kymmeniä sosialidemokraatteja.
Oletpa valheellinen tänään.
Yksikään tuntemani Persu ei sitä ukkoa ihaile.
Eihän tuo kerro mistään muusta kuin siitä ettet tunne persuja tarpeeksi.
Kysy Halla-aholta!
Staliini ja Hitleri vihreiden yli ylijumala.
Jos tumma katujengi ympäröi sinut, pitäisköi vain tyytyä osaansa?
Entä jos haluaa ammuskella persukatujengiä, kuten Vornanen?
Missä "tumma katujengi" on ympäröinyt ja kenet? Siis nyt ei puhuta persujen toiveunista, vaan reaalimaailmasta.
Tuo tumma katujengi on vain sinun päässäsi, pöljäke
Kysy Sipilältä.
Hän tuotti 36.000 mamua Suomeen että heilahti.
Persut oli hallituksessa 2015, halla-aholaisetkin. Petsuaasin muisti on vain niin lyhyt, kuin aasilla yleensä .
Vornanen on kyllä varmasti persuille sankari, mutta ei muille.
Virkaheitto kansanedustaja ja poliisi.
En tiedä muusta, mutta Suomi24:n sivuille on myyty huijausmainoksia.
Kuulo palautuu kepulikonsteilla. Tämä on rikollista mainontaa ja Suomi24 on sitä tukemassa.
Joo, niinpä hyvinkin. Rikollinen "sankari".
Helsingissä on useita katujengejä. Onneksi ainakin yksi johtaja istuu nyt vankilassa.
Onko Sipilä lukkojen takana?
Kaikki rikolliset on persuille sankareita.
Totta, purrakin perui puhetilaisuutensa Varsinaissuomessa, koska pelästyi Vornasen suosionnousua puolueessa. Seuraavassa puoluekokouksessa Vornanen on varmaan puheenjohtajaehdokkaana.
Nekin joilla on demarien jäsenkirja.?
Onkohan se sittenkin totta ,että Persut on Natsipuolue. Kuka muu kantaa ase4tta mukanaan. Vielä poliisi jonka luulisi olevan tietoinen aseenkäytön käyttämisestä. Hohhohoijaa persut!
Vihreät se NATSI - puolue on. Puolueohjelmakin on lähes sama. Toimitaan täysin natsiaatteiden mukaisesti.
Honkajoki kantoi tuntemattomassa kaaripyssyä, mutta hänhän oli romaani.
Siihen tarvitaan järjen käyttöä.
Lainaapa tähän vihreiden puolueohjelman rotuoppeja, kun luulen ettei monikaan niistä vielä tiedä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4fc55815-b028-4536-a3c1-9a8dfdeab304
No niin, sinä valheellinen persuaasi toivoisit, että juuri tuollaiset väkivaltaiset, asetta julkisilla paikoilla kantavat persukansanedustajat olisi nyt jotenkin normaaleja. Tämähän jäikin tässä lyhyeksi pestiksi ja häkkikin heilahtaa. Voi vaan Purraa vttuttaa, kun aina saa "pidätellä" raivoaan, kun oma väki on aaseja täynnä. Kivaa julkisuutta persuille.
Gallupkyselyt nyt menossa. Hehhehhe, etteikö persuista muutenkin kävisi kato. Kiittäkää Vornasta, tämä tuli kuin tilauksesta. Riikka Purra ei pysty vihaansa omiaankaan kohtaan peittelemään. Ja media kimpussa...näin halla-aholaisten julkisuuskampanja toimii!!!
>Voi vaan Purraa vttuttaa, kun aina saa "pidätellä" raivoaan, kun oma väki on aaseja täynnä.
Mutta mikä muu väki olisi valinnut hänet johtajakseen? Ilmaisia lounaita ei ole.
Vornasen rintaa koristaa kunniamerkki seuraavana itsenäisyyspäivänä
Vornasta ei päästetä lähellekään presidentin linnaa.
Tummat katujengit koostuu pääosin muslimeista, koska jäsenet usein lähi-idän taustan omaavia
Itäkeskus on Suomen suurin moskeija
Juuri siksi suvakit vasemmistosta huutaakin vastaan koska heidän pedofiiliterroristinsa joutuu nyt kohtaamaan vastustajia, Suomen puolustusta.
Sehän tiedetään mitä tarkoittaa kun poliisi on vaitonainen...
No mitä se tarkoittaa?
En ole tuosta kirjoittajasta ihan varma, mutta nähdäkseni se voisi tarkoittaa, että epäilty on joko poliisi tai ns. parempaa väkeä.
Yleensä aina sitä että asiaan liittyy ns. uussuomalaisia.
Persuteletko avaaja millä lailla hän oli sankari?
No totta kai on persun sankari kun tulee eduskunnan istuntoon pyssyn kanssa ja sen jälkeen menee kaljapäissään baariin ammuskelemaan. Sellainen idioottihan on ilman muuta persun silmissä suuri sankari.
Perussuomalaiset ovat kaikki karanneet elokuvasta nuija ja tosinuija. Lauma idiootteja, joita ei saisi päästää julkiselle paikalle. Ääliöitä jotka leikkivät poliittista puoluetta.
Perussuomalaisena täytyy todeta, ettei aloittaja tuonut esille hänen väitettään tukevia faktoja. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Vornanen joudutaan erottamaan eduskuntaryhmästä, mutta vasta poliisin esittämien faktojen perusteella.
Kyllä keskeiset faktat ovat täysin tiedossa: Kansanedustajalla oli ase mukanaan baarissa, hän veti kännit ja sitten ulkona tähtäsi aseellaan ihmisiä ampuen kuitenkin maahan.
Jos nämä faktat faktantarkastuksessa olennaisesti muuttuvat, olen kauhiast hämmästyny.
Vassarit vinkuvat, kuin salvettavat porsaat tapauksesta!
Odotahan persujen vinkuna kun kannatus mitataan.
Se alkaa 16:lla ellei jopa 15:llä.
Toki ihan komeita lukuja nekin, jos kepun vinkkelistä katsotaan.
Ai, kun kertovat tosiasian, joka saa aasipersun sekaisin.
Perussuomalaisena arvelen, että protestipuolueemme kannatus alenee hallitustaipaleen aikana, kuten kävi edelliselläkin kerralla. Mutta ei se kannatuskato välttämättä jää pysyväksi. Vornasen osuus voi olla häviävän pieni kannatuksen kannalta, riippuen toki siitäkin, mikä se tilanne tarkkaanottaen oli ja miten puolue sitten reagoi siihen. Tässähän on tullut runsaasti lisää julkisuutta ja jos juttu sitten hallitaan hyvin äänestäjien mielestä, niin miksipä siitä kannatus alenisi?
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/aika-hurjaa-on-meno-kaikkonen-ja-kettunen-kommentoivat-vornasen-rikosepailyja/
Perussuomalaiset on häiriköitä, siinä heille tällaisten Vornasten käytös toki vaikuttaa sankariteolta. Kyllä persut on valitettavan vaikeasti ymmärrettävää porukkaa, otsikoiden voittajia mediassa toki ovat.
Noinhan ne "yli ihmiset" toimii.
Inhimillistetäänpä juttua vähän. Poliitikko on istunut kapakassa aamuyöhön. On nauttinut melko lailla alkoholia. On aika väsynyt. Poliitikko kuuluu puolueeseen, jonka edustajat joutuvat olemaan kaikenlaisen loanheiton kohteena. Se pitää vain kestää. Malttiaan ei saa menettää. Nyt kuitenkin tilanne oli sellainen, että poliitikon kyky säilyttää malttinsa oli vakavasti alentunut. Kapakasta lähdettäessä syntyi jokin kiista. Mistä kiista syntyi, siitä ei ole tietoa. Huudeltiinko poliitikolle? Joutuiko poliitikko kuulemaan solvauksia, joita oli kuullut ennenkin? Olivatko solvaukset jääneet muhimaan jonnekin aivojen syövereihin? Niin tai näin, syystä tai toisesta poliitikolta paloi nyt pinna. Poliitikko menetti malttinsa. Poliitikolla oli mukanaan pieni ampuma-ase. Se oli se pahin virhe poliitikolta. Jos poliitikolla ei olisi ollut kyseistä asetta mukanaan niin hän olisi joutunut päästelemään vain ärräpäitä. Mitään seurauksia ei olisi koitunut. Poliitikko oli kuitenkin mieltynyt aseisiin ja tykkäsi kantaa asetta mukanaan. Se koitui nyt poliitikon kohtaloksi. Menikö poliitikon ura siihen? Todennäköisesti meni. Poliitikko on ammatiltaan poliisi. Menikö poliisinkin ura? Henkilökohtainen katastrofi se maltin menetys kuitenkin oli. Poliitikko voi syyttää vain itseään. Suomi ei ole villi länsi. Kun menee saluunaan ryyppäämään niin pitäisi jättää ase kotiin tai vaikka säilytykseen työpaikalla.
