https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010454608.html
Olen itse myös huomioinut samat vakavat virhepäätökset Marinin hallituksen koronatoimissa, joista Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin tuo tänään esille edellä olevan linkin artikkelissa.
IS: Sanna Marinin (sd) hallituksen koronapäätöksissä tehtiin hirvittäviä virheitä.
223
5454
Vastaukset
- Anonyymi
Ja mikä on lopputulos, kun esimerkiksi koronakuolleisuustilastoja tarkastellaan nyt, kun epidemian huipusta on kulunut aikaa: Ruotsissa koronan aiheuttama ylikuolleisuus on tilastojen mukaan ollut Euroopan matalimpia ja Suomessa Euroopan ja jopa koko maailman korkeimpia.
- Anonyymi
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Feminismi ei arvosta kenenkään ihmisarvoa eikä ihmishenkiä. Se arvostaa VAIN diktatuuria jossa valta on naisella.
Sille kelpaa hyvin että kansan naiset alistetaan kunhan korkeimmalla pallilla on hän itse , feministi.
Vähän kuten eun johtaja diktaattori on valmis murhaamaan kaikki kansat kun itse feministinä näyttelee sydämellistä enkeliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Mitä virheitä?
Tässä yritetään nyt mölinällä jostain vanhoista asioista peitellä tällä hetkellä käynnissä olevat tulipalot, kuten persujen tekemät rikokset ja Orpon harrastama valehtelu.
Porvarimedialle on annettu omistajien puolelta käsky ylläpitää joutavaa mölinää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feminismi ei arvosta kenenkään ihmisarvoa eikä ihmishenkiä. Se arvostaa VAIN diktatuuria jossa valta on naisella.
Sille kelpaa hyvin että kansan naiset alistetaan kunhan korkeimmalla pallilla on hän itse , feministi.
Vähän kuten eun johtaja diktaattori on valmis murhaamaan kaikki kansat kun itse feministinä näyttelee sydämellistä enkeliä.Feminismi ei ole tasa-arvoa nähnytkään vaan pyrkii korottamaan naisen ylimmäksi.
Samaten LGBTQ-diibadaaba taas ei aja mitään ihmisten tasa-arvoa laisinkaan vaan mädättää yhteiskuntia, ennenkaikkea sotkee tahallaan lasten ja nuorten päitä uskomaan todella törkeitä valheita.
Voisi sanoa sen olevan lasten henkistä pahoinpitelyä joka johtaa nämä mm. leikkaamaan pippelinsä pois, SAIRASTA, ja tätäkin iso osa eduskuntapuolueista kannattaa.
Niin vasemmalta kuin oikealta löytyy kannatusta tälle pahuudelle! - Anonyymi
Ruotsi 2600 koronakuollutta miljoonaa konti ja Suomessa 2100. Ruotsin valitsema tie on ollut paljon huonompi kuin Suomen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Asiaa!!
- Anonyymi
Kiitos siitä Mika Salminen, Hanna Nohynek, Asko Järvinen, Eeva Ruotsalainen kollegoineen.
Rokotehulluus tehosterokotteineen on nyt korjaamassa satoaan, siitä kertoo sairaaloiden parkkipaikkojen ruumiskontit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Onko sinulla ripulioksennusta tästä ”keskustelun” aiheesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feminismi ei arvosta kenenkään ihmisarvoa eikä ihmishenkiä. Se arvostaa VAIN diktatuuria jossa valta on naisella.
Sille kelpaa hyvin että kansan naiset alistetaan kunhan korkeimmalla pallilla on hän itse , feministi.
Vähän kuten eun johtaja diktaattori on valmis murhaamaan kaikki kansat kun itse feministinä näyttelee sydämellistä enkeliä.Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa!!
Miten ihmeessä tähän lorttoon on kukaan voinu luottaa.
https://i0.wp.com/injektiopiikki.com/wp-content/uploads/2022/08/SannaMarinRuissi5.jpg?resize=710,999&ssl=1 - Anonyymi
Marinin hallitus oli susi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.7 miljardia meni pääosin turhiin yritystukiin . Se oli pahin virhe korona asioissa . Nykyinen hallitus ottaa velkaa vielä enemmän kuin Marinin hallitus . Marin n. 40 miljardia/ hallituskausi . Orpon hallitus nykyisellä vauhdilla yli 50 miljardia/ hallituskausi . Suomi kuntoon , velanotto lopetettava . Tälläiset oli vaalipuheet . Miltä tuntuu kun äänestit valehtelijoita ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feminismi ei arvosta kenenkään ihmisarvoa eikä ihmishenkiä. Se arvostaa VAIN diktatuuria jossa valta on naisella.
Sille kelpaa hyvin että kansan naiset alistetaan kunhan korkeimmalla pallilla on hän itse , feministi.
Vähän kuten eun johtaja diktaattori on valmis murhaamaan kaikki kansat kun itse feministinä näyttelee sydämellistä enkeliä.Se arvostaa vaan erään uskonnon komeita miehiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä virheitä?
Tässä yritetään nyt mölinällä jostain vanhoista asioista peitellä tällä hetkellä käynnissä olevat tulipalot, kuten persujen tekemät rikokset ja Orpon harrastama valehtelu.
Porvarimedialle on annettu omistajien puolelta käsky ylläpitää joutavaa mölinää.Natsipassi oli lupa levittää. Se oli virheistä suurimpia niihin aikoihin ellei suurin.
- Anonyymi
Höpö höpö persu,älä valehtele itsellesi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Jep.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Murheelinen näky, siinä se notkuu kuin pystyyn paskannettu lapamato.
https://x.com/PekkaKorhonen10/status/1835897462759784806/photo/1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että näitä edellisen Sanna Marinin (sd) hallituksen tekemiä virhepäätöksiä aletaan nyt pikku hiljaa kyseenalaistamaan mediassakin ja voisi niitä paljon laajemmaltikin avata esim. velanottoa / käyttöä.
Olen ihmetellyt tuota Marinin hallituksen velkarahan jakamista ympäri maailmaa varsinkin maihin, jossa on täysin erilainen kulttuuri. Maihin jossa ei arvosteta länsimaista naisten vapautta. Ihmettelen, sillä yleensä perheen äidit tietävät kuinka taloutta hoidetaan mutta ääriesimerkki Andersson vieläkin jatkaisi velanottoa. Yleensä naiset ja äidit ovat pitäneet kodin talouden pystyssä ja ensin omakoti sitten muut. Tällaisia rahanlevittelijöitä ei ole ennen maassamme ollut kuin edellinen Marinin hallitus oli, vai eikö ymmärrys riittänyt siinä.Aloittajan antaman linkin jutussa käsitellään nuorten ahdistuksen lisääntymistä ja todetaan, että koulujen koronasulut ovat siihen suurin yksittäinen syy.
Suluista ei kuitenkaan pidä syyttää yksin Marinia, vaikka kuinka tekisi mieli, koska esimerkiksi persut vaativat koulujen sulkemista jo silloin, kun asiasta käytiin vasta keskustelua.
"”Tulisi antaa heti viesti koulujen ja muiden oppilaitosten sulkemiseksi”, sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006436877.html - Anonyymi
aloittaja ei älyä mitään mistään joku persu idiootti tietysti
- Anonyymi
Rumat tyhmätoimittajaämmät ovat vain kateellisia kuvankauniille Sannalle.
Toimittelijan typeryyden maksimoi vielä vertaus Ruotsiin, joka toimi täysin päinvastoin kuin suurin osa maailman maista, jotka käytännössä sulkeutuivat. Seurauksena oli runsaat vanhuskuolemat Ruotsissa heti pandemian alkuvaiheessa. Siitä kyllä kritisoitiin ruotsalaisia.
Voi tätä jälkiviisauden määrää...- Anonyymi
Pakko nämä on alkaa perkaamaan, ei maton alle voi enää työntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko nämä on alkaa perkaamaan, ei maton alle voi enää työntää.
Perkaamaan? Jälkiviisastelu ei ole perkaamista, vaan pelkkää viisastelua.
Nyt pitäisi perata nykyisen kauhukabinetin Suomen tuhoavien päätösten vaikutuksia, kun tulipalo on meneillään. - Anonyymi
Tarkoitatko kuviaan filtteröivää Marinia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko nämä on alkaa perkaamaan, ei maton alle voi enää työntää.
Aina voi....ja tehdä samat virheet uudestaan. Demari ei opi.
- Anonyymi
Missä Marin hypetys viipyy? Ei kai tyttösten viisikko mitään virheitä voinu tehdä. Kaikkihan meni kun stromsöössä. Jännä, että mennyt vuosia tajuta faktat.
Marinistit ei tajua vieläkään. Annetaan hitaillekin mahdollisuus. Kaikki ei olla yhtä välkkyjä. - Anonyymi
Hah hah. Kylläpä huvittaa näin vaalien alla nämä porvariroskamedioiden jälkiviisastelut.
Suomi ja Norja selvisivät koronapandemiasta vähimmällä Euroopassa. Syynä molempien maiden erinomaiset koronatoimenpiteet.
Kiitos Sanna, kiitos koko hallitus – Suomen paras hallitus.- Anonyymi
Huonoja oli toimenpiteet.
Enää IKINÄ ei pidä sallia tuollaista touhua Suomessa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonoja oli toimenpiteet.
Enää IKINÄ ei pidä sallia tuollaista touhua Suomessa!Uliuli persu uIi.
- Anonyymi
Eihän tuollaisen pandemia tuloksia voi pelkästään mitata kuolleisuudella. Marinhan keskittyi vanhuksien suojaamiseen, mutta jätti lapset tuuliajolle. Nyt saamme kantaa satoa Marinin hallituksen tyeristä koronatoimista.

Millä tavalla Marin jätti lapset tuuliajolle?
- Anonyymi
Kyllä, nyt se myönnetään, koronatoimet oli suurensuuri virhe.
Piikkiäkään ei olisi pitänyt tuupata. - Anonyymi
Ei pidä unohtaa että vaikka hallitus niitä ajoi niin eduskunta suurelta osin myötäili mukana.
- Anonyymi
Ja moniko meni ottamaan haitallisen piikin kun painostettiin?
- Anonyymi
En ottanut. En tarvitse kokeellisia geeniterapiapistoksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ottanut. En tarvitse kokeellisia geeniterapiapistoksia.
En myöskään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ottanut. En tarvitse kokeellisia geeniterapiapistoksia.
Miten niin kokeellinen? Olihan sitä jo tutkittu ja testattu yli 20 vuotta. SInun ehkä kannataisi ottaa asioista selvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin kokeellinen? Olihan sitä jo tutkittu ja testattu yli 20 vuotta. SInun ehkä kannataisi ottaa asioista selvää.
Tosiasiat ja roketehörhöt, ne eivät sovi yhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasiat ja roketehörhöt, ne eivät sovi yhteen.
Ylikuolleisuus piikitysten jälkeen ei hetkauta rokoteuskovaisia. Rokotemafia se vain tienaa vastuuvapailla tuotoksillaan. Syöpäsairaudet tapissaan, autoimmunisaatio ja kehollinen itsemurha tätä päivää, mutta eiväthän voi johtua vastuuvapaista rokotteista, joilla ihmisen immuniteetti saatettiin raiteiltaan, eiväthän? Eiväthän rokotteet yllä aivojen tasolle? Eiväthän ”asiantuntijat” ole voineet erehtyä jo parisensataa vuotta, eiväthän?
Rokotteet kyllä poistetaan terveydenhoidosta. Mutta vasta sitten, kun tämä kirouksen aika on täysi. Rokotteet ovat parasta liiketoimintaa, mitä ikinä terveydenhoidossa on keksitty. Tällä puuhastelulla ihmisistä tehtiin samanlaisia, massakehollisia, massa-aivoisia. Ihmiskehon yksilöllinen vastaus lääkeaineisiin heitettiin romukoppaan ja kansoista tuli rokotemafian liikekumppaneita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin kokeellinen? Olihan sitä jo tutkittu ja testattu yli 20 vuotta. SInun ehkä kannataisi ottaa asioista selvää.
Ja sen yli 20 vuoden aikana, jona mRNA-rokotteita yritettiin kehittää eri tarkoituksiin, ei saatu yhtäkään toimivaa rokotetta aikaiseksi. Saatiin keuhkovaurioita koe-eläimiin ja kuolleita koe-eläimiä. Yhtäkkisesti kuitenkin saatiin historiallisesti vavisuttavan nopeassa ajassa koronarokote aikaiseksi. Sinunkin kannattaisi ottaa asioista selvää.
- Anonyymi
"Ja moniko meni ottamaan haitallisen piikin kun painostettiin?"
Moni otti, kuten Jussi Halla-aho, joka suositteli myös kaikille kannattajilleen haitallisen piikin ottamista.
Suunnitteli ilmeisesti persujen joukkoitsemurhaa, mutta piikin teho ei osoittautunut riittäväksi.
- Anonyymi
Pitäisiköhän Lindtmanin ehdottaa kaikkialla näkemänsä äärioikeiston leviämisen estämiseksi tiesulkuja ja ulkonaliikkumiskieltoa? Taatusti demarit innostuisivat ja Ohisalo ja Li komppaisivat.
- Anonyymi
Ruotsi taisi olla ainoa maa, missä ei tehty rajoituksia. Suomi siis seurasi kansainvälistä linjaa ja Marin sattui vain olemaan Suomen pääministeri. Orpo olisi päätynyt samalle linjalle, jos hän olisi ollut hallituksen johdossa. EU-vaalit ovat tulossa ja SDP on gallupkärjessä, joten median jutut ovat sen mukaisia.
- Anonyymi
Suomen historiaan on AINA kuulunut valita se linja joka tuo eniten sortoa ja ahdistusta. Ehkä se on jokin riivaaja joka elää eduskuntatalossa ja villitsee kaikki päättäjät valitsemaan AINA kaikessa politiikassa pahimmat ihmisiä sortavat menetelmät.
Samoin toimii nykyinen hallitus vaikka eri asia yhteydessä. Samankaltaisuutta on edelleen sorto ja riisto alistaminen kiduttaminen.
Uskovien täytyisi mennä eduskuntatalolle rukoilemaan riivaajat ulos siitä linnoituksesta tai totaalinen tuho koko rakennukselle jos kirous ei muutoin sieltä poistu. - Anonyymi
Asiat perattava juurtajaksain!
- Anonyymi
Persu tappoi ja raiskasi Valkeakoskella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu tappoi ja raiskasi Valkeakoskella.
On oikeudenmukaista, että media alkaa nyt vihdoin perkaamaan edellisen Marinin hallituksen virheellisiä suomalaisille erittäin haitallista hallituspolitiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikeudenmukaista, että media alkaa nyt vihdoin perkaamaan edellisen Marinin hallituksen virheellisiä suomalaisille erittäin haitallista hallituspolitiikkaa.
Hilloviiva viisikko tuhosi suomen tulevaisuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikeudenmukaista, että media alkaa nyt vihdoin perkaamaan edellisen Marinin hallituksen virheellisiä suomalaisille erittäin haitallista hallituspolitiikkaa.
Ei voi lakaista maton alle. Näin on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu tappoi ja raiskasi Valkeakoskella.
Tätä ei pidä lakaista maton alle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä ei pidä lakaista maton alle.
Nyt pitää perata Orpon valehtelut ja persujen tekemät rikokset. Ne ovat ajankohtaisia ongelmia Suomessa.
Media hoi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu tappoi ja raiskasi Valkeakoskella.
Ei ole kyllä PS. vaan on taustaltaaan maahanmuuttaja, niitä punavihreiden suosikkeja. Punavihreät hyväksyvät maahanmuuttajien tekemät raiskaukset ja ovat kaikessa pahan puolella, suojelevat rikollisia ja häiriköitä, jättävät oikeutta vaille rikoksen uhrit ja suojaa vaille tolkun Suomen kansan.
- Anonyymi
Huonoja on piikkinsä.
- Anonyymi
TIETÄÄHÄN SE, YLTIÖPÄINEN NAINEN JA SDP MITÄ SAA AIKAAN.
- Anonyymi
Besserwisseröintiä harrastavat ne, joiden ei tarvitse kantaa vastuuta. Päätökset kuitenkin tehtiin sen hetkisten LÄÄKETIETEELLISTEN tietojen perusteella.
Suurin riski kuolla koronaan oli rokottamattomilla iäkkäillä, immuunipuutteisilla tai sairailla. Eikö kukaan muista millainen melu nousi Ruotsissa, kun tämä ryhmä - vastoin pohjoismaisen sivistysvaltion perinteitä - uhrattiin, jotta muut saisivat bilettää. Olen ylpeä, että Suomessa ei lähdetty tälle tielle, vaan odotettiin kaikilta jonkinlaista vastuun kantoa.
Suomen ongelma ollut uskomus, että kansanterveys paranee terveitä paapomalla. Mitä sillä on saatu aikaan? Lauma itsekkäitä "aikuisia lapsia", joka vaatii lisää ja lisää, koska "musta tuntuu silti pahalta". Tämä lauma kasvattaa lapsistaan samanlaisia oman napansa ympärillä pyörijöitä ja syyllistää edelleen heidän pahasta olostaan yhteiskuntaa. Arvaa mitä? Sinä olet vastuussa lastesi hyvinvoinnista myös vaikeina aikoina.
On kieroutunutta ajatella, ettei jokaisen sukupolven elämään kuuluisi myös haasteellisia aikoja. Maailmassa on aina ollut pandemioita ja sotia. Niitä tulee jatkossakin. Meidänkin vanhempamme joutuivat selviytymään nuorena sodasta. Eivät he jääneet nillittämään, vaan oppivat yhteisvastuuta. Korona oli siihen verrattuna pieni asia.
On täysin naurettavaa väittää, että "nuorison pahoinvointi johtuu koronarajoituksista". Useimmat lapset ja nuoret ovat joutuneet selviytymään paljon vaikeammistakin asioista. Kysykää mieluummin itseltänne mikä on suomalaisen kasvatustyylin osuus asiaan.- Anonyymi
THL:n Hanna Nohynek myönsi hiljattain että tieto piikkien ja k-passin/ rajoitusten toimimattomuudesta oli jo aikaisin 2021 tiedossa ja kyllä välittivät sen tiedon Sosiaali- ja terveysministeriöön mutta nämä valtionhallinnossa toivat rajoitukset silti vaikka todellinen tiede sanoi muuta.

Asiatuntijatkin kyllä tiedostavat, mutta jos rokotteisiin perustuvan liiketoiminnan käy köpelösti, niin kyllä siinä asiantuntijuuskin katoaa. Kuinka sitten kansalle selitellään, että massarokottamiset olivatkin rokotemafian pelastus, eikä ihmisten.
- Anonyymi
Iäkkäät, immuunipuutteiset ja sairaat piti suojata. Pitikö lapset eristää? Pitikö koko väestö lapsia myöten rokottaa? Mitä hyötyä oli koronapassista? Missä määrin rajoituksista oli hyötyä ja missä määrin haittaa?
Kyllä siinä on paljon selvitettävää. Vaihtoehdot eivät olleet suojeleminen tai bilettäminen. Yritä ymmärtää, että elämässä on paljon muutakin kuin ne sinun bileesi. On koulua, työtä, on lasten ja nuorten tarvetta olla sosiaalisessa kanssakäymisessä toistensa kanssa jne.
- Anonyymi
Nyt on sitten maksun aika. Nuoriso voi pahoin. Ei olisi pitänyt eristää nuorisoa koteihin, vaan pitää koulut ja harrastuspaikat avoinna.
- Anonyymi
Ja aikuisilta kiellettiin kuntosali ja uiminen uimahalleissa ainakin osittain.
Kunto ja terveys siinä rapautuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja aikuisilta kiellettiin kuntosali ja uiminen uimahalleissa ainakin osittain.
Kunto ja terveys siinä rapautuu.Reilusti päälle 70- vuotiaana totean että kuntosalilla poikkesin viimeksi noin 35 vuotta sitten ja uimahallissa en ole käynyt ikinä. Pidän itseäni ikäisekseni hyväkuntoisena, ei ihminen kunnostaan huolehtiakseen tarvitse kuntosaleja tai uimahalleja!
- Anonyymi
Marinin hallitus painoi rajusti paniikkinappulaa.
Eristi Uudenmaankin, vaikka se taisi olla perustuslain vastaista.- Anonyymi
Ei ollut.
- Anonyymi
Marinin olisi ollut hyvä tietää edes jotain rokotekampanjoista. Kuinka nuo synnytetään ja mitä liiketaloudellinen voitto massarokottamisissa merkitsee USA:lle. Mutta hän on miellyttämishaluinen. Soturin tie on taas toinen.
Jatkuvia rokottamisia jo parisensataa vuotta, eikä loppua näy. Tulevaisuutta lääkitään aina kun rahantarve iskee. Ihmisistä viis. Tilastot kyllä saadaan mieleisiksi, eikä rokottamisten jälkeisestä ylikuolleisuudesta tarvitse välittää. Pääasia, että bisnekset pyörivät ja että lääkintä kohdistuu tuleviin päiviin. Tulevaisuutta on niin helppoa lääkitä. Voi tarinoida ja väittää mitä hyvänsä. Mutta nykyisyyttä, tuo on jo huomattavasti vaikeampaa. Paitsi jos lupaa loppuelämän yhä lisääntyvää lääkintää, mikä sopii yhteen myös lääketeollisuuden toiveiden kanssa.
Parantaminen kuuluu uskomushoitojen piiriin. Eli sellainen hoito, jossa lääkitään ja sitten kun tervehtyminen koittaa, lääkitys voidaan lopettaa. Uskomuslääkintä on potilaasta kiinni. Potilaan yliluonnollisista ominaisuuksista, joihin moderni lääketiede ei ota kantaa.
- Anonyymi
Ulla Appelsin kuittasi varmasti taas kunnon potin suoltamalla panettelevaa sontaansa peitelläkseen pikku-Petterin "keksintöjä". Voi miten läpinäkyvää, hävettää oikein vaikka onkin oikein oppikirjamaista kokoomustoimintaa. Ainoastaan kokoomus ja persut liputtavat ullahappaman kirjoituksia joissa edellisen hallituksen syyksi luetaan varmasti myös visvasyylä ko. sitrushedelmän h-huulessa tai paise hienostojournalistin per*eessä.
- Anonyymi
Appelsin herättää vastustajissaan aina närää, koska ottaa käsiteltäväkseen ikäviä asioita. Asioita, jotka olisi parempi piilottaa, eikä ”kaivella”. Monille tulee paha mieli. Mutta jos virheitä tahdottaisiin korjata, näitä appelsiineja pitäisi olla kansassamme huomattavasti enemmän.
- Anonyymi
Vallankumous tuhosi lapsensa.
- Anonyymi
Sanna Marinin hallituspuolueet on vastuussa niistä valtavista määristä koronakuolemia, jotka Marinin hallituksen täysin virheelliset koronapäätökset johtuvat. Tämä on faktaa, kuten Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsikin siitä nyt tässä kirjoittaa.

Juuri näin on totuus. Olen täysin samaa mieltä asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin on totuus. Olen täysin samaa mieltä asiassa.
Marinin hallitus on ollut Suomen historian huonoin hallitus kautta aikain, kuten IS:n Ulla Appesikin kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin hallituspuolueet on vastuussa niistä valtavista määristä koronakuolemia, jotka Marinin hallituksen täysin virheelliset koronapäätökset johtuvat. Tämä on faktaa, kuten Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsikin siitä nyt tässä kirjoittaa.
Marinin olisi kannattanut paneutua lääketieteellisiin kysymyksiin, eikä niinkään keskittyä miellyttämään poliittisia tahoja. Krista Kiuru tiedetään myös rokotefaniksi, joka rokottelisi yhtenään kansaamme, ja jota joudutaan tämän taipumuksensa vuoksi myös yhtenään toppuuttelemaan. Yleensä ihmiset, jotka eivät ole lukeneet riviäkään rokotekritiikkiä, ovat kaikkein uskovaisimpia rokotehypetykselle, ja heitä on suunnattoman paljon. Eivät ota todesta, vaikka ihminen mehtyisi sekunnissa piikityksen saatuaan.
- Anonyymi
Kyllä niin tehtiin.
- Anonyymi
Appelsiinikiljua tehtiin lapsena.
Ei liity aiheeseen muuten kuin sattui vain olemaan saman niminen alkoholijuoma kuin tämä nainen.- Anonyymi
Ulla Appelsin kirjoittaa täyttä tosiasiaa Marinin hallituksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulla Appelsin kirjoittaa täyttä tosiasiaa Marinin hallituksesta.
Uulla Appelsin kirjoitus on täyttä asiaa. Marinin hallituksen aiheuttamat tuhot ovat aivan omassa luokassaan. Koronatoimet, velkaantuminen 40 mrd. , sote-sotku, ja näiden kerrannaisvaikutukset ovat hirvittävät. 90-vuoden lamasta, jonka jälki oli myös kammottavaa, on verrattu 30-luvun lamaan, mutta nousua vauhditti Nokia. Nyt ei ole Nokian vetoapua. Marinin hallitukselta puuttui täysin ymmärrys ja näkemys, mitä seurauksia heidän toimillaan on. Missä se Marinin hallitus onnistui? Sotki Suomen asiat. Marin käytti tilaisuutta hyväksi rakentaa omaa brändiä. Mutta substanssi yhä puuttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulla Appelsin kirjoittaa täyttä tosiasiaa Marinin hallituksesta.
Appelsin ja tosiasiat? Seuraavaksi kerrot varmaan että persu ja tosiasiat ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uulla Appelsin kirjoitus on täyttä asiaa. Marinin hallituksen aiheuttamat tuhot ovat aivan omassa luokassaan. Koronatoimet, velkaantuminen 40 mrd. , sote-sotku, ja näiden kerrannaisvaikutukset ovat hirvittävät. 90-vuoden lamasta, jonka jälki oli myös kammottavaa, on verrattu 30-luvun lamaan, mutta nousua vauhditti Nokia. Nyt ei ole Nokian vetoapua. Marinin hallitukselta puuttui täysin ymmärrys ja näkemys, mitä seurauksia heidän toimillaan on. Missä se Marinin hallitus onnistui? Sotki Suomen asiat. Marin käytti tilaisuutta hyväksi rakentaa omaa brändiä. Mutta substanssi yhä puuttuu.
Marin halusi olla tähti. Hänen vastauksensa politiikassa vain eivät edustaneet tähteyttä. Toki hän oli huoliteltu ja tyylikäs, mutta asiatyylinen politiikka edellyttää etupäässä toisentyyppisiä avuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uulla Appelsin kirjoitus on täyttä asiaa. Marinin hallituksen aiheuttamat tuhot ovat aivan omassa luokassaan. Koronatoimet, velkaantuminen 40 mrd. , sote-sotku, ja näiden kerrannaisvaikutukset ovat hirvittävät. 90-vuoden lamasta, jonka jälki oli myös kammottavaa, on verrattu 30-luvun lamaan, mutta nousua vauhditti Nokia. Nyt ei ole Nokian vetoapua. Marinin hallitukselta puuttui täysin ymmärrys ja näkemys, mitä seurauksia heidän toimillaan on. Missä se Marinin hallitus onnistui? Sotki Suomen asiat. Marin käytti tilaisuutta hyväksi rakentaa omaa brändiä. Mutta substanssi yhä puuttuu.
Koronatoimissa riittää kritisoimista, mutta rahankäytössä Marinin hallitus toimi paremmin kriisiaikanakin kuin Orpon hallitus tällä hetkellä. Seuraukset puhuvat puolestaan. Olisi voinut tehdä vielä paremmin, mutta kauhistuttava ajatuskin, että olisivat noudattaneet Purran leikkelymetodeja korona-aikana. SILLOIN meillä toden teolla olisikin ongelma talouden kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Appelsin ja tosiasiat? Seuraavaksi kerrot varmaan että persu ja tosiasiat ...
Mikä punikeilla on tosiasia? Neukku pohjoiskorea Kiina jne
- Anonyymi
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ eduskunnassa, kaikki kansanedustajat, kuten toimittajatkin, ajavat vain pörssimonopolien voittojen maksimointia, niin sote-lääke-yrityksien voittojen maksimointia verokeitaisiin, kansalaisten jo aidon ajanmukaisen, taloudellisen oikeusturvan kustannuksella, eli terveyksien ja elämien. Mitä muuta koronapandemia oli, kuin tulojensiirtoja pörssibiljonääreille-miljardööreille- ja miljonääreille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18298266/korona-ym-rokotteista-kieltaytyvat-eivat-ole-quotrokotevastaisiaquot-tiedoksi
Ökytukia jakoivat pörssikeinottelijoille, koronan verukkeella. Koronan todelliset riskiryhmät, eläkeläisköyhyyteen pakotetut vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, joilla korona- ym rokottamisen estäviä, vakavia autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipu-ym sairauksia, jättivät täysin ilman minkäänlaista tukea, ei euroakaan tullut.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356
Suomessa päättäjät niin syvässä korruptiossa ja osana isointa talous-pörssirikollisuutta ja verovälttelyä, kuten toimittajat ek-medioissa, ettei mitään aitoa tiedonvälitystä ole enää saatavillakaan ja sananvapauksia estävät rankasti ek-ylessäkin, enää vain korkeakoulutetut, ökyrikkaat perintö- ja verosuunnittelija-osakekuori pörssikeinottelijat, saavat sanoa mitään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330532/elakerahastoissa-biljoonia-pelkat-korot-tuhansia-miljardeja-euroja---on-mista-ottaa#comment-120813696
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16960037/korruptio-perustuslaki-valiokunnan-laiton-veroparatiisi-sote-lausunto-on-rikos-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18298538/eutanasia-kansalaisaloite-hylatty-vaarista-syista#comment-126675926
Vakavia asioita kun kansanmurhan riski, ellei jo toteutus kasvanut monin tavoin, mutta ek-mediat omien pörssikeinottelujensa takia, haluttomia uutisoimaan isoimmasta talous-pörssirikollisuudesta, korruptiosta, samoin viranomaiset, osa sitä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18493168/poliitikot-ja-toimittajat-sote-porssimonopolien-mainosmannekiineina - Anonyymi
Ainahan se on hyvä jälkeenpäin arvostella ja moittia. Korona tuli yllättäen kuin puskista. Se vaan oli niin, ettei oikein kenelläkään ollut silloin parempaa tietoa asioista, nyt on, se pitää ottaa huomioon, eikä syyttää silloisia päättäjiä
- Anonyymi
Tosi hyvä kirjoitus Appelsinilta! Tämä asia pitäisi ottaa vakavaan keskusteluun, tavalla tai toisella. On todella irvokasta kun nuo entiset ministerit avaavat suunsa nykyhallituksen tekemisistä ilman mitään tunnontuskia siitä millaisia päätöksiä olivat itse tekemässä. Ja nyt vielä ehdolla EUn parlamenttiin.

Kiitos asiallisesta kolumnista Ulla Appelsinilta! Itseäni häiritsee ja on häirinnyt kaikkein eniten se, että Sanna Marinin fanikunta niputtaa kaiken kritiikin naisvihaksi. Siis aivan kaiken. Mitään kritiikkiä silloista ja nyt jo entistä pääministeriä kohtaan ei saanut esittää, ei politiikasta eikä tietenkään mistään muustakaan. Kaikki mitä Marin teki on hänen faniensa mielestä oikein ja mahtavaa. Jos Marin kehottaisi näitä ihmisiä hyppäämään kaivoon, he ehkä tekisivät niin.
Voisi todeta näille Marinia härkäpäisesti puolustaville, että kyse ei ole naisvihasta tai edes nuoren poliitikon ikään kohdistuvasta kritiikistä. On aivan normaalia, että demokraattisessa yhteiskunnassa media kritisoi korkeimman vallankäyttäjiä, välillä kovasanaisestikin. Näin tehtiin Antti Rinteelle, näin tehtiin todellakin Juha Sipilälle, Alexander Stubbille, Jyrki Kataiselle, Anneli Jäätteenmäelle, jne. Se, että ex- Marinin hallituksessa istui suhteellisen nuoria naisia, ei tarkoita, että heitä pitäisi käsitellä silkkihansikkain, ja jos ei käsitellä, saa alkaa syyttelemään misogyniasta. Koittakaa nyt vain hyväksyä se tosiasia, että messiaanne Marin teki myös paljon virheitä ja ne vapaan median kuuluu nostaa esiin.
Marin tietysti itse uhriutuu ulkomaisissa medioissa puhuen naisvihasta. Ulkomaisia toimittajia on helppo höynäyttää, koska he eivät osaa paikallista kieltä, eivätkä näin kykene syvällisempään analyysiin Suomen poliittisesta kentästä, sen historiasta tai meidän yhteiskuntamme rakenteesta. Otetaan täysin kritiikittä vastaan poliitikon itsensä kertomat tarinat siitä, miten häntä on "kaltoin kohdeltu".
Tosi asiassa sekä koronapolitiikka että mm. Saksan Uniper-diili olivat katastrofaalisia Marinin kauden virheitä, joista maksetaan nyt erittäin kovaa hintaa vielä pitkään Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos asiallisesta kolumnista Ulla Appelsinilta! Itseäni häiritsee ja on häirinnyt kaikkein eniten se, että Sanna Marinin fanikunta niputtaa kaiken kritiikin naisvihaksi. Siis aivan kaiken. Mitään kritiikkiä silloista ja nyt jo entistä pääministeriä kohtaan ei saanut esittää, ei politiikasta eikä tietenkään mistään muustakaan. Kaikki mitä Marin teki on hänen faniensa mielestä oikein ja mahtavaa. Jos Marin kehottaisi näitä ihmisiä hyppäämään kaivoon, he ehkä tekisivät niin.
Voisi todeta näille Marinia härkäpäisesti puolustaville, että kyse ei ole naisvihasta tai edes nuoren poliitikon ikään kohdistuvasta kritiikistä. On aivan normaalia, että demokraattisessa yhteiskunnassa media kritisoi korkeimman vallankäyttäjiä, välillä kovasanaisestikin. Näin tehtiin Antti Rinteelle, näin tehtiin todellakin Juha Sipilälle, Alexander Stubbille, Jyrki Kataiselle, Anneli Jäätteenmäelle, jne. Se, että ex- Marinin hallituksessa istui suhteellisen nuoria naisia, ei tarkoita, että heitä pitäisi käsitellä silkkihansikkain, ja jos ei käsitellä, saa alkaa syyttelemään misogyniasta. Koittakaa nyt vain hyväksyä se tosiasia, että messiaanne Marin teki myös paljon virheitä ja ne vapaan median kuuluu nostaa esiin.
Marin tietysti itse uhriutuu ulkomaisissa medioissa puhuen naisvihasta. Ulkomaisia toimittajia on helppo höynäyttää, koska he eivät osaa paikallista kieltä, eivätkä näin kykene syvällisempään analyysiin Suomen poliittisesta kentästä, sen historiasta tai meidän yhteiskuntamme rakenteesta. Otetaan täysin kritiikittä vastaan poliitikon itsensä kertomat tarinat siitä, miten häntä on "kaltoin kohdeltu".
Tosi asiassa sekä koronapolitiikka että mm. Saksan Uniper-diili olivat katastrofaalisia Marinin kauden virheitä, joista maksetaan nyt erittäin kovaa hintaa vielä pitkään Suomessa.Hyvin kirjoitettu.
- Anonyymi
Delta oli tappavin eikä kenelläkään ollut tietoa kuinka tappava seuraava mutaatio on, onneksi se oli omikron joka olikin jo hyvin lievä tauti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Delta oli tappavin eikä kenelläkään ollut tietoa kuinka tappava seuraava mutaatio on, onneksi se oli omikron joka olikin jo hyvin lievä tauti.
Tämän kansan asiantuntijat ovat aivan ulalla terveydenhoidosta. He puhuvat vain piikitysten voimasta. Mutta eivät ymmärrä, mitä nuo tosiasiassa aikaansaavat. Autoimmunisaatio on heille mysteeri. Syöpäsairaudet ällistyksen aihe.
Rokotteet vaikuttavat ensisijaisesti ihmisen immuniteettiin, sitä heikentävästi ja sitä muuttaen. Mutta tästähän meidän asiantuntijoilla ei ole hajuakaan. Eikä varsinkaan USA:ssa ole, tuossa rokoteteollisuuden vallan kahvassa. Tai on, mutta tuota ei ole lupa tuoda esille. Salaliittoako? Liiketaloudellinen ajattelutoimintako salaliittoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Delta oli tappavin eikä kenelläkään ollut tietoa kuinka tappava seuraava mutaatio on, onneksi se oli omikron joka olikin jo hyvin lievä tauti.
Kaikilla oli tieto, että virukset mutatoituvat helpommin leviäviksi ja lievempää tautia aiheuttaviksi. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Vakavin muoto oli ensimmäinen.
- Anonyymi
Nahkatakki. Teini.
- Anonyymi
Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolainen hallitus tuhosi Suomen hyvinvointivaltion. Tämä on faktaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolainen hallitus tuhosi Suomen hyvinvointivaltion. Tämä on faktaa.
Totta kommentoit. Olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kommentoit. Olen samaa mieltä.
Eipä tuosta asiasta voi olla eri mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuosta asiasta voi olla eri mieltä.
Niin todellakin on käynyt. Marin kuitenkin tuntuu olevan varsin tyytyväinen ja kertoo ulkomailla hoitaneensa koronaepidemian esimerkillisen hyvin ja parantaneensa Suomen terveydenhuoltojärjetelmän uudistuksillaan. Muun roskapuheen ohella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin todellakin on käynyt. Marin kuitenkin tuntuu olevan varsin tyytyväinen ja kertoo ulkomailla hoitaneensa koronaepidemian esimerkillisen hyvin ja parantaneensa Suomen terveydenhuoltojärjetelmän uudistuksillaan. Muun roskapuheen ohella.
Marin uskoi oikeasti kansan kahtiajautumiseen koronapassiensa avulla. Lääketiede ja terveydenhoito ei jaksanut kiinnostaa Marinia. Miellyttäminen jaksoi, poliittiset toiveunet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin uskoi oikeasti kansan kahtiajautumiseen koronapassiensa avulla. Lääketiede ja terveydenhoito ei jaksanut kiinnostaa Marinia. Miellyttäminen jaksoi, poliittiset toiveunet.
Ajatella, että silloin Kokoomus tahtoi rokotepassin eli vielä jyrkemmän ja turhemman version koronapassista; vain oikea määrä rokotteita olisi oikeuttanut siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolainen hallitus tuhosi Suomen hyvinvointivaltion. Tämä on faktaa.
Joo. Sillä oli kiima tuhota tuottavaa työtä kuten turvetuotannon se lopetti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Sillä oli kiima tuhota tuottavaa työtä kuten turvetuotannon se lopetti.
Samoin se salli ennallistaa maan rapakuntoon.
- Anonyymi
Se on selvä.
- Anonyymi
Niin tehtiin.
- Anonyymi
Sanna Marinin hallitus on täysin vastuusssa näistä hirvittävistä määristä koronakuolemia Suomessa virheellisellä hallituspolitiikallaan. Tämä on faktaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin hallitus on täysin vastuusssa näistä hirvittävistä määristä koronakuolemia Suomessa virheellisellä hallituspolitiikallaan. Tämä on faktaa.
Juuri näin. Olen täysin samaa mieltä asiassa.
- Anonyymi
Noilla epämääräisillä koorona-kokeiluillan Marin oli tosiasiassa rajattoman vallan omaava Mengele.
Valtavat kuolinkäyrät viime vuodelta todistavat, kuinka hyvin M. onnistui kokeissaan.- Anonyymi
Olet asian tosiytimessä.
- Anonyymi
"IS: Sanna Marinin (sd) hallituksen koronapäätöksissä tehtiin hirvittäviä virheitä"
Varmasti. Ainoastaan Iltasanomat lukemalla voi tehdä pahemman virheen.
Oikeistolaiselle ihmishenkien säästäminen on tietenkin anteeksiantamatonta. Palestiinaakaan ei saa tunnustaa, ettei sielläkin tapahdu tuo virhe. Ei ainakaan kesken Israelin erityistappamisoperaation.- Anonyymi
Tiedostin itsekkin silloin nämä hirvittävät virheet Marinin hallituksen koronatoimissa.
- Anonyymi
Sannan olisi pitänyt ottaa mallia Ruotsista. Johtuiko se kielitaidon puutteesta, ettei ymmärtänyt miten Ruotsi toimi korona-aikana?
- Anonyymi
Ruotsin nuoriso ja talouselämä selvisivät hyvin.
- Anonyymi
Suomen hallitus toimi erinomaisen taitavasti koronaepidemian aikana. Mutta aina löytyy jälkiviisautta, ihan aina ja silloin haukutaan, hau hau hau...lapsellista...
- Anonyymi
Alan asiantuntijat ovat kritisoineet Marinin hallituksen koronatoimia historiallisen huonoiksi päätöksiksi ja niiden seurauksena Suomessa koronakuolleisuus oli tilastojen mukaan maailman kärjessä Suomessa Marinin hallituskaudella.

Tämä Appelsinin juttu on täyttä totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä Appelsinin juttu on täyttä totta.
Marinin hallitus oli täysi fiasko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus oli täysi fiasko.
Olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä.
Juuri näin. Sanna Marinin hallitusjohtoviisikko on täysin vastuussa näin epäisänmaallisesta ja virheellisestä hallituspolitiikasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Sanna Marinin hallitusjohtoviisikko on täysin vastuussa näin epäisänmaallisesta ja virheellisestä hallituspolitiikasta.
TOTTA.
- Anonyymi
Ei se tehnyt mitään erityistä hyvää sen torjumiseksi. Natsipassin lanseerasi joka oli lupa levittää. Kun se otettiin käyttöön, alkoi tauti levitä räjähdysmäisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tehnyt mitään erityistä hyvää sen torjumiseksi. Natsipassin lanseerasi joka oli lupa levittää. Kun se otettiin käyttöön, alkoi tauti levitä räjähdysmäisesti.
Juuri näin. Ihmisarvo oli yhtä tyhjän kanssa. Rokotteilla oli lupa harjoittaa väkivaltaa poliittisesti.
- Anonyymi
Totta kai toimet pitää arvioida jälkikäteen. Miten tilanteesta muuten voisi oppia? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä tehtiin oikein mutta olisi voitu tehdä ehkä paremmin, mikä meni täysin nappiin jne. Jos nyt ollaan vain hys hiljaa, niin seuraavan kerran kaikki tulee taas täysin yllätyksenä, eikä kenelläkään ole tietoa, mitä kannattaisi tehdä.
- Anonyymi
Sosialistilla ei ole kompetenssia. Silti eläkeläiset äänestävät niitä.
Järjenköyhää toimintaa.
Hyvinvointi syntyy vain työstä.- Anonyymi
TOTTA.
- Anonyymi
Totta. Hyvinvointi syntyy vain työstä, mutta Marinin viisikko oli siitä eri mieltä.
- Anonyymi
Ei ole mikään ihme, että SDP:n jäsenissä on enemmän yli 80 vuotiaita kuin alle 60 vuotiaita.
- Anonyymi
Ei tehty! Sanna on täydellinen! Hän ei tee virheitä, sillä virheet kiertävät hänen ylhäisyytensä kaukaa!
- Anonyymi
Omasta mielestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omasta mielestään.
Eeimerkiksi Marinin hallituksen sote-uudistus tuhosi suomalaisten lähiterveydenhoidon totaalisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eeimerkiksi Marinin hallituksen sote-uudistus tuhosi suomalaisten lähiterveydenhoidon totaalisesti.
Juuri näin.
- Anonyymi
Kyse on vain mielipiteestä. Tuossa ei vedota mihinkään tutkimukseen tai selvitykseen.
On kyse vain Ulla A:n mielipiteestä.- Anonyymi
Ketkä tutkivat? Mikä on korruption taso Suomessa. Onko ihmisellä lupa puolustaa omaa kehoaan, vai voiko tuon estää esim koronapasseilla. Poliittisilla päätöksillä ihmisen terveys tosiasiallisesti voidaan tuhota.
- Anonyymi
Nykyhallituksen piti selvittää asiaa. Onko sitä tapahtumassa vai jäikö se jonnekin leikkausten jalkoihin? Kai nyt jotakin aiotaan tehdä?
- Anonyymi
Marin ei nyt vaan ole se penaalin terävin kynä, mutta hyvä paskanpuhuja ja populisti.
Sillä pärjää rahallisesti pitkälle, eikä ole ainoa joka on päässyt hyviin virkoihin ulkomailla kun ei ole pitänyt suomalaisten puolta.- Anonyymi
TOTTA ON!!!
- Anonyymi
Sanna teki erittäin pahoja virheitä.
- Anonyymi
Ja näistä Marinin hallituksen hirvittävistä koronavirheistä kärsii nyt koko suomalainen yhteiskunta.
- Anonyymi
Ei yksin korona.
- Anonyymi
Esimerkiksi se natsipassi joka oli lupa levittää.
- Anonyymi
Tuo oli jo pahimman luokan moka.
- Anonyymi
Viherpunan vakiintunut tyyli on tehdä virheitä kaikessa. Sen tahtotila, jonka demari Tuppurainen on selväsanasti ilmaissut, että on vahingollista oma kansa ensin- ajattelu. Se näkyy kaikissa viherpuna politiikkojen toimissa. Marinin hallirus kriisiytti Suomen, Marinin hallitus tyhmistytti osan suomalaisista sen viherpunan, Marinin hallitus aiheutti Suomessa ennen näkemättömän hoitajapulan. Marinin hallitua sai aikaan hirmuisen inflaation, jota ei ole nähty ihmismuistiin. Marinin hallitus aiheutti energiahuoltovarmuusuhkan ja sähköpulan. Marinin hallitus kumarsi EU:lle ja maahanmuuttajille, mutta pyllisti rumasti Suomelle ja suomalaisille. Se näkyi siinä, että Marinin hallitus ei välittänyt hoitaa Suomen asioita kuntoon, vaan päästi ne kriisiytymään, Viherpuna ja Marinin vihreän hallituksen arvomaailmaan eivät kuulu Suomi ja sen enemmistösuomalaiset, ne voi viherpuna hallituksen mielestä polkea maan rakoon ja sivuuttaa kaikki näiden oikeudet.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Huono oli Marin pääministerinä.
- Anonyymi
Moni on tehnyt vakavia virheitä lottonumeroita valitessaan.
- Anonyymi
SDP- johtoinen Sanna Marinin hallitus teki järkyttäviä virheitä koronatoimissaan, sillä Marinin hallituskaudella Suomessa koronaan kuolleiden määrä oli maailman suurinta koronaan kuolleisuustilastojen mukaan..

Totta kommentoit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kommentoit.
Täysin osaamaton oli Marinin hallitus kaikessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin osaamaton oli Marinin hallitus kaikessa.
Marinin hallitus on vastuussa monista koronakuolemista Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus on vastuussa monista koronakuolemista Suomessa.
Ei ikinä enää tuollaista hallitusta Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä enää tuollaista hallitusta Suomeen.
Onneksi sellaista ei enää tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus on vastuussa monista koronakuolemista Suomessa.
Niin on.
- Anonyymi
Marinin hallitus itsessään oli hirveä virhe ja päätökset sen mukaisia.
- Anonyymi
Nykyinen hallitus on täysi katastrofi.
- Anonyymi
Sanoin jo silloin kun natsipassia alettiin puuhata, että kohta alkaa tauti räjähdysmäisesti levitä. Näin kävi prikulleen heti kun natsipassi otettiin käyttöön. Tauti riehaantui siitä.
Tämä on esimerkki vihervassujen pakkopolitiikasta- Anonyymi
Nykyään nähdään natseja joka paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään nähdään natseja joka paikassa.
Natsipasseihin ainakin tuntuu riittävän mielenkiintoa. Rokotteilla tuo onnistuu parhaiten.
- Anonyymi
Suomalaisten ihmisoikeudet lensi roskiin Marinin hallituksen aikana,mutta muiden maiden kansalaisten oikeuksista pitivät kyllä kiinni
- Anonyymi
Nyt pidetään huolta EK:n, kokoomuksen ja perusoikeiston asioista ja sijoituksista. Apuna myös rkp ja ristinkantajat.
- Anonyymi
(Suomalaisten ihmisoikeudet lensi roskiin Marinin hallituksen aikana, mutta muiden maiden kansalaisten oikeuksista pitivät kyllä kiinni)
Tämä on totta. Olet asian tosiytimessä Marinin hallituksen matujen oikeuksien myötäilystä suomalaisten kustannuksella.
- Anonyymi
Aloittaja ei lainkaan huomaa että nyt lapset on väkisin työnnetty koulujen pitkien kesälomien ajaksi pois kouluistaan koteihinsa kännyköittensä ja tietsikoittensa ääreen masentumaan.
Tämä on hallitukselta täysin väärin toimittu!- Anonyymi
Et tainnut olla Suomessa korona-aikana. Silloin nimittäin ei saanut myöskään kokoontua eikä ollut harrastuspaikkoja auki. Tavallinen kesä on hyvin erilainen tilanne kuin korona-ajan sulkutilat ja rajoitukset.
- Anonyymi
Sitä on mitä tilaa. Suomalainen säädäntö pettää kaksinkerroin ja säädetyin on työlaki, kun rahaa on.
https://www.hs.fi/pelit/art-2000010571701.html
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Avioliittolaki - Anonyymi
NIIN NE KAIKKI VIISAAT OVAT SITÄMIELTÄ.
EI VASEMMISTOLAISIA PITÄISI PÄÄSTÄÄ JOHTAA, NE VIE VAIN RAHAT JA TEKEVÄT HIRVEÄSTI VAHINKOA.- Anonyymi
Ei nykyhallituksessa ole vasemmistolaisia, vaikka juuri tuota tapahtuu kuin sanotkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nykyhallituksessa ole vasemmistolaisia, vaikka juuri tuota tapahtuu kuin sanotkin.
Ei yllätä, jos tehtiin koronapäätöksissä hirvittäviä virheitä, kun kyseessä on SDP-johtoinen Sanna Marinin hallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yllätä, jos tehtiin koronapäätöksissä hirvittäviä virheitä, kun kyseessä on SDP-johtoinen Sanna Marinin hallitus.
Tämä on totta.
- Anonyymi
Onko totta.
Ruotsin THL linjasi, että korona ei rekistetöidä syynä kuolemaan jos se johtuu vaikka esimerkiksi veritulpasta tai sydämen vajaatoiminnasta vaikka menehtynyt sairastaisi koronaa. - Anonyymi
Tämä Appelsinin juttu on täyttä totta. JA PASKAT. Appeliit hyppeliit ja tappeliit eestissä.
- Anonyymi
Ullatus.....
- Anonyymi
Ei yllätä tämä uutinen.
- Anonyymi
Voisiko Uusimaan eristää muusta Suomesta?
- Anonyymi
Aijjaa? Maailmalla on kehuttu Marinin hallittuksen koronatoimia. Jos ette muista niin Marinin hallitus nojasi päätöksissään asiantuntijalausuntoihin. Toisin kuin Purra joka omasta mielestään tietää kaiken paremmin.
Purran ensimmäinen koronakausi täytti Suomen ruumishuoneet. Vainajia sijoitettiin päällekkäin kontteihin:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5a02f6c5-5569-4e10-b4ed-6833193cacf3
Suomi pärähti ykköseksi Euroopan koronakuolemissa:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009964714.html
Purra säästi koronarokotteissa kun ne liitettiin flunssarokotteihin ja sen takia aloitettiin liian myöhään ja liian pienellä intensiteetillä. Influensan ja koronan huiput osuvat eri aikasn. - Anonyymi
Asiantuntija itse toteaa, että kyse on jälkiviisastelusta. Ei Marinin hallituksella ollut mitään kristallipalloa, josta olisi voinut ennustaa tulevaisuuden.
- Anonyymi
Lakeja pitäisi kuitenkin yrittää noudattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakeja pitäisi kuitenkin yrittää noudattaa.
Kyllä oli täysin kelvoton edellinen SDP- johtoinen Sanna Marinin hallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli täysin kelvoton edellinen SDP- johtoinen Sanna Marinin hallitus.
Juuri näin. Olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Olen samaa mieltä.
TOTTA.
- Anonyymi
Ihmisten suut tukittiin ja pimitettiin totuus.
- Anonyymi
Juuri niin tehtiin.
- Anonyymi
Nykyinen hallitus on jo virhe syntyessään ilmiselvästi.
- Anonyymi
Korona hoidettu hyvin kiitos Marin
- Anonyymi
Marinin hallitus tyri täysin korona-asiassakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus tyri täysin korona-asiassakin.
Juuri näin. Niin teki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Niin teki.
Onneksi suomalaiset äänestivät Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaisen hallituksen pihalle viime eduskuntavaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi suomalaiset äänestivät Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaisen hallituksen pihalle viime eduskuntavaaleissa.
Hyvä että äänestivät.
- Anonyymi
NIIN SAMAA MIELTÄ .
- Anonyymi
ipo
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Onneksi Suomen kansa syrjäytti vaaleissa Sanna Marinin epäkelvon hallituksen.
- Anonyymi
Uusimaan eristäminen muusta Suomesta rikkoi perustuslakia.
- Anonyymi
Siitä kärsivät suomalaiset, joten ei haittaa. Sen sijaan jos suljemme Venäjän puoleisen rajan maahanmuuttajilta, se haittaa, ainakin äärivasureita.
- Anonyymi
Sannan hallitus teki parhaansa, se ei vain riittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan hallitus teki parhaansa, se ei vain riittänyt.
Ei tehnyt.
- Anonyymi
Pikkasen olisi palstalaisillakin eri ääni kellossa jos korona olisi jatkunut deltan kaltaisena tappajana eikä lievää omikronia olisi tullut tilalle.
- Anonyymi
Viruksista kuitenkin tiedetään, että ne mutatoituvat (koronavirukset varsin nopeasti) siten, että niistä tulee helpommin leviäviä ja lievempää sairautta aiheuttavia.
- Anonyymi
No se on selvää..
- Anonyymi
Myös nykyinen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman jatkaa edellisen puheenjohtajan Sanna Marinin linjalla ja siitä on tullut jo rasite puolueelle.
Velkaa lisää vailla vastuuta, irtopisteiden keräämistä.
Sdp on velkarahan ja vastikkeettomien tukien jakopuolue, jolloin sivistymätöntä rahvasta on helpompi hallita.
Sdp:n vaihtoehtobudjetti on vuoden ohuin vitsikirja.
Raimo Sailaksen jälkeen Sdp:ssä ei ole ollut yhtäkään talouden asiantuntijaa.
Sdp:n ja sen nykyisenkin puheenjohtajan Lindmanin johdolla edessä olisi vain tuhon tie suomalaisille jatkossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös nykyinen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman jatkaa edellisen puheenjohtajan Sanna Marinin linjalla ja siitä on tullut jo rasite puolueelle.
Velkaa lisää vailla vastuuta, irtopisteiden keräämistä.
Sdp on velkarahan ja vastikkeettomien tukien jakopuolue, jolloin sivistymätöntä rahvasta on helpompi hallita.
Sdp:n vaihtoehtobudjetti on vuoden ohuin vitsikirja.
Raimo Sailaksen jälkeen Sdp:ssä ei ole ollut yhtäkään talouden asiantuntijaa.
Sdp:n ja sen nykyisenkin puheenjohtajan Lindmanin johdolla edessä olisi vain tuhon tie suomalaisille jatkossa.Tämä on totta.
- Anonyymi
Natsipassi oli suurin virhe.
- Anonyymi
Se oli lupa levittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli lupa levittää
Kun natsipassia lanseerattiin, sanoin että kohta tauti riehaantuu. Niin kävi prikulleen heti kun natsipassi otettiin käyttöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun natsipassia lanseerattiin, sanoin että kohta tauti riehaantuu. Niin kävi prikulleen heti kun natsipassi otettiin käyttöön.
Marinin hallitus epäonnistui täysin näissäkin koronatoimissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus epäonnistui täysin näissäkin koronatoimissa.
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Marinin hallitus epäonnistui täysin koronanhoidossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus epäonnistui täysin koronanhoidossa.
Olen huomioinut saman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomioinut saman.
https://www.kansalainen.fi/ei-lansimaalaiset-maahanmuuttajat-tekevat-kolmasosan-raiskauksista-ja-vakivaltarikoksista-tanskassa/
Sanna Marinin hallitus edisti tälläistä kulttuurista rikkautta Suomeenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.kansalainen.fi/ei-lansimaalaiset-maahanmuuttajat-tekevat-kolmasosan-raiskauksista-ja-vakivaltarikoksista-tanskassa/
Sanna Marinin hallitus edisti tälläistä kulttuurista rikkautta Suomeenkin.Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomioinut saman.
Marinin hallitus onnistui täysin koronanhoidossa, olen huomioinut saman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus onnistui täysin koronanhoidossa, olen huomioinut saman.
Olen täysin eri mieltä, sillä Marinin hallitus etäonnistui täysin koronanhoidossa kuten muussakin hallituspolitiikassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin eri mieltä, sillä Marinin hallitus etäonnistui täysin koronanhoidossa kuten muussakin hallituspolitiikassaan.
Sanna Marin oli täysi tunari pääministerinä ja toivottavasti Marinin kaltaista ei enää tule pääministeriksi Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin oli täysi tunari pääministerinä ja toivottavasti Marinin kaltaista ei enää tule pääministeriksi Suomessa.
Olen täysin samaa mieltä Marinista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä Marinista.
Mediassa kerrottiin, että Sanna Marinilta on erittäin paljon somefanittajia kaikonnut viime aikoina ja se osoittaa Marinin suosion suuresta laskusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mediassa kerrottiin, että Sanna Marinilta on erittäin paljon somefanittajia kaikonnut viime aikoina ja se osoittaa Marinin suosion suuresta laskusta.
En ihmettele, jos Marinin tähti on sammumassa.
- Anonyymi
Ehdottomasti näin.
- Anonyymi
Henkilöpalvonta meni niin järkyttäviin sfääreihin, että jopa henkeä uhkaavat päätökset sivuutettiin Marinin "virheettömyyden" tieltä. Häntä on avoimesti kehuttu jopa koronaepidemiman ratkaisijaksi, vaikka todellisuudessa hän on toiminut epämääräisesti, huolimattomasti, jakanut mielipuoIisesti rahaa, aiheuttanut koronalingoillaan taudin leviämistä, polkenut terveysalan ammattilaisten näkemykset maanrakoon, tehnyt itsekkäitä päätöksiä, lietsonut kansalaisiin eriarvoistavaa koronavihaa jne. ja sitten kehtasi paukutella henkseleitään kehujen ja ylistysten saattelemana.
Voin konkreetisesti pahoin, kun edes hitusen mietin tätä sairaaIIoista yhdennaisennahkatakkishowta. Se on järkyttävä todiste siitä, miten ihmisen järjellinen ajattelu ja harkintakyky voidaan tuhota jopa täydellisesti. - Anonyymi
Näin oli
- Anonyymi
Asiantuntijoiden mukaan Sanna Marinin hallitus on ollut kautta aikain historian huonoin hallitus Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiantuntijoiden mukaan Sanna Marinin hallitus on ollut kautta aikain historian huonoin hallitus Suomessa.
Asiantuntijat näyttää olevan Marinin hallituksen huonoudesta samaa mieltä kuin pääosin Suomen kansakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiantuntijat näyttää olevan Marinin hallituksen huonoudesta samaa mieltä kuin pääosin Suomen kansakin.
Niin olen minäkin Marinin hallituksen huonoudesta samaa mieltä.
- Anonyymi
Kyllä on järkyttävää luettavaa Marinin tekemisistä. Mitähän kaikkea vielä paljastuukaan tämän naikkosen touhuilusta.
- Anonyymi
Totta kommentoit. Hirveää toimintaa Marinin hallitukselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kommentoit. Hirveää toimintaa Marinin hallitukselta.
Niin on.
- Anonyymi
Koko Marinin hallituskausi oli täynnä katastrofalisia virheitä. Laskua siitä sotkusta maksetaan nyt.
- Anonyymi
Tietojen mukaan jauhoSanna on ollut saunassa ilman meikkiä. Järkyttävää !
- Anonyymi
Luin saman otsikon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin saman otsikon.
Jauho-Sanna on narsisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jauho-Sanna on narsisti.
Niin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on.
Marinin hallituksen koronavirheiden seurauksena moni koronapotilas menetti henkensä Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallituksen koronavirheiden seurauksena moni koronapotilas menetti henkensä Suomessa.
Totta kommentoit.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 20811930
- 585569
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k233014Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html482900- 472535
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut342105Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,471969- 381955
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131931Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71827