Välillä ilolla muistelen Katja vainaata ja hänen iloista hevosharrastustaan.
Se oli kivaa aikaa, kun oli vielä hengissä.
>simiti<
Se oli kivaa aikaa, kun oli vielä hengissä.
>simiti<
Muisteletteko kumppaneitanne?
Anonyymi-ap
18296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Harvoin tulee mieleen, mutta toki joskus. En kuitenkaan koskaan haikaile heitä tai kaipaa takaisin heitä elämääni enkä heidän elämäänsä itseäni. Olen muutenkin vahvasti eteenpäin katseeni suuntaava, joka melkein unohtaa kaikki ikävätkin kokemukset jonnekin. Ei ne jää pyörimään mieleeni.
Muistan toki kaiken läpi käyneeni, mutten jämähdä mihinkään koettuun.
Tämä on muutes yksi sellainen ominaisuuteni minkä vuoksi kaikki ei usko minua tai vakuutu kovista kokemuksistani. Kun kykenen jatkamaan elämääni vatvomatta niitä tapahtuneita. Ikään kuin ihminen olisi uskottava vasta, kun märehtii kaikkia negatiivisia asioita mitä eteen on tullut ja on oikeen surkee ja alistuneen oloinen. Ihme mentaliteetti.
Jos on muutenkin vaikeeta, niin ei se oikein märehtien helpommaksi muutu, nielee vaan loounkin elämänhalun mukaansa. Joo ei käy mulle, haluan elää vaikeuksista huolimatta ja niistä vahvistuen, en märehtien.
Ei oo kumppania koskaan ollu. Mutta hevosista puheen ollen. Mä oon aina tykänny hevosista, vaikka en ratsastamisesta tykkää, mutta hevosista yleensä. Lapsuuden kodin lähellä oli talli, kävin niitä katsomassa, vaikka siitä mulle naurettiin. Mutta en siitä välittänyt, vaan pidin pääni. Ja se mikä mun oikeustajuun ei ikinä sopinut. Niin hevosten käyttö sodassa, kun ei se niiden hevosten vika oo sota. Mutta kivaa aikaa tosiaan hevoset, ei enää kehtää mennä töllöttään sinne.
Voi sinua lapseni harrastì kouluratsastusta ja mun piti olla taluttajana vaikka pelkään hevoisia.
Kerran se 800Kg Suomenhevoinen kaatui talvella. Minä toki yrìtin nostaa ylös😆
>simiti<
No nyt oli pakko nauraa :D
Tässä juuri työturvallisuus kurssilla.. mietin exääni joka pelasti omalla valppaudella työkaverinsa hengen. Hydraliikka petti vähän tämän turvaosan laiton jälkeen ja vielä samana päivänä. Muutenkin oli hyvin huolehtivainen muiden turvallisuudesta.. itsellä ei niinkään väliä.
Mutta en mä noin muuten yleensä eksiäni mieti..🤔
Onko sulla perheenäitiä esittävä mies jäänyt äidin syli väliin?
Yritäppä nyt edes vähän.. mun mieliks…🙄
Muistan, mutta en muistele, en hyvällä en pahalla, lähinnä mieleen jääneinä muistikuvina
Yhtä ainutlaatuista ex-ihmistä mietin useinkin. Suuri sääli ettei yhdessäolo voinut olosuhteiden takia toimia.
En muistele. Kaikki ovat käskeneet unohtaa sen pettäjä m*lkun.
Yksi päivä näin sen kyllä naama rutussa sen l*^tkansa kanssa. Oli oikein onnea ja auvoa. Hah hah. On tainnut siitäkin v*^%tusta hehkeys lähteä.
Voi pahus. Vai on kohdallesi osunut mokoma sikapetttåjä.
No juu, mutta he ovat kyllä niin ansainneet toisensa. :D
Tulee mieleen vain se uusi kappale, ”miten käärmeet lisääntyy.”
Kyllähän muistoja aina välillä mieleen tulee, mutta ei mitenkään jatkuvasti. Itselläni on tuossa selkeä ero, että puhutaanko hänestä joka menehtyi, vai hänestä, josta erosin ongelmien takia. En mä menehtyneenkään perään enää haikale, siitä kun on yli puoli elämää ja likimain kaikki tärkeä elämässäni on tapahtunut hänen jälkeensä, mutta kyllä hän aina välillä jostain tietyistä asioista mieleen tulee.
Juurikin näin mennyt Katjaseni. Saa vanhoja muistella, mutta ei niihin tarvi jumiin jäädä.
Olipa tyhmä komentti kun toiselta on puoliso Katja kuollut. Etkö sä oikeesti ole koskaan saanut rakkautta että tietäsit mitä se on? Tissiposken kylmä narsistinen veto. Hienosti vedetty taas.
Kyllä edesmenneitä saa rakastaa ja ikävöidä.