Persuilla itselläänkin on kyllä suuri vastuu siitä, että se loanheitto on yleistynyt Suomessa.
Kerro toki yhtä laajasti, miksi juuri persut toimii näin. Jään odottamaan suuria selityksiäsi.
Ulkomaalaistaustainen väkivaltarikollisuus on kasvanut jo niin suureksi Helsingissäkin, että ei ole mikään ihme, jos Vornasella oli ase mukana ja kun hän oli lisäksi saanut itseensä kohdistuneita uhkauksiakin.
Pitäisin Vornasta tässä tapauksessa ennemminkin sankarina ja hän ei ole tehnyt mitään rikollista tässä tapauksessa. Aseen yleisellä paikalla mukana pitämisestä saattaa tulla pieni sakko Vornaselle, mutta ei juurikaan muuta.
Kyllä se nyt on kuitenkin ihme, että Vornasella oli ase mukanaan. Se ei osoita mitään järjen käyttöä. Pitää ottaa huomioon vielä, että kyseessä on aselain tunteva henkilö.
Vai eikö henkilö tunne aselakeja, vaikka hän on toiminut poliisina? Se olisi jo vastuutonta myös työnantajan kannalta.
>Poliitikko on ammatiltaan poliisi. Menikö poliisinkin ura?
Tietääkseni poliisi-ihmisellä ei saa olla rikostuomioita, joten mitäpä arvelet?
Persupopulismihan sen nykymallisen loanheiton estradille toi ja pääasiassa viimeksi kuluneitten 15 vuoden sisällä.
Sattumalta samaan aikaan netti tavoitti melkein jokaisen jolla jotain "asiaa" on...
Mitä uhkauksia?
Oletko siis sitä mieltä, että Timppa ei todellisuudessa ampunut aseellaan lainkaan, kun vain oikein silmin katsotaan?
Eikös se ole opettanutkin niitä aselakeja? 😃
Ahaa. Ja kuinka ollakaan, tilanne eskaloitui neljän jälkeen yöllä arki-iltana yökerhon edessä, kun kansalaisluottamusta oli nautittu?
🤣🤣🤣
Suvakkivasurit olisivat mieluummin lukenee taas entisen kaltaisen otsikon "joukko puukotti uhrin kapakan pihalla".
Mutta nyt kävi päinvastoin "aiottu uhri ajoi puukottajajoukon pois paikalta".
Toivotaan että Suomella on joku päivä oikeasti olemassa jokin puolustusvoima.
Olen todella pahoillani ettei ulkomaalaisjengisi onnistunut jälleen puukottamaan uutta uhria kuten SINÄ olisit halunnut.
Missään ei ole mainittu, että Vornasta olisi Helsingissä uhkailtu. Kukaan ei edes tuollaista kaistapäätä muista, nyt kylläkin kaikki tunnistaa. Keksit näitä persuselityksiä...muissahan se vika onkin, vai mitä persuaasi!!
Harmi, että niin ei nyt käynyt!
"Kysy Sipilältä.
Hän tuotti 36.000 mamua Suomeen että heilahti"
Orpo laski yli 30 000 sosiaaliturvapaikanhakijaa turvallisesta maasta Ruotsista Suomeen vuonna 2015.
Vornaselle ei pidä antaa minkäänlaista tuomiota tapauksesta, sillä nyky-Suomessa joutuu jo tavan kansalainenkin pitämään asetta mukanaan oman turvallisuutensa puolesta, sillä etenkin ulkomaalaistaustainen rikollisuus on kasvanut jo niin vakavaksi ja suureksi Suomessa.
Mitä jos tällainen en ampuminen olisi tapahtunut jonkun muun kansanedustajan kuin persun toimessa vastaavassa tilanteessa, olisitko nyt samaa mieltä persuaasi? Ettäkö ei siis muillekaan minkäänlaista tuomiota?
Eipä kiinnosta muuten, paitsi se, että henkilö kulkee nyt vapaalla jalalla ja pitää olla varuillaan, kun näitä tuolla liikkuu vapaasti.
Älkää persut puhuko paskaa. Ei kadulla kännissä aseella ihmisiä osoittelussa ja maahan ampumisessa ollut mitään sankaruutta, vaan oikeus todennee tapahtuneen vakavaksi rikokseksi, joka tuomitaan kyseisestä rikoksesta määrätyn rangaistusasteikon mukaan. Näin ainakin tavallisen mattimeikäläisen kohdalla tapahtuisi.
Vornanen on komea ja seksikäs, naisten unelma, Suomalainen mies
Mielenkiintoista seurata, kuka vastuuministereistä ja miten kommentoi ajankohtaista aihetta nimeltä katuväkivalta.
Oikeusministeri Leena Meri on nyt kusi sukassa hiljaa. Persujen oma katujengi, hehhehhehhe.
Kuka se vaatikaan kovempia rangaistuksia...kokeillaan niitä nyt itse Vornaseen.
Tekeillä uusi poliisisarja Vornanen
Katujengit saa siinä pataansa
Miksi työpaikkaseurue on ulkona klo 4 vaikka aamulla pitäisi olla jo töissä. Olivatko vassareita, joilla oli tarkoituskin viettää taas palkallista sairauspäivää.
Ei ole vielä tietoa siitäkään, että käyttäytyikö tässä asiassa mukana ollut seurue uhkaavasti Vornasta kohtaan ja Vornanen olisi sen takia ampunut varoitukseksi maahan itseään puolustaakseen väkivallan joutumisen vaaralta? Sellainen olisi lieventävä asianhaara Vornaselle oikeudessa.
Siellä oli koulutuspäivien päätöstilaisuus ja firma tarjosi hyvästä tuloksesta. Myyntimiehiä, tekevät 60 h työpäiviä. Seuraava päivä oli palkallinen vapaapäivä . Vornanen meni haastamaan riitaa, persuaasi!!!
Mitä "lievää" on siinä, että kantaa asetta ravintolassa?
Vornasen aseistus oli yksinkertaisesti laiton, joten rangaistuksetta ei selviä. Myyntitykitkään tuskin olivat viihteellä ollessaan kovin aggressiivisia.
Poliisilain mukaan poliisilla ei ole oikeutta pitää asetta mukanaan vapaa-ajallaan.
>Myyntimiehiä, tekevät 60 h työpäiviä.
24 h:n vuorokaudessa? Kovaa sakkia! 🫡
Ovat varmaankin uhkailleet väkivallalla. 10 vastaan 1 on vihervasemmistolaisten unelma kuten katujengienkin
Persujen aloittama Vornasen valkopesu saa oikeudentuntoisten suomalaisten enemmistön vain näkemään kirkkaammin millaista surkeaa kaksinaamaisuutta persut oikeasti edustaa.
Juuri näin. Helvetin yksinkertaisia on persutollot.
Vornasta en tunne, mutta Breivik tappoi joukoittain norjalaisia sosialidemokraatteja.
Mutta Suomessa demareiden meininki on ollut erilaista. SDP:n kannattajat murhasivat 1917 syksyllä 39 porvaria Suomessa. Seuraavana vuonna SDP nousi aseellisen kapinaan laillista hallitusta vastaan, sillä puolue ei hyväksynyt vaalitappiotaan.
Minäkin otan aseen mukaan huomenna baariin!
Ei tarvitse, Suomi ei vielä ole mikään Ruotsi!
Toivottavasti ottavat aseluvat pois kokonaan, ihminen joka riehuu ja haastaa riitaa aseen kanssa kaupungilla ei voi olla aseluvan haltija. Hänellä on eduskunnassa metsästyskivääri säilössä, toivottavasti on takavarikoitu ja viety pois.
Hiusten saksiminen lähentää poliisivoimia https://www.is.fi/politiikka/art-2000010391081.html
Vihervasemmiston mamutus tehnyt Helsingistä villin lännen
Persuilla on ihan oma Rinkeby. Se on eduskuntatalon ja yökerhon välissä.
Hyvä puoli Vornaselle on, että kaikki menee: työt ja harrastukset, arvostukset ja tuttavat. Kaikki karttaa häiriköijää.
Kun on tuohon kuntoon itsensä juonut, ei siitä enää selviä ilman että kaikki menee. Muijakin lähtee.
Muuttuuko tuollainen todellinen persuminä, ase esiin ja sillä uhkailu ja kun varmaan kukaannei tiennyt mikänäijä siinä heiluu.
Miksi muuten media ei ole kaivanut esiin "työporukkaa", johon Vornanen aggressionsa kohdisti ja kuka kutsui poliisit. Valvontakamerat...ei kai ne nyt katoa, olihan se tyypillistä tässä tapauksessa, kun kollegan on kyseessä.
Eli oliko tähän syynä russofobia?