SIPILÄN SUURI HUIJAUS SAKATISTA HESARISSA

Anonyymi-ap

Värriön tutkimusaseman, yläilmastoa hutkiva johtaja Mikko Sipilä on kirjoittanut varsinaisen aivopierun Hesariin. Herra Riikka Karppisen miespuoli on poskettomassa kirjoituksessaan siirtynyt maanalaisen tutkimuksen piiriin. Omaan ylivoimaiseen osaamiseensa (yläilmakehä) viitaten Sipilä on koivun varpulla mitannut ettei Sakatissa olekaan miljoonien tsiljoonien malmiaarre. Koivunvarpu osoittaa Riikan miehelän mukaan että siellä on minimaallinen malmipallo joka hädin tuskin riittää tuottamaan yhden teräspotkurin. Nyt Värriön tutkimuskeskus saa lisärahaa maapallon soidensuojelualueiden alapuolisten ilmakehien uudelleen tarkistamiseen. 30 vuotta tieteellisesti tehty tutkimus on Sipilän mukaan suuri huijaus. Tutkijatohtorit ovatkin häpäisseet koko tieteellisen tutkimuksen perusteet. Ryhtyneet vastustamaan Suomen Vihreitä. Koko Sodankylä on kokenut Sipilän ja Karppisen mukaan jättipetoksen. Hyraa hyrää Mikko Sipilä.

19

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten Sipilä käyttää Värriöllä työaikansa. Kuuluuko Sakatin alueen maaperän syvätutkimus Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman ohjelmaan. Uusi tutkimusalue.

    • Anonyymi

      Onkohan tuo Sipilän juttu ihan Vihreiden vaaliropakandaa. Näilläkö Vihreät voittaa vaalit.

    • Anonyymi

      Kyllähän sen Viiankiaavan tuhoamisen vois jättää tuleville sukupolville. Nyt viimeisen 50 vuoden aikana koko lappi kertaalleen tuhottu. Metsät raiskattu, vedet saastutettu, kiviä käännelty,tekojärvillä isoja alueita tuhottu= aivan koko rahan edestä.
      Entiseen ei paluuta, näinhän se on.
      Muutamat sitkeimmät yrittää jotain alkuperäistä säästää, niin mölyapina kuoro huutaa rahaa rahaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mietin, oliko toimittaja eilen vetänyt mutkia suoriksi ympäristöministeri Mykkäsen puheista. Ei ollut, tänään eduskunnassa ministeri kertoi vielä suoremmin, että Viiankiaavan tuplasuojelun purku kaivoksen tieltä voisi olla ihan ok. (Krista M.)

      Riikka Karppinen
      Maanantaina Viiankiaavalla vielä väitti, että on oleellista, että suo ei kuivu. Tätähän ei ole yhtiö pystynyt näyttämään toteen (ml. elyn päätelmä). Kuulostaa siis siltä, että asia on ministerille ja yhtiölle ihan sama. Edes päivitettyä Natura-arviointia ei ole. Faktoista viis

      • Anonyymi

        On maamme köyhä, siksi jää
        Jos kultaa kaivannet
        sen vieras täältä kärräjää
        mut meille kaikki haitat jää,
        sen salot, saaret, manteret
        ne meilt on louhineet

        Vai miten se vänrikki Stool sanaili Maamme -runossa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On maamme köyhä, siksi jää
        Jos kultaa kaivannet
        sen vieras täältä kärräjää
        mut meille kaikki haitat jää,
        sen salot, saaret, manteret
        ne meilt on louhineet

        Vai miten se vänrikki Stool sanaili Maamme -runossa?

        "Ministeri Mykkäsen kannanotoista ilmenee myötämielisyys Sakatin kaivoshanketta kohtaan." - Luonnonsuojelulta putoaa kyllä pohja täydellisesti, jos ajatus menee näin, että suojelu on voimassa vain siihen asti, kun kohteet voidaan muuttaa rahaksi. @kokoomus
        https://pbs.twimg.com/card_img/1797718590109413376/SvsUITxB?format=jpg&name=900x900


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ministeri Mykkäsen kannanotoista ilmenee myötämielisyys Sakatin kaivoshanketta kohtaan." - Luonnonsuojelulta putoaa kyllä pohja täydellisesti, jos ajatus menee näin, että suojelu on voimassa vain siihen asti, kun kohteet voidaan muuttaa rahaksi. @kokoomus
        https://pbs.twimg.com/card_img/1797718590109413376/SvsUITxB?format=jpg&name=900x900

