Mistä saan uskallusta

itsekin roikun suhteessa, joka ei anna muuta kuin pahaa mieltä. Meillä ei miehen työ ole meitä erottanut, vaan kaverit ja baari. Arjen olen minäkin hoitanut yksin, ukko käy kääntymässä. Silloin kun on paikalla, tuijottaa telkkaa puhumattomana ja karjuu lapsille. Minut hän huomaa silloin kun haluaa seksiä, muuta huomiota en saa. Minäkin olen joskus hakenut sitä muualta. Harkitsen eroa koko ajan ja olen sitä jo monta kertaa yrittänytkin, mutta aina hän saa puhuttua itsensä takaisin, kun minulla on "heikko hetki". Taloudellisesti sitä jotenkuten pärjäisi ilman häntäkin, hän ei kovin paljoa ole rahaa talouteemme tuonut. Jos vain se on sinulle eron este, niin kyllä uskon että pärjäät, saat lapsilisät (korotettuna eron jälkeen), elatusmaksut, mahdollisesti asumistukea ja jos et saa palkkaa, niin jotain työttömyyskorvausta kuitenkin. Itse olen ollut siinä tilanteessa, että sain pelkkää peruspäivärahaa ja em. rahat siihen lisäksi, niin pärjäsin kolmen lapsen kanssa yksin. En nyt leveästi elänyt, mutta pärjäsin. Luultavasti se tilanne on piankin edessä taas, olen aivan täynnä miestäni. Haluaisin rohkaista sinua ottamaan miehestäsi eron, jos tiedät että tilanne ei paremmaksi muutu. Eron jälkeen on jonkin aikaa tietysti riekaleina, mutta se kuuluu asiaan. Olen senkin kokenut edellisen mieheni kanssa...

erotti meidät. Hän oli nk. uraputkessa, minä vain duunari. Minulle jäi suurimmaksi osaksi kodin hoito, lapsia ei ollut. Itsetunto maissa, vailla rakkautta,vailla sosiaalista elämää, vailla seksiä, olin ihan oikeasti tossun alla. Koitin puhua, pyysin sitä ymmärrystä. Loppujenlopuksi sisuunnuin ja otin eron. Vaimo voivotteli ja itki, ettei halua erota. Onneksi kestin, enkä luovuttanut.

Nyt minulla on vakituinen työ, upea ja rakkaudentäyteinen suhde, onnellinen mieli ja ystäväpiiri kasvaa vain.

Olen aivan varma, että sinullekin käy hyvin, kunhan vain keräät voimia ja laitat asiat rullaamaan. Sinulla on oikeus parempaan elämään, olet yrittänyt tarpeeksi. Ja lapsillakin on parempi olla kun äiti on onnellinen. Ja auringonpaistetta sitten vain sinulle toivotan!

ensinäkin koskaan pari suhteessa tarvitse riidellä. voi olla tieten kinerimielisyyksiä asioista taikka muista vastaavista jutuista. mutta ei se koskaan saa aiheuttaa jotta jomman kumman pitäisi turvautua väkivaltaan ja huumaninenkin on väkivaltaa, taikka minkään muunkaan lainen painostaminen. yleisesti kun alkaa pari suhteeseen jompi kumpi käytää jonkin laista keinoa kyseinalaistaa toisen luotamuksen ja siten murentaa sen mieleisekseen.vältämättä toinen ei edes huomaan sitä kun se tapahtuu pitkällä aika välillä.
tämä jotta sen tekijä voi olla mies taikka nainen.
SILLOIN KUN LUOTAMUS HÄVIÄÄ NIIN MITÄÄN EI OLE MUUTA TEHTÄVISSÄ KUIN ERO.
sillä menetettyä luotamusta ei koskaan voi saada takasin.
ensiksikin etit itselesi pysyvän työpaikan ja huom. ei vältämättä sieltä missä nyt olet siinä v suhteessa.
toiseksi asunnon.mutta tee kaikki esi järjestelyt niin jotta puolisosi ei misään vaiheessa tiedä sillä et käytäytymiseläkään saa viestittää mitä olet tekemässä.
se pitää muistaa jotta voi tulla selainen tunne jotta hypää täydeliseen tyhjyyteen tietämättä mitä tulevaisuus tuo tulessaan.
kaikein tärkeintä on se kun olet valinnut tämän ratkaisun älä edes pienimäsäkään määrin mieti perääntymistä.
olen tise ollut kyseisessä tilanteessa ja meinasi tulla tyhjä olo kuitenkin pidin ratkaisustani kiini enkä ole katunut kertaakaan.
vaihdoin sen myötä paikakuntaakin reilusti. elikkä yli 500km.
se kun tuntee olevan itsestään selvyys taikka kaluste nyrpii ja siitä pääsemiseksi pitää tehdä radikaali ratkaisu.
DADAAA.

Minä mietin noita samoja asioita avioliittomme aikana, mutta en millään voinut kuvitella, miten iso prosessi ero onkin. Itse olen myös ollut 20 vuotta mieheni kanssa yhdessä, nuorin lapsista on jo 16. Kuvittelin, että ero on sitä että muutetaan vain eri osoitteisiin, kyllä isot lapset sen kestää. Mutta nyt kun kävikin niin, että mieheni petti minua ja laitoin heti eron vireille, ei se ollutkaan ollenkaan helppoa. Kaksi viikkoa olen ollut nyt erossa hänestä ja kaikkien elämä on sekasin. Kahdessakymmenessä vuodessa on niin paljon kaikkea yhteistä koettu ja tehty, on yhteinen koti, kaikki kertyneet tavarat, lasten lapsuuden koti, jossa he ovat viettäneet koko elämänsä.
Välillä ahdistaa niin, että sydän meinaa haljeta, ei maistu ruoka, kaikki tuntuu merkityksettömälle.
Jos teillä on sellainen tilanne, että mies ei käy vieraissa, niin ottakaa ihmeessä aika johonkin perheasiainneuvottelukeskukseen tai pyytäkää joku tuttu ulkopuolinen tasapuolinen ihminen, vaikka srktyöntekijä ja keskustelkaa keskeisistänne väleistä. Jos ette puhu, teillä voi olla paljon luuloja toisistanne, mutta ei tietoa toisen tunteista.
Kannattaa yrittää! Petetyn suru on yhtä suuri kuin leskeksi jäävän ja kaiken lisäksi pitää kestää se häpeä ja viha, että on tullut petetyksi! Jos puoliso kuolee, sitä suree rakkaudella, mutta kun puoliso, johon on luottanut pettää, sitä ei tahdo nähdä enää ikinä, mutta kuitenkin kaipaa!

Vaikka nämä ratkaisut omasta elämästä onkinkin tehtävä itsenäisesti niin tuntui hyvältä lukea ajatuksianne. Kiitos.

Kaikkea sitä, mitä haluaisi kertoa, ei kuitenkaan saa sisällytettyä näihin viesteihin. Mutta voin sanoa, että olemme yrittäneet; keskustelleet, riidelleet, käyneet läpi näitä asioita ulkopuolisen avustuksella, olemme purkaneet mieltämme ystävillemme tai ainakin minä omilleni.
Olen yksin käynyt keskustelemassa perheasiainkeskuksessa. Ja. Joka puolelta palaute on ollut sama. Elämää on vielä avioliitonkin jälkeen. Ehkäpä ulkopuolinen näkeekin tämän liittomme kirkkain silmin voidessaan kannustaa meitä eroamaan.

On vain niin älyttömän vaikeaa luopua kaikesta, vaikka tosiasiat ovat selviä kummallekin. Yhdessä tulevaisuus ei anna kummallekaan onnellista elämää.

Odotan tällä hetkellä sitä ahaa-elämystä, jossa minulle kirkastuu loppuelämäni ja lasteni tulevaisuus. Haluaisin katsoa vielä jonain päivänä peiliin onnellisen näköistä naista,
joka voisi tuntea elämäniloa sydämessään.