Juu, otsikko on vähän rage bate 😃. Sinällään ihan oikein kuitenkin, että minua kiinnostavat erityisesti nyt näiden itse itseään ätmeiksi tai inceleiksi nimittävien miesyksilöiden kokemukset ja ajatukset tästä aiheesta. Tietysti kuka tahansa miesyksilö voi myös kertoa omista kokemuksistaan ja naiset siitä miten tämän kokevat, mutta mä olen aina välillä pohtinut, että millainen on itseään ätmiksi nimittävän ja samalla naisia kaikesta syyttävän ja inceltarinoihin uskovan miehen äitisuhde tai vaikka sisarussuhde, jos heillä on siskoja. Onko äiti (ja ehkä sisko) juuri sellaisia, kuin "kaikki naiset" ovat vai ovatko he he jotenkin poikkeuksia, joita ei lasketa?
Tämä kysymys kävi taas itselläni mielessä aiemmin tänään ja mieleeni tuli myös kysymys, joka ei ole koskaan ennen käynyt mielessäni. Onko ätmien/inceleiden äideiltä jäänyt poikansa kanssa käymättä keskustelut siitä mistä tytöt tykkää ja millä oikeasti saa tytön kiinnostumaan ja tykkäämään itsestään. Jäin pohtimaan tätä kun kiinnitin taas jälleen kerran huomiota siihen miten erilaisin tavoin tuollaiset keskenkasvuiset pojat käyttäytyvät tyttöjä kohtaan ja miten erilaista se kanssakäyminen voi olla. Erityisesti kiinnittänyt huomiota siihen, että sillä vaikuttaa olevan melko suora yhteys äidin käytökseen sen poikansa kanssa. Jääkö äideiltä ehkä usein käymättä poikiensa kanssa nuo keskustelut, vai jättääkö osa ehkä jopa jostain syystä tarkoituksella ne käymättä (suojeluntarve, "mustasukkaisuus", tmv.)? Vai ajatteleeko osa äideistä jotenkin oudosti, että se keskustelu olisi isän homma ja että isä olisi jotenkin muka kykenevämpi kertomaan tuosta (tuntuu minusta hyvin oudolta logiikalta)?
Heräsikö teille ajatuksia?
Tämä kysymys kävi taas itselläni mielessä aiemmin tänään ja mieleeni tuli myös kysymys, joka ei ole koskaan ennen käynyt mielessäni. Onko ätmien/inceleiden äideiltä jäänyt poikansa kanssa käymättä keskustelut siitä mistä tytöt tykkää ja millä oikeasti saa tytön kiinnostumaan ja tykkäämään itsestään. Jäin pohtimaan tätä kun kiinnitin taas jälleen kerran huomiota siihen miten erilaisin tavoin tuollaiset keskenkasvuiset pojat käyttäytyvät tyttöjä kohtaan ja miten erilaista se kanssakäyminen voi olla. Erityisesti kiinnittänyt huomiota siihen, että sillä vaikuttaa olevan melko suora yhteys äidin käytökseen sen poikansa kanssa. Jääkö äideiltä ehkä usein käymättä poikiensa kanssa nuo keskustelut, vai jättääkö osa ehkä jopa jostain syystä tarkoituksella ne käymättä (suojeluntarve, "mustasukkaisuus", tmv.)? Vai ajatteleeko osa äideistä jotenkin oudosti, että se keskustelu olisi isän homma ja että isä olisi jotenkin muka kykenevämpi kertomaan tuosta (tuntuu minusta hyvin oudolta logiikalta)?
Heräsikö teille ajatuksia?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Ei jaksa lukee ei kiinnosta inkelit ei inkerit atm automaatteja on usassa
Jaksoit kuitenkin vastata. Kiitos siitä. 🙂
laitoin puhe-elimet lataamaan itseään kun akku loppunut.
niin ei pysty tqllwnrqmqan josalamaniakuj TÖI YSARYY MJURT AA SÄÄJUTTUJAQ Otaqa.
En mä usko, että kummankaan vanhemman pitäisi pojalle kertoa, että mistä tytöt tykkää tms.
Mutta äiti, joka ei osaa luovuttaa lastaan elämälle voi ja vaikuttaakin lapseen. Epäarmuus vanhemmassa tartuttaa epävarmuuden lapseen.