        Meitä on siunattu kyllä kaikkien aikojen typerimmällä ministereillä. Mykkänen, Ranne, Purra, orpomeri mitänäitänyton.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Olihan karppiselta vartijat kysyneet henkilötietoja ja kulkemisen tarkoitusta viiankiaavalla.jätti kertomatta että oli yksityisen poromiehen mailla joka oli vuokrannut maansa kaivosyhtiölle ja oli sattumoisin aidattu huolto ja tankkausalue.


    • Anonyymi

      Eu:n kiinnostus Lapin malmirikkautta kohtaan on niin uusi asia että meikäläisen on vedettävä mietintämyssy päähän että osaisi jotakin mieltä olla tästä kiinnostuksesta .

    • Anonyymi

      Hyvä asiallinen kirjoitus!

      "Älä ammu vies­tin­tuo­jaa – tut­ki­joi­den vaien­ta­mi­nen ei kuulu si­vis­ty­nee­seen yh­teis­kun­taan"
      https://www.lapinkansa.fi/ala-ammu-viestintuojaa-tutkijoiden-vaientaminen-ei/9294478
      ...
      " Yliopistomme rehtori on lausunut vaientamisesta: “Tutkijamme kestävät kyllä tutkimukseen pohjautuvalla tiedolla haastamisen, mutta kenenkään ei tule joutua kestämään törkykommentteja siitä hyvästä, että tekee työtään.“

      Vaikka laskelmani ovatkin joitakin harmittaneet, tiedolla ei minua esimerkkitapauksen kohdalla vielä kukaan ole haastanut.

      Asiantuntijoiden vaientaminen johtaa vaaralliseen kehityskulkuun, jossa tiedon tuottaminen jätetään taloudellisesti sitoutuneille yhtiöille. Ihmisillä on oikeus oikeaan tietoon mielikuvien sijaan. Tämän turvaamisessa medialla on merkittävä vastuu".

    • Anonyymi

      Alottajahan tuo vaikuttaa oikein järjen jättiläiseltä. Kyllähän tuo asia pitää tutkia ennen ku isketään käjet paskaan. Jos kallis louhiminen niin valtiolle ja Sodankylälle ei jää mithän käthen. Tuossa aikasemmin jo joku mainitsi että Sodankylä on pilattu, olen samaa mieltä ei Sodankylässä ole muuta nähtävää ku Torikioski, Reponen, soratiet ja hakkuuaukeat. Juttu Kauppalehdessä kannattee lukia on muittenki mielipiteitä.

      • Anonyymi

        Helsingissä ei tiedetäkkään sitä että Karppisen isoisä oli kunnan päättävissä elimissä silloin kun natura-alueita perustettiin.oli sanonut että minullakin on se rapajänkä joka joutaa naturaan kun siitä kerran maksetaan.myöhemmin tuli ilmi että siellä jängässä on miljardi omaisuus ja sitten alkoi itku että vääryydellä vietiin.karppinen on nostettu jalustalle jumalatarhahmona joka taistelee suuryhtiötä vastaan pyyteetömästi


    • Anonyymi

      mikkopa se tutkii piliään ja mittaillee.
      on se pieni...on se..
      mutta kurkkasin yhteisaunassa homostelless muitakin pilejä..

      no ei nollu kummosen isoja muillakaan.
      varsinkin kun vertaa tumman miehen kalustoon.

    • Anonyymi

      No niin, joko on suomessakin huomattu tumman kaluston koko.

      No ei se sitten kumma, kun suomestakin alkaa tulla tumma.

      Väkeä on ilmeisesti grillannut helle.
      Kun jokainen on kohta... lak-pelle.

      • Anonyymi

        Ainahan met olemma tienneet tumman miehen kalut täällä jiesiössä. Meitä on monta pientä tummaa pilimiestä. Ei oikein kehata mennä naishinkaan josko nauravat ,joo....


    • Anonyymi

      Jos Sipilä ei haukkuisi sakattia niin punahuuli saattais laittaa polvet yhteen

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      141
      3856
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      61
      3495
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2834
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2424
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      172
      2073
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1486
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      47
      1434
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1232
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1023
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      1003
    Aihe