Liian yksinäinen hääjuhliin?

Minulla on ongelma. Haluaisin mennä naimisiin, se merkitsisi minulle paljon. Haluaisin koota läheiseni yhteen, sukulaiseni ja ystäväni.

Miehelleni tämä on kaiken aikaa ollut vaikea asia. Nyt esteeksi tuntuu muodostuvan se, että hän kokee, ettei hänellä ole omia ystäviä, ja hän kokisi noloksi sen, että juhlissa ystävien puute näkyisi. Niinpä hän vaatisi, että juhlien pitäisi olla pienet, joku 20 ihmistä korkeintaan.

Ja nyt tullaan siihen ongelmaan. Olemme uusperhe, ja tuo ihmismäärä täyttyy jo puoliksi omista lapsistamme ja näiden kumppaneista. Lisäksi minulla on sisaruksia lähemmäs kymmenkunta, ja näillä on kumppanit ja perheet, ja olisi kauheaa joutua olemaan kutsumatta heitä Vanhempani ovat elossa. Lisäksi vietin lapsuuteni kesät omassa mummolassani serkkujani ja setieni ja tätien kanssa, ja kaipaisin kauheasti heitäkin juhliin - tuntuu kuin osa minusta pyyhittäisiin pois tällä, että läheisiäni ei saa kutsua. Ja sitten tullaan ystäviini! Voi miten ihanaa olisi kutsua läheiset ystävät ja näiden perheet! Ystäviäkin on kertynyt eri elämäntilaista ja paikkakunnan vaihdosten takia paljon, ja olisi ihanaa koota heidät yhteen. Näen että tällaiset juhlat ovat todella tärkeitä sosiaalisen verkoston vahvistamiselle ja hoitamiselle. Ja vaikka tuota läheisten ihmisten määrää kuinka pyrkisi karsimaan, se pysyy suurena.

Miehelläni taas on pieni suku ja vanhemmat eivät ole enää elossa. Lisäksi hän kokee, ettei hänellä ole ystäviä: nuoruus oli jäänyt muiden huolien alle ja siksi sellainen tavallinen nuoruus kavereineen ja näiden kanssa hölmöilyineen on jäänyt elämättä. Läheisin ystävä sairastui kymmenisen vuotta sitten ja kuoli. Sittemmin hänelle on tullut vaan työkavereita, joihin hän mielestäni pitää paljon yhteyttä ja heillä on hyvä tunnelma. Mies on ilmeisesti osannut jutella tunteistaan yms ystävyyteen kuuluvaa vain seurustelukumppaninsa kanssa, ja nämä eivät ole jääneet ystäviksi parisuhteiden päätyttyä. Mies tuntee häpeää ystävien puutteesta ja pelkää, että minun runsas vieraiden määräsi korostaisi sitä. Varsinkin juuri näille työkavereille ja omille sisaruksilleen hän ei haluaisi paljastaa tätä ystävättömyyttään.

Olen tosi surullinen tästä. Haluaisin todella paljon koota läheiseni yhteen ja juhlia sitä, että olen löytänyt rinnalleni kumppanin. Kun mietin noita lapsuuteni kesiä, niin niissä on ollut tärkeä juuri tällaiset kesäjuhlat, joissa ihmiset ovat tutustuneet toisiinsa. Uskon olevani onnekas, kun olen saanut elää runsaassa sosiaalisessa verkostossa, ja surettaa, että en saa välittää tätä perinnöksi lapsilleni, siksi että suojelen kumppaniani hänen omilta häpeän tunteiltaan. Ja täytyy tunnustaa, että vaikka ymmärrän miestäni, niin silti käy mielessä, että jospa tämä on vaan tekosyy sille, että hän ei oikeasti kokisi suhdettamme niin erityiseksi, että tätä kannattaisi juhlistaa ja mennä naimisiin, ja tämä ajatus tuo itselleni epävarmuutta suhteestamme.

Mitä ihmettä teen? Kiinnittäisikö tuolla juhlissa huomiota se, että suuri osa vieraista on minun puoleltani? Miten voisin auttaa miestäni tässä? Ja onhan sääli, jos tasapuolisuuden vuoksi minäkin luovun sosiaalisesta pääomastani - minusta parempi olisi että jakaisimme tämän minun rikkautena tässä asiassa!

Perään vielä aiheeseen sopiva linkki:
https://kotiliesi.fi/juhlat/haapari-kutsunut-haihinsa-vanhempiaan-lue-kolme-tarinaa