Ballzy Oy:lta tilattu toukokuun alussa 70€ arvoiset kengät.
Näistä ei ole tullut vielä edes tilausvahvistusta.
Asiakaspalvelussa vastaa aina sama henkilö, jolla ei ole mitään oikeuksia tai valtuuksia tehdä mitään päätöksiä.
Ei myöskään suostu antamaan esihenkilöidensä yhteystietoja.
Rahoja on vaadittu takaisin useasti, aina sama selitys "Laitan järjestelmään pyynnön rahojen palautuksen järjestämiseksi."
Nyt on odoteltu kenkiä tai rahoja yhdeksän viikkoa, kumpikaan ei kuulu ja asiakaspalvelija jauhaa samaa liirumlaarumia.
Sanoi myös että järjestelmä on tällä hetkellä täynnä näitä rahojen palautuspyyntöjä.
Suomen poliisin tulkinnan mukaan kyseessä on lievä petos, mutta koska se on "ulkomailla tehty rikos" Suomen poliisi ei asiaa tutki. (Ballzy Oy:n emoyhtiö on virolainen, ja maksu suoritettiin tämän emoyhtiön tilille.)
Emoyhtiölle soittaessa, sanovat että asia täytyy hoitaa suomessa olevan Ballzy Oy:n kanssa.
Mitä seuraavaksi? Yhteys viron poliisiin ja suomen kuluttajaneuvontaan?
En suosittele kenenkään ostavan mitään näiltä huijareilta, täyttä kusetusta koko kauppa.
Ballzy Oy täyttä huijausta.
6
3583
Vastaukset
- Anonyymi
Sen verran virhettä postauksessani, että kengät on tilattu HUHTIKUUN alussa, ei toukokuun alussa.
AP. - Anonyymi
Saitko rahoja takaisin tai sitko tilaamasi kengät
- Anonyymi
ite tilasin ja vahvistustuli heti ja kengät lähetettiin noin 7h kuluessa olivat hyvät kengät??!!
- Anonyymi
Tilasin kanssa kengät ja tilausvahvistus tuli heti tilauksen jälkeen. Toimiva seurantakoodi sähköpostiin, 4 arkipäivää ja kengät noudettu postista. Ei mitään valittamista!
- Anonyymi
Samanlainen kokemus täällä. Tilasin kalliit kengät, jotka olivat liian isot ja jouduin ne palauttamaan. Rahoja ei ole tullut takaisin kuukauteen. Asiakaspalvelu on käsittämättömän surkeaa! Ei vastauksia!
- Anonyymi
Hhaha mulle lähettivät ihan eri tuotteen mitä verkkokaupassa oli kuvat ja tiedot, myönsivät virheensä mutta enään kukaan ei vastaa kun yritin kysellä että mitä nyt tehdään. En uskalla palauttaa niitä kun tuskin saan mitään rahojani sieltä enää takaisin. Paska öafka!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383639- 573333
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892817Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk482636Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1082359Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352022Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012001Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421865Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1041787Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691113