Kummallinen ajatus minusta. Minusta tuo kuuluu ihan perusasioihin, joita lapselle opetetaan (jos hän nyt sattuu tykkäämään tytöistä). Jos tuo on yleinen ajattelutapa, niin ei sitten taida olla mikään ihme, että moni mies on niin hukassa tuossa asiassa. Täytyykin kai olla vielä entistäkin kiitollisempi isälleni, että hän opetti miten miesten kanssa tullaan luontevasti toimeen ja kuinka miehet ajattelevat (vaikka tietenkin miehissäki on eroja).
Tuossa on eroa... mitä tytöstä tai pojasta ajatellaan...
Ei mun tarvinnut ajatella isänä, että jotkut tätinaiset käy käsiksi poikaani, jos hän pukeutuu tietyllä tavalla...
Mä muuten en tytölleni opettanut mitään pojista... opetin sitä, että arvostaa itseään, eikä anna krnenkään satuttaa.
Pukeutumisesta tai muusta koetin vaan kertoilla faktoja, mistä olen huolissani.
Minusta noi kertomukset, että miten pitäisi olla jne. On typeriä...on oma itsensä ja sillä hyvä.
Usko siihen lapsen elämään on tärkein...tsemppaaminen ja vierelläelo sen minkä pystyy on jees, ei mikään sanelu mitä tämä elämä muka on. Se on jokaiselle erilainen.
Ihmissuhteet ovat ihan perusasiaa pojillekin. 🙂
Jep. Jossain puhutaan sosiaalisesta kanssakäymisestä. Osata olla muiden ihmisten kanssa...🤔
Jep ja miesten ja naisten välillä on muitakin eroja kuinn se, että mies olisi jotenkin naiselle vaarallinen. Minusta on täysin absursia edes lähestyä sitä tuosta suunnasta "Ei mun tarvinnut ajatella isänä, että jotkut tätinaiset käy käsiksi poikaani, jos hän pukeutuu tietyllä tavalla." Pikemmin täysin toisinpäin ja tekemällä siitä toisesta sukupuolesta vähemmän pelottava ja vähemmän alien. Noin itseni kanssa on aina toimittu ja mä en ole koskaan kokenut joutuvani pelkäämään yhtään miestä, vaikka olen usein ollut tilanteissa, joissa valtaosa muista naisista olisi ollut aivan kauhuissaan.
Niin noin pääpiirteittäin... olla aikuinen vierellä ja uskoa, että se lapsi pärjää ja kannustaa sitä. 🙂
Nämä palstan k&k-miehet miellyttää äitiään...mutta eivät osaa olla muiden kanssa täällä maailmassa.
Tuki kotoa on ehkä riippuvaa, ei kannustavaa...
Maailma ei kyllä näytä siltä, että pelkkä vierelläolo ilman keskustelua monille riittäisi. Omat kokemukseni eivät tue tuota lainkaan, mutta sinun lapsillesi se voi tietenkin olla ollut riittävästi. Toisille se riittää ja toiset se sitten jättää täysin tuuliajolle, yrittämään oppia kantapään kautta.
Kylmä tosiasia kuitenkin on, että miehissä ja naisissa on eroja, jotka näkyvät isossa massassa. Yksilöiden erot ovat suuria, mutta isoja linjoja on silti nähtävissä. Sitten on tietysti vielä myös heitä, jotka identifioituvat joksikin muuksi, mutta mä pidän tän nyt yksinkertaisen binäärisenä. Kysymys on enemmän asioiden ja erojen tajuamisesta kuin mistään muusta. Minusta on suhteellisen outoa mielummin pistää lapsensa hakkaamaan päätään seinään näissä jutuissa, kuin käydä lopulta ihan yksinkertaisia keskusteluja.
Neuvottonuus on usein lopputulos...
Niinhän se on ja siitä tässä juuri oli kysymys - työkaluista, joita vanhempien ja lähipiirin on mahdollista antaa lapselle.
Tässä sun jutustelussa on muuten hieman ongelmallista se, että sä puhut vain miten olet omat lapsesi kasvattanut. Meillä ei kuitenkaan ole heidän kertomustaan siitä miten he ovat sen kokeneet ja olisivatko he kaivanneet ja toivoneet jotain muutakin. He varmasti pärjäävät, ei siinä mitään, mutta kolmannesta osapuolesta puhuminen, ilman että tämä itse voi tarkentaa asioita, on oikeastaan melko turhaa. Tästä syystä mä tossa alotuksessa ensisijaisesti kyselinkin enemmän niitä ihmisten kokemuksia omista vanhemmistaan ja omasta kasvatuksestaan ja sen vaikutuksesta. Tietysti voi puhua ihan yleisellä tasolla, mutta eipä sitä voi tietää mitä ne sun lapsesi tästä miettivät.
Äitejäkään on turhaa kaikesta vastuuttaa. Voisin sanoa että vaikka olisi saanut mitkä eväät tahansa lapsuudessa. Niin yksikin " väärä" tuhoisa suhde voi olla riittävä aiheuttamaan pitkäaikaisia tuhoja riippumatta sukupuolesta. Ne on ne kokemukset. Ne ei lopu lapsuuteen.
Kuka sinusta sitten on vastuussa niistä lapsistaan, jos eivät vanhemmat?
En minä niin sano. Mutta niillä vanhemmillakin on vanhemmat. Ja ovat ihmisiä sen lisäksi, että ovat vanhempia ja jotka voivat olla itse vaikeissa tilanteissa. Sekä puhuin siitä. Että ihmisen kokemuksellinen kasvaminen ja muuntuminen ei lopu lapsuuteen. Se oikeastaan jatkuu aina. Monesti ajattelenkin. Että ihminen syntyy järkevänä ja hyvinvoivana todellisena yksilönä. Mutta ajan saatossa sitä tajuaa, että aikuiset ovat vain aikuisinakin keskenkasvuisia isoja lapsia. Eikä se ole se paha asia. Vaan se, että kuvittelee olevansa aikuinen ja valmis.
Lisään. Olen tavallaan hämmästynyt siitä. Ettei itselläni ole koskaan ollut sitä kuvitelmaa vanhemmistani. Että vaikka rakastavat, niin osaisivat ja pystyisivät kaikkeen. Tai olisivat jotenkin muita kuin ihmisiä. Mutta sitä olen odottanut että tuntisivat lapsensa tunne tasolla. Mutta joskus sekin on vain harha kuvitelmia. Elämä on kommunikaatiota. Joka ei ole täydellistä. Ja se mitä tehdään tai sanotaan. Ei aina vastaa edes sitä mitä oikeasti tunnetaan. Monesti ihmiset. Ne aikuiset tai vanhemmatkin. Piiloutuvat erilaisten roolien tai muiden taa. Koska elämä on välillä raskasta. Ja kohtaaminen voi olla silloin hankalaa.
Tietysti vanhemmilla on vanhemmat ja heillä on sitten oma vastuunsa, vanhempina. Vanhempi kuin vanhempi, ei se itse aihetta mihinkään muuta. Ihmisyys ja vaikea tilannekaan ei muuta itse aihetta mihinkään suuntaa, eli siis sitä millainen se äitisuhde on ollut ja mitsen sen kokee vaikuttaneen. Syyt ja tekosyyt eivät muuta tuota asiaa ja kokemusta mihinkään. Jos kokee tuon syytöksenä, niin ei sille tietenkään mitään mahda. Itselleni herää kysymys, että onko omatunto sitten kenties huono, jos kokee asiasta keskustelemisen syytöksenä.
Mistä sait tuollaisen käsityksen, että kukaan olettaisi vanhempien olevan muuta kuin ihmisiä? Pieni lapsi nyt aina olettaa heitä jumaliksi ja kaikkivoisiksi, mutta harva muistaa sitä vaihetta. Vaikka vanhempi on ihminen, niin ei se häntä silti vastuusta vapauta.
Et tajunnut yhtään mitä yritin sanoa. Enkä ole ottanut mitään syytöksenä. Kunhan pohdin ja mietin asiaa. Lähinnä juuri sen kannalta mitä olen itse läheltä todistanut läheisten miesten kohdalla omassa irl elämässäni. Olen itse nainen. Ja lisäyksenä tuohon ettei kukaan muista ja että kaikilla olisi tuollainen vaihe. Voin kertoa ettei se pidä paikkaansa. Sillä esimerkiksi vakava pitkäkestoinen koliikki jota pitää hoitaa jo lääkitsemällä pieni uneen lääkäreiden toimesta on omiaan rikkomaan tuon kaikkivoipaisuus harhan. Minä muistan ja tiedän. Kokemuksesta kipu.
Et sinä niin pitkälle muista, mutta ihmismieli on hyvä luomaan muistikuvia ja itselle ne ovat täysin aitoja, joten turha siitä on väitellä.
Eli mitä sinä sitten siis käytännösdä yrität sanoa? Äitisuhteella on merkitystä? Sillä ei ole merkitystä? Vanhemmilla on merkitystä vaiko eikö ole? Miten he ovat sen kokeneet, ne läheiset miehet? Millaisia äiti-/isäsuhteita heillä on ollut ja miten se on heidän elämäänsä vaikuttanut? Syyt miksi ne suhteet ovat olleet mitä ovat olleet ovat lopulta täysin yhdentekeviä, sillä nyt pohditaan mahdollisia vaikutuksia, eikä jaeta tuomioita.
Se voi olla hämmentävää. Jos ei ole kokemusta siitä. Että meitä ihmisiä on hyvin erilaisia. En tarvitse kenenkään mielipidettä siihen, mitä itse tiedän omasta itsestäni. Mielestäni sinä olet se joka hyökkäät nyt minun tulkintaani. Ja näet siellä jotakin mitä minä en tarkoita. Enkä ole ollut jakamassa mielestäni mitään tuomioita. Itseasiassa päin vastoin. Tottakai vaikuttavat. Mutta niillä vaikutuksilla on monia saman aikaisia ja erilaisia ja myös tarpeellisiakin puolia. En näe asioita niin mustavalkoisina. Ja mielestäni jokainen saa pohtia asiaa tai aihepiiriä tavallansa.
Esitin kysymyksiä, en hyökännyt. Tietenkin saat olla vastamatta niihin, mutta eipä tästä kai sitten mitään keskustelua synny.
Mä lisään vielä sen verran, että menneet ovat menneitä, eikä niille kukaan enää mitään mahda. Se mikä on tehty, on tehty, mutta siitä voi silti oppia. Kaikkien ei ole mitenkään tarpeellista tehdä aina omalla hetkellään niitä tasan samoja virheitä, vaan aiempien sukupuolvien virheistä voi myös oppia. Heille, joiden kohdalla mahdolliset virheet on jo tehty, voi niiden analysoiminen tuntua turhalta, mutta osalla ne virheet ovat vielä tekemättä ja heille asioiden pohtimisesta ja jakamisesta voi olla hyötyä. Toisinaan ja toisille voi olla myös hyödyllistä miksi minä olen minä ja miksi toimin miten toimin ja voisiko sille asialle ehkä tehdä jotakin. Toisinaan muutokset ovat helpompia, kun tajuaa mistä tietyt ajattelumallit tulevat.
Okei. En vain olisi halunnut mennä toisten ihmisten elämistä niin tarkasti selostamaan. Mutta annan pari vastakohtaa. Joiden lopputulos on jotakuinkin sama. Sillä syyt ovat samoja Mutta eri kulisseissa.
Toinen läheinen. Äiti läsnä, tunnetasolla kunnioittava tukee, kannustaa, uskoo, rohkaisee antaa tilaa ja uskoo. Läheinen. Emotionaalisesti turvallinen pysyvä. Isä kuvioissa. Läheinen suhde myös isään. Isä sydämellinen ja luotettava.
Toinen. Äiti hylkivä. Kertoo että toivoisi että olisi abortoinut. Hylkäävä. Halventava. Kaikki muu tärkeämpää ja Isä hylkäsi ennen syntymää. Tilalla miljonääri isäpuoli. Väkivaltainen sovinisti.
Molemmat rakastivat ja kaipasivat elämäänsä samoja asioita. Molemmat halusivat idealisoida ja irrottaa itsensä vastuistaan tunne tasolla. Mikä on normaalia. Välillä. Kumpikin olivat idealistisia romantikkoja. Rakkauteen uskovia. Kumpikin halusi lunastaa paikkansa. Kumpikin halusi rauhaa enemmän kuin mitään muuta. Pelko oli molemmilla sama. Mutta eri syistä. Toinen tiesi ettei voi riittää, ja suri kun puoliso ei tajunnut samaa. Ja toinen yritti ja pelkäsi ettei koskaan riitä. Mutta tunteet oli hyvin samat. Ihmiset ovat yksilöitä. Toinen yritti olla kaikkea enemmän kuin kukaan muu. Sillä muutoin koki ettei olisi ollut mitään. Toinen taas odotti milloin saisi vain levähtää hetken. Kun piti toiselle hullulle suorittaa hölmöä ihmisyyden riittämättömyyttä. Lopputulos. Eri syistä yksinäisiä ihmisiä. Molempien kokemukset olivat liian erilaisia saadakseen aikaan todellisia kohtaamisia toisten tasolla. Molemmat kokivat epäonnistumista ja vääryyttä. Vääryyttä siinä ettei sitä tunnustettu, kuinka rakastivatkaan ja tekivät kaikkensa sen edestä. Eivätkä ikinä hylkäisi sitä ideologiaansa. Sillä se olisi sama kuin lakata olemasta. Oli sekä antauduttava. Että kuoltava. Toki vain kuvannollisesti. Ja siitä seurasi itse kritiikki. Molemmat pitivät äitejään hyvinkin vahvoina ihmisinä. Ja eri syistään eivät koskaan uskoneet voivansa olla yhtä heidän kanssaan. Toinen koki olevansa ikuisesti tuomittu siihen. Ettei Äiti tunnusta kuinka rakastava poika hänellä oli. Eli hänen macho arvoaan. Ja toinen ei uskonut koskaan olevansa yhtä hyvä ihminen kuin mitä Äiti kykeni rakkaudessaan hänelle antamaan. Eli suurta romantikkoaan ja uhrauksiaan. Molemmat kokemukset olivat murtavia. Sydämiä murtavia. Mutta molemmista kasvoi yksilöitä. Jotka ovat muista erillään vaikka kuinka lähellä. Hetkittäin törmättävissä. Mutta tavallaan aina läsnä.
Mutta tässäkään tarinassa ei mikään kerro heistä yksilöinä. Sillä se onkin toisen tason mysteeri. Ja mitkä ovatkaan heille kunnia asioina ja kuinka eivät luovu niistä koskaan. Onkin heidän omaa tarinaansa. Mielenkiintoisia tapauksia. Joita en halua loppuun kirjoittaa koskaan. Enkä voikkaan. Liian monimutkaisia yksilöitä ja hyvä niin. Ajatuksia vain sivusta seuranneena.
Jos metsään menee voi kohdata vapaan muurahaisen eli vapaamuurarinkin ötökän
Eiköhän vapareista kannata pysyä erossa. Miten se nyt menikään...mykkä neuvoo sokeaa reitillään.
vesijutut ja uimiset hauskoja... tosiko korkeita lämpöjä nyt varjossa ja Ukko mörisee
ulko 28.2 ulko-varjossa nyt onpi
Pankkiiri on aina ATM.mies
kun tulisi Ukko-mies ukkonen ja sadetta vähän... virkeyttäisi ilmaa.
Luulen että kohta tulee kyllä vettä niskaan.
t. Varaton Pankkiiri
En koe itseäni täysin ärmiksi, vaan enemmänkin sellaiseksi vapaaehtoiseksi semiätmiksi. Muija löytyy kotoa, mutta lapset on tarkoituksellisesti jätetty hankkimatta. Töissä samaa shittiä, kun ura ei kiinnosta eikä töihin jaksa enempää panostaa kuin kevyesti vasurilla. Materia ei ole kiinnostanut sitten teinivuosien ja valta ei koskaan. Eniten kiinnostaa vapaa-aika, harrastukset ja laiskottelu. Mikään yhteiskunnan tukipylväänä tai perheen isänä toimiminen ei ole koskaan kiinnostanut.
Äiti oli uskovainen, estynyt ja vanhemmalla iällä äidiksi alkanut. Ei me koskaan mistään naisten haluamisesta puhuttu, ei tunteista eikä varsinkaan seksistä.
Itse asiassa aika uusi tieto mulle, että äidit jotenkin laajemmin ohjaisivat poikiaan naisten kanssa toimimiseen. Vai ohjaavatko? Hieman epäilen. Jos ohjaavat, niin miksi? Suvun jatkuminen ja pojan perheellistyminen kiinnostaa? Kaikkia ei kiinnosta.
Onkohan näillä asioilla yhteys? Minun semiätmeys ja äidin estyneisyys?
"Itse asiassa aika uusi tieto mulle, että äidit jotenkin laajemmin ohjaisivat poikiaan naisten kanssa toimimiseen. Vai ohjaavatko?"
En osaa sanoa. Itse olen nainen, eikä mulla mitään kauhean laajaa miestuttavapiiria ole, joiden kanssa olisin voinut tästä keskustella. Tunnen sekä sellaisia, joiden äiti on puhunut heille likimain kaikeasta ja sitten sellaisia, joiden lapsuudenkodissa ei ole puhuttu mistään ja sitten tietysti on välimuotoja. Mä en todellakaan osaa sanoa mikä tuo ratio on koko väestössä. Sitäpä tässä siis selvitellään. 🙂
"Jos ohjaavat, niin miksi? Suvun jatkuminen ja pojan perheellistyminen kiinnostaa? Kaikkia ei kiinnosta."
No jos vaikka samasta syystä kuin mistä tahansa puhutaan, jotta elämä ehkä olisi vähän helpompaa, eikä ihan kaikkea tarvitse oppia kantapään kautta. Miksi ihmeessä vanhempi ei haluaisi kertoa lapselleen asioita, jotka voisivat helpottaa hänen elämäänsä, oli se sitten tieto siitä miten keitetään perunoita tai miten tulla paremmin toimeen puolen ihmiskunnan kanssa? Mä kirjoittelin tuolla aiemmin, että "En tarkoita, että pitäisi käydä keskusteluja pelkän keskustelun vuoksi, vaan pikemmin niin, että välit ovat avoimet ja keskusteluyhteys avoinna, kun kysymyksiä ja tilanteita väistämättä tulee jokaisella eteen. Se tilanne voi tulla lapsen itsensä taholta tai sitten niin, että vanhempi näkee jotain käytöstä ja haluaa puhua siitä."
Oletko sitten omille poikalapsillesi koettanut selvittää mitä naiset haluaa/ajattelee?
Eikö tuo ole aika turhaa hommaa. Sinähän pystyt antamaan vain yhden naisen näkökulman.
Minä ainakin olen ihan itse päätellyt miten naisen saa (jos haluaa) ja miten sen saa pidettyä (jos haluaa), aivan vaan yleistä elämänmenoa ja ympäristöäni tarkkailemalla. Lisäksi on todettava että nämä veivaukset ovat joka naisen kohdalla hieman erilaisia.
Oletatko, että a) isossa osassa naisia ei ole mitään yhteistä ja b) naiset eivät koskaan juttele toisten naisten kanssa? Oma lapseni on vielä niin pieni, että ei näistä ole tarvinut syvemmin puhua. Tosin tietysti olen opettanut miten tyttöjen kanssa käyttäydytään, sillä onhan siinä nyt usein eroa siihen miten pojat keskenään temuavat. Ketään ei tietenkään esim. kosketa ilman lupaa, mutta varsinkin tytöt voivat helposti kokea tilanteet epämukaviksi. Tuo on yksi asia, joka olisi tosi tärkeä opettaa, eikä minusta pelkästään sillä tasolla, että "älä tee näin!!!" Kyllä on syytä myös ymmärtää miksi ei. Moni mies ei koskaan tullut ajatelleeksi sitä, että moni nainen kokee tilanteen pelottavaksi tai ahdistavaksi ja miettii vain suorastaan loukkaantuen, että enhän MINÄ ole vaarallinen tai pelottava. Samoin tytöille olisi hyvä opettaa sitä miten mies tuon kokee, että naiset vaikka nyt tietyllä tasolla pelkäävät miehiä.
"Minä ainakin olen ihan itse päätellyt miten naisen saa (jos haluaa) ja miten sen saa pidettyä (jos haluaa), aivan vaan yleistä elämänmenoa ja ympäristöäni tarkkailemalla."
Sittenhän sinä selvästikään et ole ätmi, etkä varsinkaan incel. 👍
"Heräsikö teille ajatuksia? "
Luulen, että erilaisia äitejä on suunnilleen niin paljon kuin äitejäkin. Mutta miksi se äiti nyt olisi niin oleellinen, näkeehän sitä jokainen muita ihmisiä, niin naisia kuin miehiä, muuallakin.
Keskusteluja äidin kanssa? Ei ollut varsinaisesti mitään omien vanhempien ydinosaamisaluetta nämä keskustelut. Äiti pyöri niin paljon omissa ongelmissaan ja muissa asioissaan, ettei sillä nyt oikeastaan ollut paljonkaan kiinnostusta asioihini.
Minun lapsella on oikeus elää omaa elämää sillain kuin haluaa ja olla kenen kanssa haluaa. Toivon tietenkin että löytää hyvän puolison
Tuo kuulostaa hyvältä. Noin sen kuuluukin olla. Vaikka opettaisit lapsesi tekemään liharuokia, niin tietenkin hänellä pitää olla täysi oikeus myös alkaa vegaaniksi (puujalkavertaus).
Lisäys sivusta ... vaikka lapsi päättäisi ryhtyä vegaaniksi, niin silti hän olisi oppinut taidon, josta voi olla hänelle joskus hyötyä.
Kyllä, tai sitten taidon, joka pitää hänet poissa tahattomista ongelmista.