Castlevania-hullu olen. Kakkosen vedin kerran läpi. Ilman apuneuvojen selvittämistä netin maailmasta se olisi ollut mahdotonta päästä läpi. Kolmonen on tullut vedettyä ja myös ykkönen. Castlevania 3 gold edition on hyvä peli ja senkin läpäisin. Bloodstained curse of the moon 1 ja 2 ovat kopioita castlevaniasta ja ne on tullut pelailtua läpi. Tuore peli lords of exile on, tai ainakin näyttää bloodstainedin spinoffeilta. Pitäisi hankkia tuo exile. Ai niin, ja ne Metro-pelit. Ne minulla on mutta pitäisi vain alkaa pelaamaan niitä. Metro exoduksessa heittoveitset on se juttu. Heittää niitä ja kerää vihollisista takaisin itselleen. Ammo on vähissä ja se maksaa, joten veitset auttavat. Kerran yksi mutantti-ihminen hyökkäsi siinä kimppuuni ja heitin hullun paljon veitsiä siihen niin sitten se kaatui. Pelini jäi kesken jostain syystä. Taisi olla v. 2019 se.
Pelihulluus
Anonyymi-ap
13169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olin aikoinaan kova pelaamaan videopelejä. Joskus 2019 iski kuitenkin kyllästyminen, enkä sen jälkeen ole enää paljoa pelaillut. Jotenkin pelit polkee pahasti paikoillaan, eikä mitään kehitystä ole tapahtunut vuosiin. Ehkä tekoäly voi tuoda jonkinlaisen raikkaan tuulahduksen peleihin. Skyrim varustettuna tekoälyllä olisi nannaa.
Meinaat Call of duty-ilmiötä? Ihminen on taipuvainen zombismiin, edelleen.
"Hoh hoh, kolme mottia tehty puuta ja nyt voi jäädä laakereilleen ja nyhtää rahat järjestelmästä."
"Helppoa, senkuin hyväksyttää rahat Venäläisiltä ja Saudi-Arabeilta ja antaa järjestelmätunnukset eteenpäin heille. Kaikki sujuu kuin, itsestään. Ei tarvitse puhua eikä puolustaakaan oikeastaan mitään, kun he pitävät huolen kaikesta ja ottavat syyn niskoilleen. (??????)"
Terveisin Bill Gates, CNN, Paul Wolfovitzh(?), Covid ja kiinalaiset. Sekä Balkkanien kaivosmiehet, sukuineen.
Jos sä kysyt balkkanilta, "hyööö, oks rikoksie näkynnyyy? On sama kuin että kysyy kiinalaiselta onko keltaista näkynyt. Ei ne tunnusta.
Miksi Putin hengailee Suomen rajan läheisyydessä? Täällä se uskaltaa hengata.
Teetätätte vin puolet Putinin duunista Venäjällä, oottee hiljaa ja mkselette muita mukavuudenhaluisien loisimismisia, niin balkanit Australiassa ei hermostu. Suomen epäitsenäinenpolitiikka on peittää ilmiö loisituttamalla omiaankin, niin ei erotu itä ja länsi mitenkään eikä se vuoto näy ainakaan täältäpäin milläänlailla.
Napoleon ja Hitler oli niin sotamaistereita, että oma työikäisen miesväestön tapattaminen kertaheitolla avasi näille idänihmeille kaikki asemat työelämässä. Näitä ritarijuttuja missä Eurooppa aina heittää harakirit lopuksi prinsessalta kerran poskipusun saatuaan. Nyt nää samat prinsessat on noitten kanssa hyvää pataa.
Että sellasia ne ritaritarinat. One-Hit Wondereita.
Että ottakaa se "genius" liitteenä Napoleonin nimeen terveellä tavalla suolaa ja kritiikkiä. Se on käänteisesti idiootti. Varsinkin google-aikakautena.
Ainoastaan puolalainen mediamoguli ei tunnista tuota "eroa" ja sitä myöten 80 prosenttia kantaväestöstä.
Heil Tito!
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Josip_Broz_Tito
Enemmän tuhoa rautaesiripun taakse komentoportaaseen kuin kaksi suurvaltaa ja neljä keksikokoista suurvaltiota yhteensä.
Kesässä ärsyttää eniten ukkoset, joiden takia on pelaaminen keskeytettävä ja pelikonsoli, tietokone, modeemi, näyttö yms. otettava pois verkkovirrasta, ei uskalla riskeerata, muuten voi ukkonen rikkoa laitteet ja aiheuttaa tuhansien eurojen vahingot.
Se olsii paskamaista, jos ukkonen rikkoisi pelivehkeet, niin sitten pitäisi hankkia uudet ja mikä ruljanssi siitä tulisi!