"Ostrakismi eli yhteisöstä ulos sulkeminen aiheuttaa suurta inhimillistä kipua. Se aiheuttaa kipua ja uhkaa yhteenkuuluvuuden tunteelle, itsetunnolle ja merkityksellisyydelle. Pitkittyessään se voi saada aikaan eristymistä, masentuneisuutta, keinottomuutta ja toivottomuutta. Viime kädessä se voi vaikuttaa jopa sisäiseen turvallisuuteemme, sillä yhteisöstä ulos suljettu on erityisen altis jopa radikalisoitumiseen ja ääritekoihin,"
Työpaikoilla ay-demarit intopinkeinä luokittelevat ihmisiä hyviin ja pahoihin. Pahoja eristetään joukosta, uhkaillaan ja haukutaan rikkureiksi. Olisiko aika ajatella muitakin kuin vain omaa napaa! Suomessa on liittymisen vapaus. Ja vaikka olisi liittynyt, niin ei saa lain mukaan pakottaa liiton toimenpiteisiin.
Politiikka ei kuulu työpaikoille, eikä työaikaan. Onneksi tuli lakkolait suojelemaan työntekijöitä ammattiliittojen hyväksikäytöltä. Häiriköiden vastuuttoman toiminnan takia pitää säätää lakeja suojelemaan yksilöitä pakottamisesta järjettömiin lakkoihin.
Ay-aktiivit syyllistyvät ostrakismiin
Anonyymi-ap
1
77
Vastaukset
- Anonyymi
SAK:n poliittisista lakoista ei ollut mitään hyötyä. Hullua toimintaa.
Toki se hyöty oli, että saatiin lakkolait.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005338536Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1581172Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17806Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.39745Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 42686
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36637