VAROKAA!!

Tulin just lääkäriltä. Onneksi ei ollut ranne murtunut, vaikka kipeä ja kankea onkin. Kaaduin eilen, kun koiranulkoiluttaja päästi toisen koiransa pitkässä hihnassa ryntäämään poikki kevyenliikenteen väylän. Ei auttanut kun yrittää väistää viimehetkellä ja jouduin koukkaamaan nurmikon kautta. Ja siellä rullikset eivät tunnetusti pelaa. Kaaduin selälleni ja ranne taittui alle. Löin myös pääni, mutta onneksi käytän aina kypärää. Nyt vain niska pääsi venähtämään.

Olin kyllä tarkkana tilanteessa, eikä vauhtia ollut paljon, onneksi. Yleensä olen aina varovainen, kun ohitan koiria ja lapsia, mutta liiana varovainen näemmä ei voi koskaan olla.
71804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jeps! Olen havainnut saman vaaran pyöräillessäni. Muutaman kerran on mutkan takaa näkynyt ensin koira ja sitten omistaja kahden kolmen metrin päässä.

Kaupunkialueilla, varsinkin pyöräteillä pitäisi rajoittaa pitkän hihnan käyttöä. Kyllä se koira pitäisi olla hallittuna siinä lähellä omistajaansa.

Onneksi sinulle ei käynyt pahemmin!

Äänestä

veisivät koiransa metsään lenkille !!!!!!

Äänestä

Niistä koirista voisi tehdä hyvät rukkaset talven varalle

Äänestä

kikka on antaa kuuluva äänimerkki n. 30metrin päästä jos lähestyy koiraa takaapäin. Voi esim. laahata sauvankärkeä asaa pitkin, käyttää kelloa tms. Tällöin koira näkee ajoissa, eikä pelästy/ryntää, samoin taluttaja ehtii vetää remmin tiukalle.

Äänestä
  • Yleensä yritän myös antaa äänimerkkiä tavalla tai toisella. Jos ei muuta hihkasen. Rullaluistelijakin tulee aika äänettömästi ja huomaamattomasti takaapäin, ellei anna mitään varoitusta.

    Aika hyvin mielestäni koirantaluttajat osaavat koiraa viedä. Toissa päivänäkin piti kääntyä oikealle pyörätieristeyksessä. Koirantaluttaja pysäytti koiran hienosti ennen risteystä!

    Yleensäkin tuolla luistellessa vallitsee hyvä henki. Luulen että, jotka liikkuvat ja ulkoilevat säännöllisesti, ovat sisäistäneet pelisäännöt. On päinvastoin ilo katsella, kun ihmiset ulkoilevat ja liikkuvat.

    Ne valittajat taitavatkin olla niitä, jotka viihtyvät sohvan pohjalla ja ovat kateellisia niille, jotka liikkuvat ulkona säännöllisesti. Heitä ärsyttävät kaikki ulkona liikkujat.

    Äänestä

  • karih kirjoitti:

    Yleensä yritän myös antaa äänimerkkiä tavalla tai toisella. Jos ei muuta hihkasen. Rullaluistelijakin tulee aika äänettömästi ja huomaamattomasti takaapäin, ellei anna mitään varoitusta.

    Onnistuu myös hakkaamalla rannesuojia toisiinsa. Niistä lähtee mukava pauke, jonka luulisi ainakin koiran kuulevan, jos ulkoiluttaja on huonompi kuuloinen.

    Äänestä

  • karih kirjoitti:

    Yleensä yritän myös antaa äänimerkkiä tavalla tai toisella. Jos ei muuta hihkasen. Rullaluistelijakin tulee aika äänettömästi ja huomaamattomasti takaapäin, ellei anna mitään varoitusta.

    Aika hyvin mielestäni koirantaluttajat osaavat koiraa viedä. Toissa päivänäkin piti kääntyä oikealle pyörätieristeyksessä. Koirantaluttaja pysäytti koiran hienosti ennen risteystä!

    Yleensäkin tuolla luistellessa vallitsee hyvä henki. Luulen että, jotka liikkuvat ja ulkoilevat säännöllisesti, ovat sisäistäneet pelisäännöt. On päinvastoin ilo katsella, kun ihmiset ulkoilevat ja liikkuvat.

    Ne valittajat taitavatkin olla niitä, jotka viihtyvät sohvan pohjalla ja ovat kateellisia niille, jotka liikkuvat ulkona säännöllisesti. Heitä ärsyttävät kaikki ulkona liikkujat.

    Suurin osa ottaa rullaluistelijat huomioon, kuten suurin osa rullaluistelijoistakin ottaa muut kulkijat. Mutta joukkoon mahtuu sitten aina joku sellainenkin, joka luulee omistavansa koko väylän. Ja sitä ei päältäpäin näe. Esim. omassa haaverissani ei ollut mitään tehtävissä. Koira säntäsi aivan toisesta reunasta eteeni muutamaa metriä ennen ohitusta. Ja varmasti koirankäyttäjä oli havainnut muun liikenteen. Eläimet vain voivat käyttäytyä arvaamattomasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rullis kirjoitti:

Tulin just lääkäriltä. Onneksi ei ollut ranne murtunut, vaikka kipeä ja kankea onkin. Kaaduin eilen, kun koiranulkoiluttaja päästi toisen koiransa pitkässä hihnassa ryntäämään poikki kevyenliikenteen väylän. Ei auttanut kun yrittää väistää viimehetkellä ja jouduin koukkaamaan nurmikon kautta. Ja siellä rullikset eivät tunnetusti pelaa. Kaaduin selälleni ja ranne taittui alle. Löin myös pääni, mutta onneksi käytän aina kypärää. Nyt vain niska pääsi venähtämään.

Olin kyllä tarkkana tilanteessa, eikä vauhtia ollut paljon, onneksi. Yleensä olen aina varovainen, kun ohitan koiria ja lapsia, mutta liiana varovainen näemmä ei voi koskaan olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu