kristiina mäkelä

Eikö tuota has been lonkkaleenaa saada jo kammettua ulos valmennusrahoista. Kehitys on päättynyt jo vuosia sitten, täysin haaskioon menee nekin resurssit. Vai onko kisamatkoilla patjana jollekin kiholle. Jäykkis vetelee rahat ja pyöriskelee pokkana suurien puheiden varjossa ja samalla tulppaa uusien kykyjen kehittymismahdollisuudet.
10498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

noo mitenkäs niit kovempia nimiä voijaan valita kisoihin ku ei ole kettään parempaa että siis tota noin kyl siel on ihan suomen parhaat kolmiloikkaajat kisaamassa tai olivat kisaamassa eli eilen kaikki jäi karsintaan. Varsinaisia pettymyksiä ei olleet kenenkään suoritukset koska ei tällä kauvella kukaan heistä rehellisyyden nimissä ole ollut omassa parhaassa kunnossaan. Suurinpiirtein omalla tasolla hyppäsivät kaikki jos mittaa meleko tarkasti kauden kolmiloikkakisojen jokaisen loikkaajan keskiarvoa.

Äänestä

Kristiina tarvitsee enemmän rahaa, jotta voisi treenata ulkomailla läpi talven. Kyseinen laji tosi herkkä olosuhteille valmentautumisaikoina.

Äänestä

Aivan samaa mieltä..nyt paljasti että loukkaantui takareiteen aikaisemmin..ÄLKÄÄ HERRANJESTAS LAITTAKO TUOTA MIMMIÄ ILMAISELLE LOMAMSTKALLE..INHOTTAA KATTOAKIN TUOTA TYYPPIÄ

Äänestä

Toi lonkka leena oli kyl mageesti sanottu!

Äänestä

Täällä innolla odotetaan sitä kriisitiinan viimestä kisaa ettei sitä tarvi enää nähdä!!!

Äänestä

Määrärahojen tuhlausta juuri sitä se on kristiinan kohalla.

Äänestä

Ei voi verra ta Kriisitiinaa millään Heli Rantaseen joka on sentään Olympiavoittaja! Ai siel taas Krisse ei kärsi arvosteluu kun poistaa viestit misdä vähä totuutta on!

Äänestä

Kristiina mäkelä on turhake ja sellasena pysyy!

Äänestä

Joo olipa ura joo tosi hyvä ja kova joo oli ihan melkein maailman paras oman ja äitin miemestä! Turhake kriisitiina on eikä mikään muu!

Äänestä

Kommee ura on = kumarran. Ei tarvi edes selittää miksi on tekeny kovan uran.

Kirjoittaja juha Pohjola.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö tuota has been lonkkaleenaa saada jo kammettua ulos valmennusrahoista. Kehitys on päättynyt jo vuosia sitten, täysin haaskioon menee nekin resurssit. Vai onko kisamatkoilla patjana jollekin kiholle. Jäykkis vetelee rahat ja pyöriskelee pokkana suurien puheiden varjossa ja samalla tulppaa uusien kykyjen kehittymismahdollisuudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu