Hinkkasin valoumpiota pari tuntia

Hinkkastin auton valoumpioita pari tuntia ja voin todeta, että tuli lähes uuden veroiset.
Olivat jo niin haalistuneet, ettei valopolttimoita enää nähnyt.
Ajattelin, että vien johonkin korjaamoon, että saavat siellä ne hioa, mutta
kannatti kyllä itse nähdä vähän vaivaa.
Vesihiomapaperia käytin: 400, 800, 1000, 1200, 1500 ja 2000 ja veden kanssa hioin.
Lopuksi huuhdoin ja kuivasin ja sen jälkeen kiiltovaha.
Lopuksi laiton jonkin pinnoitteen, joka tuli Motonetin lampun kiilloitus sarjan mukana.

Kyllä sinkunkin auton harmaantuneet lamput saa kirkkaiksi tolleen hiomalla.
8196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Umpion henki herää ja hankkii hiojalleen uskomattomat rikkaudet ja kauniin naisen.

Äänestä

Kirkaslakkaakin olen nähnyt jossain videoissa käytettävän hionnan jälkeen, normi selluloosapohjainen lakka ei varmaan käy, kellastuu luultavasti ajanmittaan. Piti itsekin kokeilla tuota mutta auto menikin myyntiin ja hommeli jäi tekemättä. Kyllä siinä tuntipalkan itselleen saa.

Äänestä

2000 jälkeen olis kannattanut vielä vetää kiillotusrutiini, jos vaha lähtee syystä tai toisesta kävelemään niin sinulla on sameat lyhdyt. Pinnoite on UV suoja ettei paljastunut muovi kellastu.

Äänestä

Voin kertoa, että umpiot himmenevät pian uudestaan.

Äänestä

Tubesta olisit löytäny tuohonkin ohjeen kuinka putsata ilman hiontaa kuinka mahtaa hionta vaikuttaa katsastukseen millainen on valokuvio

Äänestä
  • Valokuvioon vaikuttaa ne umpion peiliosat polttimoiden ympärillä.
    Se umpion suoja, joka kirkkaaksi ja läpinäkyväksi hiotaan on kirkasta muosia, eikä heijasta valokuviota.
    Katsastuksessa huomautettiin samentuneista umpioista, ettei valokuvio näy.
    Eihän se näy, kun valokuvio ei pääse samean umpion läpi.

    Varmaan korjaamolla olis valoumpioden hionta varmaan vähintään 50€ maksanut, kun siinä
    pari tuntia helposti meni hioessa, mut niin kirkkaat niistä tuli, et on kuin lasiset umpiot olis.

    Äänestä

Kromin kiiloitusaine sillä kiiloitat, erittäin myrkyllistä valkoista tahnaa ja ympäristölle epäterveellistä, tappaa mm. kaloja.

Äänestä
  • Miks noin julmaa, kaloja tappaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hinkkastin auton valoumpioita pari tuntia ja voin todeta, että tuli lähes uuden veroiset.
Olivat jo niin haalistuneet, ettei valopolttimoita enää nähnyt.
Ajattelin, että vien johonkin korjaamoon, että saavat siellä ne hioa, mutta
kannatti kyllä itse nähdä vähän vaivaa.
Vesihiomapaperia käytin: 400, 800, 1000, 1200, 1500 ja 2000 ja veden kanssa hioin.
Lopuksi huuhdoin ja kuivasin ja sen jälkeen kiiltovaha.
Lopuksi laiton jonkin pinnoitteen, joka tuli Motonetin lampun kiilloitus sarjan mukana.

Kyllä sinkunkin auton harmaantuneet lamput saa kirkkaiksi tolleen hiomalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu