Vuokratulot tuulimyllyistä

Anonyymi-ap

Paljonko Kemijärven Yhteismetsä sai vuokratuloja Nuolivaaran tuulimyllyistä.
Paljonko kaupunki sai kiinteistöveroina.

Nyt lukuja pöytään, on eri asia luvata ja saada.

https://yle.fi/a/74-20037240

Vesivoimaloiden on juoksutettava vettä voimalan ohi tuulivoiman kasvun vuoksi – energiaa valuu hukkaan

Alhainen sähkönhinta on ensimmäinen signaali
Ohijuoksutuksia on tehtävä, koska sähkön kulutuksen ja tuotannon on oltava koko ajan tasapainossa. Yleensä sähköntarve kyetään ennakoimaan.

– Tuotannon alassäätöä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun tuulee ennustettua enemmän, Poikela sanoo.

Poikelan mukaan ensimmäinen indikaattori mahdollisista ohijuoksutuksista on sähkön hinnan painuminen negatiiviseksi.

– Silloin alamme miettiä, missä ohijuoksutukset tarvittaessa tehdään, hän kertoo.

Kemijoella ohijuoksutukset tehdään pääuomalla.


https://drive.google.com/file/d/1f9Mp5oz5emA-7EEWoQ4dfcpx5NjzFbiK/view?usp=drive_link

Onnellinen Suomi!

6

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sai kuulkaa ja paljon saikki. Euro on hubaa ja uutta euroa virtaa jatkuvasti lisää.

      • Anonyymi

        Ei euroakaan ole saanut, ainakaan tilinpäätöksen mukaan.


    • Anonyymi

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä
      Turun hovioikeus piti voimassa 23-vuotiaan Juusuf Muhamed Abbudin tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Raiskaussyyte hylättiin.

      Suojavärikö pelasti.

    • Anonyymi

      Ei centin centtiä ole kukaan yksityinen saanut eikä ole kerrottu kuinka monta hehtaaria puita kaadettu, hiilijalan huutajat ovat hiljaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe