Tunnussanat voisivat olla Rauha, Riemu, Rohkeus.
Voisi sanoa:
Riemu miehellä, että löysi hänen luonteeseensa sopivan muijan.
Rohkeus naisella olla oma itsensä, ja synnyttää lapsi.
Rauha lapsella, koska hänen luonteensa tunnetaan.
Sympatia on sitä, että pidät ulkonäöstä,
ihastuminen on sitä, että pidät ulkonäöstä ja luonteesta,
ja rakkaus on sitä, että pidät jopa puutteista.
Kauneudellaan naiset varmistavat
ihmiskunnan jatkumisen. (Muammar Gaddafi)
Elämä voi useammin kuin kerran
pyytää sinua todistamaan, kuka olet,
osoittamalla, kuka et ole. (Neale Donald Walsch)
Nainen haluaa olla ainoa, jolla on yksi,
mies haluaa olla ainoa, jolla on monia.
Jos ihminen ei tunne sitä, mikä on korkeaa,
miten hän voisi antaa korkealle sitä, mikä hänelle sopii,
edes puheen muodossa? (minä)
Rehellisyys ja lojaalisuus on kallis lahja,
jota ei voi odottaa halvoilta ihmisiltä
Kasvattajan tehtävä on opettaa opiskelijat
näkemään elinvoimaa itsessään.
Älä sano kyselevää lasta tyhmäksi,
äläkä älykästä viisastelijaksi.
Saadakseen lapsen kulkemaan oikeaa tietä
on vanhempien kuljettava sitä tietä itse.
Mitä haluatte viljellä lapsiin,
ja saada heidät sen perusteella tuottamaan?
Millainen maaperä ihmisessä on,
ja millainen viljely kehenkin sopii? (minä)
Tärkeämpää kuin opin paljous,
on itsekasvatus ja itseopiskelu. (jap. viisaus)
Johtaja on se, joka muuttaa paperille kirjotetut toimintakaavat hyödyllisemmiksi ja selkeämmiksi.
Johtaja näkee ylilyönnit, yleistykset, virheet ja toistot, ja poistaa ne,
jättäen jäljelle vain oleellisen niin, että realiteetit pääsevät oikeuksiinsa.
Johtajan elämä on usein miljoonien ihmisten elämän arvoinen. ( ? )
Katso kuka haluaa jakaa
viisautta ja tietoa,
näkemystä ja ymmärrystä,
välittämistä ja myötätuntoa.
Huolehdi näistä ihmisistä,
sillä he ovat Valon tuojia. (Neale Donald Walsch)
Mistä tunnistaa hyvän parisuhteen?
11
282
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä parisuhde on (onneksi) jokaisen itsensä määrittelemä.
- Anonyymi
Erinomaisesti tyydyttävä seksielämä.
Olympiarenkaista, citius, altious, fortius 😁. Oleskelinkohan eilen liikaa auringossa 🤔, hyppykeppi lähtee kovin helposti karkuteille tänään 🙂
Sä ja sun hyppykeppisi 🙃
Karkuteille sait ainakin jotakin jossain..
Taisin siis oleskella liikaa auringossa tai missä lie..
🤗😝originalpieninainen kirjoitti:
Sä ja sun hyppykeppisi 🙃
Karkuteille sait ainakin jotakin jossain..
Taisin siis oleskella liikaa auringossa tai missä lie..
🤗😝Juuh, ponit on huilimassa helteeltä laitumella, hyppykeppi otetaan silloin käyttöön ja se on vähän arvaamaton kapistus...pomppii minne sattuu 🤔
E-Lukka kirjoitti:
Juuh, ponit on huilimassa helteeltä laitumella, hyppykeppi otetaan silloin käyttöön ja se on vähän arvaamaton kapistus...pomppii minne sattuu 🤔
Taas ois juttua mutta jonkun muun aloituksessa 🤭 Pomppiiko se ihan Minne sattuu? Se ei oo ehkä ihan hyvä juttu... 🤔
originalpieninainen kirjoitti:
Taas ois juttua mutta jonkun muun aloituksessa 🤭 Pomppiiko se ihan Minne sattuu? Se ei oo ehkä ihan hyvä juttu... 🤔
En minä valikoi kirjoittajan mukaan mihin lähden höpisemään, pikemminkin aiheen. Tosin joitakuita hahmoja löytyy joiden kirjoituksiin en vaivaudu osallistumaan koska ns. "edes kaiku ei vastaa" .
Lähtökohtaisesti kaikki ovat samalla viivalla kunnes toisin todistavat 🙂, yleensä oma-aloitteisesti. (Hyppykeppi yrittää taas karata vähän käsistä tässä kohtaa, sain sen kuitenkin hallintaan viime tipassa 😁)
Henkilökohtaisen suhteen luominen on sitten ihan eri juttu, silloin rima nousee ja hyvinkin korkealle mutta silloin juttu on täysin avointa ilman peittelyitä tai kiertelyitä tai kaarteluita ja sentyyppistä keskustelua en käy palstalla avoimesti, siihen vaaditaan suora kontakti.
Toki omana itsenäni täällä keskustelen, ajattelin nyt kuitenkin tämän poliittisen puolen julkituoda mikäli joku sattuu sen suhteen utelias olemaan.
Ketään minulla ei ole tarvetta myöskään loukata, mulle riittää profiilissa mainitut kolme asiaa eli hymy, kipinä tai kohonneet kulmakarvat.
Loppuun vuodatuksen lohdutuspalkinnoksi täysin aiheeseen liittymätön kipale:
https://www.youtube.com/watch?v=y2vzBdIejVYE-Lukka kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=y2vzBdIejVYKamala kun oli pitkä kirjoitus sulla.
Pitää kohta lukea ihan kunnolla kun meen sisälle.
Ja samalla kuunnella biisikin..
Hyppykeppi siis ei lähtenyt pomppimaan.
Ehkä ihan hyvä. 🙃
Mä olen tänään pohtinut kaikkea ihan liikaa, mitä ja miten tekis millekin..
Ja mitä haluan, mitä en halua ja sellasta..
Kamalaa miettiä tollasia asioita.
Täällä voi höpöttää ja hieman huristakin joskus, mut sama juttu että jos jotain höpötystä enempää niin ihan muuta kautta sit keskustelua.
Nyt en oo niin paljon jaksanut olla täällä enää, ihan hyvä niin.
Pitää vaan koittaa aktivoitua yhteyksiin ihmisten kanssa ihan oikeessa suorassa yhteydessä vielä.
Onneksi on niitäkin olemassa 😊
Vielä palstan pikainen selaus kurkistus,
sitten untenmaille matka..
Ilman tuhinaa ja muuta sellasta kivaa ..
Hyvää yötä Sulle ja hurina haleja 🤗🤗🤗🤗
Ehkä myös levottomien unien toivotustakin 😚originalpieninainen kirjoitti:
Kamala kun oli pitkä kirjoitus sulla.
Pitää kohta lukea ihan kunnolla kun meen sisälle.
Ja samalla kuunnella biisikin..
Hyppykeppi siis ei lähtenyt pomppimaan.
Ehkä ihan hyvä. 🙃
Mä olen tänään pohtinut kaikkea ihan liikaa, mitä ja miten tekis millekin..
Ja mitä haluan, mitä en halua ja sellasta..
Kamalaa miettiä tollasia asioita.
Täällä voi höpöttää ja hieman huristakin joskus, mut sama juttu että jos jotain höpötystä enempää niin ihan muuta kautta sit keskustelua.
Nyt en oo niin paljon jaksanut olla täällä enää, ihan hyvä niin.
Pitää vaan koittaa aktivoitua yhteyksiin ihmisten kanssa ihan oikeessa suorassa yhteydessä vielä.
Onneksi on niitäkin olemassa 😊
Vielä palstan pikainen selaus kurkistus,
sitten untenmaille matka..
Ilman tuhinaa ja muuta sellasta kivaa ..
Hyvää yötä Sulle ja hurina haleja 🤗🤗🤗🤗
Ehkä myös levottomien unien toivotustakin 😚Ongelma on siinä että uniaan ei muista kovin pitkään, joskus ei edes sitä että onko nähnyt niitä vai ei 🤔. Jospa ensi yönä sitten...😘
- Anonyymi
Molemmilla on hyvä olla omana itsenään vaikka on ottanut huomioon kumppanin tunteet ja hyvän olon.
Eräs tukijalka on ehdoton luottamus kaikissa asioissa! - Anonyymi
Anteeksi annosta? Tai anteeksi pyytämisestä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso204241Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1504059Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133236Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai673056- 852662
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1512632Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282303- 321878
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1191597- 201535