1.Ceedee josta myös toisella nimellä "älpee" ja kappaleista esim pienet mainosvalot, kemppainen ja lappuliisa nousee esille
2.los celibatos joka myi muistaakseni kultaa ja tästä mulla sekä C-kasettiversio kuin myös CD levyversio (naapurin juhalta 90-luvun puolivälin aikoihin sain C-kasetin ilmaiseksi jossa los celibatoksen kaikki biisit) ja kappaleista esille nousee mm juhannuksena, viidakkolaulu ja mä lähen himaan
3.masturbaatio ilman käsiä CD (joskus oli myös tästä C-kasettiversio jonka sain ilmaiseksi naapurin juhalta) ja tältä levyltä nousee esille kappaleet kuljukka, metanolman ja urheilutapaturma
4.rujoa taidetta CD josta ei nouse esille erityisen montaa mut ihan ok julkaisu mut ainaki nimikappale ja niilo ahkio toimivat sekä ajolähtö(hieno kaksitulkintainen sanoitus)
5.tyhmyyden ylistys CD joka aika vanha ostokseni mut kyl siihen aina silloin tällöin palata ja syykin on selvä ; bändi teki tällä julkaisulla paluuta alkuaikojen letkeämpään soittotekniikkaan&soundeihin ja levyltä täytyy poimia parhaina poimintoina kappaleet pienen pojan elämää, ennusmerkit ja upee tupee
6.tango de lirium 97 vuoden levy josta CD ja kasettiversio(kasetin sain ilmaiseksi pekalta joka asui ysärinä samalla kylällä) mut emmä oikein tiiä voinko tätä erityisen paljoa suositella mut nimibiisi on hyvä kuten kosketus(tän kappaleen esitti yläasteella ysiluokan eräs luokka jossa se pekka soitti kitaraa, esa lauloi ja antti veti rumpuja (jäykänoloisesti) eli ei ne oikeasti soittaneet vaan oikea klamydia musa tuli tietenkin ja ne vain esitti joka oli semmonen yläasteen leikkimielinen musatapahtuma
7.Urpo jugend CD joka piikkinä lihassa kokoelmalevyn yhteydessä jonka veljeni ex-naiskaveri osti mulle synttärilahjaksi joskus noin 20 vuotta sitten mut eipä tästä levystä ole jälkipolville mitään kerrottavaa = huono levy mut ehkä ainaki yks kappale tulee miäeleen joka on kujanjuoksu
8.siittiöt sotapolulla CD + C-kasetti jonka kasetin sain ilmaiseksi naapurin juhalta kesäkuussa 95 ja sama kasetti edelleen toimii yhtä hyvin kuin silloin vuonna 95 ja levyltä esille nostan kappaleet lumihauta, saksaan ja narkkarirakkautta
9.punktsipum CD josta ei paljoa mitään kerrottavaa mut suomi on sun joka on pätevä biisi (aika usein tietty porukka , poliittinen sellainen käsittää väärin biisin tekstin)
10.Klamytapit CD jonka mammani osti mulle joskus levyn ilmestymishetkellä mut eipä tässä paljoa mitään kehuttavaa mut ainaki ryssä mun leipääni syö pätevä biisi ja koomikko tahtomattaan
11.lahjamattomat CD joka vanha ostokseni ja tästäkin C-kasetti kuin myös CD versio ja kasetin sain naapurin juhalta vuonna 95 kesällä
12.sound pack kokoelma (en voi kovin suositella tätä= outoja valintoja)
13.usvaputki DVD (vahvasti suosittelen tätä julkaisua!)
14.klamysutra C kasetti ja CD levy. Kasetin sain joululahjaksi jouluna 96
15.klamytologia CD kokoelma jota vahvasti suosittelen mut yksi miinus on se, että hyvin vähän kappaleita jos ollenkaan tres hombres, ja tauti leviää ja heppi keippi levyiltä
16.piikkinä lihassa kokoelma CD jota en voi paljoa suositella
17.zulun pohjalta CD jota suosittelen oikein vahvasti
18.kötinää livelevy CD versiona jota suosittelen semi-vahvasti (rento meno levyllä )
19.Split livelevy himmelachtunperkele saksalaisen die lokalmatadore yhtyeen kera jota suosittelen vahvasti koska livenä vahvat soundit ja hyvä asenne
20.letoisa lewinsky single joka sisältää 3 biisiä joista 2 technoversioina (jopa pienet hardcore trance vivahteet kemppaisessa + technona)
21.seokset EP levy (en paljoa voi suositella tätä)
22.rockperry live 2003 livelevy mut ei kovin hyvä levy
23.aikuisilta kielletty CD (no ei kovin hyvä sillä etenkin levyn puolivälin ylitettyä taso tippuu aikalailla)
24.Tippurikvartetti CD levy joka ihan semimieluisa, mut joskus nuorempana tämä oli jopa mieluisin klamydia -levy (ei enää)
25.XXV CD versiona eli ihan ok
26.loputon luokkaretki CD (epätasainen julkaisu) ja mä samoihin aikoihin ostin myös loputon luokkaretki T-paidan(vanha mummo kaupassa katsoi ihmeissään ja kärttyisenä kun näki paidan tekstin koska ei ymmärtänyt ollenkaan )
27.pää kiinni painajainen CD joka mieluisa ostokseni jonka 4 vuotta sitten ostin levykauppax:stä ja levyltä nousee esille kappaleet keräyspaperia kiitos, sou i drink ja oodi hietskulle

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.