Äitini vihasi minua niin paljon, ettei halunnut koskeakaan minuun.
Syntymäni oli kuulemma pilannut hänen elämänsä.
Minä en syntymääni olen voinut vaikuttaa mitenkään,
Pakkoavioliitto, josta tuli huono, ei ole minun vikani.
Miksi aikuiset ovat niin kehittymättömiä ja julmia,
että kostavat lapselle omat virheensä ?
Lapseen vanhempien julmuus jää lähtemättömästi vaikuttamaan
tavalla tai toisella.
Syntymäni oli kuulemma pilannut hänen elämänsä.
Minä en syntymääni olen voinut vaikuttaa mitenkään,
Pakkoavioliitto, josta tuli huono, ei ole minun vikani.
Miksi aikuiset ovat niin kehittymättömiä ja julmia,
että kostavat lapselle omat virheensä ?
Lapseen vanhempien julmuus jää lähtemättömästi vaikuttamaan
tavalla tai toisella.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mikä tässä on se äidin virhe, minkä halusi lapselleen kostaa?
Kun äiti antoi pannapaljaalla, niin onhan se siitä alkunsa saavan lapsen vika. Aborttinkin alkio kielsi ihan itse.
Samat kokemukset!
Alle kouluikäisenä itkin vintillä kuullessani vanhempieni melkinpä jokailtaista, äänekästä riitelyä josta aina joskus kuulin olevani syypää. Jos tuota ei olisi niin elämämme olisi sopuisempaa.
Koskaan en, yrityksistäni huolimatta, tavoittanut äitini hyvksyntää.
Olin isäni puolen vuoden sotasairaalasta kotiutumisen hedelmä 1943 lopulla.
Viimein, reilusi aikuisiässä, perheellisenä ja kahden lapsen isänä, vihelsin pelin poikki. Lopetin lesken ok:n pihatöiden läpi vuoden hoitamisen kuten myös pikku remontit. Mikään tekemäni, ei edes ruohon leikkuu eikä lumityöt, olleet riittävän hyvin, tai oikeaan aikaan tehtyjä.
Saatuani ilmoituksen äitini viimeisten, parin tunnin olevan kyseessä, viivyitelin riittävän kauan etten menisi sanomaan henkitoreissaan olevalle ihmiselle mitään ympäristön mielestä sopimatonta
Miten olet paree kuin äitisi? Ts. mitä sanomista sulla on hänen käytöksestään, kun et itse käyttäydy yhtään sen paremmin / kummemmin.
Mitä ja miten voit tietää minun käyttäytymisestäni omien lasteni suheen?
Tuo lapsuuden trauma oli niin voimakas, että ennen sitoumista seurustelimme pari vuotta koska halusin varmistua, ettei mahdollisten lasteni tarvitse kasvaa riitaisessa kodissa.
Mutta, ole hyvä ja vastaa kysymykseeni!
Tässä ketjussa käsitellään suhtautumistasi omaan vanhempaasi / vanhempiisi, ei omiin lapsiisi.
Mietihän vähän mikä on syy ja mikä seuraus!
Kun 25 vuotta tekee kaiken äitinsä tarpeiden eteen saadakseen hänen hyväksyntänsä ja vastakaikuna on pelkkää väheksymistä ja halveksuntaa niin jossakin se raja tulee vastaan.
Luehan uudelleen nuo lapsuuteni kokemukset!
Tuttu tunne. Tervetuloa kerhoon.
Sama juttu, mutta pääsin kuitenkin näyttämään aikuisena, että pärjään. Vaikka kotoa sainkin vain lähtiäisiksi kuulla, et pysty! Kahdeksantoista olin edellispäivänä täyttänyt kun suljin lapsuuskotini oven, sen jälkeen en sitä ole avannut. Eläkkeelle jäin juuri viimevuonna, viisikymmentäviisi vuotta yhtäjaksoisesti työtä tehneenä. Nyt huilataan eikä muistella enempää kurjaa lapsuutta.👍
Lapsena ei ymmärrä, mutta jos / kun kasvaa oikeasti aikuiseksi, pitäisi alkaa ymmärtämään eikä jatkaa samaa kaavaa eli tehdä virheitä virheitten perään aivan kuten vanhemmatkin, joita syytellään. Miten tämä voi olla niiin vieras asia jo iäkkäille tyypeille?
Elämä on aina lahja.Kyllä 60 v,pitäisi mennä keskutelee aihe jo asiantuntioiden kanssa.Eikä velloa aihe enää tuon ikäisenä.Jatka elämääsi poimi plus 60 vuotiaana muistoihin hyvät hetket elämän ja anna olla vaikeiden asioiden.Muten sinusta tulee ilkeä katkera vanhus.
Minäkin sain koko aikuisikäni kuulla olevani se perkele jonka takia piti vihillekin mennä ja pilata hänen elämänsä. Viimein muutama vuosi sitten pistin välit poikki kun mikään ei enää kelvannut, vaikka olin lapsista ainoa joka vuosikaudet joka kesä auttoi mökillä. Joskus sisko oli pari kertaa kaverina. Nuoremmat sisarukseni hoitavat nyt muistisairaan asiat ja saavat hoitaa hautajaisetkin sitten kun aika on, minä en niihin osallistu.
Miten koet olevasi paree kuin vanhempasi?
Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?
Vai asennevamma?
Olen tuo ylempi perkele ja pidän itseäni äärettömän paljon pareepana kasvattajana kuin äitiäni.
Siedin hänen simputustaan liian pitkään ja siinäkin mielessä olemme vaimoni kanssa pareepia, että omien lastemme kasvatus ja myöhemmät suhteet ovat olleet normaalin hyvät.
Ps. Luonnevikaisen, myrkkyä tihkuvan äitini vihamielinen asenne ulottui hyvin käyttäytyviin ja koulussa menestyviin lapsiimme.
Molemmat saivat lukiosta matematiikka stipendin. Tyttö oli vanhempi ja vielä silloin yritimme pitää jonkin sortin yhteyttä ja äitini oli mukana päättäjäisissä. Tytön saatua stipendinsä oli itini kommentti "ei se mikään hyvä voi olla koska se ei sanut useampia"!
Mikään ei riittänyt eikä kelvannut koska kyse oli minun perheestäni.
Tämä on vain yksi ja laimea esimerkkin monista.
Pojan lakkiaisiin emme äitiäni kutsuneetkaan ja onneksi vanhemman "kullanmuru" veljen tyttö kirjoitti samana keväänä.
Okay, sieltä kullanmurustahan kaiken syy(kin) löytyi, kuten se aina tekee. Hah.
Onnittelen vahvasta suojautumisesta kaikia niitä vaikutteita vastaan jotka eivät vahvista omaa ennakkoasennettasi.
On varmaa hyvä elää kun on aina oikeassa!
Tyttäremme matikkastipendi ><toisen 0-stipendiä ei riittänyt. Kuvaa hyvin perusasennetta seuraavankin sukupolven suhteen.
En ainakaan omaa lastani ole kohdellut samoin ja olen läsnä myös lapsenlapsille aina kun haluavat, toisin kuin äitini. En ole myöskään lastani syyttänyt elämäni pilaamisesta kuten äitini minua syytti. Monta muutakin asiaa on joita en tähän luettele.
Tämän siis kirjoitti
Anonyymi
2024-05-23 10:20:02
Kokeilisit ymmärtämistä ja anteeksiantoa. Ihan vain siksi, että ne helpottaisivat omaa oloasi, voisit lakata kaivelemasta menneitä ja muita pashkoja. Nykyään on luvallista, toivottavaa ja ymmärrettävää käyttää ammattiapua, jos itse ei pääse puusta pitkään.
Just joo, mene itse kallonkutistajalle niin ei tarvitse toisia moittia kun et heidän elämästään tiedä mitään.
Olen sinut itseni kanssa, siihen en mitään kallonkutistajia tarvitse. Tarvitsetko sinä ?
Juuri näin jutut kulkevat ja menevät. Ihmistä tyhmempää otusta ei maapallolta löydy ja edellä on kaksi kommenttia sen asian perusteluksi.
Voi olla, että jotkut ovat kyvyttömiä rakastamaan lapsiaan. Nyt jo vanhana olen miettinyt, että olisiko aikuisen lapsen kyseltävä vanhemmaltaan hänen lapsuuden kokemuksistaan, elämänsä olosuhteista. Kumpuaako loputon paha olo hänelläkin lapsuuden kokemuksista, joita ei ole anteeksiannettu.
Omalla kohdallani äitini (?) vieroksuva suhtautuminen minuun johtui tulotapahtumastani jonka hän ilmaisi hyvin selkeästi ja vähintään riittävän usein.
Päästyään sotasairaalasta oli siihenastiset kokemukset jättäneet jälkensä alkoholin ja tupakan muodossa. Määräilemään tottunut äitini ei hyväksynyt varsinkaan alkoholia ja vaikka isäni ei ollut rähjäkunnossa niin äitini sai nalkutuksellaan ja isäni sukulaisten haukkumisella ja muulla vastaavalla, puolihumalaisen, mutta myös usein täysin selvänkin isäni päreet palamaan ja fyysisäkin muotoja saanut tappelu oli valmis.
