Tämä 1970- luvun biisin voisi meän maahanmuuttovastainen laitaoikeistopopulistipuolue ottaa jo tunnuslaulukseen, on meinaan senverran suunta alaspäin menossa.
Antaa mennä kun on alamäki taas
26
583
Vastaukset
- Anonyymi
Kansa ei halunnut päästää hyviä edustajia pois ulkomaille hoitamasta vastuullisia isänmasn tehtäviä.
Näin mm. Tynkkynen selitti rökäletappiota.
Vähäpä on persuilla osaajia, jos ei tilalle löydy ketään.- Anonyymi
Näillä EU vaaleilla ei ole mitään merkitystä,isot maat päättää. Laitaoikeiston kannatus kasvaa Euroopassa. En ihmettele lainkaan,Saksassa jopa puhutaan omasta kalifaatista.tuollaisille haaveille stoppi alkuunsa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä EU vaaleilla ei ole mitään merkitystä,isot maat päättää. Laitaoikeiston kannatus kasvaa Euroopassa. En ihmettele lainkaan,Saksassa jopa puhutaan omasta kalifaatista.tuollaisille haaveille stoppi alkuunsa
Onneksi ei kasva Suomessa.
Jokaisella mepillä on yksi ääni, eli jokainen on tärkeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ei kasva Suomessa.
Jokaisella mepillä on yksi ääni, eli jokainen on tärkeä.Isot maat päättää EU:ssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isot maat päättää EU:ssa
Ei mikään maa yksin, on olemassa enemmistö- ja määräenemmistösäädökset.
- Anonyymi
Sateenkaari-Tynkkynen mieskumppaneineen lähtee mutta toinen ulkomaisen miehen kanssa asusteleva Wigelius jää vielä persujen eduskuntaryhmään.
- Anonyymi
Pello on mahtava paikka
- Anonyymi
Hallitus kaatuu aika varmasti syksyllä. Persuja pelottaa.
- Anonyymi
Purran mopo alkaa jo karkailla. Levitti Oulun puukotuksesta disinformaatiota!
Mistä tämä viha oikein kumpuaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran mopo alkaa jo karkailla. Levitti Oulun puukotuksesta disinformaatiota!
Mistä tämä viha oikein kumpuaa?Levitti puolueelleen sopivaa tekstiä, mutta poliisin infon jälkeen perui ja korjasi sanomisiaan. Persuilla on aina hätä kommentoida kun jotain ikävää tapahtuu, oli sitten ministeri tai tavant rolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Levitti puolueelleen sopivaa tekstiä, mutta poliisin infon jälkeen perui ja korjasi sanomisiaan. Persuilla on aina hätä kommentoida kun jotain ikävää tapahtuu, oli sitten ministeri tai tavant rolli.
Purran pöksyt tutusevat,
Ei kiihkosta, mutta epätoivosta. Väki muuttaa muualle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran pöksyt tutusevat,
Ei kiihkosta, mutta epätoivosta. Väki muuttaa muualle!Mie en ole uhka Purran pöksyille tai muutenkaan, mutta ei noin heikon tunneälyn ja täydellisen empatianpuutteen omaavan henkilön pitäisi olla rahaministerinä. Puoluejohtajaksi kyllä sopii, koska tuntuu sopivan hyvin samanhenkisten keulakuvaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie en ole uhka Purran pöksyille tai muutenkaan, mutta ei noin heikon tunneälyn ja täydellisen empatianpuutteen omaavan henkilön pitäisi olla rahaministerinä. Puoluejohtajaksi kyllä sopii, koska tuntuu sopivan hyvin samanhenkisten keulakuvaksi.
No ku persuilla ei ole muuta "ossaamista" kuin maahanmuutto.
Rasismin kukat kukkivat persupenkeissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ku persuilla ei ole muuta "ossaamista" kuin maahanmuutto.
Rasismin kukat kukkivat persupenkeissä.Ei se asiaosaaminen maahanmuutostakaan aina kovin kaksiselta vaikuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se asiaosaaminen maahanmuutostakaan aina kovin kaksiselta vaikuta.
Sama taktiikka ko putinilla- riittävän kauanko valehtellee, asiaan voivat jotku heikkopäiset suhtautua totena.
Ootan muuten mielenkiinnola ensi talven kunnallis- ja aluevaaleja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran mopo alkaa jo karkailla. Levitti Oulun puukotuksesta disinformaatiota!
Mistä tämä viha oikein kumpuaa?Kylläpä purralla oli hoppu kommentoida, josko olisi maahanmuuttajajengi asialla - ei ollut kuin persun oikean äärilaidan hemmo.
Vornasen ampumisen kommentointiin hänellä ei ollut hoppua.
Kaksinaamaista touhua on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä purralla oli hoppu kommentoida, josko olisi maahanmuuttajajengi asialla - ei ollut kuin persun oikean äärilaidan hemmo.
Vornasen ampumisen kommentointiin hänellä ei ollut hoppua.
Kaksinaamaista touhua on.petsut ja purra luulevat, että näin kesällä voi puhua mitä tahansa, koska asiat unohtuvat syksyksi.
Ei toimi enää.
Kepukin röyhisti rintaansa. Hyvä niin. Vaikka Kepulla on omat puutteensa, on se sentään pari valovuotta persuja edellä kehityksessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
petsut ja purra luulevat, että näin kesällä voi puhua mitä tahansa, koska asiat unohtuvat syksyksi.
Ei toimi enää.
Kepukin röyhisti rintaansa. Hyvä niin. Vaikka Kepulla on omat puutteensa, on se sentään pari valovuotta persuja edellä kehityksessä.Kyllä olis persut Teuvoa tarvinnu,
Olisi tullut toinenkin meppi homopersulle kaveriksi 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä olis persut Teuvoa tarvinnu,
Olisi tullut toinenkin meppi homopersulle kaveriksi 🤭Alaspäin taasen menhään, sannoo Galluppi.
Kohta Vasemmistoliitto pyyhkäsee ohitte... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ku persuilla ei ole muuta "ossaamista" kuin maahanmuutto.
Rasismin kukat kukkivat persupenkeissä.Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään sanoo sananlasku. Purra muisti vanhoja ja leikkasi eläkkeitä lähettäen sakset terotukseen kesäloman ajaksi.
- Anonyymi
Niinkö olette ajatelleet, että alaspäin on menty vasta viimeisen hallituksen aikana? Jos haluaa olla kunnolla vahingoniloinen ja nauraa rätkättää, niin suomalainen järjestää kyllä aiheutta.
- Anonyymi
Totta, Kataisen hallitusten aikana kasvava velanotto ja talouden alamäki alkoi ja sitä on riittänyt.
- Anonyymi
Persuille sopiva alaraja on +/- nolla.
Ei tule ikävä tyhjäpäitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuille sopiva alaraja on /- nolla.
Ei tule ikävä tyhjäpäitä!No nyt oli kryptistä! Kehtaakko purkaa salauksen kommentista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt oli kryptistä! Kehtaakko purkaa salauksen kommentista?
No kun se on niin, että tyhjästä on paha nyhjästä.
- Anonyymi
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
häntä brexit- engelsmanni kädestä vie
niin pitkä on matka ei kotia näy
vaikka ihana engelsmanni vierellä käy.
Britit vaihtoivat työväenpuolueen enemmistöhallintoon kärsittyään aikansa konservatiivioikeiston kuritusta. Näin käy kun kansan kädestä tulee tarpeeksi kärttyisä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816