Kinkkinen juttu....

Kirjoituksesi alkuosa oli täydellinen kuvaus omasta ex-vaimostani. Mutta sinä eroat hänestä siinä, että ymmärrät katsoa asioita myös toisen näkökulmasta etkä tuijota vain omaa napaasi. Pelisi ei siis vielä ole pelattu, vaan olet hyvinkin kehityskelpoinen yksiö. Mutta tilanne on kinkkinen, ex ei ehkä enää takaisin tule, mutta varmasti joku muu tulee, joku vielä ihanampi tyyppi. Joten nou hätä, lippu salkoon vaan.

Hei, olen vastaavan tilanteen läpikäynyt omassa elämässäni ja kerron jotain, mikä meillä auttoi (tietenkin miehet niinkuin naisetkin ovat yksilöitä joten sama ei välttämättä pure?). Itse menetettyäni miehen tajusin miten tyhmä olin ollut... Kun mies sitten jätti (ja aiheesta!) meni sormi suuhun... Kirjoitin monta kirjettä hänelle koska hän ei aluksi suostunut puhumaan ja pääsimme vähän lähemmäs toisiamme, niin että pystyimme puhumaan asioista ja tapailimme yms. mutta hätäilin liikaa (koska minusta meidän olisi jo siinä vaiheessa pitänyt olla yhdessä taas normaalisti.) ja aloin kantaa hänelle ruusuja (typerää siinä tilanteessa!!) ja jopa kosin! (mikä oli viimeinen pisara, todella typerää sekin) No mies taas etääntyi. Vähän aikaa ketkuteltiin siinä tilanteessa että nähtiin pari kertaa viikossa ja se oli sellaista soutamista ja huopaamista. Sitten päätin että nyt tämä loppui, ei auta muu kun mies ei pysty päättämään. En sanonut hänelle mitään, aloin bilettämään entistä enemmän, ympärilläni pyöri miehiä ja yhtä tapailinkin aktiivisesti. Kun ex:äni sai tietää tietenkin suuttui mutta ilmeisesti ymmärsi kun sanoin hänen nimenomaan aikaisemmin painottaneen ettemme seurustele jne... Joten olin vapaa kaiken järjen mukaan. No tilanne kääntyi yllättäen päälaelleen, nyt hän oli se joka kiikutti ruusuja jne. Vähän aikaa vielä "testasin" ja sitten sain mitä halusinkin eli hänet takaisin. :)

on kärsiny sun toilailuistas teijän suhteessa,niin sellanen satuttaa tosi paljon ja on vaikee luottaa toisen muuttumiseen kun mielessä pyörii koko ajan et millasta helvettiä se seurustelu oli. Ei kukaan haluu sellasta riskiä ottaa,et jos se muuttuukin samanlaisex takas... Mä oli n se joka kärsi suhteessa ja erottiin,ni exä jakso ruikata mua yli 6kk eron jälkeen takas mut en menny! Joskus täytyy ottaa vastuuu teoistaa ja elää sit sen mukaan. Kyllä se ajan kanssa helpottaa kun keksit itelles toimintaa etkä vaan kelaa omaa napaas koko aikaa...:)

Mulla itellä oli kanssa tommonen suhde..
En mä tiedä olinko yksin se kusipää, tuskin.
Aina tarvitaan kaksi.
Mutta ehkä sun on uskottava ettei se haluu seurustella, ei ainakaan nyt.
Ei kannata jäädä roikkumaan menneeseen, ei ikinä.
Itellä on ollu ihan samallalailla, vieläkin mä kaipaan exääni joskus kun mä muistelen miten ihanaa meillä oli.
MUTTA SE ON MENNYTTÄ EIKÄ SIT'Ä SAA TAKAS!
Ehkä joskus vielä..
Mutta Sunkin kannattaa vaan elää omaa elämää ja näyttää itelles ja sille että sä pärjäät yksinkin ja voit saada paremman.
Niin mäkin teen.
JOskus ero tekee niin kipeää..
Mut pärjäilehän. :)

...mulle kävi noin. Mä en tosiaan sanois, että syy oli yksin minussa. Olin mä vaativa... tarvitsin paljon aikaa ja huomiota, mutta kyllä siinä toisessakin osapuolessa vikaa oli... hän laitto mut liian usein "hyllylle" ja meni omia menojaan... oli kavereiden kanssa... myöhästeli aina parikin tuntia... perui tapaamisia jne. Mä ajattelin ansaitsevani enemmän aikaa ja huomiota. Mä jätin tyypin. Sit mä tajusin, että mä haluan sen takaisin... rukoilin ja itkin... mutta se pysyi kovana (useimmiten) sit mä tutustuin uuteen poikaan... ja mä tajusin, että oli jotain vielä parempaa... tämä poika antoi (ja antaa yhä edelleen) mulle kaiken, mitä mä tarvin... mun exä oli hirveän mustasukkanen ja kerjäs mua takas... mä en mennyt, sillä nyt mulla on jotain, mihin se ei koskaan pystynyt.

Lippu korkealle. Kenenkaan ei pidä tyytyä mihinkään. Sulla on paha olla nyt, koska on hirvää olla yksin, kun on tottunut syliin. Sä löydät uuden sylin... sellaisen, joka ei päästäis sua noin helpolla menemään.