Äitini sanoma oli selvä. Jos minua ei olisi niin heidän elämänsä olisi paljon sopuisampaa. Vieläkään en tiedä mikä se vaikutusmakanismi oli mutta sanoma oli selkeä ja se näkyi käytännön toimissa ja asenteissa kaikki vuosikymmenet.
Selvyyden vuoksi. Me molemmat, vanhempi veljeni ja minä, asuimme samalla,pienellä paikkakunnalla mutta äitini ok:n ylläpidon vuoksi tarpeelliset toimet, etupäässä piha läpi vuoden, oli pelkästään minun valvollisuuteni enkä koskaan osannut tehdä niitä riittävän hyvin. Aina oli moittimista. Kysyessäni joskus miksi veljeni, joka oli minua kookkaampi ja vahvemi, koskaan tehnyt mitään niin joskus äitini vaivautui keksimään siihen verukkeita.
Sekin oli minun vikani, etten vienyt äitiäni Meilahteen, matkaa noin 250km, hyvästelemään siellä kuolemaa tekevää isääni. Syy? Hän ei ehtinyt pyytämään anteeksi.
Eräs esimerkki myrkkyä tihkuvan äitini osoittamasta huolenpidosta.
Olin 13v ikäinen kun äitini järjesti minut hänen tuttava agraarin propsin kuorintaan.
Propsit olivat pienehköjä mutta 4 metrisiä.
Paikka oli saaressa noin 3km:n vesimatkan takana.
Asumaton paikka ja touhusin yksin. Maanantaisin aamuilla soutelin paikalle. Ensimmäisenä päivänä virittelin majapaikan. Havumajan pinon kupeelle.
Majoituusvälineinä yksi huopa ja pitkähihaiset ja -lahkeiset välihousut.
Viikon eväät. Irtoteetä, palasokeria, näkkileipää, voita lasipurkissa ja hevosenlihasäilykettä joka oli silloin halvinta ja sianlihalla täydennettyä.
Kenttäpakki ja tulitkkuja. Pikiöljyä itikoiden karkoittamiseen?.
Arvioin ajan auringon asennosta. Kun kesäpäivän kuori propseja kevyhkön ravinnon siivittämänä niin uni maistui karuissa puitteissakin. Yhtään sadeyötö ei sattunut koko kesäkuun arkiöihin.
Lauantaina soutelin kotiin. Ennen saunaa nukahdin kammarin lattialle.
Äitini ansioksi on sanottava, ettei minua höykkyytetty lainkaan viikonloppuisin.
Maanantaisin polkupyörällä rantaan uudet eväät kassissa. Soutaen saareen ja taas pölliviikko edessä.
Jälkeen päin ajattelin miten olisin selvinnyt jos olisin vaikkapa lyönyt kirveellä pahasti koipeeni tai jotain vastaavaa. Luultavasti olisi tö
täytynyt hankkiutua veneeseen ja työntyä pöllipaikan lahdesta avoimemmille vesille.
Tietenkään en saanut itselleni killinkiäkään koko kuukaudesta.
Rakastava, paree äitini piti huolen myös luonteeni kasvatuksesta.
Tuohonkin aikaan,50-luvun puolivälin tietämissä, tuo oli epätavallista ja silloinki joku olisi voinut tehdä jonkin sortin ilmoituksen tai ainakin kyselyn mutta meitä ei häiritty.
Nykyaikana luettuna tuo saattaa tuntua vähemmän uskottavalle mutta tuossa kuvauksessa ei ole tippaakaan edes liioittelua.
Oikeastaan olen ylpeä tuosta luonteen kasvatuksen ulottuvuudesta mutta sehän ei ollut rakkaan äitini tarkoitus vaan vähäisten killinkien ahneus ja minun simputtaminen.
Omat lapsemme oppivat tekemään kotitöitä valmiuksiensa mukaan.
Hankkivat jo 10:n ikävuoden pinnassa pieniä tuloja loma-aikoina. Saivat pitää joka ainoan killingin itse.
Olin 17v ikäinen kun yläpuolen hampaat revittiin pois 5:n reiän paikkauskustannusten vuoksi. Yleislääkärin rottinkituolissa 5:n hampaan sarjoina.
Olin sen kesän 3kk EG:n tiilitehtaalla latomassa urakalla polttamattomia tiiliä uunivaunuihin kahdessa vuorossa. Tienasi hieman enemmän kuin isäni rakennusliikkeen kuormurikuskina.
Isäni tuttava naapurikaupungissa, kelloseppä, teki tekarit noin1/4 hammasteknikon hinnasta. Jostakin syystä omat lapseni lähtivät opiskelemaan ehjin hampain.
Olin töissä kaikki kesälomat ja kaksi joululomaa ja aina oli tilipussi vietävä avaamattomana rakkaan äitini kouraan. Muutama kuukaus ennen inttiin (hieman etuajassa) lähtöä selvisin ruokarahalla.
Kotiuduttuani intistä vänskänä häivyi siitä pesästä Ruotsiin ja kyllästyttyäni juurettomaan poikamiseselämään tulin Suomeen opiskelemaan vakiintumaan.
Se on paree sellanen äiti joka pitää huolen poikalapsen luonteen kasvattamisesta.
Tuo karkaisu on ainoa asia josta voisin olla kiitollinen.
Et päässyt äitisi eläessä milloinkaan aikuisena keskustelemaan lapsuuden kokemuksistasi?
Lapsuuteni runttaava aivopesu oli niin tehokas, ettei sellainen käynyt mielessäkään.
Sitäpaitsi se olisi ollut turhaakin.
Orjamaisuuteni esimerkkinä on sekin, että isäni kuollessa joutui äitini pulaan pienenkahvionsa kanssa. Hänellä ei ollut ajokorttia ja suuri osa hankinnista tapahtui pikatukusta.
Otin lopputilin työpaikastani, hankin uuden entiseltä kotipaikkakunnaltamme ja muutimme rintaruokinnalla olevan esikoisemme kanssa takaisin. Muuttomatka noin 250km.
Hoidin kaikki kuljetukset. Vein äitini aamuisin kahvilalleen ennen omaa työhön menoani. Pikatukkukeikat ja muut tarpeet. Niistä ei sentään haukuttu.
Koskaan äitini ei kysynyt esimerkiksi bensakustannuksistani.
Tosin, ostin pikatukusta perheemme tarvitsemia elintarvikkeita m. säilykkeitä maksaen jokaisen natkaleen.
Työni oli sen luontoista, ettei minulla ollut määritettyä työaikaa mutta teollisen organisation toiminta on sen luontoista, että oli välttämättömiä läsnäolojaksoja ja tulosvaatimuksia.
Mutta, olipa asia miten vähäinen tahansa niin jos hänelle ehdotti jotain muutosta, esimerkiksi kuitittomien hankintojen, vaikkakin vähäisten lopettamista, niin vastauksen tiesi jo etukäteen. MINUA EI KOMENNELLA!
Äitini yritti simputtaa vaimoani kahvilan töihin mutta loukkaantui syvästi kun vauva oli etusijalla. Tämä on totta.
Näin kului äitini eläköitymiseen tarvitut 2 vuotta.
Tuon jälkeen alkoi se hänen talonsa ja pihansa hoitamisrumpa.
Lopetin lumityöt muutaman talven jälkeen. Päivällä oli tuiskunnut. Läksin töistä heti klo 14 jälkeen. Menin kotiin ja asensin autooni kattotelineen johon kiinnitin itse valmistamani reilun kokoisen ja oikean mallisen lumikolan.
Mennessäni tekemään äitini lumitöitä oli ulkorapuila postilaatikolle tehty tehdaskolan levyinen ura. Matkaa eilu 10m. Todetessani asian sain haukkumiset. MINUN LUMITYÖNI EIVÄT SAA OLLA KOKO PÄIVÄÄ TEKEMÄTTÄ!
En tarjonnut enää sen jälkeen. Sama koski nurmen leikkausta.
Talon pikkukunnostukset loppuivat siihen kun, oma taloprojektini ollessa täysin kesken, äitini halusi olohuoneensa ikkunoihin kappalaudat.
Kilttinä poikana mittasin, valmistin ja maalasin. Menin asentamaan. Mallasin paikan. Äitini suoritti hienosäädön ja kiinnitin siihen. Parin päivän kuluttua hän soitti ja pyysi tarkistamaan paikkaa. Menin. Irroitin ja siirsin hänen vaatimansa millimetrit ja siihen kiinntys. Muutaman päiviän kuluttua soitto samasta aiheesta. Silloin tuli mittani täyteen.
Hän oli varsin tietoinen rakennukseni keskeneräisyydestä.
Paikakunalla asuva rakennusmestari veljeni ei tehnyt koskaan yhtään mitään mutta hän olikin syntynyt eri aikaan, eri tilanteeseen ja ilmeisen taroituksella.
Olit kertomuksesi perusteella liian kiltti ja hyväntahtoinen. Valitettavasti sen luontoisia käytetään hyväksi,m poljetaan ja kohdellaan kaltoin.
Äidilläsi anteeksi vaan oli joku ongelma jonka kärsijänä jouduit olemaan.